
Alunperin kirjoittanut
339-DF
Tarkoitin noilla korjaamo- ym tiloilla lähinnä sitä, että jos halutaan, että jokerin vaunulla on mahdollista päästä nykyisiin korjaamotiloihin (jotka muuten jäävät maanalaisen varikonkin toteutuessa nykyiseen paikkaan Vallilaan maan päälle), niin silloin ei voida ajatella 2,65 m leveää vaunua. Se nimittäin edellyttäisi, että jokerin ja Vallilan varikon välisellä yhdysradalla pysäkkikorokkeet jäisivät liian kauaksi keskustavaunujen ovista. (Itse hallitiloissa leveämpi vaunu tuskin aiheuttaisi mitään ylitsepääsemättömiä muutostarpeita.)
Sitten on tietysti sekin mahdollisuus, joka on kyllä minusta ihan realistinen muttei ole tullut virallisesti esille, että pidetään metrin raideleveys mutta hankitaan 2,65 m leveitä vaunuja. Silloin vaunujen kaikki toimenpiteet tulee tehdä jokerin omalla varikolla eikä jokerin vaunuja lainkaan ajeta keskustaverkolle. Sen sijaan keskustaverkolta voidaan ajaa kapeilla vaunuilla jokerille, kunhan vaunut varustetaan astinlaudoin. Se on teknisesti mahdollista, joskaan en tiedä, vaikeuttaako lumi ja sohjo astinlautojen toimivuutta, kun lattia on muutenkin jo matalalla ja astinlauta tulee vielä sen alle. Sen pitää olla automaattisesti liikkuva eikä se saa olla niin herkkä, että kiskojen viereen aurattu tai muuten pakkautunut lumi saattaa astinlaudan epäkuntoon.