Tampereen pikaratikka: tunneliin vai maan päälle?

Pirkkalan lentokentän liityntäparkki tulee varmasti sijaitsemaan jatkossakin Pirkkalassa lentokentän vieressä. Et kai tosissasi kuvittele, että joku autoilisi muualta Tampereen keskustaan, jotta sieltä pääsisi Tampere-Pirkkalan lentokentälle, kun se on nytkin autolla helposti saavutettavissa?
No en. Myönnetään, että tuo oli vähän turhan hätäinen heitto. Olet oikeassa.
 
Turvajärjestelyt pitää tehdä ihmismassojen ja riskien mukaan. Parkkihallissa riskitaso on käsittääkseni reippaasti suurempi kuin metrotunnelissa johtuen esim. kolareista ja polttoainevuodoista, mutta toisaalta parkkihallissa on joka hetki vain kymmenkunta ihmistä väljästi sijoitettuna, kun metrotunnelissa on jo yhdessä junassa sama määrä yhdessä kohtaa. Kun metrotunnelissa tapahtuu jotain, tarvitaan kovat turvajärjestelyt, ettei juna ole surmanloukku: siellä on paljon ihmisiä pienessä tilassa. Yhdistetty parkkihalli ja joukkoliikennetunneli edellyttäisi vielä kovemman varustelun, koska riskit ovat parkkihallin luokkaa mutta ihmismassat metrotunnelin luokkaa.
 
Yritätkö nyt väittää, että tuollainen tulipalo ei ole mahdollista Helsingin tai jonkun muun kaupungin metrossa ? Niitäkin sentään rakennetaan, vaikka tulipalon riski on aina olemassa.
Näyttäisinkö filmiä tulessa olevasta ratikasta, jos väittäisin sellaisen olevan mahdotonta? Olet nyt vähätellyt ratikan riskejä P-Hämpissä. Filmin oli tarkoitus pistää miettimään samanlaista tilannetta P-Hämpissä.

Ei tarvitse tehdä P-Hämpin alle. P-Hämppi on jo muutenkin 2-kerroksinen eikä tilaa tarvita sen enempää kuin suurkaupunkien metroasemillakaan.
Mutta kun olet koko ajan suunnittelemassa ratikkaa SAMAAN TILAAN autojen kanssa. Tämä aiheuttaa sellaisia riskejä, joista johtuen ratikan olisi kuljettava omassa tunnelissaan. Ja riskit on aika hyvin tiivistetty edellisessä viestissä.
 
Minkäslaiset riskit silloin tulevat, jos ratikan tilalle henkilöautojen sekaan laitetaan bussi ?
Kumpi herkemmin palaa. Bussi vai ratikka ???
 
Kumpi herkemmin palamaan - bussi vai ratikka?
Ratikka tottakai. Vaarallisempaa kulkumuotoa ei ihmiskunta ole vielä keksinyt. Ratikka myös murjoo kanssakulkijoita enemmän kuin mikään muu ihmisen keksimä kulkumuoto. Ratikan alla kuolee niin jalankulkijat, pyöräilijät kuin pikkuautoilijatkin. Puhumattakaan siitä, kuinka moni vammautuu loppuiäkseen. Lisäksi monet eläinkunnan edustajat, esim linnut, oravat ja siilit, ovat päättäneet päivänsä ratikkain alla.
Ratikka- ja kiskoliikenne muutoinkin houkuttelevat ihmispoloisia päättämään päiviään tietoisesti, sillä tulos on varma.
 
Alkuperäisessä hämäläisten laulussa laulettiin "jos toimeen tartutaan" ja se kuvaakin hyvin k.o. hanketta, jota on jahkailtu jo kymmeniä vuosia. Sen sijaan laulun uudemmassa versiossa lauletaan "kun toimeen tartutaan", joka taas kuvaa hyvin parkkiluolan rakentamista. Suorastaan kunnioitettavalla nopeudella on päästy suunnittelusta toteutuksen alkuun tuossa hankkeessa. Jos pikaratikka etenisi samalla nopeudella, se olisi ollut valmis jo vuosia sitten. Turha kenenkään on enää väittää, että kalliotunneli on muka kallista.

Tässä vielä linkki tuohon Tamperelaisen (lehti) juttuun:
http://www.tamperelainen.fi/Paikallisuutiset/Paivan-puheenaihe/Nain-tehdaan-26-miljoonan-euron-luola

Tunnelin rakentaminen ei siis ole rahasta kiinni, joten yksi argumentti pikaratikan tunneliin viemiseksi on kumottu.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tunnelin rakentaminen ei siis ole rahasta kiinni, joten yksi argumentti pikaratikan tunneliin viemiseksi on kumottu.
Tunnelissa kulkeva ratikka: n. 7-8 miljoonaa euroa/kilometri. Tunneliasema: 18-23 miljoonaa euroa. Maan pinnalla kulkeva ratikka 1,5-3 miljoonaa euroa/kilometri. Yksinkertainen pysäkki maan pinnalla 60 000 -100 000 euroa. Lähde.

Kun ottaa huomioon, että tunneli ei tuo käytännnössä mitään nopeushyötyjä ja hidastaa loppujen lopuksi monien kulkemista, niin argumenttia ei ole kumottu.

Itse en myöskään henkilökohtaisesti usko tuohon 26 miljoonaan euron hintaan. Viime aikoina monen maanalaisen rakennushankeen hinta on yllättäen aina pompsahtanut.
 
Missä kohdassa tuossa selvityksessä mainittiin, paljonko pikaratikkakilometri maksaa "ilmaiseen" tunneliin rakennettuna ? "Ilmaisilla" seisakkeilla.

Ei ole olemassa ilmaista tunnelia. Parkkiluola rahoitetaan pysäköintipaikkojen myynnillä ja vuokraamisella. Jos ratikka vedetään samaan tunneliin niin nämä pysäköintipaikat vääjämättä vähenevät, mikä on puolestaan poissa tunnelin rahoituksesta.
 
Tätä on käyty keskustelussa moneen kertaan läpi.

Paloturvallisuussyistä raitiotietä ja parkkihallia ei voi yhdistää samaan tunneliin. Ongelma on kahtalainen: toisaalta autopalon seuraukset moninkertaistuisivat ja toisaalta raitiotiestä seuraa mm. kipinöintiä, joka voi esim. sytyttää autopalon.

Jos parkkihalliksi tehty tunneli muutetaan raitiotiekäyttöön, siitä seuraa kuitenkin seuraavat kustannukset:
- Tunneli joudutaan lunastamaan parkkiyhtiöltä, mahdollisesti investoinnin hintaan.
- Tunneliin joudutaan rakentamaan asemat joiden kustannus ei merkittävästi alene.
- Parkkihallin hätäpoistumistiet ja normaalit kulkutiet eivät riitä raitiotien tarpeen.

Miksi sitten parkkihalliin investoidaan? Tamperelaiset yritykset investoivat pysäköintiin, koska uskovat tutkimustiedon vastaisesti esim. 75% asiakkaista tulevan autolla. Todellinen osuus on tutkimusten mukaan pikemminkin 30-35% luokkaa.

Aivan yhtä hyvin Tampereen kaupunki voisi periä keskustan yrityksiltä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kehittämismaksun pikaraitiotien rahoitukseen.

Tampereen keskustassa kuitenkin pintaratkaisu on sekä teknisesti että taloudellisesti täysin ylivertainen ja matkustajia enemmän houkutteleva, joten tunnelilla on sinällään tarpeeton spekuloida.
 
Toisaalta taas autojen määrä on pienempi silloin, kun pikaratikka on samassa tunnelissa. Raitiotie ei kipinöi lämpöasteilla. Jos kuitenkin kipinöi, niin se ei ole mikään tulipaloautomaatti. Autoa voi m.m. hitsata ilman, että tankkia tarvitsee tyhjentää.

Jos parkkihalliksi tehty tunneli muutetaan raitiotiekäyttöön, siitä seuraa kuitenkin seuraavat kustannukset:
- Tunneli joudutaan lunastamaan parkkiyhtiöltä, mahdollisesti investoinnin hintaan.
Siis osa tunnelia ! Mahdollisesti parkkipaikkojen hintaan.
- Tunneliin joudutaan rakentamaan asemat joiden kustannus ei merkittävästi alene.
Asemat joudutaan joka tapauksessa rakentamaan. Siis myös parkkihalliin. Asemat söisivät tietysti parkkipaikkoja, mutta rahallahan niitä saa. Tampereen P-Hämppihanke osoittaa, että tunneli ei ole kallista nykytekniikalla tehtynä.
- Parkkihallin hätäpoistumistiet ja normaalit kulkutiet eivät riitä raitiotien tarpeen.
Eli ne pitäisi ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa.

Miksi sitten parkkihalliin investoidaan? Tamperelaiset yritykset investoivat pysäköintiin, koska uskovat tutkimustiedon vastaisesti esim. 75% asiakkaista tulevan autolla. Todellinen osuus on tutkimusten mukaan pikemminkin 30-35% luokkaa.
Ei, vaan siksi, että tamperelaiset yritykset uskovat, että automarketeissa asioivat vaihtaisivat keskustaan. Tuskinpa vaihtavat.

Aivan yhtä hyvin Tampereen kaupunki voisi periä keskustan yrityksiltä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kehittämismaksun pikaraitiotien rahoitukseen.
Mutta silloin yritykset joutuisivat pikaratikan maksumieheksi, joka näkyisi kuluttajahinnoissa. Automarketti pystyy myymään halvemmalla, kuin keskustaan tungettu kauppa.

Tampereen keskustassa kuitenkin pintaratkaisu on sekä teknisesti että taloudellisesti täysin ylivertainen ja matkustajia enemmän houkutteleva, joten tunnelilla on sinällään tarpeeton spekuloida.
Mikä keskustassa on se, joka houkuttelee ? Keskustassa ei ole mitään sellaisia palveluja, mitä ei myös keskustan ulkopuolelta löydy.
 
Mikä keskustassa on se, joka houkuttelee ? Keskustassa ei ole mitään sellaisia palveluja, mitä ei myös keskustan ulkopuolelta löydy.

Mikko Laakosonen tietenkin tarkoitti, että pinnalla kulkeva raitiotie houkuttelee Tampereella enemmän kuin tunneliin rakennettu. Kyse ei ollut siitä, mikä keskustassa houkuttelee.

Tämä parkkihallijuttu lienee jo käsitelty aiemmin eikä siihen faktapohjalta löytyne enää lisää argumentteja.

Mutta kun kerran kysyt mikä keskustassa houkuttelee, mitä muualta ei löydy:

  • suuret tavaratalot Stockmann ja Sokos (sanoisin myös Anttila, mutta Kodin Ykkösiä on myös pelloilla ja niissä on pitkälti samaa tavaraa)
  • Akateeminen Kirjakauppa
  • koskenranta ja Hämeenkatu yms. miljöö yleisesti
  • suuret elokuvateatterit (Hervannasta löytyy pieni elokuvateatteri)
  • jne.

Jostain syystä nuorisokin tuntuu lähtevän keskustaan parveilemaan heti kun ikää on riittävästi että yksin osaa bussilla kulkea. Vaikka ilmiö on vähän outo eikä haitaton/vaaraton, niin melkein vielä enemmän käy sääliksi niitä jotka notkuvat lähiögrillin edustalla tai ajaa hurauttavat mopolla sisälle ABC-asemalle. Tai pörräävät autoilla Särkänniemen parkkipaikalla.

Siis tarkennan: en välttämättä kauheasti pidä tästä nuorison kokoontumisilmiöstä Keskustorin McDonaldsin kulmalle, mutta jos unohdetaan arvolataukset, niin kertoohan se ainakin siitä, että kaupungin keskustaa pidetään vetovoimaisena paikkana.
 
Mikko Laakosonen tietenkin tarkoitti, että pinnalla kulkeva raitiotie houkuttelee Tampereella enemmän kuin tunneliin rakennettu. Kyse ei ollut siitä, mikä keskustassa houkuttelee.
Muuten hyvä, mutta tunnelissa kulkeva houkuttelee enemmän kuin pinnalla kulkeva. Tunnelin etu vielä korostuu silloin, kun matkustaja ei halua poiketa keskustassa, vaan kulkee esim työmatkallaan keskustan ohi. Tunnelissa kulkeva ratikka olisi todellinen vaihtoehto yksityisautolle ja Kekkosentielle.
 
Muuten hyvä, mutta tunnelissa kulkeva houkuttelee enemmän kuin pinnalla kulkeva.
On se kyllä mielenkiintoista, että vaikka tällä foorumilla vuodesta toiseen väännetään rautalangasta ja joistain vahvemmistakin säikeistä samoja asioita, niin silti aina pitää palata kerta toisensa jälkeen tarinoiden alkulahteille. Ja taas alkaa sama väittely.

Nyt kuitenkin ihan vaan kiinnostaa tietää näkemyksesi siitä, miten raitiotien laittaminen tunneliin houkuttelisi enemmän kuin pintaratana kaupunkirakenteen ja palveluiden keskellä?
 
Takaisin
Ylös