Pohjoinen metrolinja vs. Pisara

Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

Löysinpä arkistoistani omaan kysymykseeni vastauksena Seppo Vepsäläisen 2004 tekemän paperin Metro Pasilasta eteenpäin. Aika hauska paperi. Suurimmaksi osaksi teksti on samantasoista yleistason maalailua kuin esim. jotkin omat kyhäelmäni, joissa myöskään ei pohdita mm. kustannuksia mitenkään.

Lentokenttämetroksi Vepsäläinen kaavailee linjaa, jossa ei ole väliasemia lainkaan.
Seppo Vepsäläinen sanoi:
Mielenkiintoinen mahdollisuus on tehdä automaattimetrolla nopea linkki Pasilasta lentoasemalle. Jos linkki toteutettaisiin ohjenopeudella 100 km/h, lentoasemalta Pasilaan menisi aikaa 10 minuuttia ja keskustaan 16 minuuttia. Metron vuoroväli olisi 4–6 minuuttia riippuen liikennöintiajasta.

Ja tästä olisi tietenkin aivan valtavat hyödyt:
Seppo Vepsäläinen sanoi:
Tämä ratkaisu antaisi Helsingin seudun kehittämiselle aivan uusia mahdollisuuksia.

Viikkiinkin päästäisiin aika vauhtia:
Seppo Vepsäläinen sanoi:
Pasilasta Viikkiin voitaisiin mennä aluksi samalla periaatteella kuin lentoasemalle. Jos rakennetaan rata ilman väliasemia, matka-aika Viikistä Pasilaan olisi 5 minuuttia ja keskustaan 11 minuuttia. Yhteyden toteuttaminen pääosin pintaratana olisi kohtalaisen halpa. Viikkiin voidaan suunnitella merkittävä liityntäasema, joka keventää pääradan lähiliikenteen kuormitusta.

Ai niin, mutta sinnepäinhän oli suunnitteilla pikaratikka.. no eipä hätää, kyllä siitä eroon päästään:
Seppo Vepsäläinen sanoi:
Viikin alueelle on varauduttu rakentamaan raideyhteys pikaraitiolinjana, ns. Viira-rata. Pikaraitiolinjan kytkeminen kantakaupungin raitioverkkoon on kuitenkin erittäin hankala tai peräti mahdoton toteuttaa taloudellisesti. Parempi olisi hoitaa Viikistä raideyhteys suoraan Pasilaan metrona, jolloin saadaan myös nopea suora yhteys keskustaan Kampin kautta.

Joo.. kai täytyy luopua noista pikaratikkahaaveista kun ei se kytkeminen olemassaolevaan verkkoon kerran onnistu.. mutta ei se mitään, kun kerran metro on parempi.
Seppo Vepsäläinen sanoi:
Metro on paras osa koko seudun joukkoliikenteen järjestelmää

Vielä jos sinne Laajasaloon saadaan metro, jolla ei myöskään ole turhia väliasemia, niin eiköhän ala joukkoliikenne seudulla sujua! :lol:

- Janne
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

En ole käynyt tässä keskustelussa toviin, eikä juurikaan ole uutta kommentoitavaa. Nyt kun melko moni on saanut sanottua mielipiteensä sekä tietonsa ja on hengähdetty :D, niin voidaan kai todeta metroratkaisun olevan se toteutettava liikennöintimuoto lentokentälle keskustasta Töölön, Meilahden ja Pasilan kautta. Pasilan ja lentoaseman väliin 4-7 asemaa sekä uutta asuntorakentamista.

Ring-line eli ympyrämetro on myös Pohjoisen metrolinjan toteutuessa mahdollinen Keskusta-Töölö-Meilahti-Pasila-Vallila-Sörnäinen(tai Kalasatama)-Hakaniemi-Keskusta. Tästä saadaan haara Viikkiin. Viikistä voisi liikennöidä vaikka kaksihaaraista linjaa, joka toinen metro kulkee keskustaan Pasilan ja Töölön kautta, joka toinen Vallilan ja Hakaniemen kautta. :D

Mitä Pisaraan tulee, niin se ei ole kovin iso projekti edes, eikä kaiken tämän hälyn arvoinen. RHK haluaa kuljettaa Helsingistä, Vantaalta ja Keravalta tulevat junat Hakaniemen kautta sekä Espoosta tulevat Junat Töölön kautta Keskustaan. Tämä on suunnaton palveluetu joukkoliikenteen käyttäjille.
 
Vs: Pohjoinen metrolinja vs Pisara

En ole käynyt tässä keskustelussa toviin, eikä juurikaan ole uutta kommentoitavaa. Nyt kun melko moni on saanut sanottua mielipiteensä sekä tietonsa ja on hengähdetty :D, niin voidaan kai todeta metroratkaisun olevan se toteutettava liikennöintimuoto lentokentälle keskustasta Töölön, Meilahden ja Pasilan kautta. Pasilan ja lentoaseman väliin 4-7 asemaa sekä uutta asuntorakentamista.

Jos nyt ei kuitenkaan... Tuohan on ainoa malli, jonka puolesta ei ole pystytty esittämään mitään järkeviä perusteluita. Ei täällä eikä muualla.
 
Vs: Automaattinen metro

Pisara ja pohjoinen metrolinja eivät ole kilpailevia eivätkä päällekäisiä. Pisaraan matkustajat tulevat VR:n lähiliikenteen kaupunkiraiteilta eli pääradalta ja rantaradalta. Pohjoiseen metrolinjaan matkustajat tulevat lentokentän, aviapoliksen, Vantaanportin, Torpparinmäen, Paloheinän, Pakilan, Maunulan ja Metsälän/pohjoispasilan asemilta. Viikin haarasta metrolinjaan tullaan Arabiasta, vanhastakaupungista ja Viikistä. Viikin linjaa voidaan jatkaa aina esim. Jakomäkeen asti. Kyllä se on totta että Lähijunilla ja metrolla on yhteinen asema Pasilassa. Onhan pohjoisella metrolinjalla tottakai Pasilassa asema.

Pasilasta Pisara erkanee Töölöön ja Hakaniemeen. Töölössä Pisaran asema on joko: Töölöntorin alla tai Oopperan kulmalla. Hakaniemessä Pisaran asema on nykyisen metroaseman läsnipuolella. Keskustassa taasen Pisaran asema on Foorumin lasikulman alapuolella.

Pohjoinen metrolinja jatkaa Pasilasta etelään siis mentäessä ensin hieman länteenpäin Meilahteen toisinsanoen Tullinpuomille, minkä alapuolella asema. Viimeinen asema pohjoisesta tullessa ennen Kampin asemaa on Töölöntorin alapuolella.

Eli näin ollen Lähijunilla on Pohjoisen metrolinjan kanssa yksi tai kaksi samaa asemaa, riippuen rakennetaanko Pisaran Töölön asema Oopperalla vai Töölöntorille. TöölöPisaraan ajaa vain Espoosta tulevat junat, kun Vantaalta tulevat menevät Hakaniemeen. Eli ei tässä kyllä samoista matkustajista voida puhua Töölön tunnelien kohdalla ollenkaan. Se on kyllä oletettavaa, että Pasilan merkitys suurena seudullisena vaihtoasemana tulee vain kasvamaan.

Pisaran rakentamisen jälkeen VR:n lähiliikenteen junat Espoosta ja Vantaalta eivät enää kulje päärautatieasemalle. Silloin Päärautatieaseman kapasiteettia riittää kaukojunayhteyksien parantamiseen ja kehittämiseen. Mainittava on myöskin Etelä-Suomen lähiliikenteen kehittäminen, eli junayhteydet pääradalta ja oikoradalta sekä suunnitellut uudet VR:n lähiliikenteen reitit mm. Lohjalle ja Porvooseen.
 
Vs: Automaattinen metro

TöölöPisaraan ajaa vain Espoosta tulevat junat, kun Vantaalta tulevat menevät Hakaniemeen

Minkä takia juuri näin päin? Eikö olisi mielenkiintoista kokeilla ajaa junia toisin päin. Espoon junat Hakaniemeen ja Vantaan junat Töölöön. Näin palveltaisiin ihan eri matkustustarpeita kuin säteittäisillä busseilla.
 
Vs: Automaattinen metro

Pisara ja pohjoinen metrolinja eivät ole kilpailevia eivätkä päällekäisiä. Pisaraan matkustajat tulevat VR:n lähiliikenteen kaupunkiraiteilta eli pääradalta ja rantaradalta. Pohjoiseen metrolinjaan matkustajat tulevat lentokentän, aviapoliksen, Vantaanportin, Torpparinmäen, Paloheinän, Pakilan, Maunulan ja Metsälän/pohjoispasilan asemilta.
Lentokentältä tulee myös lähijuna Kehäradan myötä. Maunula (7000 asukasta), Länsi-Pakila (6400), Torpparinmäki (2700), Paloheinä (6000) ei ole ylipäänsä raskasraiteelle otollista seutua, asukkaita on vähän ja työpaikkoja ei juuri lainkaan. Jokeri hoitaa. Pohjois-Pasila taas hoituu helpoiten yhdistelmällä ratikka ja Ilmalan asema. Eli nämä eivät ole olennaisia hyötyjä Pisaaran nähden.

Viikin haarasta metrolinjaan tullaan Arabiasta, vanhastakaupungista ja Viikistä. Viikin linjaa voidaan jatkaa aina esim. Jakomäkeen asti. Kyllä se on totta että Lähijunilla ja metrolla on yhteinen asema Pasilassa. Onhan pohjoisella metrolinjalla tottakai Pasilassa asema.
Tällä ei nyt sitten ole enää mitään tekemistä Töölön metron kanssa, mutta mikäkohän se lisäarvo Arabian metrossa on? Sörnäinen, ja jatkossa Kalasatama ja Pasila on kuitenkin lähes vastaavan liityntämatkan päässä useammalla ratikka- ja bussilinjalla. Viikin (7000 asukasta) metro ei taas yksinään ole oikein järkevä, sinnekin sopisi paremmin Jokeri + ratikan jatkot.

Pasilaan metro voisi olla sinänsä tarpeellinen, minun on vaan vähän vaikea keksiä sille mitään järkeviä asemia matkalla sinne ja pois. Sama ongelma näkyy olevan metrosuunnittelijoille.

Yritetään nyt kuitenkin, jonkinlainen pikametro itä-länsisuuntaan eli vähillä pysähdyksillä voisi olla mielekäs, ja kun asemia olisia vähän niin kustannukset pysyisivät mahdollisuuksien rajoissa.

Vaihtoehto 1: Kalasatama - Pasila - Töölö - Kamppi. Muutaman minuutin nopeampi keskustan läpi ja samalla yhteys Pasilaan. Ei maksaisi aivan älyttömästi, arvaan alle 100 - 200 miljoonaa. Korvaisi ainakin bussin 58 ja Espoon suunnan yhteyksiä Pasilaan.

Vaihtoehto 2: Itäkeskus - Viikki - Pasila - Töölö - Kamppi. Välillä Itäkeskus - Kamppi olisi kolme asemaa kahdeksaan sijaan, mikä olisi siinä mielessä hyvä että matka-aika vaikka Sipoosta keskustaan olisi siedettävämpi. Hinta jotain 200 miljoonan päälle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Tuo onkin täysin uusi ja mielenkiintoinen idea (ainakaan itse en muista kuulleeni aiemmin) ja toteutuessaan lisäisi oikeasti palvelutasoa. Aiemmin kun itse asuin Itä-Helsingissä, vaihdoin Sörnäisissä joko seiskaan tai johonkin Mäkelänkatua menevään bussiin. Kalasatamasta lähtevä uusi linja olisi sekin auttanut mutta vaihtaehto 2 olisi kyllä aivan lyömätön yhteys. Mutta pääsisikö noin kaukaa pohjoisen kautta kiertämällä Itäkeskuksesta nopeammin Kamppiin?
 
Vähän sama idea kuin ELSA-radassa, vaan etelämpää. Jotain vastaavaa pyörittelin Sipoon metrosta puhuttaessa. Ei tuo kovin paljon pitempi ole, ja pysähdykset jää pois.

Tästä saisi Pisaran kanssa hilpeän karvalakkimallin: Itäkeskuksesta metrovarikolle josta huoltoraidetta Viikintien varten. Suurinpiirtein Viikintien ja Tilanhoitajankaaren risteyksessä asema kohtausraiteilla, josta yksiraiteinen tunneli Mäkelänrinteen uimahallille, ja sieltä vanhaa tunnelia pitkin Pasilaan, jossa asema pääradan alla. Tästä pääradan kautta Pisara-lenkille, josta tunneli Kampin kääntöraiteille.

Oikeasti, jos Jokeri-ratikka pystyy kulkemaan lähijunaraiteilla, niin kuin joissain kaavailuissa on esitetty, niin Itäkeskus - Oulunkylä - Pasila - Pisara on aika päivänselvä reitti tuolle kalustolle.
 
Vs: Automaattinen metro

Lentokentältä tulee myös lähijuna Kehäradan myötä. Maunula (7000 asukasta), Länsi-Pakila (6400), Torpparinmäki (2700), Paloheinä (6000) ei ole ylipäänsä raskasraiteelle otollista seutua, asukkaita on vähän ja työpaikkoja ei juuri lainkaan. Jokeri hoitaa. Pohjois-Pasila taas hoituu helpoiten yhdistelmällä ratikka ja Ilmalan asema. Eli nämä eivät ole olennaisia hyötyjä Pisaaran nähden.

Helsingin kaupungin ajatus on (ollessaan instanssi ja oikeushenkilö) tarjota Helsingin Kaupungin osalta metroyhteys Pasilasta lentokentälle. Se tulee olemaan melko suora yhteys. On totta ettei Pohjois-Pasilan ja Torpparinmäen välillä ole suunnattomasti työpaikkoja. Tosin niitä on tulossa kymmeniä tuhansia esimerkiksi Aviapolikseen mihin on ajateltu pohjoisen metrolinjan asemaa. Myös Vantaanportilla on työpaikkoja. On myöskin totta että Pasilan pohjoispuolella aina Torpparinmäkeen asti on enemmän pientaloaluita. Siksi kaupunki on suunnitellut alueille lisärakentamista. Kun se suora rata lentokentälle Pasilasta rakennetaan, kannattaa siihen välille laittaa muutama asema. Esimerkiksi Pasilasta seuraava asema ennen Metsälää/PohjoisPasilaa voisi olla Olympiakylä. Maunulaan tottakai asema ja Maunulassa on tilaa uudisrakentaa. Luultavasti Pakilan ja Paloheinän alueita palvelisi yksi ja sama asema. Pohjoinen Metrolinja on mahdollista rakentaa paljolti pintaan. Ei saa unohtaa Tuusulanväylää, minkä varrella on lukuisia työpaikkoja. Eri linjausvaihtoehdoissa on yksi Tuusulanväylää mukaileva linja, kaksi lähiöt ja pientaloalueet alittavaa linjausta sekä yksi linjaus Viikin kautta Lentokentälle.

Tällä ei nyt sitten ole enää mitään tekemistä Töölön metron kanssa, mutta mikäkohän se lisäarvo Arabian metrossa on? Sörnäinen, ja jatkossa Kalasatama ja Pasila on kuitenkin lähes vastaavan liityntämatkan päässä useammalla ratikka- ja bussilinjalla. Viikin (7000 asukasta) metro ei taas yksinään ole oikein järkevä, sinnekin sopisi paremmin Jokeri + ratikan jatkot.

Lisäarvosta en tiedä. Mutta jos Pasilasta mennään Viikkiin kannattaa siihen välille laittaa asemat esimerkiksi Vallilaan ja Arabiaan. Viikin haaran on myös ajateltu palvelevan Malmin lentokenttäalueelle tulevan asuntoalueen joukkoliikenneratkaisuna.

Helsingin Kaupunginvaltuusto on edellyttänyt, että Töölön/Pasilan/pohjoisen linjan selvityksen yhteydessä selvitetään mahdollisuus Sörnäinen(Kalasatama)-Pasila metrosta. Käytännössä tämä tarkoittaa Itämetron yhdistämistä Mahdolliseen Vallilan asemaan ja sitä kautta Pasilaan. Näin Helsingillä olisi ympyrälinja kantakaupungissa.

Pasilaan metro voisi olla sinänsä tarpeellinen, minun on vaan vähän vaikea keksiä sille mitään järkeviä asemia matkalla sinne ja pois. Sama ongelma näkyy olevan metrosuunnittelijoille.

Pasilan joukkoliikenneyhteyksien parantaminen on väkisinkin edessä. Esimerkiksi pian vapautuvalle KeskiPasilan alueelle nousee tornitaloja jotka nostavat joukkoliikenteen vaatimustasoa. Töölöntorin ja Tullinpuomin metroasemat on kyllä tarpeeseen ajateltu. Pasilasta on kova volyymi esimerkiksi Meilahden sairaala-alueelle. Nyt käytössä on vain hidas ja ruuhkainen bussiyhteys. Raitiolinja 7 ei palvele Tullinpuomia ja muutenkin on hidas mutkikkaisen reitin ja vaihtojen takia.

Vaihtoehto 1: Kalasatama - Pasila - Töölö - Kamppi. Muutaman minuutin nopeampi keskustan läpi ja samalla yhteys Pasilaan. Ei maksaisi aivan älyttömästi, arvaan alle 100 - 200 miljoonaa. Korvaisi ainakin bussin 58 ja Espoon suunnan yhteyksiä Pasilaan.

Vaihtoehto 2: Itäkeskus - Viikki - Pasila - Töölö - Kamppi. Välillä Itäkeskus - Kamppi olisi kolme asemaa kahdeksaan sijaan, mikä olisi siinä mielessä hyvä että matka-aika vaikka Sipoosta keskustaan olisi siedettävämpi. Hinta jotain 200 miljoonan päälle.

Vaihtoehto 1 näyttää todennäköiseltä.

Minkä takia juuri näin päin? Eikö olisi mielenkiintoista kokeilla ajaa junia toisin päin. Espoon junat Hakaniemeen ja Vantaan junat Töölöön. Näin palveltaisiin ihan eri matkustustarpeita kuin säteittäisillä busseilla.
Mikään ei estä näin tekemästä. Ehkä joitain linjoja voitaisiin laittaa ristiin. Ratapiha saattaa tosin estää tämän. Pisarallehan ei mitään tunneleita Pasilaan rakenneta, vaan tunneli Töölöön erkanee ratapihalta Uimastadionin kohdalla ja Hakaniemen tunneli sukeltaa Linnanmäen alitse.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Automaattinen metro

Helsingin kaupungin ajatus on (ollessaan instanssi ja oikeushenkilö) tarjota Helsingin Kaupungin osalta metroyhteys Pasilasta lentokentälle.
Näin helsinkiläisenä veronmaksajana kysyn kuitenkin että miksi? Ainoa järkevä syy jonka keksin on VR:n monopolirahastus, ja siitä nyt toivottavasti on päästy eroon siihen mennessä kun tämä olisi ajankohtainen.

On myöskin totta että Pasilan pohjoispuolella aina Torpparinmäkeen asti on enemmän pientaloaluita. Siksi kaupunki on suunnitellut alueille lisärakentamista.
Minne? Kuninkaantammeen toki suunnitellaan, mutta se on lähempänä Martinlaakson rataa kuin tämän metron linjaa. Helsingin kokoomus ehdotteli Haltialan peltojen rakentamista, mutta tälle ei onneksi ole muut lämmenneet. Kaikki merkittävät rakentamattomat alueet tuolla on keskuspuistoa, jollei kateta moottoriteitä.

Kun se suora rata lentokentälle Pasilasta rakennetaan, kannattaa siihen välille laittaa muutama asema.
30 - 50 miljoonan euron asemia ei mielestäni rakenneta ihan vaan sen takia, että kun se rata nyt siitä kulkee. Se syy minkä takia en innostu koko radasta on että välillä Pasila on nyt ja tulevaisuudessa tasan kaksi edes jotenkin järkevää metroaseman paikkaa, Maunula ja Jumbo. Se on aika paljon putkea per asema.

Lisäarvosta en tiedä. Mutta jos Pasilasta mennään Viikkiin kannattaa siihen välille laittaa asemat esimerkiksi Vallilaan ja Arabiaan. Viikin haaran on myös ajateltu palvelevan Malmin lentokenttäalueelle tulevan asuntoalueen joukkoliikenneratkaisuna.
Lisäarvolla hain takaa sitä, että miksi noilla asukas/matkustajamäärillä ylipäänsä tehtäisiin metroa Viikkiin? Mitä tulee Malmin lentokentään, parempi, halvempi ja helpompi ratkaisu olisi tehdä pistorata pääradalta jos sinne halutaan oma raskasraide. Mittaa kilometri tai kaksi, ja kaavavaraus pitäisi olla olemassa HELIn takia. Käytetään vaikka Malminkaarta, ja tehdään korvaava tieyhteys lentokentän alueen kautta.
 
En ole mikään Pisaran tai pohjoisen metrolinjan yleistiedottaja niinpä en osaa kaikkiin kysymyksiin vastata.

Olemassa oleville asuntoalueille on suunniteltu lisärakentamista. Ilmeisesti kuitenkin Pakila ja Paloheinä säilyvät toistaiseksi pientalovoittoisena. Mutta siis uutta rakentamista on varmuudella tulossa Keski-Pasilaan ja Pohjois-Pasilaan. Myös Metsälässä on tilaa rakentaa. Samoin Maunulassa. Tuusulanväylän varteen on tilaa rakentaa. Vantaanportilla rakentaminen on mahdollista ja Aviapolis on täysin uusi kaupunginosa.

Pohjoinen metrolinja on mahdollista rakentaa pääosin pintaan joten asemien kustannukset eivät ole 30-50 milj.

Tuohon Malmin pistoraiteeseen voisin kommentoida, että se pidentää huomattavasti matka-aikaa eikä muutenkaan kuulosta seudullisesti ajateltuna juurikaan palvelevan ketään. Faktaa myöskin on ettei VR/RHK rakenna Helsinkiin mitään muita raiteita kuin 7,5km pitkän Pisara-tunnelin kolmella asemalla. HELI-on varauksissa olemassa mutta projekti on jossain reilun 30-40 vuoden päässä. Ja HELI-varaus on Tapanilan pohjoispuolella.

Näkisin kyllä että pistoraide Pasilan metrosta Viikkiin on se kaikkein kannattavin. Metroa voidaan myös jatkaa Viikistä eteenpäin. Viikin asemalle ensimmäisessä vaiheessa ohjattaisiin lähialueiden bussit liityntäliikennemallilla.

Pohjoiselta metrolinjalta on helpot vaihdot no ensiksikin keskustassa ja pasilassa. Vaihtomahdollisuus on myös Jokeri I ratikkaan ja Jokeri II ratikkaan sekä Kehäradalle.

Jumbo, kun sen mainitsit niin Jumbon asema olisi Vantaanportin asema. Vantaanportin ja Lentokentän väliin nousee kokonaan uusi enimmäkseen työpaikkakaavalla oleva Aviapoliksen kaupunginosa, missä tietenkin on asema.
 
Faktaa myöskin on ettei VR/RHK rakenna Helsinkiin mitään muita raiteita kuin 7,5km pitkän Pisara-tunnelin kolmella asemalla.

Ei tuo mitään faktaa ole, kukaan ei voi tietää millaisia raiteita VR tai RHK rakentaa joskus hamassa tulevaisuudessa. Monet muutkin "faktasi" ovat ihan vain omia näkemyksiäsi (lainaamassani viestissä esim. HELI-radan toteutusaikataulu).
 
Vs: Automaattinen metro

Helsingin kokoomus ehdotteli Haltialan peltojen rakentamista, mutta tälle ei onneksi ole muut lämmenneet. Kaikki merkittävät rakentamattomat alueet tuolla on keskuspuistoa, jollei kateta moottoriteitä.

Katetaan sitten ne moottoritiet. Mutta minkä takia noin lähellä Helsingin keskustaa tulisi olla maanviljelykseen käytettävää peltoa, eikö koko Suomi ole sitä täynnä? Eikö riitä, että Espoossa ja Vantaalla viljellään maata? Minusta on naurettavaa, jos maata viljellään Kehä I:n sisällä Viikissä ja samalla siitä Viikin ohi huristaa päivä päivältä enemmän pikkuautoja, koska ihmiset joutuvat muuttamaan kauemmaksi asumaan mm. näiden peltojen säilyttämisen takia. Hyödyntämiskelpoista maata olisi ainakin Viikissä ja Haltialassa. Myös Jakomäessä Malmin lentoaseman lähellä on aika paljon rakentamatonta maata.

En sano, että kaikki puistot olisi rakennettava, vaan kysyn että onko järkeä pitää peltoja moottoritien varressa viljelyskäytössä, kun viljelykasvit saastuvat autojen pienhiukkasista ja ulkoilualuekäyttö ei toimi moottoritien melun takia.
 
En ole mikään Pisaran tai pohjoisen metrolinjan yleistiedottaja niinpä en osaa kaikkiin kysymyksiin vastata.
Mistään näistä ei ole edes päätöksen tynkää ja suunnitelmatkin on aika yleisellä tasolla.

Samoin Maunulassa. Tuusulanväylän varteen on tilaa rakentaa.
Ehkä niitä Maunulan kerrostaloalueita voisi jonkun verran tiivistää, joka on sinänsä ihan toivottavaa joka tapauksessa, mutta rakentamatonta maata ei ole keskuspuiston lisäksi kuin se kaistale Tuusulunväylän varressa. Ja niin kauan kun Tuusulanväylää saa huristaa 80km/h niin se on aika toivotonta melualuetta.

Pohjoinen metrolinja on mahdollista rakentaa pääosin pintaan joten asemien kustannukset eivät ole 30-50 milj.
...jolloin se kulkee käytännössä Tuusulan väylän maakäytävää ja asemat on tehokkaasti kaikkea muuta kuin keskellä asutusta.

Tuohon Malmin pistoraiteeseen voisin kommentoida, että se pidentää huomattavasti matka-aikaa eikä muutenkaan kuulosta seudullisesti ajateltuna juurikaan palvelevan ketään.
5-10 minuuttia Pasilaan riippuen siitä pysähdytäänkö kuinka tiheään, metrolle arvaan 7-8 minuuttia. En ymmärrä mitä tarkoitat seudullisella, miten Viikin metro on seudullinen? Ja voihan tuo HELI-linjaus jatkua lähiliikenneratana vaikka kuinka pitkälle jos niin halutaan.

Ja HELI-varaus on Tapanilan pohjoispuolella.
Jaa, muistan ilmeisesti väärin. Sitten sen täytyy olla Suurmetsäntien kohdilla, alueen laidalla mutta ei ihan mahdoton aseman paikka. Toisaalta mikään ei estä ottamasta Malminkaaren loppupätkää tähän käyttöön.
 
...jolloin se kulkee käytännössä Tuusulan väylän maakäytävää ja asemat on tehokkaasti kaikkea muuta kuin keskellä asutusta.

Totta ja tuossa linjauksessa taisi olla vähemmän asemia. Luultavasti valituksi tulee linja mikä esimerkiksi Maunulassa laitetaan tunneliin.

5-10 minuuttia Pasilaan riippuen siitä pysähdytäänkö kuinka tiheään, metrolle arvaan 7-8 minuuttia. En ymmärrä mitä tarkoitat seudullisella, miten Viikin metro on seudullinen? Ja voihan tuo HELI-linjaus jatkua lähiliikenneratana vaikka kuinka pitkälle jos niin halutaan.

Jaa, muistan ilmeisesti väärin. Sitten sen täytyy olla Suurmetsäntien kohdilla, alueen laidalla mutta ei ihan mahdoton aseman paikka. Toisaalta mikään ei estä ottamasta Malminkaaren loppupätkää tähän käyttöön

Joo voi ja Porvoon kautta Kotkaan aina Luumäelle asti ja siitä Wiipuriin, on ajateltu. Metron matka-aika Viikistä Pasilaan on 6-7 minuuttia. HELI-rata alkaa Tapanilan aseman pohjoispuolelta eikä HELI-radalle ole Malmin kentällä eikä Viikissä mitään tilavarausta. HELI-rata kyllä koskettaa Malmin kenttää läheltä alueen pohjoisreunassa. Ei ole tiedossa tulisiko HELI-radalle Tapanilan jälkeen Helsingin puolella enää asemia. Se riippuu radan linjauksesta miten se ujutetaan Tapanilasta E18-tien maastokäytävään. Ilmeisesti tunneli Tattarisuon, Alppikylän ja Jakomäen ali on mahdollinen. Kuten myös tunneli Suurmetsän ja Hakunilan ali. Selvitystyö on tänä vuonna laitettu liikkeelle ja tutkitaan myös linjaus "Lentokentän mutka" eli Tapanilasta tunnelissa lentokentälle. HELI-rata ei hyödytä Vallilan, Arabian, Vanhankaupungin, Viikin eikä Malmin kentän alueita.

Ei tuo mitään faktaa ole...HELI-radan toteutusaikataulu

Linkkiä en tähän nyt löydä, mutta RHK:sta on laitettu sellaista viestiä, ettei Helsingissä lähivuosikymmeninä toteuteta kuin vain Pisara ja Vantaalla Kehärata. Ensimmäiset hahmotelmat HELI-radasta tehtiin 70-luvulla eikä se ole missään vaiheessa saanut vahvaa poliittista kannatusta. Ehkei ole ollut tarpeeksi esillä. Veikkaan että nykyisen liikenneministerin aloittama selvitys tehdään jotta asiasta on päivitettyä tietoa mapissa seuraavaksi 15-20 vuodeksi. Ja sitten tehdään uusi selvitys, mitä seuraa vähintään 5-10 vuoden keskustelu- ja suunnitteluaika jos HELI todetaan ajankohtaiseksi.

Pysytään tässä keskustelussa Pisarassa ja pohjoisessa metrolinjassa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös