Raide-Jokeri

Pitäisikö se nostaa keskeiseksi kysymykseksi, kun esimerkiksi Kruunuvuorenrannan alueen ratikkayhteys uuden alueen rakentumisen tahdissa on edelleen epävarma?

Olin siinä käsityksessä, että rahapulassa oltiin lykkäämässä koko Kruunuvuorenrantaa eikä vain ratikkaa.

Jokeri on kuitenkin pääosin nykyistä kaupunkirakennetta palveleva hanke, joten se ei ole yhtä akuutti. Lisäksi bussilinja on jo ylikuormittunut eli nykyisen sopimuksen jatkaminen optiolla 2013 jälkeen haittaisi matkustajamäärien kasvua.

Toisaalta eikö se tuolla perusteella nimenomaan ole akuutti, varsinkin jos Kruunuvuorenrannan rakentamista ei aloitetakaan?

Kaluston hankkiminen tässä tahdissa vaatisi standardivaunujen käyttöä ja nekin pitäisi tilata pikavauhtia.

Päätös uusista ratikoista nykyiselle verkolle kaiketi tehdään tänä vuonna, ja jos Jokeri on yhteensopiva, niin ei kai ole kovin vaikeaa tehdä vaunuja lisää. Tietty jos tilataan Transtechilta ja uudessa vaunussa ilmenee hankaluuksia, niin saatan kuvitella, että aikaa vierähtää.

Liikennöitsijä pitäisi hankkia ulkoa

Ai? Miksipä HKL ei voisi sitä hoitaa ainakin aluksi, vai onko tässä joku kilpailutussääntö?
 
Lähdetään nyt siitä että Itämetro maksaa oikeasti 600 miljoonaa ja tähän on ainakin Hesarin mielestä varaa (ainakin yksi poliitikko oli muuten vastannut kyselyyn että Itämetro tai pikaraitiotie on hänen mielestään kärkihanke, mutta jotenkin se typistyi Itämetroksi eikä Ösundomin raideratkaisuksi lehdessä...) Tuosta 600 miljoonasta valtio maksaa 180 miljoonaa (heh) ja Vantaa jäljellejäävästä osuudesta n. kolmanneksen eli 120 miljoonaa (hih), eli Helsingille jää 300 miljoonaa maksettavaa.

Laajasalon ratikka maksaa 190 miljoonaa. Raide-Jokeri maksaa Helsingin puolella 125 miljoonaa mistä valtion osuus 35 miljoonaa, eli 90 miljoonaa Helsingille. Tuosta tulee siis 280 miljoonan kummankin osalta. itäratikka maksaisi valtiolle 30 ja Helsingille 70 miljoonaa. Ja ne valtion rahat muuten syö Pisara, eli ovat tiukassa.

Joka tapauksessa Helsingissä voi siis tehdä suurinpiirtein samalla summalla joko Laajasalon ratikan, Raide-Jokerin sekä Jokerin jatkon Ösundomiin, yhteensä 350 miljoonaa Helsingille ja 65 miljoonaa valtiolle, tai Itämetron joka on vastaavasti 300 ja 180 miljoonaa. Eli haluammeko siis koko kaupungin poikki menevän pikaratikkalinjan ja yhteyden joka on kaikin puolin hyvä uuteen 10 000 asukkaan kaupunginosaan vai metropätkän jonka kannattavuus on joka tapauksessa kyseenalainen?

Valtion itseasiassa kannattaisi tarjoutua rakentamaan Itäratikka 100% rahoituksella jos oletetaan että se maksaa muuten maksaa metrosta 30%, säästöä 70 miljoonaa euroa. Pitäisikö soittaa Sailakselle?.)
 
Pitäisikö se nostaa keskeiseksi kysymykseksi, kun esimerkiksi Kruunuvuorenrannan alueen ratikkayhteys uuden alueen rakentumisen tahdissa on edelleen epävarma?

Ehdotus rakentaa Kruunuvuorenranta ilman raitiotietä on Helsingin poliitikoilta pelkkää taloudellisen ammattitaidon puutetta, vähän sama kun yrittäisi rakentaa 4-5 kerroksisia kerrostaloja ilman hissiä.

Raide-Jokeri on hanke, joka on päättäjille ymmärrettävä "ansiomerkki". Se pitäisi tietysti kytkeä laajempaan kysymykseen Helsingin raitioteiden modernisoimisesta ja laajentamisesta niin, että keskustan läheinen bussilinjasto korvataan raitioteillä ja lisätään huomattavasti kapasiteettia ja matkamääriä.

Mutta: Iso Ratikka - ideasuunnitelma on edelleen tekemättä.
 
Toivon mukaan Jokeri nyt vähintäänkin on HLJ:n ykköskorissa.

Tämän päivän Hesarissa oli juttua ykköskoriin suunnitelluista raidehankkeista eikä raide-Jokeria siellä ole. Jos raide-Jokeri jää sieltä pois, on aika selvää, että bussi-Jokeria aletaan sitten kehittää esim. tuplanivelbusseilla, kun bussi-Jokerin kehittämisinvestointeihin tulee vähintään kymmenen vuoden kuoletusaika.
 
Mutta: Iso Ratikka - ideasuunnitelma on edelleen tekemättä.

Kokonaiskehittämisselvityshän julkaistiin viime vuonna, ja siinä esitetyt toimenpiteet (Laajasalo, Kalasatama, Topeliuksenkatu, Munkkivuori, geometrian parannukset, muut nopeutukset) yhdessä jo pitkälle suunnitellun Raide-Jokerin kanssa muodostavat melkoisen kokonaisuuden. Jos nyt ensin saataisiin noista jotain muutakin kuin Jätkäsaari toteutumaan. Tietty jos tarkoitat jotain vielä laajempaa visiota pikaratikasta ja sen asemasta suhteessa raskaaseen raideliikenteeseen niin juu. Tämän viimeisen Ösundom-kierroksen jälkeen tosin tuntuu siltä, että semmoiset jää PDF-tiedostoiksi jonnekin.
 
Raide-Jokerilla ei ole näemmä juurikaan hoppua Helsingin seudun liikennehankkeiden kiirellisyysjärjestyksessä (luonnos 22.09.2010). Näin se vain maailma muuttuu muutamassa vuodessa. Pisara-rata sentään nostettu metron seuraavien jatkopätkien (Matinkylä-Kivenlahti ja Mellunmäki-Majvik) edelle.

Kartta infrastruktuurin kehittämishankkeista (pdf)

Huomatkaa, että raideyhteys Kruunuvuorenrantaan puuttuu ko. listalta täysin, joten tulkitsen asian niin, että tämä hanke siirtynee jonnekin hamaan tulevaisuuteen.
 
Huomatkaa, että raideyhteys Kruunuvuorenrantaan puuttuu ko. listalta täysin, joten tulkitsen asian niin, että tämä hanke siirtynee jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Raideyhteyden rakentaminen Kruunuvuorenrantaan alkaa sitten, kun ko. aluetta aletaan rakentaa. Hankkeen aloitusaika riippuu siis vain Helsingin päättäjistä ja heidän päätöksistään.
 
Raide-Jokerilla ei ole näemmä juurikaan hoppua Helsingin seudun liikennehankkeiden kiirellisyysjärjestyksessä (luonnos 22.09.2010). Näin se vain maailma muuttuu muutamassa vuodessa. Pisara-rata sentään nostettu metron seuraavien jatkopätkien (Matinkylä-Kivenlahti ja Mellunmäki-Majvik) edelle.

Kartta infrastruktuurin kehittämishankkeista (pdf)

Huomatkaa, että raideyhteys Kruunuvuorenrantaan puuttuu ko. listalta täysin, joten tulkitsen asian niin, että tämä hanke siirtynee jonnekin hamaan tulevaisuuteen.
No jaa, jos ja kun siihen ei tule valtion rahaa niin ei se oikeastaan muille kuin Helsingille kuulu. Raide-Jokerinkin suhteen on varmaan eriäviä näkemyksiä, ongelma lienee se että Espoolta palaa kaikki rahat Rantarataan ja Länsimetroon, pelkkä Matinkylä pätkä tarvitsisi varmaan jotain 200 miljoonaa lisärahoitusta joka tullee kokonaan Espoon pussista, Kivenlahdesta puhumattakaan.

Valtiolle tuossa on muuten budjetoitu noin hilpeät puolisentoista miljardia, kokonaisumma noin reilu kolme miljardia tuolle paketille joka sekin pistää hymyilyttämään. Ja Rihtniemi kertookin viran puolesta ettei valtion ratarahat voi olla pois metrorahoista :) Kun ne nyt riittäisi edes niihin junaratoihin, jotka on sinänsä ihan järkeviä hankkeita.

Muutaman KH ja VM kierroksen jälkeen sitten palattaneen jonkun realistisemman esityksen kanssa, tai sitten taas roikutetaan ikuisuushankkeita listoilla joista kaikki tietää ettei niihin ole rahaa. Raide-Jokerin karsimisessa ei ole juuri mitään järkeä kun se maksaa saman verran kuin pari asemaa metroa tai yksi eritasoliittymä Itäkeskukseen.
 
Näin se vain maailma muuttuu muutamassa vuodessa. [...] Huomatkaa, että raideyhteys Kruunuvuorenrantaan puuttuu ko. listalta täysin, joten tulkitsen asian niin, että tämä hanke siirtynee jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

En vetäisi ihan hirvittävän pitkälle meneviä johtopäätöksiä vielä tässä vaiheessa, varsinkin kun julkisuudessa on liikkunut ristiriitaistakin tietoa niin paljon. HS:n kartassahan Kruunuvuoren ratikka oli ekojen hankkeiden joukossa.

Tässä vaiheessa ollaan kaiketi lähinnä tilanteessa, jossa HSL on kasannut kokoon oman näkemyksensä, mutta eiköhän jokaisella kunnalla ole vielä aika paljon sanottavaa tuohon listaan. Lähinnä minua ihmetyttää Raide-Jokerin asema, se näkyy taas vaipuneen unholaan. Sen sijaan mitä Laajasaloon tulee, niin se on kuitenkin Helsingin sisäinen hanke eikä sen mukana ololla tai olemattomuudella ole HLJ:n kannalta juuri merkitystä. Helsinki tekee sen ratikan jos se haluaa ja silloin kun se haluaa.

Helsinkihän kyllä elätteli aikanaan toiveita siitä, että valtio osallistuisi sen kustannuksiin, mutta ei se minusta ole perusteltua, jos "seudullisuus" on jonkinlainen osallistumisperuste. Tosin voidaan kyllä käydä keskustelua siitä, mitä se seudullisuus oikein tarkoittaa (jos Rautatientori-Laajasalo ei ole seudullinen, niin miksi Matinkylä-Kivenlahti on, vai onko?) ja pitäisikö valtion naapurimaiden tavoin tukea kaupunkiraideliikennettä yleensä kuntarajoista ja liikennemuodon nimestä riippumatta, ja onko merkitystä sillä, että Kruunuvuoren ratikka on potentiaalisista HLJ-raidehankkeista ainoa, jonka H/K ylittää yhden ja reippaasti?

Yksi suht tyylikäs tapa hoitaa tämä valtion rooli olisi se, että HSL saisi suoraan valtiolta avustuksena sen osuuden, joka on sovittu maksettavaksi HSL:n infraosuutena. Nykymallillahan on tarkoitus, että samat setelit kiertävät iloisesti ympyrää, kun HSL maksaa osan infrahankkeista ja kun se tekee sen sellaisella rahalla, jonka se ensin kerää jäsenkunniltaan palauttaakseen sen sitten vähän eri mittasuhteissa taas jäsenkunnilleen infrarahana.
 
Jos HSL:n tulisi maksaa ratainfrahankkeensa ja tietysti niiden ylläpidon, ensiaskel voisi olla uusien joukkoliikennekatujen ja -kaistojen maksaminen ja bussien käyttämien katuosien ylläpito.

Sepä vasta nostaisi intoa ratikkaprojekteihin! Bussiliikenteen ilmaiset väylät eivät ole kestävä ratkaisu.
 
Jos HSL:n tulisi maksaa ratainfrahankkeensa ja tietysti niiden ylläpidon, ensiaskel voisi olla uusien joukkoliikennekatujen ja -kaistojen maksaminen ja bussien käyttämien katuosien ylläpito.

Sepä vasta nostaisi intoa ratikkaprojekteihin! Bussiliikenteen ilmaiset väylät eivät ole kestävä ratkaisu.
Voi jee, mikä asenne!

HSL-Bussiliikenne on osa Helsingin alueen joukkoliikennejärjestelmää ja siten osa kestävää kehitystä, jonka ainoa "vihollinen" on mm. pää- ja sisääntuloväylät yksityisautoilu, joissa ei useinkaan ole kuljettajan lisäksi muita matkustajia.

Tällainen vastakkainasettelu raideliikenteen ja bussien välillä ei ole milläänlailla hedelmällistä tai kestävää koko joukkoliikenteen kannalta.
 
Viimeksi muokattu:
Voi jee, mikä asenne!

HSL-Bussiliikenne on osa Helsingin alueen joukkoliikennejärjestelmää ja siten osa kestävää kehitystä, jonka ainoa "vihollinen" on mm. pää- ja sisääntuloväylät yksityisautoilu, joissa ei useinkaan ole kuljettajan lisäksi muita matkustajia.

Tällainen vastakkainasettelu raideliikenteen ja bussien välillä ei ole milläänlailla hedelmällistä tai kestävää koko joukkoliikenteen kannalta.
Kysymys on siitä että kun eri liikennemuotojen välillä tehdään valintoja niin kokonaiskustannusten tulisi näkyä vertailussa, minua ei veronmaksajana kiinnosta pätkääkään maksetaanko liikenteestä HSL:n, HKR:n vai valtion pussista, vaan se mitä se kokonaisuudessaan maksaa. Eikä tämä ole kannanotto bussien, ratikoiden, metrojen, junien, lauttojen, jne. puolesta tai vastaan.
 
Voi jee, mikä asenne!

Ei busseja silti pidä ajattaa koska bussit ovat kivoja. Ajetaan mielummin busseja siellä, missä bussit ovat edullisin ratkaisu tarvittavalle palvelulle. Bussiväylien kustannusten maksattaminen bussiväylien käyttäjällä kannustaa kehittämään liikennettä kokonaiskustannusten kannalta edullisempaan vaihtoehtoon, joka monella sisääntuloväylällä on runkoratikka massiivisen bussiliikenteen pääasiallisena (lue: ei täydellisennä) korvaajana.

Kuten Jokerilla on käynyt ilmi. Jokeri ei ole poikkeus.
 
Voi jee, mikä asenne!

Tähän nyt sellainen perusasia, että tällä hetkellä esimerkiksi HSL:n suunnittelupuolella suunnitellaan busseja tai johdinautoja lähtökohtana, että väylä- ja varikkokustannusta ei lasketa ollenkaan. Sitten taas raitioteiden osalta väylä- ja varikkokustannukset huomioidaan oikein rankemman päälle.

Helsingin seudulla käytännössä joka metri katua tai tietä, jolla kulkee tiheästi liikennöitävä bussi, on erikseen suunniteltu, mitoitettu, rakennettu ja ylläpidetty busseja varten. Keskustassa ja sisääntuloväylillä kaistat on erikseen varattu vain bussiliikenteelle.

Bussien väyläkustannus olisi täysin perusteltua selvittää ja osoittaa omaksi menokohdakseen.
Tällöin vertailu raideliikenteeseen tapahtuisi oikein perustein, kun se nyt tapahtuu väärin perustein.
 
Tähän nyt sellainen perusasia, että tällä hetkellä esimerkiksi HSL:n suunnittelupuolella suunnitellaan busseja tai johdinautoja lähtökohtana, että väylä- ja varikkokustannusta ei lasketa ollenkaan.

Johdinautoselvityksessä on mukana varikkokustannukset. Bussien varikkokustannukset ovat mukana tarjoushinnoissa, joten nekin näkyvät liikennöinnin hinnassa.
 
Takaisin
Ylös