Östersundomin metro pikaraitiotieksi?

Mä ymmärtäisin tämän osayleiskaavan näin:

— näön vuoksi on tutkittu erilaisia vaihtoehtoja
— "on sovittu" että HS:n esittelemä vaihtoehto valitaan
— kolmen kunnan kumileimasimet lyövät sinettinsä HS:n esittelemään päävaihtoehtoon
— em. vaihtoehto ei täytä Naturan ehtoja vaikka siellä jotain nimellisiä ekologisia käytäviä onkin

Sinänsä tuo päävaihtoehto on ihan järkevä. Itikseen on suora ja nopea, Itäväylää seuraava pikaraitiotie. Se palvelee kaikki metroasemien ympäristöt sekä niiden välialueet. Salmenkallio tarvitsee lyhyehkön haararadan, jonka toteutusta osayleiskaava ei mitenkään estä. Ratikka kulkee lisäksi Landbon ohi pohjoiseen ja se voi jatkua Majvikiin saakka, jos halutaan. Jos aluetta aletaan rakentaa lännestä itään, niin ratikankin voi tehdä vaiheittain.

Sen lisäksi kaavaan on piirretty kiemurteleva metrovaraus, josta ei ole alueen rakentamisen kannalta varsinaista haittaa. Pariin paikkaan on lätkitty asemia ratikkalinjan varrelle. Olkoon varaus siellä, rakentaminenhan voi olla ajankohtaista jo vuonna 2080. Vantaan kannalta on tietysti harmi, etteivät ne onnistuneet pääsemään kokonaan eroon metrosta, saivat vain toisen aseman pois.
 
Suunnitelmia lukemalla näyttäisi siltä, että joukkoliikenteen kannalta tärkein yhteys on joka tapauksessa se poikittaisratikka Tikkurilaan. Siitä näyttäisi vallitsevan suunnitelmatasolla aika hyvä konsensus. Valitettavasti se toki on niitä, joiden toteuttamista voidaan lykätä kuin Jokeriakin, ja lopulta vielä tehdä bussina kuitenkin. Keskustaan ihmiset näyttäisivät kuitenkin kulkevan joukkoliikenteellä, olipa yhteys mikä tahansa.

Suurin uhka ratikalle taitaa olla Jokerin viivästyminen. Kunhan Jokeri on tehty, jatko Itäkeskuksesta itään on monta suuruusluokkaa helpompaa. Optimaalista olisi, että jatko Salmenkallioon (oliko se nyt se läntisimmän metroaseman nimi?) valmistuisi ennen kuin paineita metron tai ratikan jatkamiselle edemmäs itään alkaa olla. Jos molemmille on varaus, siinä vaiheessa voidaan sitten päättää, kumpaa jatketaan.

Mutta siis, Jokeria pitäisi taas yhdestä hyvästä syystä kiirehtiä. Oliko viimeisin maalailu 2017? Se saattaa riittää juuri ja juuri, jos siihen todella päästäisiin.
 
— kolmen kunnan kumileimasimet lyövät sinettinsä HS:n esittelemään päävaihtoehtoon
— em. vaihtoehto ei täytä Naturan ehtoja vaikka siellä jotain nimellisiä ekologisia käytäviä onkin

Näin siinä sitten kävi. Ja nyt joku kehtaa vaatia, että Naturaa onkin noudatettava. Suurin murhe tässä on HS:n mukaan se, että metrolinjaus menee uusiksi ja taas vähenevät asemat.

Taitaa käydä lopulta niin, että ne vajaa satatuhatta pientaloasukasta vaihtuvatkin siihen, että metro jatkuu parin aseman verran itään kaukana rannasta ja asemien ympärille tulee 2 x 20 000 asukkaan verran kontulaa.
 
Näin siinä sitten kävi.
Oliko tämä jollekulle yllätys? Kaupunkisuunittelulautakunnalta aluksi salatut raideliikenneselvitykset osoittivat, ettei metro sovi alueelle tai alue metrolle, miten vain. Mutta kuitenkin jollain mahtikäskyllä ja typerien poliitikkojen suosiollisella tuella suunnittelua jatkettiin Metroöstersundomina.

Onneksi projektiryhmä on suunnitellut sellaita yleiskaavaa, jossa on sekä metro että ratikka. HS:n toimituskin tämän aivan varmasti tietää, koska asian näkee kaavakartasta. Yhtä lailla asian tietää varmasti myös virastopäällikkö. Ja mitä rantojen kaavoittamiseen tulee, sillä ja metrolla ei juuri ole yhteyttä, sillä ei metroasemaa rannalle olisi kuitenkaan tullut.

Koko hankkeen lähtökohtahan oli väärä. Kuten silloinen kuntapoliitikko Jan Vapaavuori TV-väittelyssä syksyllä 2006 sanoi, Helsinki vaati Etelä-Sipoon alueliitosta siksi, että metroa pitää voida jatkaa. Vaatimusta varten ei vaan ollut mitään perusteluita eikä selvityksiä siitä, onko metrossa Sipooseen mitään mieltä. Mutta hätä oli suuri, kun Espoo ei keväällä luvannutkaan ottaa metroa länteen.

Kun karttaa katsoo, miksi Helsingin ylipäätänsä pitäisi laajentua pitkulaiseksi rantakaistaksi? Metro kulkee jo nyt pohjoiseen kahteen suuntaan ja länteen Leppävaaran korkeudella. Näiden valmiiden metrojen varsilla on yllin kyllin täydennysrakentamisen tilaa ilman Natura-merkintöjä ja puutetta rakennuskelpoisesta maasta.

Antero
 
Näin siinä sitten kävi.

Olen kuullut kiertokautta, että Sipoon kaavoitustoimessa ymmärrettiin jo pari vuotta sitten, ettei se mutkametro ikinä voi jatkua Söderkullaan tai Sibbosborgiin. Matka-ajoista tulee vaan aivan liian pitkiä. Aho oli pari vuotta sitten Sipoon kaavoitustoimen johtaja. Näinollen hän ymmärtänee edelleen hankkeen ongelmat.

Katsoo nyt mitä tästä tulee. Poliittisesti realistinen (*) ideaaliratkaisu olisi varmaan piirtä kaavaan suora yhden aseman metroratkaisu ja sen lisäksi ratikka. Ratikka aloittaisi alueen rakentumisen alkaessa, metrolle jätettäisiin varaus.

(*) kaavoitus lähijunan varaan ei ole poliittisesti realistista niin kauan kun VR kiskoo siitä sitä hintaa mitä kiskoo. Metron hylkääminen kokonaan taas ei myöskään ole realistista, koska liian moni menettäisi kasvonsa. Eikä se metrovaraus nyt välttämättä ole huono asia. Jos junaa ei tulee, Söderkullan suoraa metroa voidaan vielä oikeasti joskus kaivata...
 
Aro tosiaan sanoi Hesarin haastattelussa suoraan, että lopputulema ei ollut mikään yllätys. Toimittaja ei vain huomannut nostaa tätä esiin. Uutena virastopäällikkönä Arolla on tietysti varaa sanoa näin.

Kivekkään ajatus yllä tuntuu koko lailla oikealta, mutta mielestäni olisi parempi, että tehtäisiin raskasraideliikenteelle yleisvaraus, johon voitaisiin yhtä hyvin tuoda metro kuin Porvoon lähiliikenneratakin. Rata pitää silloin siirtää pohjoisemmaksi ja reitin olla suorempi, mutta pidemmän päälle ei vain ole järkeä tuoda metroa jonnekin Sipooseen asti. Eikä myöskään ole järkeä tuoda kaikkea joukkoliikennettä idästä Kulosaaren sillalle. Lopputilanteessa meillä voisi olla Lähiliikennerata Porvooseen, joka palvelee nopeana yhteytenä keskustaan, Östersundomin joukkoliikenne tukeutuisi raitiotiehen ja metrolla sekä lähiliikenneradalla olisi yhteinen asema, ehkä jopa niinkin, että juna ja metro kulkisivat samaa rataa muutaman asemanvälin. (asemilla tulisi olla silloin erikseen metrolaiturit ja junalaiturit, esimerkiksi metron laituri saarekelaiturina ja kaksi junalaituria sivuilla)
 
Aro tosiaan sanoi Hesarin haastattelussa suoraan, että lopputulema ei ollut mikään yllätys. Toimittaja ei vain huomannut nostaa tätä esiin. Uutena virastopäällikkönä Arolla on tietysti varaa sanoa näin.

Aho. Nipotan, koska Aro on ihan liian helppo sotkea Mikael Aroon (varsinkin kun kyseessä on nytkin Mikko).

---------- Viestit yhdistetty klo 21:36 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 21:35 ----------

Metron hylkääminen kokonaan taas ei myöskään ole realistista, koska liian moni menettäisi kasvonsa. Eikä se metrovaraus nyt välttämättä ole huono asia. Jos junaa ei tulee, Söderkullan suoraa metroa voidaan vielä oikeasti joskus kaivata...

Metron tosiasiallisesta hylkäämisestä on Helsingissä pitkät perinteet. Kyllä se nytkin onnistuu. Pitää vain päästä eteenpäin Viikin ja Munkkivuoren taudeista siten, että metroa "täydennetään" pikaratikalla, ainakin "väliaikaisesti".
 
Sitoutumaton sanomalehti uutisoi, kuinka metron voittokulku Östersundomissa etenee yhden aseman hylkäämisellä.

http://www.hs.fi/kaupunki/Östersund...htaa+itämetron+linjaus+uusiksi/a1360383703364

Kun lehden karttaa katsoo, niin Vantaan puolella on asemaseutu nimeltään Länsisalmi, eikä Västersundom, mutta Helsingin puolella on Östersundom, eikä Itäsalmi. Onko tuossa Suomessa suomeksi mitään järkeä? Mitä pitäisi tehdä, keneen olla yhteydessä, että tuollainen lähes puolalaisenvaikea nimi saataisin pois Stadin kartalta? Onhan tuo nyt typeräkin nimi, täälläkin joudutaan käyttämään kaikenlaisia Östiksiä tai Ö-sundomeita, kun eivät täkäläisetkään fiksut latinalaisilla tms. sivistysnimillä snobbailevat kirjoittajat osaa tuota pitkäksi kirjoittaa :)
 
Hesarissa (10.02.2013) esitetyssä Östersundomin metrolinjauksessa pisti silmään lähinnä linjaus. Aika S-kiemuran rata tekee, koukatessaan Salmenkallion kautta. Miksei linjaus voi kulkea suunnilleen suorana Uusi-Porvoontien pohjoispuolella. Varsinkin kun Natura-alueet sijaitsee kyseisen tien eteläpuolella. Itse vetäisin linjauksen Västerkullan kartanolta suoraan Sakarinmäkeen, ja katsoisi sitten mitä siihen väliin jää. Pari asemaa siihen välille, ja sitten kyseisiin paikkoihin lähiökeskuksia suunnittelemaan. Mielestäni joku nykyinen Östersundom, vaikka onkin jonkinlainen kyläkeskus (taitaa olla joku elintarvikekioskikin), saisi jäädä sivuun, ja varsinainen metrokeskus perustaa neitseelliseen metsään, lähiöineen yms. Tuolla Östersundomissahan on lähinnä vanhaa haja-asutus aluetta, eikä metro tuollaiseen sovi. Näin vältyttäisiin myös vanhan asutuksen purkamiselta.
 
Siis, metrohan alueelle tulee se on aivan varmaa. Ratikkaa ei tule laisinkaan. Se että yksi metroasema jää pois ei heivauta metrosuunnitelmaa kartalta, vain linjaus muuttuu. Metron lisäksi tulisi aloittaa HELI-radan 1. vaihe, eli Tapanilasta Porvooseen, mielellään heti alkuun 4-raiteisena Porvooseen, josta jatko 2-raiteisena.
 
Hesarissa (10.02.2013) esitetyssä Östersundomin metrolinjauksessa pisti silmään lähinnä linjaus. Aika S-kiemuran rata tekee, koukatessaan Salmenkallion kautta. Miksei linjaus voi kulkea suunnilleen suorana Uusi-Porvoontien pohjoispuolella. Varsinkin kun Natura-alueet sijaitsee kyseisen tien eteläpuolella.

Syynä on se, että ne asuinalueet nimen omaan halutaan vanhan Porvoontien eteläpuolelle, lähelle merta. Kyllähän tuolta metroprojektilta putosi pohja pois oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun ilmeni, että sitä linjausta ei saada menemään Porvoontien eteläpuolelle. Eli joko metrosta pitää luopua, tai tehdä, kuten ehdotit ja siirtää koko lähiö pois rannalta.
 
Takaisin
Ylös