Kuten asiaankuuluvissa ketjuissa on toistuvasti oiottu, Castrénin metron kalusto ei olisi perustunut Helsingin 1950-luvulla hankkimiin telimoottorivaunuihin, vaan selvästi suurempiin, noin 2800 mm leveisiin junanvaunuihin. Vuosien 1955 - 59 vaunuhankinnoissa oli varauduttu Castrénin visioita edeltäneisiin pikaraitiotiesuunnitelmiin, joihin liittyivät myös tietyt tilavaraukset mm. Kulosaaren sillalla.
Ehkäpä tässä onkin kyse semantiikasta eli siitä, mitä nyt nimitetään Castrénin metroksi. Castrén teki omana aikanaan monenlaista, kuten Helsingin ensimmäisen liityntäliikenteen, jota voisi myös kutsua Castrénin metroksi. Castrén suunnitteli Itä-Helsingin pikaratikat ja niille sopivaa kalustoa hankittiin Castrénin aikana. Näiden ratikoiden oli tarkoitus kulkea keskustassa maan alla, jotta mm. Rautatientori olisi saatu joukkoliikenneterminaalia parempaan käyttöön, pysäköintialueeksi. Tätä olen nimittänyt Castrénin metroksi.
Mutta Helsingin junan kokoista metroa ei enää ollut tekemässä Castrén, joka ennen ratkaisevia päätöksiä hyllytettiin, koska ei ollut niiden päätösten kannalla jotka hänen hyllyttämisensä jälkeen tehtiin. Tiedän, että on suunniteltu leveitä vaunuja jo Castrénin aikana, mutta Castrénin suhteen jokin meni pieleen, kun hän ei halunnut nykyistä metroa. Siksi en nimitä enään junametrosuunnitelmia Castrénin metroksi, vaan ne ovat minulle Valtasen metroja.
Iltasen kirja ei ole nyt käsillä ja HKL:n Herranen ei kerro asioita kovinkaan syvällisesti. Alkuperäisaineistoa en ole päässyt lukemaan, ja metrotoimiston innokas asiakirjojen polttaminen lienee hävittänyt suurimman osan historiasta. Siksi oma tulkintani on tämä:
Castrén ymmärsi katutilan riittämättömyyden kasvavan autoilun kanssa ja suunnitteli osittain tunneloitua pikaratikkaa. Sillä pikaratiotiestä puhuttiin, kun olin lapsi ja ihmettelin kaukaloita siltojen keskellä. Liityntäliikenteestä Castrénilla oli hyvää kokemusta
runkolinjasta, joten hän oli sellaisen järjestelmän kannalla, jossa raiteita ja pysäkkejä on paljon ja liityntää vähän.
Kaikki eivät olleet suorien yhteyksien kannalla, vaan esittivät junametroa, ja ajatukselle käytiin hakemassa tukea ulkomailta ratikkavastaisista kaupungeista. Castrénin metrotoimistossa tutkittiin myös junametroa, ja tutkimisten tulokset ilmeisesti vakuuttivat Castrénin siitä, ettei se ollut oikea ratkaisu, vaikka ehkä hänkin joutui antamaan periksi jotain.
Joka tapauksessa Castrénista, joka mm. vaati metrovaunuhankinnoista avointa tarjouskilpailua, muodostui este junametrolle ja jo kerran kokeillulle liityntäliikenteelle, joten hänet pantiin syrjään Valtasen voittamassa palatsivallankumouksessa 1968. Ja tämän jälkeen konkretia oli aivan muuta kuin mitä Castrén oli ollut jo 1950-luvulta rakentamassa.
Antero
