Turun seudun joukkoliikenne 2020

Eiköhän raitioliikenteen suosimisesta jo kerro sekin että PK-seudulla selvitellään koko ajan sitä minne suuntaan seuraavaksi laajennetaan.
 
Jos haluatte edistää raideliikenteen asiaa, on tämän illan paneelikeskustelu aivan oikea paikka, sen muut keskustelijat kuin allekirjoittanut ovat nimenomaan maakunnan keskeisiä päättäjiä, joilta tarvitaan ripeää päätöksentekoa, jos pikaraitiotien tai paikallisjunien halutaan toteutuvan.

Paneelikeskustelu 29.4.2009, ilmoitus foorumilla

Itse olen myös toki vastuunalaisessa asemassa, mutta olen kaupunginhallituksessa jäävi käsittelemään pikaraitiotieselvitystä.
 
Eikös ole hyvä tähdätä ennen liipaisimen painamistA? Tutkia ennen kuin hutkia? Päätöksenteko ilman kattavaa valmisteluaineistoa on arpapeliä.
Niin, kaupunginhallitus päätti "jotain" 4.12.2000! Siitä lähtien asiaa on kai selvitelty.
Alkuvuodestako 2009 se oli kun tällainen sopimus tehtiin:
Aiesopimus liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä.
Näin pitkälle yhdeksässä vuodessa!
 
Vuoden 2000 jälkeen on sekä pikaraitiotie- että paikallisjuna-asioissa sekä tehty useita selvityksiä että rämmitty eteenpäin itse asiassa. Jo 2002 valmistui "Pikaraitiotie Turun kaupunkiseudulla" - raporttikin, joka jo muutti aika paljon tilannetta.

On toki niin, että asiat ovat tähän asti edenneet turhan hitaasti, mutta on tässä paljon töitä asian eteen kuitenkin tehtykin.

Kaikki tuki toki tarvitaan. Eipä olisi pahitteeksi, jos joku lähettäisi viestiä kansanedustajalleen tai ministerilleen tai vaikkapa kirjoittelisi myös Helsingin Sanomiin pienempienkin suurten kaupunkien joukkoliikenteen puolesta.
 
Millonkas niitä päätöksiä tulee, kun kevään aikana piti saada valmiiksi jokin selvitys, ni alkais pikku hiljaa se kevät olee niinku menny...
Vai mennäänkö taas perinteistä turkulais linjaa että nooh katotaa kuhan tässä keretään :D
 
Noniin eli ei sitte muuta kun peukut pystyyn, että raiteita päästäis rakentamaan vielä ens vuosikymmenellä. Tuntuu vaan että haaveeksi taitaa jäädä tuokin, joten toivotaan että ois raitkkaliikennettä vuoteen 2030 mennessä ;)
 
Turun seudun joukkoliikenne 2020 - selvitys on valmistunut, ja kaupunginhallitus lähettänee sen 16.6.2009 lausunnoille. Tässä linkit selvitykseen.

Esityslistateksti
Turun seudun joukkoliikenne 2020 - raportti
Esittelykalvosarja

Selvityksestä voisin todeta lyhyesti seuraavaa:
- Selvitys osoittaa, että Turun seudulle voidaan toteuttaa sekä runkobussi- että pikaraitiotiejärjestelmä eikä kummallekaan ole toiminnallisia esteitä.
- Pikaraitiotien ensimmäisen vaiheen väestöpohja kilometriä kohden on 3100 as/km 400 m säteellä, joka on samaa luokkaa kuin useissa Saksan kaupungeissa, mm Freiburgissa.
- Turun seudun liikenne-ennustejärjestelmällä ei pystytty tekemään luotettavaa liikenne-ennustetta pikaraitiotielle.
- Suomessa käytettävä YHTALI-menetelmä tuottaa kansainvälisten parhaiden käytäntöjen mukaiselle pikaraitiotielle huonon tuloksen, tässä tapauksessa, kuten Raide-Jokerille, 0,7, koska raitiotien yhteiskuntarakenteellisia hyötyjä ei huomioida laskelmassa.

Joka tapauksessa ensimmäisenä toteutusvaiheena on runkobussityyppinen linjastouudistus, koska sillä saadaan vähäisin kustannuksin lisää käyttöä.

Raitiotien suunnittelu jatkunee siten, että tehdän raitiotiehen perustuva rakennemallitarkastelu, ja katsotaan, millaiset yhteiskuntarakenteelliset hyödyt siitä on.
 
Turun seudun joukkoliikenne 2020 - selvitys on valmistunut, ja kaupunginhallitus lähettänee sen 16.6.2009 lausunnoille.

Raitiotien suunnittelu jatkunee siten, että tehdän raitiotiehen perustuva rakennemallitarkastelu, ja katsotaan, millaiset yhteiskuntarakenteelliset hyödyt siitä on.
Erinomaista joukkoliikenteen kehitystyötä on siis luvassa.
Mutta raitiotie siirtyy visiona eli haaveena vuosikymmenten päähän.
 
Mutta raitiotie siirtyy visiona eli haaveena vuosikymmenten päähän.

Näin käy jos suomessa käytettäviä virheellisiä liikennehankkeiden arviointimenettelyjä ei uudisteta ripeästi

Olennaista on, että selvityksen tulosten mukaan raitiotie Turussa on täsmälleen yhtä mahdollinen kuin raitiotie esim. Bergenissä tai Århusissa (jotka rakentavat raitiotietä) tai Freiburgissa (jossa sellainen menestyy).

Se ei vain tule esille Suomessa käytettävillä liikenne-ennustemenetelmillä ja YHTALI- (YHteiskuntaTAloudellinen LööperI) menetelmillä.

Yhdyskuntarakenteellisista hyödyistä tarvittaisiin kunnon pohjatiedot.
 
Koska saa tietää varmasti, kannattaako Turkuun jäädä asumaan. Meinaan Bergenit ja Århusit saattaa kutsua hyvin äkkiä, jos Turku jää tälläiseksi autokaupungin raadoksi. Huonossa kaupungissa ei kannata asua. Runkolinjabussit on toki ihan kivoja tälläiselle B-sarjan kaupungille, mutta minä haluan A-luokkaan.
 
Koska saa tietää varmasti, kannattaako Turkuun jäädä asumaan. Meinaan Bergenit ja Århusit saattaa kutsua hyvin äkkiä, jos Turku jää tälläiseksi autokaupungin raadoksi.
He, he. Tuli 70-luvulla raitsikalla matkustettua. Mutta nyt on 50+ menossa. Että minun kannaltani se on siinä. Onneksi kuitenkin asun Helsingissä :D.
 
Minkälaisia arviointimenettelyjä Bergenissä, Århusissa ja Freiburgissa käytettiin? Miksei niitä käytetä Suomessa? Olisiko mainituissa kaupungeissa rakennettu raitiotie, jos olisi käytetty suomalaisten arviointimenettelyjä?
 
Takaisin
Ylös