Yksikkökustannukset ja infran kulut

Re: Kenen on infra

Antero Alku sanoi:
Itse olen sillä kannalla, että ensin päätetään, halutaanko omakotialuetta vai pilvenpiirtäjiä, ja sitten valitaan sopiva liikenneväline. Ei päin vastoin, että tehdään ensin liikenneväline, ja yritetään sitten rakentaa jokainen maapläntti mahdollisimman tehokkaasti, että saataisiin kulut jotenkin katetuksi.
Samaa mieltä minäkin. Mutta Suomessa maankäyttöä ja kaavoitusta ei aina ohjaa se, mikä on järkevää ja hyvin suunniteltua, vaan aivan toiset lainalaisuudet.
 
Re: Kenen on infra

R.Silfverberg sanoi:
Samaa mieltä minäkin. Mutta Suomessa maankäyttöä ja kaavoitusta ei aina ohjaa se, mikä on järkevää ja hyvin suunniteltua, vaan aivan toiset lainalaisuudet.
Näinhän se on. Mutta onneksi joskus voi olla toiveikas. Kalasataman arkkitehtikilpailun tulosta esiteltiin juuri äsken, ja voittajaehdotuksen tekijät ymmärtävät todellakin muutakin kuin autokaupunkia. Raitiotie on toki ollut jo KSV:n mielessä alun perin, mutta olennaista on se, että aluetta ei suunnitella auton käytölle. Kuten esimerkikis Kruunuvuorenrantaa tällä hetkellä.

Antero
 
Takaisin
Ylös