Östersundomin metro pikaraitiotieksi?

->Peltomäki sai mediatuomion ennen oikeudenkäyntejä, mutta muuten ei ainakaan minulta riitä hänelle sympatiaa. Poliitikkojen ja virkamiesten tulisi olla ehdottoman tarkkoja sidonnaisuuksistaan, Peltomäki ei ollut, pikemminkin päinvastoin. Jos kyseessä ei ollut tietoinen lehmänkauppa, niin sitten jonkinlainen lapsellisen typeryyden ennätys. Ihanko vakavissaan luuli, ettei ketään kiinnosta, jos asuu entisen työnantajansa kämpässä alihintaan ja nykyisessä työssään käyttää julkista valtaa sfäärissä, jossa sillä ex-työnantajalla on vahvoja intressejä...

Toinen asia on sitten Hesarin linja näissä kaupunkisuunnittelu- ja joukkoliikenneasioissa. Sitä ei voi järjellä käsittää, joten on ihan tervettä epäillä, että taustalta löytyy taloudellisia kytköksiä.
 
Minusta tässä on mielenkiintoisinta se, miten eri tavoin HS kohtelee Loukoa ja Peltomäkeä.
 
Jo on medialla voimaa!

Miksei toteuteta sekä metroa että pikaraitiotietä, niin, että metroa jatkettaisiin kahdella asemalla: Länsimäkeen ja -salmeen. Siitä eteenpäin veisi ratikka, joka taas palvelisi Eteläistä Östersundomia Itäkeskuksesta käsin, josta se voitaisiin tietysti yhdistää Raide-Jokeriin. Metrojatkeella houkuteltaisiin sekä toki alueen asukkaita, myös suurväylien autoilijoita vaihtamaan liityntäliikenteeseen suoraan Porvoonväylän ja Kehä III:n rampista parkkipaikalle.
http://g.co/maps/fpm9u
Osaisiko kukaan antaa tämänlaiselle järjestelylle karkeata hintalappua?
 
Jokerin hintalappu on tuollaiset 200M€, Östersundomin jatko kahdella haaralla oli Helsingin ksv:n arviossa noin 100M€ ja yhden aseman (Östersundomin keskusta) metron hinnaksi on arvioitu kai noin 200M€. Tästä voisi sitten ajan myötä rakentaa toisen aseman Sipoon puolelle (Länsimäkeen voi myös laittaa asemavarauksen).

Ratikan järkevä linjaus kulkee suurimman osan matkasta Itäväylää, jotta Östersundomin asutusalueille saadaan nopea raideyhteys. Jotenkin näin siis http://www.sirunsivut.fi/d/Ostersundomin_liikennesuunnitelma.pdf
 
Jo on medialla voimaa!

Miksei toteuteta sekä metroa että pikaraitiotietä, niin, että metroa jatkettaisiin kahdella asemalla: Länsimäkeen ja -salmeen. Siitä eteenpäin veisi ratikka, joka taas palvelisi Eteläistä Östersundomia Itäkeskuksesta käsin, josta se voitaisiin tietysti yhdistää Raide-Jokeriin. Metrojatkeella houkuteltaisiin sekä toki alueen asukkaita, myös suurväylien autoilijoita vaihtamaan liityntäliikenteeseen suoraan Porvoonväylän ja Kehä III:n rampista parkkipaikalle.
http://g.co/maps/fpm9u
Osaisiko kukaan antaa tämänlaiselle järjestelylle karkeata hintalappua?
Toi sun karttalinkki ei toimi. Mutta kahden aseman metro suoraan, toinen jossain Landbon liittymän nurkilla mutuna n.5 km rataa, kaksi asemaa, öö... 300M€?
 
Jos ottaa verrokkia länsimetron jatkosta Kivenlahteen. Nykyinen hinta-arvio on runsaat 700M€ Saunalahteen asti jatkettuna (http://www.espoo.fi/hankkeet/?Path=1098;68844;131102). 5km rataa maksaa noin 40M€, sama määrä tunnelia noin 100M€ ja asema noin 50M€. Yhteensä hintaa 5km:lle tunnelia ja kahdelle asemalle tulisi tuolla hinta-arviolla noin 240M€. Sikäli kuin tämän kesän hinta-arvio länsimetrosta pitää paikkansa. (hinta-arvio on noussut noin 300M€ HLJ:ssä esitetystä arviosta, joten voi jopa olla lähellä paikkansapitävää...)
 
Ratikan järkevä linjaus kulkee suurimman osan matkasta Itäväylää, jotta Östersundomin asutusalueille saadaan nopea raideyhteys.
Itäväylän varrella välillä Kehä I - Kallvikintie on useita kohtia, johon pikaraitiotie, metro tai mikä tahansa riippurataa lukuunottamatta, ei kerta kaikkiaan mahdu maan tasoon.
 
Itäväylän varrella välillä Kehä I - Kallvikintie on useita kohtia, johon pikaraitiotie, metro tai mikä tahansa riippurataa lukuunottamatta, ei kerta kaikkiaan mahdu maan tasoon.
Kehä I - Brahenlinnantie: Tien etelälaidalla on ainakin 10m leveyden edestä joutomaata.

Brahenlinnantie-Puotilan metrotie: Eteläreunaa voi leventää rakennusten ja alikulun osalta, ainoa haitta on n. 4 kpl liityntäliikenneparkkipaikkojen määrän vähentyminen, mutta toisaalta osa liityntäliikenteen käyttäjistä siirtyisi pikaraitotien ja metron käyttäjiksi

Puotilan metrotie-Karhulantie: Pohjoissivulla sekä keskellä ylimääräistä tilaa yhteensä >10 metrin osalta.

Karhulantie-Vehkalahdentie: Keskellä 3m, eteläsivulta voi kaventaa todella leveää kevyen liikenteen väylää, sen ja tien välistä puskaa ja leveää piennarta yhteensä jopa 7m osalta.

Vehkalahdentie-Mellunmäentie: Pohjoissivusta saa 10m verran tai nurmikkoa pusikkoa pois poistamatta rakennuksia tai kevyen liikenteen väylää.

Mellunmäentie-Kallvikintie: Eteläsivussa yli 10m leveää nurmikkoa.
 
Itäväylän varrella välillä Kehä I - Kallvikintie on useita kohtia, johon pikaraitiotie, metro tai mikä tahansa riippurataa lukuunottamatta, ei kerta kaikkiaan mahdu maan tasoon.

Haluaisitko olla tarkempi ja kertoa mistä kohdista puhut?

Nopea Google-mapsilla tiirailu ei osoittanut selviä paikkoja jotka olisivat erityinen ongelma. Samaa mieltä olivat ilmeisestikin Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston Östersundomin ratikkaselvitystä tehneet virkamiehet, kun radan sitä reittiä kuljettivat.

-Mikko
 
Puotilan metrotie-Karhulantie: Pohjoissivulla sekä keskellä ylimääräistä tilaa yhteensä >10 metrin osalta.
Olet tietysti tietoinen tasoeroista Itäväylän ja Vartiokyläntien kesken välillä Puotilan metrokatu - Karhulantie.
Itäväylän ja Karhulantien / Riskutien risreyksestä tulisi myös melko erikoinen.
Toki, jos kiskot lasketaan nykyisille ajoradoille, ei ole tilaongelmaa sitten muulla kuin itse liikenteellä.
Kaupunkisuunnitteluviraston suunnittelijat ovat kai valmiita tekemään radikaaleja ratkaisuja.
Varsinkin kun Itäväylä Kehä ykkösestä itään on valtion maantie, ei kaupungin katu.
 
Erikoinen koukku. En pistäisi paria sataa milliä tuohon metron jatkeeseen, tuskin Vantaakaan.
Ei Östersundomiin suunniteltua aluetta voi palvella kohtuukävelyetäisyyksin vain yhdelläkään poikittaisella linjalla, sillä se on pohjois-etelä-suunnassa jopa 3 kilometriä pitkä. Lisäksi tuo koukku palvelee alueen koulua ja Landboa, joille ei tarvittaisi täten omaa bussilinjaa. (auto+metro-)Liityntäliikenteen kasvulla lipputulot kasvaisivat. Muutamia Vantaan linjoja voisi lyhentää Länsisalmeen. Porvoosta Helsinkiin päin kulkevat kaukobussit voisivat ajaa myöskin vain Länsisalmen liittymään, jolloin samalla vuoromäärällä Porvoon ja Helsingin välille saataisiin vanhaa tietä 20 minuutin vuoroväli (ruuhkassa 10 min).

---------- Viesti lisätty kello 16:37 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 16:34 ----------

Olet tietysti tietoinen tasoeroista Itäväylän ja Vartiokyläntien kesken välillä Puotilan metrokatu - Karhulantie.
Itäväylän ja Karhulantien / Riskutien risreyksestä tulisi myös melko erikoinen.
Toki, jos kiskot lasketaan nykyisille ajoradoille, ei ole tilaongelmaa sitten muulla kuin itse liikenteellä.
Kaupunkisuunnitteluviraston suunnittelijat ovat kai valmiita tekemään radikaaleja ratkaisuja.
Varsinkin kun Itäväylä Kehä ykkösestä itään on valtion maantie, ei kaupungin katu.
Kyllä olen tietoinen, asun vieressä, mutta eihän se tasoero mitään muuta - levennetään vain "siltaa" (oikeastaan cut&coverin päällä maantasossa, kuitenkin käytännössä ilmassa, kulkevaa tietä).
Keskipuskat kaistojen välistä pois, niiden tilalle raitiotie korotuksineen ja tietä levennetään, jotta yhtä monta kaistaa mahtuisi, jos niin halutaan. Kaikkialla on se 10m tilaa, joka riittää vallan mainiosti.
 
Olen muuten pikaraitiotien puolesta.
Esiselvityksessä kuitenkin mennään kuin olan kohautuksella väli Itäkeskus - Kehä III. Ei minulle selvinnyt edes se, että kummalla puolella Itäväylää mennään. Ja jos nyt tuolle välille johonkin asuttuun paikkaan tulee pysäkkejä, tarvitaan enemmän kuin 10 metriä.
Ja mitäpä noista. Tuohan oli esiselvitys sellaisesta, mitä ei koskaan aiotakaan toteuttaa, valitettavasti.
 
Miten unohdinkaan pysäkit?:)

Pysäkeille ajattelin, että yksinkertaisesti pysäkkien kohdalla olisi yksi autokaista suuntaansa. Ei Itäväylä ole kovinkaan ruuhkainen, ainoastaan Linnainvuorentien liikennevaloissa on välillä hiukan ruuhkaa suuntaan Porvoo.

Vaihtoehto 2 on, että ratikka koukkaa kaistaltaan (raiteita toki) bussipysäkeille Itäväylän varressa risteysten jälkeen. Autoille vihreä tulisi vasta, kun ratikka olisi lähtenyt pysäkiltä.
 
Takaisin
Ylös