Östersundomin metro pikaraitiotieksi?

Alkaakohan kohta kuulua jotain kombiratkaisusta vai onko suunnitelmana vaan liityntäratikka?

Kombiratkaisun pahimpia ongelmia ovat kuitenkin metron laiturikorkeus ja nykyisen metroratkaisun (yli)leveys kaduille.
 
Jos tahtoa on, poikkeuslupa on mahdollinen. Kombiratkaisuksi kelvannee myös normaalikorkea vaunu, jonka kaarresäde on raitiovaunumainen ts. vaunut ovat lyhyehköjä (puolet?) nykyisiin junavaunuihin verrattuna. Lyhyetkin laiturit voidaan rakentaa korkeiksi, sillä ei pitäisi olla juuri enempää esteitä kuin asemillakaan, rampeista tulee vain pidempiä.

Järkevintä pikaraitiotieratkaisuissa olisi kuitenkin rakentaa lähiöraitiotie Hakunilan, Jakomäen, Kivikon ja Viikin kautta Koskelaan. Tuskin toteutuu, vaikka näin tulisi raiteille puolen tusinaa kaupunginosaa Sipoon osan mukana.
 
Jos ratikkakiskot Helsingin liitosalueelle lähtisi Itäkeskuksesta, voisi Itäsalmen suunnalta tuleva ratikka jatkaa raidejokerin reittiä ja näin tarjota suoria poikittaisyhteyksiä esimerkiksi Viikkiin. Keskustaan mennessä voisi puolestaan vaihtaa metroon Itäkeskuksessa.

Jos pikaratikalle haluttaisiin yhteys keskustaan, voisi aikanaan Laajasaloon rakennettavia ratikkakiskoja jatkaa Laajasalosta Roihuvuoren kautta Itäkeskukseen. Tämä vaihtoehto tuskin kuitenkaan toteutuu, mutta näin Roihuvuorikin saisi raideyhteyden ja Laajasalosta tulisi hyvät yhteydet idän suuntaan. Jossain aikaisemmassakin viestissä olen tätä ehdotellut, mutta voihan tämän ehdotuksen aina laittaa uudestaan. Tällainen Laajasalon kautta kulkeva yhteys ei välttämättä olisi kovin nopea, mutta joka tapauksessa aina jäisi mahdollisuus vaihtaa Itäkeskuksessa metroon.
 
Jos ratikkakiskot Helsingin liitosalueelle lähtisi Itäkeskuksesta, voisi Itäsalmen suunnalta tuleva ratikka jatkaa raidejokerin reittiä ja näin tarjota suoria poikittaisyhteyksiä esimerkiksi Viikkiin. Keskustaan mennessä voisi puolestaan vaihtaa metroon Itäkeskuksessa.

Juuri tästä on käsittääkseni kyse. Lisäksi selvitetään yhteys ratikalla Mellunmäkeen. Toki myös metron jatkoa selvitetään, mutta tuo Sipoon asumistehokkuus taitaa asettua jonnekin Paloheinän ja Marjaniemen välimaastoon, niin metro on tietysti liikennevälineenä ylimitoitettu.

Aika hauskaa, että YLE on kaivanut esiin Tramwestin ratikan havainnekuvan. Taitaakin tulla Trameast :)
 
Jos ratikkakiskot Helsingin liitosalueelle lähtisi Itäkeskuksesta, voisi Itäsalmen suunnalta tuleva ratikka jatkaa raidejokerin reittiä ja näin tarjota suoria poikittaisyhteyksiä esimerkiksi Viikkiin. Keskustaan mennessä voisi puolestaan vaihtaa metroon Itäkeskuksessa.

Keskustaan voisi mennä myös Viikin pikaraitiotietä, jos sellainen uskallettaisiin vihdoin tehdä. Ja varsinkin jos toinen metrolinja rakennetaan pikaraitiotiespeksein. Silloin ratkaistaisiin monta kärpästä yhdellä iskulla, ja aloittaa voitaisiin edullisista hankkeista: Viirasta ja Sipoon pikaraitiotiestä. Kallis tunneliosuus voitaisiin rakentaa viimeisenä.
 
Jos tahtoa on, poikkeuslupa on mahdollinen. Kombiratkaisuksi kelvannee myös normaalikorkea vaunu, jonka kaarresäde on raitiovaunumainen ts. vaunut ovat lyhyehköjä (puolet?) nykyisiin junavaunuihin verrattuna. Lyhyetkin laiturit voidaan rakentaa korkeiksi, sillä ei pitäisi olla juuri enempää esteitä kuin asemillakaan, rampeista tulee vain pidempiä.

Kiehtovin olisi ajatus nykyisen metron kombiratikka-laajennuksesta johon kuuluisi sekä jatkopätkät idässä Östersundomiin että lännessä Kivenlahteen ja Suurpeltoon, ja kombikalustolla ajettaisiin koko linja läpi. Mutta ennemmin uskon että lehmät lentävät kuin että natsaisi näin hyvin.

Ensimmäinen koetinkivi olisi nykyisen metrotunnelin kapasiteetti ruuhka-aikaan, riittääkö se jos n joka toinen junista ajettaisiin kombikalustolla ja loput isoilla metrovaunuilla?

Jos rakennettaisiin "tavallinen" pikaraitiotie Östersundomiin niin sekannattaisi varmaan vetää Itäväylää pitkin Itäkeskukseen josta se jatkaa Jokerina. Jokerista voisi jossain vaiheessa vetää haara kanssa Suurpeltoon.

t. Rainer
 
Ensimmäinen koetinkivi olisi nykyisen metrotunnelin kapasiteetti ruuhka-aikaan, riittääkö se jos n joka toinen junista ajettaisiin kombikalustolla ja loput isoilla metrovaunuilla?

Automaatilla päästäneen tunnelissa käytännössä jonkin verran alle 90s vuoroväliin.

Jos lähdetään 90s vuorovälistä, kapasiteetin riittävyys on idässä siinä ja siinä, jos puolet junista ajetaan 4 vaunun metrojunilla ja loput yhden yksikön (pituus vähän alle kaksi metrovaunua) kombina. Epätasainen kuormitus on myös ongelma, jos metrojunat ja kombit ovat eri pituisia.

Minusta vaikuttaisi, että toimivassa kombiratkaisussa pitäisi idässä sekä metrojunien ja että kombijunien olisi hyvä olla ruuhka-aikaan ainakin Itäkeskus - Kamppi välillä suunnilleen samanpituisia (pituus: likimain neljä metrovaunua). Tuo voi vaatia sitä, että kombin perään liitettäisiin ja kombin perästä irrotettaisiin aina yksi metroyksikkö suunnilleen lennossa.

Tuollaista ratkaisua ei taida olla käytössä vielä missään maailmassa, mutta ei tuon toteuttaminen ihan mahdottomaltakaan vaikuta, mutta paljon teknisiä haasteita kyllä riittäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Automaatilla päästäneen tunnelissa käytännössä jonkin verran alle 90s vuoroväliin.
Nyt siitä ollaan kuulemma lipsumassa niin että se jäisi 120 sekuntiin.

Jos lähdetään 90s vuorovälistä, kapasiteetin riittävyys on idässä siinä ja siinä, jos puolet junista ajetaan 4 vaunun metrojunilla ja loput yhden yksikön (pituus vähän alle kaksi metrovaunua) kombina. Epätasainen kuormitus on myös ongelma, jos metrojunat ja kombit ovat eri pituisia.
Mutta jos kombiyksiköitä on 2 yhteenkytkettynä toisissaan niin silloin onnistuisi?

Tuollaista ratkaisua ei taida olla käytössä vielä missään maailmassa, mutta ei tuon toteuttaminen ihan mahdottomaltakaan vaikuta, mutta paljon teknisiä haasteita kyllä riittäisi.

Yksinkertaisempi ratkaisu oilsi, että ruuhka-aikana ajettaisiin kombiratikoilla vain haaroissa eli esim Östersundom-Itäkeskus ja Matinkylä-kivenlahti, ja pelkästään metrojunilla runko-osuus. Se pakottaisi vaihtaman jos nousee kyytiin päissä, mutta jos vaihto on tehty mahdollisimman helpoksi niin tuskin hirveätä haloota synny. Ruuhka-ajan ulkopuolella voisi kombit päästää myös runko-osuudelle ajamaan linjan päästä päähän, ja se varmaan nostaa järjestelmän arvostusta varsinkin niilllä jotka tulevat kotiin illalla ostoskassien kanssa tai harrastamasta kulttuuria tai viihdettä.

t. Rainer
 
Pikaratikan soveltuvuus liitosalueelle on kyllä aikalailla kyseenalaista. Onkohan tälle hajanaiselle alueelle http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/a156dc004c194346a083a45915a65e14/liitosalueenlinjat_rajattu_28_11_2008.pdf?MOD=AJPERES edes mahdollista linjata pikaratikkaa niin, että siitä ei tulisi metron liityntälinjaa, johon vielä liitosalueella jouduttaisiin liittymään busseilla.

Metro jatkuu itäsuunnassa jo nykyäänkin pitkälle. Tämän takia liitosalueella metron jatkeena toimiva pikaratikka ei ole yhtä ongelmallinen kuin Etelä-Espooseen esitetty vaihtoehto, jossa ratikasta metroon vaihto tapahtuisi jo Lauttasaaressa. Tämän takia mahdolliset liityntäbussit voisivat jatkaa metroasemalle, eikä tällöin tulisi kuin yksi vaihto. Poikkeuksena tästä voisivat olla todella pienet syrjäkylät, joita palvelisi vain muutama palvelulinjavuoro päivässä.

Itäkeskus ison kauppakeskuksensa takia on merkittävämpi kuin Mellunmäki, joten jo tämän vuoksi on parempi saada ratikkayhteys Itäkeskukseen ja mahdollinen liityntäbussiyhteys Mellunmäkeen. Itäkeskukseen jatkuva raideyhteys palvelisi mukavasti myös Vartioharjua ja Fallbackaa, jossa voisi vaihtaa Jokeri II:n reitille. Täytyy toivoa, että Jokeri II tai jokin Vantaalta Mellunmäkeen tuleva linja jatkaisi Vuosaaren satamaan, jolloin Fallbackassa vaihtaen pääsisi kulkemaan liitosalueelta satamaan.
 
Nyt siitä ollaan kuulemma lipsumassa niin että se jäisi 120 sekuntiin.

Tulevaisuudessa kalustoa on 2,5 tai 2 minuutin vuorovälille, jos käytetään neljän vaunun metrojunia. Alle 120s vuorovälinkin alle voidaan tunnelissa automaatilla päästä ilman liikoja häiriöitä, jos on tarpeen. Ainakin keskimäärin 90s vuorovälin pitäisi automaatilla onnistua hyvin, mahdollisesti tuosta on voidaan päästä vähän allekin, jos oikein optimoidaan, mutta vuorovälin lyhetessä häiriöherkkyys kasvaa.
 
Viimeksi muokattu:
Metro jatkuu itäsuunnassa jo nykyäänkin pitkälle. Tämän takia liitosalueella metron jatkeena toimiva pikaratikka ei ole yhtä ongelmallinen kuin Etelä-Espooseen esitetty vaihtoehto, jossa ratikasta metroon vaihto tapahtuisi jo Lauttasaaressa. Tämän takia mahdolliset liityntäbussit voisivat jatkaa metroasemalle, eikä tällöin tulisi kuin yksi vaihto. Poikkeuksena tästä voisivat olla todella pienet syrjäkylät, joita palvelisi vain muutama palvelulinjavuoro päivässä.

Kolmen joukkoliikennevälineen käyttö pääkeskukseen pääsemiseksi on mielestäni ongelma. Tälläisiä alueita ei helsingissä taida olla yhtään, eikä kovin montaa edes koko pk-seudulla. Liitosalueen joukkoliikenne kannattaa hoitaa busseilla niin kauan kunnes se mahdollisesti voidaan kytkeä Porvoon lähiraideliikenneratkaisuun. Päällekkäisten liityntäbussien ja liityntäratikan ajattaminen ei vaikuta kovin järkevältä ratkaisulta.
 
Takaisin
Ylös