Yhteiskunnallinen hyöty eri kaupungeissa

Ok, hyvä että ratikkahankkeilla Turussa ja Tampereella on valtiontukimahdollisuus.

Vantaan Kehärata-avustus on melko suuri, mutta Kehäradalla on katsottu olevan valtakunnallistakin vaikutusta. [...] Miksi vantaan tuki niin suuri? Ensimmäiseksi tulee mieleen että siinä on kyse RHK:n junaradasta, ja sitten siitä että Vantaa on äärivelkainen ja juuri osti kovalla rahalla valtiolta kehäradan maat. Vantaa on investoinut huomattavia summia tuleville Kehäradan varren asuinalueille. [...] Helsingin joukkoliikennehankkeet ovat tärkeitä toteuttaa. Eikös jotain Itä-Lapin turhaa moottiritietä voida lykätä? Tampere ja Turku ovat varakkaita kaupunkeja. Jos raitioteiden rahoitusodotus on jopa 70% varakkailta suomen toiseksi ja kolmanneksi suurimmilta kaupungeilta.... Helsingin metro oli aikanansa suomen suurimpia investointeja. Nyt valmiina olevan verkon Helsinki on maksanut suurimmalta osin kokonaan itse. Raitioliikenneverkosto on myöskin kustannettu kokonaan Helsingin kassasta.

Vantaan kehäradalla ei ole valtakunnallista vaikuttavuutta. Se on todettu tämän foorumin keskusteluissa jo monesti, ja ainakin itse olen argumentoinut näin. Argumenttini löytyvät alkuperäisistä keskusteluista, en toista niitä enää tässä. Valtakunnallista vaikuttavuutta olisi sen sijaan pääradan oikaisulla lentoaseman kautta.

Paikallisena hankkeena en näe eroa Tampereen / Turun pikaraitioteiden ja kehäradan välillä. Jos kehärataa subventoidaan 70 %, niin sama % on täysin oikeutettu odotus Tampereella ja Turussa. Tai sitten kehäradan subventio pitää myös tiputtaa 30 %:iin. Se että kyseessä on RHK:n rataverkon osa on pelkkä tekninen yksityiskohta, joka ei saa vaikuttaa siihen miten hankkeesta hyötyvien tahojen hyödyt arvioidaan.

Sitäkään en ymmärrä miksi se että Vantaa rakentaa asuinalueita kehäradan varteen tekisi siitä valtakunnallisen tai muuten erityisen subventointikelpoisen hankkeen.

Ai Aamulehti vehtailee taustalla. Sehän on sitoutumaton niin kuin on myös Alma Media. Mutta vuosien varrella ei ole jäänyt epäselväksi miten lähellä Aamulehti liikkuu Kokoomuspuoluetta.

Minä jättäisin puoluepoliittisen kommentoinnin tästä pois. On totta, että vastustajia löytyy runsaasti kokoomuksen seniorivaltuutettujen joukosta, mutta yhtä lailla SDP:n valtuutetuista. Samoin kummassakin puolueessa on käsittääkseni kannattajia. Esimerkiksi entinen kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen (sdp) ajoi energisesti pikaratikkaa ja olen ymmärtänyt että Juha Kostiainen (kok) on suhtautunut siihen myönteisesti. Mutta kaikenkaikkiaan paikallispoliittisten toimijoiden (niidenkin jotka esiintyvät muka asiantuntijoina!) asiantuntemus liikenneasioissa on hyvin heikolla tolalla, ja näkemykset tuntuvat heijastelevan enemmän omia tunteenomaisia ennakkoluuloja ja populistista laskelmointia sen suhteen, miten äänestäjät hankkeeseen suhtautuvat.

Aamulehdellä on oma linjansa, mutta sekään ei ole ilman säröjä. Päätoimittaja Jorma Pokkinen pilkkaa energisesti pikaratikkaa pääkirjoituksissaan ja muissa kakkossivun kolumneissaan vaikkei näytä siitä mitään ymmärtävän (tai vielä pahempi jos ymmärtää ja sabotoi silti), mutta eräät paremmin asioita ymmärtävät toimittajat ovat toisinaan hieman myönteisempiä sisäsivujen kommenteissaan.
 
Takaisin
Ylös