Jos Helsingin metroa ei olisi rakennettu

Antero Alku sanoi:
Näinhän se oli suunniteltu ns. Castrénin metrossa. Mutta raskasmetromiehet sanoivat, että Castrénilla oli liikaa asemia. Raskasmetro on halvempi. Mutta kaupunkiahan rakennettiin silloin uudenlaiselle väestölle, autoille.

Pistin vastauksen tästä tähän 9 vuotta sitten aloittamaani vaihtoehtohistoriaketjuuun.

Mulla on sellainen käsitys että jos Helsingin valtuusto olisi 1969 hylännyt metron niin ei oltaisi uskallettu tilalle ehdottaa mitään Castrénin metroa, vaan oltaisiin jatkettu vain busseilla.

1970-luvun öljykriisi olisi vaikuttanut että joitakin raitiolinjoja olisi jatkettu joihinkin esikaupunkeihin, mutta veikkaan että ennemmin lyhyitä pätkiä länteen Lauttasaareen ja Munkkivuoreen, koillis-suunnassa ehkä Koskelasta Viikkiin tai Pihlajamäkeen. Veikkaan että kielteisen metropäätöksen kohdalla myös Martinlaakson rata olisi joutunut vastatuuleen ja ratavarauksen paikalle olisi rakennettu bussikatu joka päättyisi Haagassa, josta eteenpäin bussit matelisivat n puolessa tunnissa keskustaan. Sanomattakin selvää että Vantaa ei olisi noilla edellytyksillä kehittynyt miksikään halutuksi kaupungiksi asua vaan olisi lähinnä lentokentän ympärille muodostunutta teollisuusaluetta ja uinuvia kyliä pääradan varrella.

VR:kään ei olisi lähenyt kehittämään rautatielähiliikennettä pää- eikä rantaradalla vaan sähkömoottorijunakalusto olisi jäänyt 50:een siihen mennessä toimitettuun Sm1-yksikköön, kaikki muut junat olisi ajettu veturivetoisilla junilla ilman kääntömahdollisuutta Helsingin rautatieasemalla. Tämä hankala käytäntö junamatkustuksen suosion muutenkin laskiessa esti myös kaukojunaliikenteen kehitystä niin että esim Turun ja Helsingin välinen junaliikenne lopetettiin kokonaan 1980-luvulla.

Öljykriisin seurauksena olisi Helsingissä alettu suosimaan johdinautoja, kotimainen teollisuus olisi vaatinut saada rakentaa niitä kun metrojuna- sen enempää kuin sähköjunakauppaa ei tullut, tiedä vaikka juuri Martinlaakson suunnan bussit ja kaikki itä-Helsinkiin kulkevat bussit olisivat trollikoita? Tampere olisi ilman muuta jatkanut niiden käyttöä ja Turulla, Oululla , Lahdella, Porilla, Jyväskylällä, Kuopiolla ja Joensuullakin olisi johdinautolinjoja.

Metroa olisi alettu rakentamaan vasta 2000-luvulla ja ensimmäinen linja olisi ollut Leppävaara-Tapiola-Rautatieasema, ja espoolaisten vaatimuksena, koska Helsinki olisi pari vuosikymmentä kohdellut Espoota lapsipuolena kaikissa liikenneasioissa, länsiväylää pitkin tulevat bussit olisi pakotettu kääntymään Lauttasaaressa takaisin ja syöttämään matkustajat raitiolinja 20:een joka matelee Hietalahden ja Bulevardin kautta Erottajalle. Helsinki olisi ponnekkaammin vaatinut suuryrityksiä pysymän Helsingissä ja tarjonnut niillle tontteja esim Keskuspuistosta ja Kumpulasta niin ettei olisi päässyt syntymään Espooseen mitään huipputekniikan työpaikkojen piilaaksoa joka olisi vienyt parhaat veronmaksajat mennessään. Tietoliikennetekniikan sijasta Suomen ykkösteollisuusala olisi ollut näihin päiviin asti telakkateollisuus, Helsingissä olisi telakoita Hietalahden lisäksi Herttoniemessä, Laajasalossa, Vuosaaressa ja Lauttasaaressa. Osa olisi toki Neuvostoliiton hajoamisen seuruksena tapahtuneen konkurssiaallon jälkeen jatkanut ulkomaisessa omistuksessa, ainakin näihin päiviin asti.

Espoo olisi siis täyttynyt tavallisista kerrostalolähiöistä akselille Taipola-Leppävaara sekä Tapiola-Kivanlahti, mutta kyllästynyt Helsingin jarrutteluun koska Helsinki olisi suostunut ottamaan espoolaisia busseja vastaan vain jos ne olisivat kulkeneet sähköllä. Lopulta pitkien neuvottelujen jälkeen Helsinki olisi suostunut että Espoo rakentaa omalla kustannuksellaan "metron" suorinta reittiä keskustaan, erona todellisuudessa toteutettuun metroon että kalustona olisivat matalalattiaiset pitkät ja leveät raitiovaunut jotka eivät olisi yhteensopivia Helsingin raitiotieverkon kanssa ja tunnelin sijaan se kulkisi käytöstä poistetussa satamaradan kuilussa rautatieasemalle asti. Metron jatkorakentamisesta Herttoniemen suuntaan käytäisiin kiivasta kädenvääntöä, Helsinki pitäisi sitä turhana koska matkustajat olisivat päasiassa espoolaisia telakkaduunareita.

Mutta kaikkien onneksi metsäläihiöiden ja autokaupungin rakentaminen olisi estetty;)

t. Rainer
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Mulla on sellainen käsitys että jos Helsingin valtuusto olisi 1969 hylännyt metron niin ei oltaisi uskallettu tilalle ehdottaa mitään Castrénin metroa, vaan oltaisiin jatkettu vain busseilla.
Vaikka olen jo ketjun toisessa viestissä kirjoittanut yhden tarinan, niin tässä toinen, viimeisimmän kokemuksen valossa.

Jos sen enempää metroa kuin Smith-Polvisen autodystopiaakaan ei olisi päätetty tehdä, ei minusta sinänsä olisi ollut ihme, että tarinasi mukaan ei olisi tehty Castrénin metroakaan. Sillä sekä metro- että autopuolue olisivat olleet katkeria ja vastustaneet ihan mitä vain uutta, kun eivät kerran saaneet kumpikaan omaa tahtoaan lävitse.

Mutta pysähtyneisyyden ajalla olisi voinut olla etunsakin. Kun liikenne lähiöihin ei kerran toiminut – Puotinharjustakin kesti lähes tunnin päästä keskustaan – rakennusliikkeiden kiinnostus olisi suuntautunut lähemmäksi.

Itäväylä oli 4-kaistainen Naurissaaren sillalle asti. Hämeentien varsi oli jotakuinkin tyhjä Kumpulanlaaksosta lähtien. Hämeentiellä oli rata valmiiksi, Porvoontiellä Kulosaaren halki ja Naurissaaren sillalla oli valmiit kaistat ratikalle. Rakennusliikkeet olisivatkin satsanneet kantakaupungin laajentamiseen, lähiöihin ja muualle metsiin hajaannuttamisen sijasta.

1970-luvun lopulla oli koettu öljykriisi. Se oli vahvistanut ajatusta siitä, että kantakaupungin laajentaminen oli ollut oikea ratkaisu. Keski-Euroopasta oli myös kuultu kummia. Enää ei puhuttukaan metrosta jokaisen pikkukaupunkiin, vaan raitiotie oli tulossa ja tullut takaisin uudessa muodossa. Huomattiin, että Helsinki oli tiiviinä ja yhtenäisenä korttelikaupunkina samantapainen kuin keskieurooppalaiset kaupungit. Joten Stadtbahn-ajatukset vaikuttivat hyviltä.

Oman päätöksenteon historialla oli kuitenkin painolastinsa. Tunnelisysteemit eivät tulleet kysymkseen, olihan ne jo kerran isolla tappelulla hylätty. Tunneloitu Stadbahn olisi ollut juuri sitä, mikä kerran oli torpattu ennen raskametroa, joka siis myös hylättiin. Toisaalta tunnelit olivat myös tavattoman kalliita. Ruhrin alueellakin innostus oli lopahtanut nopeasti, kun muutamista tunneleista oli saatu huonot kokemukset.

Enemmän Helsingissä kiinnostivat kävelykeskustaratkaisut. Ne muuttivat keskustan raitioliikenteen kerralla sujuvaksi. Kävelykeskusta kattoi Rautatientorilta lähtien ydinkeskustan niin, että Unoninkatu, Espat ja Mannerheimintie Arkadiankadun risteykseen asti kuuluivat vielä kävelykeskustaan.

1980-luvun loppuun mennessä paineet rakennetuiksi tulleiden lähiöiden kanssa kävivät sen verran koviksi, että niiden rappeutumiskierre haluttiin lopettaa. Raitiotiet ulotettiin Pitäjänmäelle, Haagaan, Oulunkylään, Myllypuroon ja Puotilaan. Siten kuin jo 1950-luvulla oli kaavailtu, mutta jäi metrounelmien kanssa toteuttamatta.

Salmisaaresta jatkettiin raitiotie myös Lauttasaareen. Kun virkamiehet olivat vuosia selittäneet, ettei läppäsillalla voi olla raitiotietä, Lauttasaari-seura oli koonnut asukkailta kolehdin ja teetättänyt suunnitelman Amsterdamilais-Leningradilaisena yhteistyönä. Valtuusto käveli virkamiesten vastustuksen yli ja määräsi raitiotien rakennettavaksi seuran suunnitelman mukaisesti Lauttasaaren läppäsillalle.

Helsinki tuli Euroopassa tunnetuksi korkeasta joukkoliikenteen käytön osuudesta. Täällä kävi delegaatioita ihmettelemässä nopeata, tehokasta ja täsmällisesti toimivaa raitiotietä ja sitä kaupungin ulkopuolella täydentävää bussilinjastoa. Autoja Helsingissä omistettiin vähän, ja mielellään kerrottiin, että se johtuu siitä, että on niin hyvä joukkoliikenne ja palvelut kaikkialla lähes kotikortteleissa. Ei kehdattu kertoa, että autot ovat aina olleet Suomessa niin kalliita, ettei niihin ja niiden vatiimiin liikenneratkaisuihin ole ollut varaa.

1980-luvulla Valmet alkoi saamaan tilauksia raitiovaunuista myös ulkomailta. Strömbergin uudenlaiset sähkökäytöt olivat tehneet raitiovaunuista helppohoitoisia, kestäviä ja luotettavia. Sekä paljon edullisempia käyttää, kuin keskieurooppalaiset mekaanisella tehonsäädöllä tehdyt vaunut. Valmet oli tehnyt ensimmäiset uuden polven vaunut 1970-luvulla saksalaisella Düwagin lisenssillä. Mutta 1980-luvulla oli kaikessa hiljaisuudessa suunniteltu vaunua, jossa oli lattia laiturin tasolla eikä sisällä ollut laittiassa ja käytävällä lainkaan portaita. Täysmatalasta suomalaisesta raitiovaunusta tuli maailmanmenestys. Valmet teki vaunuja itse minkä ehti, mutta ulkomaiset vaunutehtaat halusivat tehdä matalalattiavaunuja myös. Valmet möikin lisenssejä muille, kun ei itse kyennyt kaikkia vaunuja tekemään.

No, aina ei valitettavasti mene parhain päin. Ja tämä jäikin vain uneksi, josta on pakko herätä todellisuuteen.

---------- Viestit yhdistetty klo 1:31 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 1:24 ----------

Mitäs muuten jos kirjoitettaisiinkin toisin päin. Mikä olisi kauhein kuviteltavissa oleva skenaario? Dystopia siltä pohjalta, että metroa ei olisi rakennettu.

Antero
 
Vaikka olen jo ketjun toisessa viestissä kirjoittanut yhden tarinan, niin tässä toinen, viimeisimmän kokemuksen valossa.

Jos sen enempää metroa kuin Smith-Polvisen autodystopiaakaan ei olisi päätetty tehdä, ei minusta sinänsä olisi ollut ihme, että tarinasi mukaan ei olisi tehty Castrénin metroakaan. Sillä sekä metro- että autopuolue olisivat olleet katkeria ja vastustaneet ihan mitä vain uutta, kun eivät kerran saaneet kumpikaan omaa tahtoaan lävitse.

Mä lähdin omassa visiossani siitä että osittain valtionomisteinen kiskokalustoteollisuus olisi saanut takaiskun metropäätöksen kaaduttua ja siksi olisi jouduttu kehittämään johdinauto-vaihtoehtoa joka olisi ollut helppo toteuttaa ja ulottaa verkostot nopeasti lähiöihin asti. Raitovaunut eivät olisi kadonneet mutta verkko jäänyt nykytasoiseksi joitakin pieniä pidennyksiä lukuunottamatta. Loput on sitten fiktiota, mutta Espoo ja Helsinki olisivat olleet erimielisiä ratkaisuista ihan periaatteen vuoksi.

t. Rainer
 
Mä lähdin omassa visiossani siitä että osittain valtionomisteinen kiskokalustoteollisuus olisi saanut takaiskun metropäätöksen kaaduttua ja siksi olisi jouduttu kehittämään johdinauto-vaihtoehtoa joka olisi ollut helppo toteuttaa ja ulottaa verkostot nopeasti lähiöihin asti.
Olisihan sekin voinut olla yksi mahdollisuus. Olihan todellisessa historiassa hieman huvittavaa, että Strömberg möi johdinautojen sähkökäyttöjä ulkomaille, mutta kotimaassa johdinautoihin osoitetut rahat pantiin ruotsalaisiin busseihin.

Antero
 
Olihan todellisessa historiassa hieman huvittavaa, että Strömberg möi johdinautojen sähkökäyttöjä ulkomaille, mutta kotimaassa johdinautoihin osoitetut rahat pantiin ruotsalaisiin busseihin.
Vai kotimaisiin diesel-Sisuihin? ;)
 
Mitäs muuten jos kirjoitettaisiinkin toisin päin. Mikä olisi kauhein kuviteltavissa oleva skenaario? Dystopia siltä pohjalta, että metroa ei olisi rakennettu.

No tässä eräs hyvin ajankohtainen vaihtoehtoskenaario:


Helsingin metron rakentaminen oli täydessä vauhdissa v 1977. Kluuvin ruhjetta oltiin puhkaisemassa ja ensimmäiset sarjajunat odottivat jo koeajoja Roihupellon varikolla.

Metrokriittisiä ääniä oli alkanut esiintyä, metroa väitettiin liian kalliiksi ja turhaksi, mutta se ei poliitikkoja hetkauttanut. Mutta sitten alkoi tapahtua. Erään laatulehden toimittaja Erkki Ruotsalainen oli saanut selville uutta tulenarkaa tietoa metrosta. Hän oli salaa käynyt eri maanalaisissa rakennuskohteissa, hän vertaili havaintoja virallisiin piirustuksiin ja pääsi siihen lopputulokseen että Sörnäisen metroasemalta ollaan kaivamassa jättimäistä luolaa joka on osittain veden alla ja jonka suuaukko on Suvilahden kaasulaitoksen toisella puolella, ja siitä pääsi suoraan mereen.

Ruotsalainen mittasi aukon kokoa ja vertasi sitä suurimpiin sukellusveneisiin. Luolan sisään rakennettuun maanalaiseen satamaan voitaisiin nimittäin ajaa sisään 2 kpl Trident luokan ydinsukellusvenettä. Ruotsalainen harkitsi tarkkaan ennen kuin julkaisi lehtiartikkelin. Kun se ilmestyi, se iski kuin pommi. Artikkeli väitti että Helsinki rakentaa salaista sukellusvenetukikohtaa Nato-maiden laivastoille ja että se rikkoo Pariisin rauhansopimusta. Kävi ilmi että Helsinki oli saanut alennusta metrotoimituksista länsisaksalaiselta Siemens-yhtiöltä jos Helsinki suostui kaivamaan sukellusvenetukikohdan luolat metrotunneleiden yhteyteen. Siemens myi samalla näiden uusien sukellusveneiden ase-elektroniikkaa ja soppa oli valmis, varsinkin koska valtionjohto oli tietoinen asiasta.
Mutta Kekkonen pesi kasvonsa. Hän syytti muita salaliitosta, erotti hallituksen, Puolustusvoimien komentajan ja muita korkeita upseereita, Helsingin kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen sekä metrotoimiston. Helsingissä ei tarvinnut keskustella enää että rakennetaanko metro. Sitä ei rakennettu.

Elämä pääkaupungissa jatkui siis ilman metroa. Sensijaan että olisi rakennettu uusia lähiöitä metron ja moottoriteiden ääreen ei rakennettu ollenkaan lähiöitä, vaan laajennettiin kantakaupunkia. Ratkaisu oli ennennäkemätön Pohjoismaissa, jossa oli suosittu väljää lähiörakentamista viimeiset 50 vuotta. Tyhjät joutomaat saivat väistyä kun kaupunkia rakennettiin. Ruutukaavan mukaan rakennettiin uudet Kumpulan, Vanhakaupungin, Viikin, Pihlajamäen, Pukinmäen, Oulunkylän, Maunulan, Pirkkolan, Ruskeasuon, Haagan, Konalan, Pitäjänmäen ja Munkkiniemen ja Lauttasaaren kaupunginosat 5-7 kerroksisine jykevine kerrostaloineen. Ensimmäiset talot rakannettiin uusklassista tyyliä seuraten, mutta kauemmas rakennettiin uudempia, uusfunktionalistisia, jotkut hyvin korkeita, jopa 16-kerroksisia. Sisääntuloteistä päätettiin tehdä moottoriteiden sijaan bulevardeja joita reunustivat korkeat talokorttelit. Tärkein bulevardi, Urho Kekkosen valtakatu (entinen Mannerheimintie) alkaa keskustan pääpostin luota ja jatku tiiviinä ja kaupunkimaisena aina Konalaan asti.

UKK_Valtakatu.jpg
Kuva 1: Urho Kekkosen valtakatu Konalassa

Puutarhakeha.jpg
Kuva 2: Puutarhakehä Pihlajamäellä


Eräiden bulevardien keskikaistoilla kulkee raitiotie, toisten johdinauto. Ne huolehtivat että ihmiset pääsevät tehokkaasti aamulla töihin ja illalla kotiin. Kaupunkibulevardien varrella ei ole ostoskeskuksia vaan joka talon pohjakerroksessa on pieniä kauppoja, yhdessä myydään lihaa, toisessa leipää, kolmannessa meijerituotteita ja neljännessä ns siirtomaa- ja lyhyttavaraa. Keskustassa on osuustoiminnallisia tavarataloja vaatteita ja erikoistavaroita varten sekä ravintoloita. Asuinkaupunginosiin ei ole sijoitettu ravintoloita ns maitobaareja lukuun ottamatta, poikkeuksena satamakaupunginosien merimieskapakat.

Helsinkiläisten työpaikat olivat pääasiassa tehtaissa sekä valtion ja kaupungin virastoissa ja opetuslaitoksissa. Työpäivät ovat pitkät ja palkat huonot. Suomalaisilta kiellettiin Ruotsiin muutto sen jälkeen kun työvoimapula alkoi vaivata suomalaista teollisuutta ja maataloutta. Lopulta kiellettiin tekemästä lomamatkoja muualle ulkomaille paitsi Neuvostoliittoon ja SEV-järjestön maihin johon Suomikin kuuluu. Suomalaisissa kouluissa opetetaan venäjän ja saksan kieltä, ruotsia vain ruotsinkielisille, englantia vain oppilaitoksissa ja yliopistoissa ammattiaineena. Suomenruotsalaiset ovat erikoistarkkailussa koska heitä pidetään riskinä valtiolle koska he ylläpitävät eräiden mielestä liian tiiviitä suhteita Ruotsiin, mutta niin ylläpitää moni suomenkielinenkin joiden sukulaiset ovat muuttaneet sinne. Ruotsista salakuljetetaan joka tapauksessa lehtiä, kirjoja, videokasetteja ym valtavat määrät vaikka virkakoneisto yrittää kaikkensa turmiollisten vaikutteiden kitkemisessä suomalaisista.

Vaikka asuntoja oli rakennettu paljon Helsingin ns puutarhakehäkadun sisäpuolelle, niitä ei ole riittänyt kaikille halukkaille. Lapsiperheet joutuvat asumaan isovanhempien luona. Sensijaan muista SEV-maista tulevat vierastyöläiset saavat nopeasti asunnon kaupungin asuntovälitystoimistosta. Asunnoista käydään mustan pörssin kauppaa, johtavat virkamiehet ottavat lahjuksia vastaan asunnontarvitsijoilta. Sama asunto saattaa olla 4 eri välikäden kautta edelleenvuokrattu. Suosituimmat asunnot ovat eteläisissä vanhoissa kaupunginosissa suurten valuuttatavaratalojen ja hotelliravintoloiden läheisyydessä. Vähiten suosittua on asua Viikissä Maatalousyliopiston läheisyydessä koska siellä haisee kaikkialla lehmän ja sianlannalle, tai Lauttasaaressa sataman vieressä jossa ulkomaisten laivojen merimiehet riehuvat ja häpäisevät suomalaisnaisia.

Autoja on vain joka kymmenennellä helsinkiläisperheellä, Lada-merkkisiä autoja valmistetaan lisenssillä Uudessakaupungissa, ja sellainen maksaa 2 vuosipalkkaa ja sitä joutuu jonottamaan 7 vuotta. Länsiauton saa ostaa jos oli ollut vähintään 2 vuotta työkomennuksella ulkomailla, samoin eräät menestyneet urheilijat. Nyt ollaan tosin lopettamassa Ladan tuotantoa, ja tilalle on kaavailtu ranskalaiseen lisenssiin perustuvaa romanialaisen Dacia–mallin, puolalais-italialaisen Fiatin tai tsekkoslovakialais-länsisaksalaisen Skodan valmistamista. Autoiluasiantuntijat liputtavat Skodan uusimman ns Octavia mallin puolesta, mutta autoa pidetään turhan kalliina ja prameana Suomen oloihin, ja sen jonotusaika voi venyä 10 vuoteen, jos ei ole ulkomaista valuuttaa ostaa sitä.

Otaniemen teknillisessä korkeakoulussa, pystyy opiskelemaan vain laivanrakennus-, puunjalostus tai metallurgian insinööriksi, ja Ulkomaankauppa-Akatemiassa kaupallisia aineita, mutta sinne on kaikkein vaikeinta päästä opiskelemaan, käytännössä pääsee vain suhteilla. Muita opiskelumahdollisuuksia tarjosivat tietenkin muiden ystävyysmaiden yliopistot. Suurin osa Suomessa toimivista lääkäreistä ovat valmistuneet Neuvostoliiton tai Itä-Saksan yliopistossa.

On itsestään selvää että tällaisessa kaupungissa ei tarvita metroa koska raitiotiet ja johdinautot vievät vajaassa tunnissa kaupungin keskustasta puutarhakehäkadulle asti. Myyrmäen- Martinlaakson kerrostalolähiöt olivat muuttuneet sotilastukikohdiksi ja sinne v 1975 valmistunut rautatie välittää vain tavara- ja sotilasliikennettä. Joka yö klo 03 lähtee upseerien juna Helsingin rautatieasemalta Martinlaakson, muuten ei öisen aikaan joukkoliikennettä kulkenut, miksi olisi tarvinnut, kun tavallisille kansalaisille tarkoitetut ravintolat menivät kiinni klo 2200. Espoon Tapiola taas oli suljettu diplomaattikaupunki ja hyvin suosittu asemapaikka kansainvälisine kouluineen ja valuuttatavarataloinen.

Rautatieyhteyksistä sen verran että Helsingistä Riihimäelle ja Kirkkonummelle kulkee sähköpaikallisjunaliikenne kerran tunnissa, muihin Suomen kaupunkeihin muutama dieselmoottorijuna päivässä, ja pohjanmaan rataa pitkin Ouluun asti kerran päivässä sähköveturivetoinen erikoispikajuna, sekä Rovaniemelle ja Kontiomäelle yöpikajuna. Helsingistä Leningradiin ja Moskovaan kulkee joka päivä 3 kansainvälistä pikajunaa, ja niissä 3 kertaa viikossa suora kauttakulkuvaunu Varsovaan ja Berliiniin asti. Kesäisin kulkee lomalaisjunia Mustalle merelle Sotsiin ja Varnaan asti.

Finnairflot lentää päivittäin Moskovaan, Berliiniin, Varsovaan, Prahaan, Budapestiin, Sofiaan, Bukarestiin sekä myös Tukholman ja Kööpenhaminan kautta Lontooseen. Ainoa päivittäinen matkustajalaiva Ruotsiin, ruotsalaisen Svea–varustamon, purjehtii Turun ja Tukholman välillä, muualle pääsee vain rahtilaivalla. Vaikka suurin osa Suomen tavaraviennistä menee muihin SEV-järjestön maihin, niin suomalaisia kulutustavaroita arvostetaan toki lännessäkin, mm Marimekko-merkkisiä vaatteita sekä Nokia-merkkisiä kumisaappaita.

Vuonna 2014 Helsinki oli kasvanut miljoonan asukkaan kokoiseksi. Pohdittiin olisiko tarvetta rakentaa metro, koska muissakin sen kokoisissa kaupungeissa oli sellainen. Suomalaisilla ei ole ollut hinkua päästä länteen tai demokratisoitua kuten oli puolalaisilla ja unkarilaisilla ja tsekeillä, joiden yritykset irtautua oli tukahdettu moneen kertaan. Suomalaiset ovat perusvaatimattomia, se on itsenäisyyden säilyttämisen salaisuus. Mutta nyt on alkanut tapahtua. Helsingissä oli alettu valmistella metron rakentamista, mutta kansalaiset tyrmäsivät sen. Ajateltiin että se rakennetaan vain jotta voitaisiin haalia lisää väkeä muualta SEV-maista niin että suomalaiset lopulta ovat vähemmistönä omassa pääkaupungissaan.

Helsinkiläiset alkoivat maalata raitiovaununsa uudelleen kelta-vihreiksi, jonka värisiä ne olivat olleet viimeksi 40 vuotta aikaisemmin. Kelta-vihreästä raitiovaunusta on tullut suomalaisen vapautusliikkeen symboli ja mielenosoitukset Suomen hallitusta vastaan muuttuivat levottomiksi Sotsin talviolympialaisten aikaan jonne kaikki Helsinkiin muuten sijoitetut Varsovan Liiton erikoisjoukot oli lähetetty turvaamaan kisoja. Vastarintaliike kokosi satojatuhansia suomalaisia, se käytti hylättyjä 40 vuotta vanhoja metrotunneleita tukikohtinaan ja lopulta maaliskuussa 2014 paineet hallitusta vastaan kasvoivat niin koviksi että se joutui eroamaan ja presidentti pakeni Moskovaan.

t. Rainer
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös