Raide-Jokeri

18.6. Helsingin kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että laaditut selvitykset muodostavat riittävän pohjan Raide-Jokerin hankesuunnittelun ja kaavoituksen aloittamiselle.
Raide-Jokeri Hankearviointi 2011 -raportti.

Kuulostaa lupaavalta. Taisi tulla maksimaalisen pitkä väli tuosta päätöksestä seuraavaan valtuuston kokoukseen, joka on näemmä 29. elokuuta. Ei kai tuo tykkänään ole vaarassa kaatua valtuustossa? Ehdoksi tietysti laitetaan 30 % valtion rahaa, jos nyt ei sitten joku halua vaatia enemmän.
 
Ei valtuusto tuollaisista mitään oikeasti päätä. Kyllä se läpi menee.

Kun kaupunginhallitus on nyt siunannut niin pallo ja todellinen päätösvalta on virkamiehillä. Voidaan tehdä sellainen hankesuunnitelma, joka tähtää toteuttamiseen tai sellainen, joka tähtää toteuttamatta jättämiseen. Hyvin tehty hankesuunnitelma on kuitenkin niin iso ja kallis työ, ettei siihen yleensä lähdetä, ellei "On Sovittu" ole jo päättänyt hankkeen toteuttamisesta. Hyvältä siis näyttää.
 
Hyvin tehty hankesuunnitelma on kuitenkin niin iso ja kallis työ, ettei siihen yleensä lähdetä, ellei "On Sovittu" ole jo päättänyt hankkeen toteuttamisesta. Hyvältä siis näyttää.

Onko tietoa, mikä on kääntänyt sopijoiden päät? Reitinvarren kiinteistö- ja tontinomistajat ovat Oikeita?
 
Ei kai Jokeria vastustanut käytännössä kuin kaksi henkilöä. Toisen uskottavuus alkaa olla jo kokonaan mennyttä ja toinen lie taipunut toisaalta edellisen johdosta ja toisaalta työtehtävien muututtua useammankin kerran.

Lisäksi KSV:ssä on koko ajan tahdottu toteuttaa Jokeri, ja sen vuoksi siellä räätälöitiin luku-uskovaisille sellaiset kriteerit ja niiden pohjalta luvut, että niillä voi perustella Jokerin toteuttamisen.
 
Viimeksi muokattu:
Helsingin kaupunginvaltuusto päättänee huomisessa kokouksessaan, että Jokerista voi tehdä hankesuunnitelman. Seuraavaksi sitten kaupunginhallitus määrää kaupunkisuunnitteluviraston tekemään hankesuunnitelman. Tosin Soininvaaran http://www.soininvaara.fi/2012/08/28/7189/ mukaan investoinnit menevät jäihin, että katsotaan nyt.
 
Vs: Tvärbanan

Mikähän mahtaa olla Jokerin tosiasiallinen potentiaali? Bussilla on päästy 30 000 nousuun.

Potentiaali on ratikan kapasiteetti, ja siihen päästään sallimalla kiinteistökehitys. Nykyhetken tilanteessa raidekerroin suo varovaisestikin 40 000 nousua.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Tvärbanan

Potentiaali on ratikan kapasiteetti, ja siihen päästään sallimalla kiinteistökehitys. Nykyhetken tilanteessa raidekerroin suo varovaisestikin 40 000 nousua.

Millä perusteella 33% nousu olisi varovaista tai edes mahdollista? Onko missään pyörän materiaalin vaihtaminen johtanut yhtä suureen muutokseen? Vuoroväli ei voi nykyisestä ainakaan tihentyä, eikä reitti ole olennaisesti muuttumassa raiteille noston yhteydessä. Osa raidekertoimesta lienee toteutunut jo tähän mennessä bussijokerin väyläjärjestelyjen ja tiheän palvelun myötä. Vaunukoon kasvattaminen toki lisää matkustusmukavuutta.

Ja mikä ihme sitä kiinteistökehitystäkin nyt pidättelee?
 
Vs: Tvärbanan

Millä perusteella 33% nousu olisi varovaista tai edes mahdollista? Onko missään pyörän materiaalin vaihtaminen johtanut yhtä suureen muutokseen? Vuoroväli ei voi nykyisestä ainakaan tihentyä, eikä reitti ole olennaisesti muuttumassa raiteille noston yhteydessä. Osa raidekertoimesta lienee toteutunut jo tähän mennessä bussijokerin väyläjärjestelyjen ja tiheän palvelun myötä. Vaunukoon kasvattaminen toki lisää matkustusmukavuutta.

On totta, että Jokerin suosiota kasvattavat sen laatutekijät. Kaikkia mahdollisia laadun tekijöitä ei kuitenkaan ole Jokerilla toteutettu. Eikä kannatakaan, koska samalla rahalla linja nousee raiteille ja saa ne laatutekijät: ei kannata tehdä laadukasta, kallista ratikkarataa ja levittää siihen vielä kalliimpaa asfalttia.

Pyörän vaihtaminen metalliin nelinkertaistaa yksikkökoon (15m => 60m), joten vuoroväliä alkaa taas olla varaa tihentää kysynnän mukaan.

Raidekerrointa ei ole tähän mennessä tyhjentävästi selitetty, mutta kysyntää lisääviä tekijöitä joita ratikalla on mutta bussilla ei voi luetella:

  • Jatkuva näkyvyys myös pysäkkien välillä pysyvien raide- ja sähkörakenteiden avulla
  • Ne pysäkitkin ovat 60-metrisinä ihan omaa kokoluokkaa ja dominoivat katukuvaa
  • Ratikka kulkee teräspyörillään tasaisemmin, joka on seisojavaltaisella linjalla lyömätön etu. Pysäkkitaskujen olemattomuus ja bussia merkittävästi loivemmat kaarteet tasaavat erityisen epämukavia sivuttaisvoimia.

Poikittaisliikenteessä on piilevää kysyntää reippaasti.

Ja mikä ihme sitä kiinteistökehitystäkin nyt pidättelee?

Maaseuturakentamiseen suunnitellut normit, jotka jostain syystä pätevät kaupunkiinkin. Tarvitaan suosittua bussia isompi liikennevirta, että kannattaa rakentaa kalliit pakolliset pysäköintilaitokset jota tiivis rakentaminen edellyttää. Mutta mielummin jätetään ne pysäköintilaitokset pois kun rakennetaan joukkoliikennekaupunkia.

Ratikan kapasiteetin täyttäminen edellyttää uutta joukkoliikennekaupunkia.
 
Vs: Tvärbanan

Ja mikä ihme sitä kiinteistökehitystäkin nyt pidättelee?

Helsingissä entiset satama-alueet ovat olleet helpompia kaavoitettavia kuin ns. täydennyskohteet, jotka herättävät nimbyilyä. Kysyntää asunnoista riittäisi tietysti kaikelle mitä virasto saa aikaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Tvärbanan

Helsingissä entiset satama-alueet ovat olleet helpompia kaavoitettavia kuin ns. täydennyskohteet, jotka herättävät nimbyilyä. Kysyntää asunnoista riittäisi tietysti kaikelle mitä virasto saa aikaan.

Satama-alueet ovat molemmat sekä raitiotien piirissä että ylipäätänsä niin kiinni kantakaupungissa, jotta niihin kannattaa jotenkuten rakentaa massiiviset pysäköintikellarit. Nämä autohallien vaatimat isot kellarit ovat erityisen kallista lystiä lähes merenpinnan tasolla olevalla entisellä satama-alueella.
 
Espoon kaupunginhallituksessa on huomenna käsittelyssä selvityksen käynnistäminen, miten Otaniemi voitaisiin liittää Raide-Jokerin piiriin. Esityslista
 
Toivottavasti ainakin yhdeksi optioksi otetaan myös se, jos Otaniemi ei tulisikaan Jokerille, mutta vedettäisiin sieltä Tiederatikka, joka jatkaisi Suurpeltoon (Pohjois- tai Etelä-Tapiolan kautta). Suurpelto olisi ehkä Espoollekin riittävän suuri syy rakentaa se rata.

Ja ennen kaikkea Otaniemeen pitää saada raidevaraukset, tapahtui mitä hyvänsä.
 
Raide-Jokeri maksaa muka vain n. 210 milj eur, mutta uskokaa vain että puoli miljardia tähän menee. Plus kalusto. No onhan se kai halpaa jos vertaa esm. Töölönlahden puistoon, siis ei koko 'Finlandia-puistoon' vaan siihen Finlandiatalon takapihaan, niin se maksaa n. 71 milj eur. Mutta mitä tuolla puolella miljardilla saadaan? Keskinopeudella 15km/h puoliraskasta rataa jonka käytävässä puisto-, pelto- ja metsäalueiden osuus on jotain 50% Ja pientalojen ja omakotitalojen osuus joku 40% Työikäisten osuus joku 30% Bussi riittää tähän. Ja mitään tiederatikkaa ei todellakaan tule.
 
Takaisin
Ylös