Aktivistit: Linja 1 Kustaa Vaasan tielle

Albert

Suljettu tunnus
Liittynyt
29 Kesäkuu 2005
Viestit
2,224
Uudenmaan uutiset.
Autoilijat voisivat siirtyä keskustaan raitiovaunulla, jos raitiolinja yhden reittiä jatkettaisiin Käpylän päätepysäkiltä Kustaa Vaasan tielle.
 
Olisipa raitioverkosto pitempi, ettei tällaisia isoja parkkilaitoksia jouduttaisi rakentamaan kantakaupungin sisäpuolelle. Kehä I:n, vielä paremmin III:n, ulkopuolella riittäisi tilaa. Vaikkapa pysäköintitalo Tuusulantien varrelle Tammistoon ja siitä ykkösellä keskustaan. Samanlainen Nelostien viereen Viikkiin ja sieltä kutosella eteenpäin. Molemmilta myös poikittaisyhteys Jokeri II:lla. Näin esimerkiksi.

Asukkaiden ehdotuksen perusperiaate on ihan hyvä, mutta mitä pitempi osuus mentäisiin sporalla, niin sitä paremmin saadaan matkan varrelta uusia joukkoliikenteen käyttäjiä, jotka eivät tarvitse autoa laisinkaan...
 
Olisipa raitioverkosto pitempi, ettei tällaisia isoja parkkilaitoksia jouduttaisi rakentamaan kantakaupungin sisäpuolelle.

Tuomarinkylässä, Tuusulanväylän varrella, avattiin jokunen vuosi sitten parkkialue ja sen vierestä laitettiin kulkemaan lukuisia bussilinjoja. Parkkialuetta käytti päivässä muutama autoilija. Ennen pitkää ne bussilinjat siirrettiin nopeammalle reitille moottoritielle, kun ei käyttöä ollut. Eli aina eivät toimi nämä tällaiset järjestelyt.
 
Olisipa raitioverkosto pitempi, ettei tällaisia isoja parkkilaitoksia jouduttaisi rakentamaan kantakaupungin sisäpuolelle. Kehä I:n, vielä paremmin III:n, ulkopuolella riittäisi tilaa. Vaikkapa pysäköintitalo Tuusulantien varrelle Tammistoon ja siitä ykkösellä keskustaan. Samanlainen Nelostien viereen Viikkiin ja sieltä kutosella eteenpäin. Molemmilta myös poikittaisyhteys Jokeri II:lla. Näin esimerkiksi.

Asukkaiden ehdotuksen perusperiaate on ihan hyvä, mutta mitä pitempi osuus mentäisiin sporalla, niin sitä paremmin saadaan matkan varrelta uusia joukkoliikenteen käyttäjiä, jotka eivät tarvitse autoa laisinkaan...

Jepulis. Liityntäpysäköinti on aika marginaalihommaa. Parempi tehdä kunnon joukkoliikenneverkko, jolla on maksimaalinen saavutettavuus. Eipähän tarvihe sitten ajella autolla laisin.

Nykyiset VR:n asemien yhteydessä olevat liityntäpysäköintipaikatkin palvelevat (hyvin) käytännössä vain niitä, jotka pääsevät suoraan yhdellä siirtymällä liityntäasemalta kohdeasemalle ja varsinainen matkakohde (vaikkapa se työpaikka) on ihan siinä aseman lähellä. Muuten kyllä on kova kiusaus ajaa autolla perille, vaikka sitten vähän ruuhkassakin seisoen.

Kuitenkin tuo vaatimus osoittaa hyvin sen, kuinka mielellään ihmiset ratikalla ajelisivat. Varmasti suurimmalla osalla kuitenkin bussi menee jostain kohtuulliselta etäisyydeltä, mutta mieluummin ajettaisiin autolla johonkin mistä pääsee ratikalla eteenpäin.

- Janne
 
Tästähän oli joku liikennetutkimuskin, jossa Pakilassa asuvat miehet jopa vaatimalla vaativat, että ko. alueelle saataisiin raideliikennettä. Bussia eivät nämä miehet käyttäneet, mutta pikaratikka voisi olla heidän toivomaansa liikennettä.
 
Minusta tämä ei ole ihan mahdoton ehdotus... Mitenköhän tuo olisi tarkoitus hoitaa? No spekuloidaan:

Paremmin tuo liityntäpysäköinti tosin sopisi Koskelantielle, sinnehän pääsee liittymästä käytännössä kaikki Lahdentietä tulevat. Oletan että Koskelankadulla kiskot voisi vetää sen keskellä kulkevalle puukujalle malliin Mechelininkatu. Koska Koskelantietä kulkeva raitiovaunu poistaisi nähdäkseni bussikaistan tarpeen, niin liityntäpysäköinti voitaisiin toteuttaa ihan yksinkertaisesti kadunvarteen bussikaistan tilalle, mahdollisesti jopa vasemman puoleiselle kaistalle jolloin liityntä olisi sujuva.

Linjana esimerkiksi kiertolinja 7c/d, vaikka tunnuksella 2. Muuten seiskan reitti, mutta Pasilasta tultaessa käännytään pohjoiseen Mäkelänkatua ja siitä edelleen Koskelantielle ja Kustaa Vaasan Kadun/Hämeentien kautta takaisin kurviin.
 
Koska Koskelantietä kulkeva raitiovaunu poistaisi nähdäkseni bussikaistan tarpeen, niin liityntäpysäköinti voitaisiin toteuttaa ihan yksinkertaisesti kadunvarteen bussikaistan tilalle, mahdollisesti jopa vasemman puoleiselle kaistalle jolloin liityntä olisi sujuva.

Ei kai nyt ihan. Ensin pitäisi parantaa poikittaisratikkayhteyksiä. Koskelantietähän käyttävät nyt linjat 506, 57, 69, 55, 518 ja 65A. Kyllä näidenkin pitää voida kulkea ongelmitta ja siihen avaimena on juuri bussikaista, joka auttaa edes vähän ruuhka-aikaan. Jos bussikaistat poistettaisiin, pitäisi miettiä, mitä tehdään näille linjoille.
 
Miten olisi joukkoliikennekaista? Tuossa on jo niin vähän bussilinjoja jäljellä, etteivät ne tuki pysäkkejä.

Miksi liityntäliikenteen pitää olla juuri sporaliikennettä, niin se lienee lähinnä Koskelan asukkaiden huolta oman ykköslinjansa tulevaisuudesta. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevat tuskin ovat niin ratikan perään (ennen kuin pääsevät kokemaan modernin ratikan käytännössä ;)
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai nyt ihan. Ensin pitäisi parantaa poikittaisratikkayhteyksiä. Koskelantietähän käyttävät nyt linjat 506, 57, 69, 55, 518 ja 65A. Kyllä näidenkin pitää voida kulkea ongelmitta ja siihen avaimena on juuri bussikaista, joka auttaa edes vähän ruuhka-aikaan. Jos bussikaistat poistettaisiin, pitäisi miettiä, mitä tehdään näille linjoille.
Kun noita linjoja katsoo Olympiakylän pysäkiltä (http://aikataulut.ytv.fi/pysakit/fi/1250113.html): 506:lla on ruuhka-aikaan kolme vuoroa tunnissa, ja sille olisi muutenkin luontevampi väylä tuleva Kumpulan joukkoliikennekatu. Nuo Viikin suunnan vuorot 57 ja 506 samoin. Nuo toivottavasti joskus korvataan muiden ohella Viikin ratikalla, mutta se on toinen asia. 518:lla on pari hassua vuoroa päivässä.

En näe oikein tarvetta ajaa linjoja 55 ja 69 Koskelantien kautta jos sitä kulkee ratikka, 55 voisi ajaa Kustaa Vaasantien kautta ja 69 Pohjolankatua Mäkelänkadulle.

65A on kyllä kuormitettu, tähänkin voi miettiä jotain vaihtoehtoreittiä jos Koskelankatu on ilman bussikaistaa pullonkaula (se on kyllä sitä sen kanssakin). Vaikka Intiankatu - Limingankatu.

Joka tapauksessa, jos meillä olisi poikittaiskiskot Koskelantielle ja/tai siinä Kumpulan joukkoliikennekadulla, niin aika monta poikittaislinjaa voisi vetää uusiksi tai korvata raitiovaunulla. Minusta luonteva olisi jonkinlainen City-raidejokeri linjalla (Arabia) - Kumpula - Pasila - Meilahti - Munkkiniemi/Ruskeasuo. Sikäli kun tuo joukkoliikennekatu tulee, niin linjoja menee joka tapauksessa uusiksi kiskoja tai ei.
 
Uudenmaan uutiset.
Autoilijat voisivat siirtyä keskustaan raitiovaunulla, jos raitiolinja yhden reittiä jatkettaisiin Käpylän päätepysäkiltä Kustaa Vaasan tielle.

Miten olisi jos se liityntäpysäköintpaikka olisi Koskelan varikon luona, ja perustettaisiin ratikkalinja 6 B joka Arabian sijaan ajaisi Koskelan varikolle. Luulisi sen olevan helpompi toteuttaa kuin ykköselle uudet raiteet Koskelaan. Lisäksi kutonen menee suorinta reittiä kaupungin ytimeen mitä työpaikkoihin tulee, kun taas ykkönen kiemurtelee "historiallisessa Helsingissä".

t. Rainer
 
Tai raitiolinja h5, joka aikanaan voisi korvata jopa bussilinjan h55, jos Kampista rakennettaisiin rata Ruoholahden kautta Jätkäsaareen. Mutta vetääköhän väli Hakaniemi-Kaisaniemi-Rautatientori noin montaa ratikkalinjaa? Olisiko jokin rinnakkaisyhteys vaihtoehtona? Esimerkiksi Hesarin kautta Manskulle ja sitä kautta keskustaan? Omasta mielestäni noiden kaikkien "esikapunkiraitiolinjojen", h1, "h5" ja h6, tulisi olla suoria nopeita yhteyksiä keskustaan ja edelleen heilurilinjoina eteenpäin. Etuudet ja matkanopeudet pitäisi olla ihan toista luokkaa kuin nykyään.
 
Samaa mieltä noista esikaupunkilinjoista. Ykkönen/seiska kulkee Mäkelänkadulla erittäin tehokkaasti eristetyllä radalla, autojen kanssa risteyksiä on käytännössä kaksi. Välillä tosin on yhdeksän pysäkkiä, tarvitaanko esim. Pohjolankadun pään ja Koskelantien välille neljä pysäkkiä? Ajoaika Mäkelänkadun päästä Kurviin reittioppaan mukaan 7/1-yhdistelmälle yhdeksän minuuttia, eli tuollaiset 18km/h, ja tämä on siis se rauhoitettu nopea osuus.

Ykkönen voisi palvellla selkeästi Käpylää esikaupunkilinjana niin, että poistettaisiin joka toinen pysäkki ja ajettaisiin Kalliossa kiemurtelematta Hakaniemeen. Ja jos tuo Hämeentien kapasiteetti on ongelma, voisi ajaa Sturenkatua nykyreittiä ja kääntyä sitten Helsinginkadulle ja edelleen Mannerheimintielle niin kuin ehdotit. Jos saisi vähän tehdä raidetta, niin yhdellä Kulttuuritalon pysäkille varustettu oikaisu suoraan Sturenkatua Helsinginkadulle olisi hyvä, yksikin raide voisi riittää jos leveys on ongelma.
 
Minusta luonteva olisi jonkinlainen City-raidejokeri linjalla (Arabia) - Kumpula - Pasila - Meilahti - Munkkiniemi/Ruskeasuo. Sikäli kun tuo joukkoliikennekatu tulee, niin linjoja menee joka tapauksessa uusiksi kiskoja tai ei.
Tuon voisi samantien laajentaa vastaamaan koko tiedelinjaa 506 jatkamalla kiskot Arabianrannasta Viikkiin ja Munkkiniemestä Otaniemeen.
 
Tuon voisi samantien laajentaa vastaamaan koko tiedelinjaa 506 jatkamalla kiskot Arabianrannasta Viikkiin ja Munkkiniemestä Otaniemeen.
Kun nyt saisi edes sen pätkän Mäkelänkadun ja Kustaa Vaasan kadun väliin. Mut joo.
 
Tuomarinkylässä, Tuusulanväylän varrella, avattiin jokunen vuosi sitten parkkialue ja sen vierestä laitettiin kulkemaan lukuisia bussilinjoja. Parkkialuetta käytti päivässä muutama autoilija. Ennen pitkää ne bussilinjat siirrettiin nopeammalle reitille moottoritielle, kun ei käyttöä ollut. Eli aina eivät toimi nämä tällaiset järjestelyt.

Paikallisille asukkaille tuolla liityntäpysäköinnillä ei olut eikä ole mitään käyttöä, kun kaikilla on tiheämmät bussiyhteydet (67, 64, 66, 63)kävelyetäisyydellä kotipihasta. Eikä se hölmöinkään autoilija lähde keskustaan mennessä ensin viemään autoa maalle päin päiväsäilöön palatakseen bussilla takaisin päin.

Jos alue oli tarkoitettu Tuusulantietä maaseudulta tuleville, niin yhtä pieleen meni. Sen sijainti oli maalaisille mahdoton. Ulos moottoritieltä pari kilometriä ennen pysäköintiä, sitten ruuhkajonotukset kolmessa tukkoonajetussa liikennevaloristeyksessä ja vielä lähes kilometri loppumattomalta näyttävää peltosuoraa. Vaikka tie olisi tukossa Käpylässä, niin silti suoraan moottoritietä jatkanut autoilija saattoi olla siellä asti ennen kuin Tammistossa Vanhalle Tuusulantielle poikennut oli edes saanut autoaan liityntäpaikalle. Ja busseja ei tosiaan tullut mitenkään viiden minuutin välein.

Suurin virhe oli se, että bussi päätyi samalle moottoritielle kuin autokin, tosin paljon myöhemmin. Sitä paitsi Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä asuva pääsee vähemmällä vaivalla bussiin lähempänä kotiaan kuin Tuomarinkylässä. Myös Tuusulasta ja kauempaakin tuleva on astunut bussiin jo aiemmin tai suuntaa liityntäpysäköintinsä mieluummin pääradan asemille.
 
Takaisin
Ylös