Pohjoinen metrolinja vs. Pisara

Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Kyllä tilavaraukset ovat olemassa. Tilavaraukset on Töölössä meilahdessa ja Pasilassa. Myöskin Kauppatori/espalla on tilavaraus, samoin Punavuoressa, muun muassa.

Eli kuten sanoin, Pasilasta pohjoiseen ei ole tilavarausta. Kauppatorilla ja Espalla on tilavaraus Laajasalon linjalle, jota ei melko varmasti tehdä metrona. Punavuoresta en löydä varausta. Ehkä käytät eri lähdettä? Käyttämäni on täällä.

- Janne
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Kiitän nimimerkki Jpe:etä muistutuksesta koskien metron ja rautatien kovin samanlaista tilantarvetta yms. teknistä yhtäläisyyttä, oli päässyt jo allekirjoittaneelta unohtumaan. Noihin seikkoihin vedoten Pisarassa voisi olla jopa ripaus järkeäkin, mutta entäs jos saisimme yhdistetyksi ( tätä unelmaa on useissa muissakin ketjuissa kai jo tuotu esille...) metron ja lähijunan? Siis yhteinen tunneliosuus Sörnäinen-Kamppi. Tällöin lähijunat voisivat pysähtyä myös ajattelemillani Vallilan, Oopperan ja kenties Auroran pysäkeillä. Vai onko vuorotiheyden oltava niin suuri, etteivät junat ja metrot samaan tunneliin sovi? Onko kellään laittaa edes linkkia joihinkin piirustuksiin Pisarasta? Mitkä kaikki lähijunat on ajateltu laittaa tunneliin kulkemaan? Eivät kai nyt sentään kaikki A-Z vuorot sinne mahdu?
Lähinnä kannattaisin tuon metron kehälinjaa jatko-osineen siksi, että metroa laajennetaan juuri, olisi hyvä käyttää samointein tietotaitoa samanlaisen järjestelmän kehitykseen. Ja ottaen huomioon VR:n ajoittain hyvinkin erikoisen suhtautumisen palveluun, miettikääpä vain kuinka monta seisaketta on palvelun nimissä lakkautettu, voisi olla varmempaa että kehärata olisi metro jonka liikennöintiä yms. hoitoa kaupunki voi suoremmin valvoa.
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Muistaakseni löydät linkkejä suunnitelmiin löytyy kun katsoo varsinaisen Pisara-ketjun alkupään viestejä. Tämä ketju on Kehittämishankkeiden alla.

Perusajatuksena olisi yhdistää kaksi kaupunkirataa yhdeksi heilurilinjaksi. Siis tunneliin siirtyisivät kaupunkiratoja ajavat linjat. Tuloksena mitä ilmeisimmin olisi kaksi linjaa: (Espoo) - Leppävaara - Pasila(länsi) - Keskusta - Pasila(itä) - Kerava ja (Lentoasema) - Martinlaakso - Pasila(länsi) - Keskusta - Pasila(itä) - Tikkurila - (Lentoasema). Tämän jälkeen meillä olennaisesti on kaksi uutta metrolinjaa ilmavirroittimilla. Pisaran jälkeen systeemi on käytännössä kokonaan eristettynä muusta rautatieliikenteestä, myös Helsingin päässä ja ei ole mitään estettä liikennöidä sitä samoin kuin metroa. Kun nyt saman aikaan länsimetrohanke väkisin siirtyy YTV:lle ja toisaalta hitaasti mutta varmasti juurikin kaupunkirataliikenne on myöskin valumassa YTV:lle, YTV luultavasti antaa saman organisaation hoitaa kumpaakin järjestelmää. Muu lähiliikenne ajanee edelleenkin Helsingin pääasemalle. Kaupunkiradan junat kuitenkin vastaavat suuresta osasta koko vuorotarjontaa ja sen ulkopuolinen liikenne sopinee ongelmitta varsinaiselle asemalle ja sivulaitureista voidaan luopua.
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Pisara rakennetaan ei vain kapasiteettisyistä vaan myös joukkoliikenteen palvelua parantamaan. Lähijunilta vapautuva kapasiteetti aiotaan käyttää kaukoliikenteen ja etenkin taajamaliikenteen kehittämiseksi ja parantamiseksi.

Pisara ei ole Töölön metron kanssa päällekäinen hanke miltään osin. Töölön metro on pohjoinen metrolinja josta on suunniteltu kaksi haaraa, pohjoiseen lentokentälle sekä Viikkiin.

Kauko- ja taajamajunaliikenteen kehittämiseen Rautatieaseman kapasiteetti riittää mainiosti vaikka Pisaran rakentamisen jälkeen R-aseman ja Pasilan välistä käytävää käyttäisi myös myös pohjoiseen menevä (pika)ratikkalinja. Pisaran myötä Pasilan ja R-aseman väliltä poistuu niin paljon junia, että ratakapasitetti ja laiturit riittävät huomattavaankin kauko- ja taajamajunamäärän lisäämiseen.

Pohjoinen ratikkalinja voisi kulkea esim. seuraavien seisakkeiden kautta: R-asema-Helsinginkatu-Pasila-Metsälä-Maunula-Osuuskunnantie-Paloheinä-Torpparinmäki- Tammisto-Pakkala-Vantaanportti-Aviapolis-Lentoasema. Jos Viikkin halutaan raideyhteys keskustasta se tulee toteuttaa jatkamalla jokin olemassa olevista ratikkalinjoista Viikkiin.

Suuren osan matkasta pohjoinen linja olisi helppo sijoittaa omalle väylälleen rautiekäytävään ja Tuusulanväylän käytävään. Muilta osin sille järjestettetäisiin etuisuudet katuverkossa. Linjan rakentamiskustannukset jäisivät murto-osaan verrattuna Töölön kautta toteutettavaan metroratkaisuun.

Pohjoinen ratikkalinja kannattaisi kytkeä myös Laajasalon raideprojektiin. Esimerkiksi lyhyellä R-aseman alittavalla tunnelilla linja kytkettäisiin jo olemassa oleviin ratikkakiskoihin Aleksanterinkadulla. Siitä jatkettaisiin 4:sen linjaa Katajanokalle ja edelleen Laajasaloon.
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Suuren osan matkasta pohjoinen linja olisi helppo sijoittaa omalle väylälleen rautiekäytävään ja Tuusulanväylän käytävään. Muilta osin sille järjestettetäisiin etuisuudet katuverkossa. Linjan rakentamiskustannukset jäisivät murto-osaan verrattuna Töölön kautta toteutettavaan metroratkaisuun.

Jesh! Eräässä omista kyhäelmistäni lentoaseman linja seuraa osittain Tuusulanväylää, mutta käyttää myös Jokerien raiteita ja kulkee omaa raidettaan Pakilan ja Paloheinän halki (valitettavasti en ole katsonut raiteelle tilaa käytännössä :( ).

- Janne
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Suuren osan matkasta pohjoinen linja olisi helppo sijoittaa omalle väylälleen rautiekäytävään ja Tuusulanväylän käytävään. Muilta osin sille järjestettetäisiin etuisuudet katuverkossa.

Jos käsitin tämän oikein, niin tällöinhän ratikan tarjoamat muut edut (ts. ei-rahalliset hyödyt) eivät oikein pääse oikeuksiinsa. Jos linja kulkee Tuusulanväylän käytävässä ja rautatiekäytävässä, liityntäliikenteen järjestäminen on melkein pakollista näille osuuksille.

Muutenkin näen tarpeellisempana nopean junayhteyden Lentoasemalle, mutta pikaratikkalinjan toteuttamisessa muuten samaan suuntaan ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, todennäköisesti metrona rakennettavan lentoasemalinjan hinnalla saisi sekä kunnolliset yhteydet Keskustasta Maunulaan, Oulunkylään, Pakilaan ja Metsälään pikaratikalla sekä nopean junayhteyden lentoasemalle.

(Lisättäköön vielä, että tämä on ensimmäinen kerta kun uskaltaudun mitään sanomaan raitio- ja metroliikennettä koskeviin suunnitelmaketjuihin. Ottaen huomioon sen valtavan asiantuntemuksen määrän mitä täällä kirjoittavilla ihmisillä yleisesti ottaen on, en koe itseäni tarpeeksi perehtyneenä asioihin kirjoittaakseni enemmän tai laajemmin tänne. Sen sijaan yleensä näitä keskusteluita ja väittelyitä asiaan liittyen on erittäin mukavaa ja mielenkiintoista lukea, ja usein huomaakin upottaneensa tuntikausia pelkästään näiden keskustelujen seuraamiseen.)
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Jos käsitin tämän oikein, niin tällöinhän ratikan tarjoamat muut edut (ts. ei-rahalliset hyödyt) eivät oikein pääse oikeuksiinsa. Jos linja kulkee Tuusulanväylän käytävässä ja rautatiekäytävässä, liityntäliikenteen järjestäminen on melkein pakollista näille osuuksille.
Puhut asiaa, omp. On muuten "hauskaa", että metroradan kulkiessa jonkun matkaa moottorikadun rinnalla asia on anteeksiantamattoman tuomittava. Tuomitsijat itse vääntävät pikaratikkansa milloin Länsiväylän bussikaistoille, milloin jonkun toisen väylän kylkeen, ja kas kun on hyvä juttu! :)
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Ottaen huomioon sen valtavan asiantuntemuksen määrän mitä täällä kirjoittavilla ihmisillä yleisesti ottaen on, en koe itseäni tarpeeksi perehtyneenä asioihin kirjoittaakseni enemmän tai laajemmin tänne.
Ymmärtäminen ei ole tiedon määrästä kiinni. Ja tietämättä tietojesi määrää, olet ymmärtänyt aivan oikein. Eli sen kuin kirjoitat vaan.

Antero

PS: Siksi toiseksi jos olet tätä kaikkea lukenut tuntikaupalla, niin et voi olla tietämättäkään.
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Tuomitsijat itse vääntävät pikaratikkansa milloin Länsiväylän bussikaistoille, milloin jonkun toisen väylän kylkeen, ja kas kun on hyvä juttu! :)
No kerropa missä on oikea paikka ratikan radalla Lauttasaaren ja Keilaniemen välillä, jos se ei saa olla Länsiväylän vieressä!

No, arvaan kyllä että tiedät Rattivaunu itsekin kirjoittavasi hymyssä suin ja ymmärrät kyllä asiat. Mutta pääsitpähän vähän lohkaisemaan. ;) Ja oikea vastaus on tietenkin Länsiväylän poistaminen siitä ratikan radan vierestä. Tilalle voipi rakentaa vaikka omakotitaloja, joita tänne niin kovin kaivataan.

Ai minnekö se Länsiväylä pannaan? No tietenkin sinne joutavaan metrotunneliin, kun rahat loppuivat.:biggrin:

Antero
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

(Lisättäköön vielä, että tämä on ensimmäinen kerta kun uskaltaudun mitään sanomaan raitio- ja metroliikennettä koskeviin suunnitelmaketjuihin. Ottaen huomioon sen valtavan asiantuntemuksen määrän mitä täällä kirjoittavilla ihmisillä yleisesti ottaen on, en koe itseäni tarpeeksi perehtyneenä asioihin kirjoittaakseni enemmän tai laajemmin tänne. Sen sijaan yleensä näitä keskusteluita ja väittelyitä asiaan liittyen on erittäin mukavaa ja mielenkiintoista lukea, ja usein huomaakin upottaneensa tuntikausia pelkästään näiden keskustelujen seuraamiseen.)

Älä nyt kuitenkaan unohda, että tämä aihepiiri on niin laaja, että tuskin kenelläkään on koko tarvittava tietämys hallussa. Vaikka jotkut toki tietävät asioista huomattavan paljon. Siksipä keskusteluun osallistumisen kannalta ei niinkään ole tärkeää, miten paljon tietää, kuin selvästi kertoa mihin perustaa omat käsityksensä. Silloin sen joka asiasta todella tietää on helppo korjata virhe ilman että homma menee ihmeelliseksi inttämiseksi. Omat tietonikin ovat pitkälti peräisin tämän foorumin kirjoituksista ja myös tänne kirjoittamisesta. Kun saa palautetta silloin kun joku ei ole mennyt ihan kohdalleen, silloin nimenomaan itse oppii uutta.

P.S. Ja tietenkin täällä foorumilla esitetyt asiat kannattaa itse pohtia läpi ja etsiä muuta materiaalia. Oma mielenkiinto sitten määrää miten paljon tätä kannattaa tehdä.
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Puhut asiaa, omp. On muuten "hauskaa", että metroradan kulkiessa jonkun matkaa moottorikadun rinnalla asia on anteeksiantamattoman tuomittava. Tuomitsijat itse vääntävät pikaratikkansa milloin Länsiväylän bussikaistoille, milloin jonkun toisen väylän kylkeen, ja kas kun on hyvä juttu! :)

Hauskaahan siinä tosiaan on se, että ratikkaraide osaa tarvittaessa koukata vähän kauempanakin siinä väylän vieressä olevalle "maankäyttöalueelle". Eli nimenomaan, pikaratikka kulkee milloin siellä, milloin täällä :D

Todella pitkien linjojen raiteen on mielestäni väistämättä kuljettava osa matkasta nopeaa väylää, joka on helposti toteutettavissa jonkun olemassa olevan viivottimella vedetyn väylän käytävään. Muuten kyseessä on sika- eikä pikaratikka. Voisi puhua siirtymätaipaleista.

- Janne
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Jos käsitin tämän oikein, niin tällöinhän ratikan tarjoamat muut edut (ts. ei-rahalliset hyödyt) eivät oikein pääse oikeuksiinsa. Jos linja kulkee Tuusulanväylän käytävässä ja rautatiekäytävässä, liityntäliikenteen järjestäminen on melkein pakollista näille osuuksille.

Muutenkin näen tarpeellisempana nopean junayhteyden Lentoasemalle, mutta pikaratikkalinjan toteuttamisessa muuten samaan suuntaan ei ole mitään vikaa.

Linja kulkee vain osittain Tuusulanväylän käytävää. Pakilan alue on ylipäätänsäkin liian hajanainen ja pientalovaltainen, jotta linjauksella siellä olisi suurta merkitystä. Jotta Reitti Lentoasemalle olisi kuitenkin mahdollisimman nopea ja lyhyt Pakila osuu väkisinkin linjan varrelle. Pakilan alue on jokatapauksessa niin laaja että bussiyhteyksistä ei siellä päästä eroon yhden ratikkalinjan avulla. Sen sijaan Metsälä, Tammisto ja Pakkala voidaan keskustan suuntaan hoitaa tällä yhdellä linjalla ilman busseja. Maunula on joka tapauksessa merkittävä vaihtoasema, jossa esim. JOKERI kohtaa Pohjoisen linjan.

Eiköhän ehdotamallini seisakemäärällä + omalla radalla + etuisuuksilla päästä metromaiseen nopeuteen myös Pohjoisella linjalla. Seisakkeita taitaa olla saman verran kuin asemia välillä Vuosaari-Kamppi. Toinen asia on sitten se, jos Helsingin keskustasta halutaan toteuttaa todella nopea suora yhteys lentokentälle metromaisen/junamaisen raskaalla kalustolla. Taitaa vaan ilman väliasemia tulla palvelutasoon nähden turhan kallis hintalappu hankkeelle.
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Linja kulkee vain osittain Tuusulanväylän käytävää.

Plus tuo rautatiekäytävässä kulkeminen, ja itsekin edellisessä viestissäsi sanoit linjan kulkevan "suuren osa matkasta" näissä käytävissä.

Suuren osan matkasta pohjoinen linja olisi helppo sijoittaa omalle väylälleen rautiekäytävään ja Tuusulanväylän käytävään. Muilta osin sille järjestettetäisiin etuisuudet katuverkossa.

Käsitän kyllä, että linjan nopeuden kannalta on älykästä ja järkevää vetää linja näiden "vapaiden" käytävien kautta, mutta jos matkasta suuri osa kuljetaan pääosin asutuksen ulkopuolella, onko pikaratikka kuitenkaan kovin älykäs ratkaisu? Tällöin mielestäni potentiaalia jää käyttämättä; tietysti yksi mahdollisuus olisi haaroittaa linja siten, että Tuusulanväylän käytävässä kulkee nopea, lentoasemalle menevä linja, josta erkanee taas asutuksen keskelle oma haaransa, jota liikennöitäisiin puolestaan erillisenä linjana.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Vastaan näin "sivusta". Totta puhuakseni lentoaseman yhteys pikaraitiotienä ei ole oleellinen. Verkko ja joku linja voi ulottua sinne, mutta mikään pikayhteys se ei edes pikaraitiotiellä ole. Parempi kuitenkin kuin nuo nykyiset sight seeing -tyyppiset bussit, jotka kiertelevät puoli pääkaupunkiseutua matkalla. Jos lentoasemalle halutaan todella nopea yhteys, se on kyllä juna - mutta ei kehärata. Tuskinpa moiseen kuitenkaan kannattaa investoida. Aiheelle taisi olla ihan oma ketjunsakin, joten eipä tässä sen enempää.

- Janne
 
Takaisin
Ylös