Jos sovitaan että Töölön hallin pysäkki poistettaisiin, se on ilmeisesti kuskien vaihtojen takia aikoinaan sinne rakennettu, mutta jos kuskit suostuisivat vaiihtamaan vaikkapa päättärillä niin matka nopeutuisi edes jonkin verran jos todella halutaan pikaraitiotie palvelemaan nykyisiä linjoja 4 ja 10 (sisältäen Munkkivuoren haaran) sekä max muuta 2 pitkää linjaa muihin esikaupunkeihin (Leppävaara, Maunula? ).
Hitaat keskustalinjat 3 ja 7 jotka tukkivat nyt pysäkit pitää siirtää kokonaan Runebergin ja Topeliukenkadulle niin että ne ajaa Mannerheimintien poikki Nordensköldinkadun risteyksessä. Tällöin saadaan nykyisestä matka-ajasta n 4-5 minuuttia tiputettua, edellyttäen että liikennevaloetuudet sitten kanssa toimivat ja myös ruuhka-aikaan.
Verrattuna tuohon edellisessä viestissä mainitsemaani skenaarioon, olisi säästö tuosta Töölön hallin pysäkin pois jättämisestä reilun minuutin verran, vaikka ajonopeus välillä Töölön tulli - Lasipalatsi nostettaisiin samalla 50 km/h:hon. Kyllähän tuossa keskinopeus nousee 21,5 -> 25 km/h, mutta kun tuo matka on oikeasti lyhyt, 3 km, niin merkittävään aikasäästöön tuolla välillä tarvittaisiin oikeasti Maglev.
Jos todella haluttaisiin parantaa raitioliikenteen palvelutasoa Mannerheimintiellä, niin väitän että autoliikenteen tunneli Tukholmankadulta tai jopa mieluummin Linnakoskenkadulta Nordenskiöldinkadulle ja bussiliikenteen päättäminen Mäntymäen kentälle olisivat kustannustehokkaampia ratkaisuja, kuin edellä mainitut tunnelit.
En minä suinkaan sano, etteikö pieniä parannuksia pitäisi tehdä joukkoliikenteeseen, päinvastoin. Mutta jonkinlainen suhteellisuudentaju olisi suotavaa, kun esimerkiksi muutaman kymppitonnin esiopastimilla raitioliikenteelle ja liikennevalojen uudelleenohjelmoinnilla saataisiin monin paikoin sama vaikutus kuin useamman miljoonan euron alikuluilla.
En muuten usko, että linjoja 4 ja 10 kannattaa ajaa 5 min välein nykyisille päätepysäkeilleen kummassakaan päässä. Nämä kun haaroittaa kahdeksi linjaksi, niin saa 10 min välein kulkevat linjat esim. Pitäjänmäkeen ja Haagaan, ja toisessa päässä esim. Hietalahteen, Linjoille tai Laajasaloon.
Samoin tuo kuljettajien vaihtopaikan siirtäminen on kokemukseni perusteella vähän sellainen tapaus, jossa loppujen lopuksi melko pienellä rahasummalla saataisiin isolta näyttävä ongelma ratkaistua...
Mutta siihen että noilla neljällä ratikkalinjalla saataisiin Pohjois-Espoosta ja Länsi-Vantaalta ja Pohjois-Helsingistä tulevat kaikki bussit korvattua en usko. Siihen tarvitaan järeämpiä ratkaisuja.
Väkisin taas vaan tulee mieleen, että miksi Kehätiet ovat täynnä autoja, jos kerran 80 % Kehä II:n suunnitellun linjan ja Malmin lentokentän pohjoispuolella asuvista ihmisistä on tulossa päivittäin keskustaan töihin/kouluun ja takaisin... Raitiolinjat kuitenkin pystytään ulottamaan pintaratkaisuina jonnekin Kehä I:n tienoille siten, että ne tarjoavat max. 30 min matka-ajan Helsingin ydinkeskustaan. Suuniteltu yhden vaihdon yhteys keskustaan ei luulisi olevan ylivoimainen, jos samalla saa laajennettua sitä aluetta, minne HSL-alueella pääsee yhdellä vaihdolla?
Tässä logiikka pettää siksi että kaikki lähiöiden asukat eivät halua asua tiiviissä kaupungissa. Jos kantakaupunkia laajennetaan oikein kunnolla niin osa asunnoista jää tyhjiksi. Rakennuttajat eivät saisi rahojaan pois.
Tämän kun todistat, niin puollan sinulle Nobelin taloustieteen palkintoa. Tämä voisi toteutua silloin, jos Helsingin seudulle rakennettaisiin tyyliin vuodessa 500 000 asuntoa. Ei tule tapahtumaan. Eivät grynderit tyhmiä ole.
Pohjoismaisessa suurkaupungissa lähiöt levittäytyvät verrattain kauas keskieurooppalaiseen verrattuna, osittain asukkaiden omasta toivomuksesta. Laajemmalle levittyvä tiivis kantakaupunki hidastaisi myös bussiliikenenttä lähiöistä eikä vain autoliikennettä, ja mitä syvemmälle keskustaan mentäisiin hidastuisi kaikki pintaliikenne, myös raitiotiet kun linjojen määrä tiivistyy. (ihan puhtaala peruskoulun matematiikalla pääteltynä)
Lähiöt eivät olisi levittäytyneet näin laajalle kuin ovat levittäytyneet, jos kantakaupunkia olisi oikeasti haluttu laajentaa 1940-1960 -luvuilla. Kaksi mainiota tätä aihetta käsittelevää teosta, jotka osaltaan auttavat ymmärtämään aikakauden ilmapiiriä: Johanna Hankonen - Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta ja
Koti vaiko kasarmi lapsillemme.
Pohjoismainen suurkaupunki on parhaimmillaan silloin kun lähiöt levittyvät nauhoina nopean raideliikenteen väyliä pitkin. Silloin voidaan optimoida sekä luonnonläheisyys että hyvät palvelut ja nopean joukkoliikenteen tuomat hyödyt. Amerikkalainen suurkaupunki taas levittäytyy moottoriteitä pitkin ja niiden väliin yhtenäisiksi lähiömatoiksi.
Entäs se keski-eurooppalainen suurkaupunki?