Minusta ajansäästöä ei voi pitää mukavuustekijänä, vaan se on selkeästi arvotettavissa oleva asia. Ei ole ihan yhdentekevää kestääkö matka 20 min vai tunnin.
Olet oikeassa, ei todellakaan ole. On paljon epämukavampaa, että liikenteessä joutuu viettämään tunnin kuin että siellä joutuu viettämään 20 minuuttia.
Mukavuustekijöitä sitten on esim. se että ei tarvitse tarpoa tuiskussa puolta kilometriä odottamaan bussia
Totta, mutta tämä ei olekaan mikään joukkoliikenteen sisäänrakennettu ominaisuus. Eikä toisaalta ole henkilöautoiluun sisäänrakennettua, ettei tuollaisia ongelmia olisi.
Erään eksäni vanhemmat olivat tämän asian suhteen hämmästyttäviä tapauksia, vaikka muuten tosi hyviä tyyppejä olivatkin. Kotoa oli kyllä 10 minuutin kävely bussipysäkille, mutta molempien työpaikat olivat bussin reitin varrella. Toisen olisi pitänyt kävellä pysäkiltä yhden toimistotalon ohi omalleen ja toisen lampsia Rautatieaseman läpi ja Rautatientorin yli.
Sen sijaan he maksavat autoistaan niin isot kulut, että sillä saisi ylimääräisen lomamatkan tai pari per vuosi. Toisella on paikka parkkihallissa keskustassa, kätevästi hieman yli kilometrin kävelymatkan päässä työpaikalta, toinen saa kaivaa talvisin autoaan työpäivän lopuksi hangesta ja raaputella tuulilasista jäitä pois. Ja tietysti, sen sijaan että nuo kaksi matkaisivat työmatkansa söpösti yhdessä bussilla edes menomatkat, he ajavat kumpainenkin omilla autoillaan erikseen. Eipähän tarvitse katsella puolisonsa naamaa tai pelätä kätensä joutuvan hänen kätensä käpälöimäksi.
Silloin, kun satuimme heidän kyydissään keskustaan kulkemaan, näitä asioita oli mielenkiintoista pohtia ajaessa puolet matkasta bussin takalinjakilpeä ja toiset puolet (päätä kääntämällä) etulinjakilpeä katsoen (joo, bussi oli tosiaan noinkin paljon hitaampi kuin henkiöauto kyseisellä ruuhkaisella pääväylällä...)
Ja sitten ihan oma lukunsa ovat nuo parkkihallit. Ei mahdu mun kaaliin, miksi joku haluaa ehdoin tahdoin ahtautua joka päivä sellaiseen harmaaseen, meluisaan ja pakokaasunkatkuiseen loukkoon. Mikä sellaiseen masokismiin ajaa? Jos vertaa vaikka Kampin bussiterminaalia (tai miksei Elieliäkin) mihin tahansa parkkihalliin, miellyttävyydessä on eroa kuin sateisella kaamosyöllä ja aurinkoisella kesäpäivällä.
Ja sen sjaan, että istuisi ratissa kiroilemassa muiden törttöilyä, voisi napata läppärin ja nettitikun esiin ja hoitaa osan työsähköposteista alta pois työmatkalla ennen kuin alkaa perille päästyään hoitaa nitä työpuheluita, jotka on kuitenkin parempi hoitaa siellä, missä on mahdollisuus käyttää kynää, paperia ja tietokonetta sekä pläräillä mappeja.
ja se että voi valita matkustusympäristön olot (esim. lämpötila, musiikki, istuimen säädöt) mielensä mukaisiksi.
Matkustuslämpötilan voi valita mielensä mukaiseksi joukkoliikenteessäkin. Tämä on toteutettavissa erityistyökaluilla kuten paita tai takki, joita on mahdollista säätää tarpeen mukaan. Toki Helsingin ulkopuolisen maailman joukkoliikenteessä epämiellyttävä lämpötila nyt on ylipäätänsäkin yhtä suuri ongelma kuin iellä toimistorakennuksessa
Musiikin valitseminenhan onnistuu joukkoliikenteessä jopa paremmin kuin autossa, kun liikenteen ääniä ei ole tarpeen kuulla musiikin yli.
Yksityisyys on jossain mukavuustekijän ja "rahassa mitattavan" edun välimaastossa.
Joo, yksinäisyys onkin auton ainoa hyvä puoli. (EDIT: ainiin, toki on myöskin tosiaan mahdollista säätää sitä penkkiä) En tosin tiedä, onko se sen arvoista, että työmatkallaan voi tehdä töitä vain hyvin rajatuissa määrin: sen, mitä voi puhelimessa ilman muistiinpanovälineitä hoitaa, ei muuta.
Mitä joukkoliikenteen laaduttomaan imagoon tulee, niin
kyse ei ole pelkästään imago-ongelmasta.
Tuossahan sä linkkaat yhteen malliesimerkkiin imago-ongelman syystä ja samalla väität sen olevan osoitus siitä, että ongelma on jossain muussa kuin kämmätyssä imagossa.
Juuri tuollainen ylläpidon välinpitämättömyys yhdessä epätasaisen ajon, heikon täsmällisyyden ja luotettavuuden, epäselvän linjaston, luokattoman tiedotuksen ja heikkojen pysäkkijärjestelyjen kanssa on syynä siihen, että joukkoliikenteen imago on niin surkea. Kuten yllä olen listannut, autolla on kannettavanaan hirveä määrä epämiellyttävyystekijöitä, joita joukkoliikenteellä ei ole. Ja ainoa puoli, joka autossa on joukkoliikennettä paremmin tyypillisille kaupungissa asuvalle ja työskentelevälle työntekijälle on sen mahdollistama matkustamisen yksinäisyys, joka on joillekin ihmisille hyvinkin tärkeä arvo. Tosin hekin sitten tuppaavat haluamaan liftareita kyytiin, jotta olisi joku jonka kanssa pölistä... Go figure.
On tietysti olemassa ryhmiä, joille auto on oikeasti ainoa järkevä kulkuväline. Tällaisia ihmisiä ovat ennen kaikkea ne, joiden on syystä tai toisesta kuljetettava paljon tavaraa kotinsa ja työpaikkansa välillä – Ehkä esim. työpaikka on joka päivä eri paikassa, jolloin tavaroita ei voi säilyttää työpaikalla. Tuollaisia ihmisiä vaan on hyvin vähän ja kaiken järjen mukaan joukkoliikenteen pitäisi olla kaikille muille parempi vaihtoehto kuin henkilöautoilun. (tai ainakin itse katson, että mahdollisuus oikeasti keskittyä musiikkin tai tehdä töitä tai lukea lehteä tai surffata netissä on niin kiva, että se menee sataprosenttisen yksityisyyden edelle). Mutta, koska löyhästi aikataulun mukaisesti asfalttitietä pomppivan ja ympäröivään ruuhkaan jumittuneena matelevan, mutta silti horkkaisesti hytkyvän joukkoliikennevälineen vaarallisen mädästä lattiasta kasvaa sieniä, koska sen linjakartta on yhtä selkeä kuin Venetsia, koska pysäkillä joutuu sitä joskus etuajassa mutta tälläkin kertaa myöhässä kulkevaa pomppuhirviötä odotellessa seisomaan räntäsateessa ja koska vaihtopysäkiltä ei löydä toiselle ilman navigaattoria tai telepaattisia kykyjä, ihmiset päätyvät silti kokemaan henkilöauton kätevämmäksi ja mukavammaksi. Sinänsä ymmärrettävää, mutta eikö joukkoliikenne kannattaisi pistää kuntoon niin, että nuo samat ihmiset pääsisivät töihinsä sekä mukavammin että nopeammin niin, että heidän työmatkansa myös tulisivat yhteiskunnalle halvemmiksi kuin nykyisin henkilöautopohjaisin järjestelyin?
Autotiet voitaisiin sitten jättää niiden muutamien käyttöön, jotka niitä oikeasti tarvitsevat, koska heidän on itsensä lisäksi kuljetettava töihin suuri määrä tavaraa.
Enkä mä ikinä osannut antaa anteeksi eksäni ajokortille anteeksi sitä, että vapaa-aikamme syötiin silpuksi. Kun ennen pyöräilimme yhdessä paikasta toiseen tai kuljimme julkisilla tarpeen mukaan, yhtäkkiä olimmekin sidottuja keskustassa sijaitsevaan parkkipaikkaan. Ei voinutkaan enää spontaanisti lähteä tekemään jotain kivaa, kun lopuksi olisi aina pitänyt kiertää keskustan kautta hakemassa auto sen sijaan, että olisi vain mennyt suoraan kotiin. Ja kuinkahan monta kertaa menin pyörällä edeltä ja odottelin määränpäässä, kun parempi puoliskoni haki kätevän autonsa kätevästä parkkihallinloukosta, ajoi sen kätevästi ruuhkan läpi luokseni ja etsi parkkipaikan (no joo, mä kyllä hoidin silloin tällöin parkkipaikanetsimisen sinä odotellessani, varasin paikan parkkeeramalla siihen itseni ja polkupyöräni ja ohjasin puhelimitse teleoperaattorille maksaen kätevän auton paikkaan, jossa sen sitten saattoi kätevästi taskuparkkeerata ja kahlata lätäkön yli jalkakäytävälle, josta saattoi hyvinkin olla alle viiden minuutin kävely sen putiikin tai kaverin ovelle, minne milloinkin oli matka).
Tietysti samalla piti sitten motivoida kumppaniaan käymään kuntosalilla, kun lopetetun pyöräilyn aiheuttamaa kunnon heikkenemistä oli kompensoitava maksamalla siitä, että pääsi kuntosalille ajamaan valkoista pyörää, josta puuttui takarengas. Aikaakin siihen kuntosalitouhuun kului – ja se aika oli pois yhdessäololta. Tapa tehdä työ- ja koulupäivien jälkeen sitä sun tätä kivaa vaihtui Kampissa milloin missäkin portailla tai Tennispalatsissa istuskeluun, silloin tällöin ravintolassa kalliilla syömiseen.
Mutta pitihän sitä nyt ajaa autolla, kun siihen kerran varaa oli.
Ei auttanut, että toin touhun järjettömyyttä esille. Olisi pitänyt muuttaa yhteen, että autosta huolimatta olisi ollut kunnolla yhteistä aikaa. Asuntojonossa kärvistellessä kuitenkin tuhraantui niin paljon aikaa, että ehdimme etääntyä toisistamme. Se, että viikkoa suhteen lopun jälkeen sain tietää meidän saaneen asunnon, ei enää paljoa pelastanut. Asuntojono muuten olisi ollut lyhyempi, jos yksityisautoilu ei olisi räjäyttänyt kaupunkirakennetta sellaiseksi, ettei Helsinkiin enää mahdu taloja... Tietysti paljon muutakin oli siinä suhteessa vialla, mutta se ajokortti vesitti kaiken sen, millä minä olisin osannut tilannetta korjata. Tuota ennen mä pidin autoilua tyhmänä ja autoilijoiden oman edun vastaisena. Tuon jälkeen mä olen pitänyt autoilua oikeasti idioottimaisena ja ärsyttävänä touhuna, joka saa mun veren turhan lähelle kiehumispistettä.
Auto muuttaa kaupungin verkosta joukoksi pisteitä. Ei kiva.
Tämä asia kaikenkaikkiaan hämmentää mua. Miksi infran pitää olla niin sekopäisesti ja asukasvihamielisesti rakennettu? Miksei sinne Mannerheimintielle voi järjestää ratikoille liikennevaloetuuksia niin, että jäljelle jäävät autoilijat pääsisivät nykyistä kätevämmin perille?
