Maunula / Viikki (toinen metrolinja)

Liittynyt
2 Tammikuu 2007
Viestit
629
Kamppi-Pasila metroselvityksen valmistuttua HKL aloittaa selvityksen jatkolinjoista, ensimmäisessä vaiheessa Viikin ja Maunulan suuntiin. Selvitystyö aloitetaan ensi vuonna. Tämä on osa toisen metrolinjan kokonaisuutta, josta ensimmäiseksi rakennetaan ns. 'töölön metro'.
 
Juu... Helsinki saa ehkä toisen metrolinjan joskus 2020-luvulla. Jippii!
Ennen tätä jonkin sorttinen pikaraitiotieverkosto oletettavasti yltää jo näihin kaupunginosiin, jolloin metrosuunnitelmat todetaan täysin turhaksi.
 
On sinänsä hyvä, että nämä metrounelmat selvitetään. Jos työ tehdään kunnolla, sittenhän nähdään, miten tarpeellista on suunnitella metroa sinne, missä ratikkaa pidetään liian kalliina. Laajasalon ja Santahaminan osaltahan asia on nyt periaatetasolla jo selvitetty ja todettu, että nykyisenkaltainen junamainen metro ei tule kysymykseen. Ajatus metron kapasiteetin alentamisesta siirtymällä peruuttamattomasti 4-vaunuisiin juniin kertoo myös osaltaan paljon nykymetron soveltuvuudesta seudulle.

Antero
 
Töölön suunta kaipaisi kyllä jotain pikaliikennettä. Bussissa jurnuttaminen Mannerheimintiellä tai Topeliuksenkadulla, tai vaihtoehtoisesti täpötäydessä matelevassa 4-ratikassa ei vastaa kuvaa laadukkaasta joukkoliikenteestä. Hämeentien suunnalla metro menee salamannopeasti. Vaikka kävelyt metrolle ovat pidempiä, ne voi tehdä mukavasti lämpimissä yhdystunneleissa, joissa ei tarvitse jalankulkuvaloissa jonottaa ja voi matkan varrella käydä vaikkapa tunnelien kaupoissa.
 
Töölön suunta kaipaisi kyllä jotain pikaliikennettä.
Töölön suunta kaipaa joukkoliikenteen valoetuuksia, raitiotieradan oikomista, autot ja raiteet riittävän tehokkaasti eristävää radan korotusta ajokaistoista ja turhien poikkikatuyhteyksien sulkemista autoliikenteeltä.

Nämä toimet eivät maksa paljoa mitään ja tarjoavat paremmat ovelta ovelle matka-ajat kuin tunneliratkaisut. Hämeentiellä osa näistä asioista on toteutettu, ja pintaliikenne onkin nopeampi kuin metrossa matkustaminen Rautatientorin ja Sörnäisten välillä.

Pidemmän päälle ja bussiliikenteen ongelmien ratkaisuksi tarvitaan raitioliikenteen ulottamista esikaupunkialueille myös Mannerheimintien suunnassa. Pasilaan johtava tunneliratkaisu ei vaikuta Manskun bussiliikenteeseen mitään.

Antero
 
Töölön suunta kaipaa joukkoliikenteen valoetuuksia, raitiotieradan oikomista, autot ja raiteet riittävän tehokkaasti eristävää radan korotusta ajokaistoista ja turhien poikkikatuyhteyksien sulkemista autoliikenteeltä.

Töölössä voitaisiin rakentaa ratikkarata hiljaisemmalle Topeliuksenkadulle ja järjestää sille kadulle joukkoliikennettä suosivat valojärjestelyt. Tämä olisi helpompaa kuin Mannerheimintien liikenteen nopeuttaminen, sillä siellä liikenteen volyymi on paljon suurempi ja bussiliikennettäkin on paljon.

Onko kenelläkään tietoa, miksi kantakaupungin itäosissa on toteutettu paljon enemmän joukkoliikennettä nopeuttavia järjestelyjä kuin kantakaupungin länsiosissa? Itäpuolella on nopea Hämeentie sekä metro, länsipuolella ei mitään. Tuntuu, että länsipuolella Töölössä auton asema olisi paljon vahvempi kuin Kalliossa. Liikenteen meteliäkin on siellä enemmän.
 
Mannerheimintien liikenteen sujuvuuteen on tietty panostettava mutta esm valoetuuksilla Manskulla ei järjestetä raidejoukkoliikennettä Maunulaan eikä Viikkiin.

Töölö on autojen läpiajopaikka. Töölön katuverkkoa kuormittaa kummatkin Espoosta tulevat sisääntuloväylät eli Länsiväylä ja Turun motari. Länsimetro tuo tähän helpotusta. Mannerheimintien bussiliikennettä vähennetään merkittävästi juuri Töölön kautta kulkevalla metrolla. Meilahden metroasemasta on tulossa bussien pääteasema ja Pasilaan menevän tuubin lisäksi Meilahdesta on otollista jatkaa haara Munkkiniemen suuntaan.

Toiselle metrolinjalle on keskustassa mahdollisuus tehdä kaksi haaraa Katajanokalle (ja ehkä joskus Santahaminaan) yksi sekä Punavuoren kautta Munkkisaareen ja Hernesaareen.

Töölön raitiotiejärjestelyillä ja liikennevaloetuuksilla ei järjestetä joukkoliikennettä toisen metrolinjan tavoittamille alueille.

Bussilinja 14 voisi muuttaa ratikaksi ja kiskot Topeliuksenkadulle. Toisaalta toisen metrolinjan haaroitus Meilahdesta saattaisi korvata bussin 14 erinomaisesti.

Ehkä Helsinkiin rakennetaan tosiaan enää yksi metrolinja, mutta sitä haaroitetaan vimmatusti :)
 
Seudullinen kokonaisvaltainen ratkaisu, tästä on hyvä kehittää pääkaupunkiseudun nopeaa raideliikennettä. Kuten tiedettyä, katuratikka kantakaupungissa on hidas eikä liikennevaloetuuksia voida järjestää tiheään kulkevalle nopealle junalle. Tarkoitus on saada esteetön kulku ilman turhia jarrutuksia ja pysähdyksiä. Katuratikkanne ei sovi tähän missään muodossa.

kartta
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tässä klassikkodokumentissa herättää hilpeyttä nykytiedoilla erityisesti seuraava kohta:
Metro Pasilasta eteenpäin sanoi:
Viikin alueelle on varauduttu rakentamaan raideyhteys pikaraitiolinjana, ns.
Viira-rata. Pikaraitiolinjan kytkeminen kantakaupungin raitioverkkoon on kuitenkin
erittäin hankala tai peräti mahdoton toteuttaa taloudellisesti
Kamppi - Meilahti - Pasila - Viikki maksaa jotain 500 miljoonaa euroa. Kullastako ne pikaratikan kiskot tehdään?
 
Taloudellisesti ei tarkoita pelkästään radan hintaa. Raitioliikennöinti on kallista verrattuna metroon. Myös RHK:n junaliikenne on kallista verrattuna metroliikenteeseen.
 
Taloudellisesti ei tarkoita pelkästään radan hintaa. Raitioliikennöinti on kallista verrattuna metroon. Myös RHK:n junaliikenne on kallista verrattuna metroliikenteeseen.

500 miljoonaa on yhtä kuin 20 - 30 miljoonaa vuodessa. En tiedä, mutta veikkaisin että koko HKL:n raitioliikenteen vuosikustannukset ovat samaa luokkaa.
 
Raitioliikennöinti on kallista verrattuna metroon. Myös RHK:n junaliikenne on kallista verrattuna metroliikenteeseen.

Tämä on osittain totta. Siksi kannattaakin perehtyä siihen, miksi raitioliikenne on kallista ja mitä asialle voitaisiin tehdä. Siitä on puhuttu tällä foorumilla paljonkin. Lisäksi tulee huomioida, että bussiliikenne on kallista, ja valitettavasti tuo 500 miljoonan hanke vähentää lopulta aika vähän bussiliikennettä. Tai sinä varmaan voit ainakin kertoa meille, mitkä bussilinjat voidaan lyhentää Viikin metron myötä. Tuskin edes 70T:tä.
 
Kumpulaan voidaan tehdä syöttöterminaali Lahdenväylän busseille (vrt Slussen)
 
Takaisin
Ylös