Raide-Jokeri

"Tavoitteena on aloittaa rakentaminen vuodenvaihteessa 2017–2018." Alkaako rakentaminen tosiaan noin myöhään vaikka päätös tehtäisiin nyt?
 
"Tavoitteena on aloittaa rakentaminen vuodenvaihteessa 2017–2018." Alkaako rakentaminen tosiaan noin myöhään vaikka päätös tehtäisiin nyt?

Yllättävänkin nopea aikataulu jos jo 1,5 vuoden päästä aletaan hommiin. Yleensä hankkeiden aloittaminen kestää ihan tolkuttoman kauan. Byrokratian rattaat pyörivät niin kovin hitaasti.
 
Jokeri on tainnut edetä toteutusputkeen nopeammin kuin virkamiehet itsekään olivat uskoneet. Ei ole koneisto valmiina kilpailuttamaan urakoita, ei ole rakennussuunnitelmia ym. Jos päätöksentekoaikataulu olisi ollut väljempi, niin lapiothan saadaan maahan heti valtuustopäätöksen jälkeen. Esim. ysiratikan kanssa tehtiin niin, että rakennussuunnittelu oli valmiina ja urakat perustettiin heti valtuuston kumileimasimen heilahdettua.

Ensi kesänä voitaisiin kyllä tehdä yksinkertaisia putki- ja johtosiirtoja ym valmistelevia töitä. Saa nyt nähdä miten käy. 2021 on joka tapauksessa kohtuullisen optimistiselta kuulostava muttei mitenkään mahdoton avaamistavoite.
 
Jokerin rakentamista on jo itse asiassa aloitettu Espoossa n 1.5 vuotta sitten. Nimittäin Perkkaalla koko Leppävaaran ja Vermon välinen katu revittiin auki marraskuussa 2014, putkia on laitettu uudestaaan, koska katu muutetaan 4-kaistaiseksi ja sen pohjoisen ajoradan viereen on tarkoitus tulla Jokeri. Toivottavasti kiskot laitetaan samantien, koska työt ovat jo kestäneet luvattoman kauan ja häirinnyt alueella liikkumista. Töiden piti olla valmiit tänä kesäkuuna, mutta epäilen että ne jatkuvat vielä ensi vuonna koska sen verran keskeneräiseltä kaikki näyttää. Jos jokeria alettaisiin rakentaa vasta 2-3 vuoden päästä niin koko rumba alkaisi uudelleen ja sitä en toivo.

t. Rainer
 
2021 on joka tapauksessa kohtuullisen optimistiselta kuulostava muttei mitenkään mahdoton avaamistavoite.

Viisi vuotta on kyllä valtavan pitkä rakennusaika päätöksestä valmistumiseen tuollaiselle hankkeelle. Esimerkiksi Kiinassa tehdään kymmenien kilometrien metrolinjoja tai satojen kilometrien rautateitä ja rakennuspäätöksestä liikenteen aloittamiseen menee tyypillisesti pari vuotta. Jokerin tapainen pikkuhanke valmistuisi varmaan siellä alle vuodessa.

Suomessa Länsimetron aloitukseen meni kymmenen vuotta ja Jokerilla viisi. Siitä saamme kiittää tehotonta ja hidasta byrokratiaa ja hitaaksi aikataulutettua rakennushanketta.
 
Esimerkiksi Kiinassa tehdään kymmenien kilometrien metrolinjoja tai satojen kilometrien rautateitä ja rakennuspäätöksestä liikenteen aloittamiseen menee tyypillisesti pari vuotta.
Hieman OT:
Olen juuri nyt lomailemassa "toisessa kotikaupungissani" Fuzhoussa. Täällä on juuri avattu ensimmäisen metrolinja vajaa 10 kilometrinen pätkä matkustajakoeliikenteeseen. Päätös metron rakentamisesta kaupunkiin tehtiin vuonna 2008 ja rakennustyöt alkoivat vuonna 2009. Alunperin ensimmäisen metrolinjan piti olla valmis 2012-2013. Sitten uusi aikataulu oli vuonna 2014. Erinäisten hankaluuksien (mm. rakentamiseen liittyvien) jälkeen ensimmäinen metrolinja on nyt siis viimein saatu koeliikenteeseen ja koko, vajaa 25 kilometriä pitkä ja 21 asemaa käsittävä linja saadaan täyteen toimintaan vielä tämän vuoden aikana.

Kuvasatoa tältä päivältä:

Fuzhou Metro
 
Jokerin rakentamista on jo itse asiassa aloitettu Espoossa n 1.5 vuotta sitten. Nimittäin Perkkaalla koko Leppävaaran ja Vermon välinen katu revittiin auki marraskuussa 2014, putkia on laitettu uudestaaan, koska katu muutetaan 4-kaistaiseksi ja sen pohjoisen ajoradan viereen on tarkoitus tulla Jokeri. Toivottavasti kiskot laitetaan samantien, koska työt ovat jo kestäneet luvattoman kauan ja häirinnyt alueella liikkumista. Töiden piti olla valmiit tänä kesäkuuna, mutta epäilen että ne jatkuvat vielä ensi vuonna koska sen verran keskeneräiseltä kaikki näyttää. Jos jokeria alettaisiin rakentaa vasta 2-3 vuoden päästä niin koko rumba alkaisi uudelleen ja sitä en toivo.
Ei kai niitä kiskoja nyt vielä kannata laittaa tälle kilometrin pätkälle, kun ne puuttuisivat pitkään koko muulta osuudelta. Nyt näyttäisi viemäreitä kansineen olevan jo radan kohdalla valmiina. En ole kuitenkaan huomannut, että radan kohdalle olisi laitettu suodatinkangasta tai kalkkia. Eiköhän tuo pätkä vielä kaiveta auki kun rataa rakennetaan. Monikonpuron ylittävä silta näyttää valmiiksi niin leveältä, että siihen ne kiskot mahtuvat.

Tällä kohtaa rakennustyöt jatkuvat, sillä tuohon Hatsinanpuistoon suunnitellaan taas jotakin. Viimeksi näin dokumentin, jonka mukaan Perkkaantielle tulisi Upseerinkadun ja Komentajankujan risteyksiin liikennevalot ja tie jatkuisi uusille rakennuksille yli raitiotien. Kyllä tässä siis vielä kaivetaan ja häiritään jalankulkijoiden liikennettä.
 
Viisi vuotta on kyllä valtavan pitkä rakennusaika päätöksestä valmistumiseen tuollaiselle hankkeelle. Esimerkiksi Kiinassa tehdään kymmenien kilometrien metrolinjoja tai satojen kilometrien rautateitä ja rakennuspäätöksestä liikenteen aloittamiseen menee tyypillisesti pari vuotta. Jokerin tapainen pikkuhanke valmistuisi varmaan siellä alle vuodessa.

Suomessa Länsimetron aloitukseen meni kymmenen vuotta ja Jokerilla viisi. Siitä saamme kiittää tehotonta ja hidasta byrokratiaa ja hitaaksi aikataulutettua rakennushanketta.

"Muistaakseni" Suomen ensimmäisen rautatien, 108 km, Helsinki-Hämeenlinna, rakentamiseen meni viisi vuotta. Rakentamispäätös tehtiin 1857 ja liikenne alkoi 1862. Hankittiin veturit ja vaunut kilpailutettuna ulkomaisilta valmistajilta, toista sataa kilometriä rataa rakennettiin mies/lapio/hevonen-menetelmällä, ratapohja tehtiin tulevaisuuden kaksoisraidetta varten heti valmiiksi vaikka kiskotettiinkin yksiraiteiseksi sekä mikä erikoisinta, koko rataosuus rakennettiin täysin eristetyksi maantieliikenteestä siten että kaikki linjan tieristeilyt tehtiin joko yli- tai alikulkusilloin, joiden siltojen rakenteet myös kilpailutettiin ulkomailta. Rataosuus myös aidattiin kauttaaltaan jottei karja tms. pääse rautatiealueelle. Ja lisäksi, koskaan ennen ei oltu Suomessa rakennettu tällaista mittavaa rautatielaitosta, eli rakennusperinnettä ja kokemusta ei ollut, saati "vanhoja tekijöitä". Kuitenkin se tehtiin, kun hommaan ryhdyttiin. Jos ei nyt yhtä raitiotietä saada aikaiseksi samassa ajassa, niin se on velttoilua.
 
"Muistaakseni" Suomen ensimmäisen rautatien, 108 km, Helsinki-Hämeenlinna, rakentamiseen meni viisi vuotta. Rakentamispäätös tehtiin 1857 ja liikenne alkoi 1862.

Lahden oikoradan 76 kilometriin meni myös viisi vuotta, ja saatiin kaksiraiteinen suurnopeusrata, 2000-luvun byrokratian vallitessa. Kaupungissa rakentaminen on vaan monella lailla eri juttu. 1860-luvulla Helsinki-Hämeenlinna -välillä ei tarvinnut paljon siirrellä sähköjohtoja ja vesiputkia pois alta, ja kaava- ja valitusprosessitkin taisivat olla yksinkertaisempia.
 
-- koko rataosuus rakennettiin täysin eristetyksi maantieliikenteestä siten että kaikki linjan tieristeilyt tehtiin joko yli- tai alikulkusilloin --

Ei kai? Pääradalla on historian saatossa ollut lukuisia tasoristeyksiä, enkä millään usko, että ne kaikki on tehty radan rakentamisen jälkeen.
 
Ei kai? Pääradalla on historian saatossa ollut lukuisia tasoristeyksiä, enkä millään usko, että ne kaikki on tehty radan rakentamisen jälkeen.

Joo, ihan tästä lähialueelta tulevat mieleen ainakin kadut, joita nykyään kutsutaan Tikkurilantieksi, Urheilutieksi ja Laurintieksi. Kaikki olivat tasoristeyksiä vielä 1970-luvulla, eikä eritasoratkaisuja ollut lisäksi ollenkaan.
 
Taitavat ne tasoristeykset olla sitten myöhempää perua. Ehtiihän 154 vuodessa tapahtua kaikenlaista.
 
Ei kai niitä kiskoja nyt vielä kannata laittaa tälle kilometrin pätkälle, kun ne puuttuisivat pitkään koko muulta osuudelta. Nyt näyttäisi viemäreitä kansineen olevan jo radan kohdalla valmiina. En ole kuitenkaan huomannut, että radan kohdalle olisi laitettu suodatinkangasta tai kalkkia. Eiköhän tuo pätkä vielä kaiveta auki kun rataa rakennetaan. Monikonpuron ylittävä silta näyttää valmiiksi niin leveältä, että siihen ne kiskot mahtuvat.

No mitä haittaa kiskojen asettamisesta olisi siinä vaiheessa kun katu rakennetaan valmiksi? Kyllä ne tulevat käyttöön sitten muutaman vuoden päästä mutta ennen kaikkea alueen asukkaat ja ne jotka kulkevat alueen läpi säästyvät uudelta rumbalta.

t. Rainer
 
Takaisin
Ylös