Mannerheimintien liikenteen nopeuttaminen

Kaukobussien poistaminen vain menee aika vaikeaksi. Enkä pidä oikein siitäkään ajatuksesta, että ne laitettaisiin sekakaistoille.

Oma hieno ideani on seuraava: koska Pisaran myötä jää kokonaista neljä raideparia tarpeettomaksi, poistettakoon näistä kaksi läntisintä ja rakennettakoon tilalle bussikatu Elielinaukiolta Helsinginkadulle, ehkä pohjoisemmaksikin Nordenskjöldinkadulle asti. Hyvä reitti kiertää kaikki ruuhkat ja sekaan sopisi muutama seutuliikenteen linjakin.
 
-- koska Pisaran myötä jää kokonaista neljä raideparia tarpeettomaksi --

Neljä kiskoparia eli neljä raidetta, tarkoittanet? Ei sinänsä hassumpi idea, mutta en nyt ihan usko niiden vapautumiseen. Koko Pisaran ideahan on vapauttaa ne raiteet muuhun käyttöön, ei vapauttaa tarpeettomaksi. Periaatteessa voisi ajatella yhden raiteen muuttamista Linnunlaulun kohdalla yksisuuntaiseksi bussikaduksi. Muualle mahtunee katu raiteita purkamattakin.
 
Koko Pisaran ideahan on vapauttaa ne raiteet muuhun käyttöön, ei vapauttaa tarpeettomaksi.

Kolme kaksoisradeparia tarkoittaa 36 junaa tunnissa suuntaansa. Minun on vaikea kuvitella, että tuo määrä ei riittäisi kauko- ja seutuliikenteelle, vaikka millaisia laajennuksia olisi tulossa. Itse asemaan ja sen ratapihaanhan ei tuollaisesta bussikadusta aiheutuisi muutoksia.
 
Jos on tuuria, sunnuntaisin varsin hiljaiseen aikaan Lasipalatsi - Munkkiniemi väli voi mennä sujuvastikin, varsinkin jos vielä mahdollisesti jää pysäkkejäkin välistä. Onkohan tuohon aikaan myös liikennevalojen vihreä aalto pohjoiseen muulle liikenteelle?
Merkittävää näissä kahdessa tapauksessa oli, että raitiovaunun mateluun ja menon takkuiluun ei tarvita ruuhka-aikaa, vaan tämä on tilanne sunnuntai-iltana, kun autoilusta ei pitäisi olla mitään haittaa. Jos siis sitä, ettei raitioliikenteelle tehdä liikenne-etuuksia, perustellaan sillä, että siitä on haittaa henkilöautoille, niin eihän sitä perustetta ole silloin, kun ei ole juuri autoiluakaan.

Viime viestissäni siis kerroin, että sunnuntai-iltana reitillä Tullinpuomi–Kolmikulma oli keskinopeus 13,8 km/h. Jos mitataan tilanne Lasipalatsille asti, keskinopeus on 16 km/h. Eilen eli tiistaina tallensin saman matkan toiseen suuntaan iltapäivällä alkaen klo 15:14. Keskinopeus oli 14,3 km/h. Pysähdyskerroin oli 2,00, eli vaunu pysähtyi yhtä monta kertaa muualla kuin se pysähtyi pysäkeillä. Lasipalatsin ja Kansallismuseon välillä kahdesti, samoin Kansaneläkelaitoksen ja Töölön tullin välillä. Kaksi muuta olivat liikennevalot Helsinginkadulla ja Nordenskiöldin kadulla. Neljännes eli 25,5 % ajoajasta kului näihin turhiin pysähdyksiin. Ilman niitä keskinopeus olisi ollut 19,1 km/h.

Nopeamman Mannerheimintien ratikkaliikenteen tunnelointi Töölön tullin eteläpuolella parantaisi paljon tuon välin liikennöintiedellytyksiä. Sujuva katutason liikenne on vilkkaalla ja vuoromäärältään ylikuormitetulla reitillä kovin vaikeaa.
Kuten aiemmin on jo ketjussa kirjoitettu, aivan varmasti tunnelissa ratikka voi ajaa ilman autoilun häiriötä. Mutta ydinkysymys on edelleen, mikä on tunneliin kuluvien satojen miljoonien eurojen hyöty joukkoliikenteen matkustajille.

Turhaan seisomiseen kuluu nyt aikaa 3,1 minuuttia. Liikennevaloetuudet on pelkästään ohjelmointikysymys, kustannus esim. 10.000 €. Jos tuolla välillä on vuorokaudessa 33.400 matkustajaa ja lasketaan kuuluisalla 8 €/tunti ajan hinnalla, liikennevaloetuuksien takaisinmaksuaika on 3 päivää.

Jos tunnelissasi olisi 4 asemaa (pysäkkejä on nyt 7) ja ajettaisiin rivakammin, säästettäsiin lisää 2 min 45 sek ajoaikaa. Menetysten puolelle voi laskea ainakin minuutin aikaa päästä tunnelista katutasolle ja pysäkkivälin pidentäminen pidentää kävelymatkoja ainakin toisen minuutin. Jos kumminkin olen optimisti ja lasken, että nettohyöty olisi minuutti, 250 miljoonan euron tunnelin takaisinmaksuajaksi tulisi 170 vuotta.

Yritän olla tunnelimyönteinen ja ajatella, että tehdäänkin 3 asemaa lisää. Siis yhtä paljon asemia kuin pysäkkejä, jotta kävelymatkat eivät pitene. Hinta on silloin 350 M€ ja linjanopeus laskee. Eipä ole ”kannattava” investointi nuo lisäasemat, sillä ajoaika tunnelissa on vain minuutin pintaliikennettä nopeampi, mutta kun se aika tuhlaantuu pääsyyn tunnelista katutasolle.

En ole aikahyötyperiaatteen ystävä, mutta tähän sitä voi käyttää, koska tässä on muuttumattomassa ympäristössä kaksi vaihtoehtoa, joilla on sama tehtävä mutta eri hinta. Ajalle annetulla raha-arvolla ei ole merkitystä, koska vaihtoehtojen paremmuusjärjestys ei muutu ja paremmuusero on suhteessa aina sama.

Eli aina vain palataan siihen, että tunnelit ovat niin kalliita, ettei niitä kannata rakentaa helsinkiläisellä maankäytön tehokkuudella.

Antero
 
Kuten aiemmin on jo ketjussa kirjoitettu, aivan varmasti tunnelissa ratikka voi ajaa ilman autoilun häiriötä. Mutta ydinkysymys on edelleen, mikä on tunneliin kuluvien satojen miljoonien eurojen hyöty joukkoliikenteen matkustajille.

Turhaan seisomiseen kuluu nyt aikaa 3,1 minuuttia. Liikennevaloetuudet on pelkästään ohjelmointikysymys, kustannus esim. 10.000 €. Jos tuolla välillä on vuorokaudessa 33.400 matkustajaa ja lasketaan kuuluisalla 8 €/tunti ajan hinnalla, liikennevaloetuuksien takaisinmaksuaika on 3 päivää.

Jos tunnelissasi olisi 4 asemaa (pysäkkejä on nyt 7) ja ajettaisiin rivakammin, säästettäsiin lisää 2 min 45 sek ajoaikaa. Menetysten puolelle voi laskea ainakin minuutin aikaa päästä tunnelista katutasolle ja pysäkkivälin pidentäminen pidentää kävelymatkoja ainakin toisen minuutin. Jos kumminkin olen optimisti ja lasken, että nettohyöty olisi minuutti, 250 miljoonan euron tunnelin takaisinmaksuajaksi tulisi 170 vuotta.

Ei kaikkea pidä laskea vain rahassa. Hermot säästy kun tietää milloin on perillä ja raitiovaunusta voi todella tulla niin suosittu että ihmisiä vapaaehtoisesti siirtyy autosta ratikkaan. Ja jos tarvitaan lisää kapasiteettia kun raitiotielinjoja pidennetään kehäykkösen tasolle asti tai sen ohi korvaamaan busseja, niin pintaratkaisu edellyttäisi niinikään pysäkkien vähentämistä (jotta saadaan pidemmät vaunut mahtumaan) ja mahdollisesti eritasoratkaisuja risteäville pääkaduille Helsinginkatu ja Nordensköldinkatu että saadaan liikennevaloetuudet todella toimimaan eikä vain melkein. Tai sitten autot tunneliin koko matkalta. Mikä vaihtoehto olisi elegantein ja vähiten maisemaa rikkova, siitä voitaisiin järjestää kansanäänestys sitten, pääasia että jokin niistä toteutetaan. Ja vaihtoehtoihin mukaan myös Pisara, lajennettu Pisaraja Töölön metro.

t. Rainer
 
Jos vain saataisiin se pintarataverkko valmiiksi sinne kehä ykköselle asti! Investointirahaa on rajallisesti, se pitää pyrkiä käyttämään ensin tehokkaisiin pintaprojekteihin. Tunnelivaihtoehdot eivät sulkeudu niin kauan kuin peruskalliota on jäljellä. Tehokas pintaliikenne lisäksi mahdollistaa sen tiivistämisen, jota järkevä tunneliprojekti edellyttää koko matkallaan.
 
Ei kaikkea pidä laskea vain rahassa. Hermot säästy kun tietää milloin on perillä ja raitiovaunusta voi todella tulla niin suosittu että ihmisiä vapaaehtoisesti siirtyy autosta ratikkaan.
Ei pidä kaikkea laskea rahassa, samaa mieltä. Mutta rahaa ei voi unohtaakaan, koska sellaista ei voi tehdä, minkä kustannusten kattamiseksi ei ole rahaa.

Ratikan liikenne-etuudet – siis ne, joiden arvioin maksavan 10.000 € – tuovat saman täsmällisyyden kuin 250 miljoonan euron tunneli. Täsmällisyys ei ole ”rahaa”, mutta se, mitä siitä on maksettava, on rahaa.

Sekään ei ole rahaa, näkeekö vaunun ikkunasta ulos vai pimeän tunnelin seinän. En liene ainoa, joka antaa matkustaessa arvoa maisemalle. Oma päivittäinen kokemukseni metron painumisesta tunneliin Kalasataman jälkeen on epämiellyttävyys. Ja vastaavasti on mukava toiseen suuntaan päästä maanpinnalle. Vaikka olisi pimeä ilta tai sumu ja sade.

Autoilijat voivat minun puolestani muuttaa maan alle. Eihän autoillessa ole aikaakaan maisemien katseluun, kun pitää katsella eteenpäin toisen auton takapuolta. Mutta autolla kuljettua matkaa kohden tunnelit tulevat vielä kalliimmaksi kuin joukkoliikenteessä. Ja kun autoilijat eivät itse suostu maksamaan edes pysäköintiään, niin tuskin pääsemme autoista niitä tunneloimalla.

Eli tehdään kuten Hylje juuri kirjoitti.

Antero
 
Merkittävää näissä kahdessa tapauksessa oli, että raitiovaunun mateluun ja menon takkuiluun ei tarvita ruuhka-aikaa, vaan tämä on tilanne sunnuntai-iltana, kun autoilusta ei pitäisi olla mitään haittaa. Jos siis sitä, ettei raitioliikenteelle tehdä liikenne-etuuksia, perustellaan sillä, että siitä on haittaa henkilöautoille, niin eihän sitä perustetta ole silloin, kun ei ole juuri autoiluakaan.

Liikennevaloetuudet toimivat maailmalla vilkkailla alueilla varsin hyvin kun vuoroväli on viisi minuuttia tai yli ja liikenne täsmällistä. Kun mennään millään reitillä viiden minuutin vuorovälin alle pintaratikkaliikenne alkaa aika nopeasti takkuilla, ihan kaikkialla. Mitä vilkkaammasta alueesta ja mitä enemmän risteävää liikennettä on, sitä pahemmin. Mannerheimintiellä ja muillakin reiteillä on nykyisin liikaa ratikoita ja niiden liikennöinti on liian epäsäännöllistä kunnon etuuksille. Tämä pätee myös sunnuntaisin.

Nopean pikaratikkaliikenteen edellytys on joko varsin pitkä ja tasainen vuoroväli katutasossa sekä riittävän nopea katureitti tai kokonaan eristetty rata. Helsingin raitioliikenteen nykyisin aika toimimattomat etuudet johtuvat merkittävältä osin siitä, että vuoroväli on aivan liian tiheä eivätkä ratikat pysty noudattamaan täsmällisiä aikatauluja. Tämä pätee myös verkon osille, niin pitkään kuin Kaivokadulla ja Mannerheimintiellä Lasipalatsin eteläpuolella on tolkuton ratikkaruuhka tasaisen vuorovälien pitäminen on mahdotonta eikä etuuksia saada toimimaan.

Nopeamman raitioliikenteen tunnelointi mahdollistaisi luotettavan liikennöinnin, joka ei nykyisellä rataverkolla katutasossa onnistu. Toki jos Töölöön saataisiin nykyisen Mannerheimintien lisäksi kaksi muuta reittiä, katutason liikennöintiä olisi mahdollista parantaa, yksi eli Topeliuksenkadun reitti ei riitä, jos liikennettä halutaan nopeuttaa enemmän. Nykyistä määrää ratikoita ei myöskään voida ajaa esimerkiksi Mannerheimintien ja Kaivokadun risteyksen läpi, vaan liikennettä pitää rajoittaa merkittävästi jos halutaan liikennöidä luotettavasti.

Tunneloinnin selkeä etu on, että sillä kulkeva liikenne ei ruuhkauta muuta liikennettä missään risteyksissä ja myös liikenteen täsmällisyys on erittäin hyvä. Siksi ratikkaliikenteen merkittävä laajentaminen ilman tunneliprojektia on kovin vaikeaa. Rataverkolla kulkee Helsingissä nykyään paljon enemmän ratikoita kuin sujuvasti ja luotettavasti on mahdollista liikennöidä.

Jos halutaan Helsinkiin muualla käytössä olevan pikaratikkamaista liikennöintiä, ratkaisut pitää toteuttaa suunnilleen samanlaisilla reunaehdoilla kuin muualla hyvin toimivissa ratkaisuissa. Ei ole mitenkään sattumaa, että maailmalla vilkkailla alueilla paljon ratikkatunneleita. Se johtuu siitä, että monissa kaupungeissa ratikkaliikennettä on enemmän kuin katutasossa voidaan sujuvasti tai aikatauluja noudattaen liikennöidä.

Yhden nykyaikaisen pikaratikkareitin kapasiteetti on katutasossa paljon yhtä tunneliratkaisua matalampi jos halutaan liikennöidä kohtuullisen nopeasti ja täsmällisesti. Toki katutasossa voidaan liikennöidä ratikoita tiheälläkin vuorovälillä, mutta silloin liikenne on luonteeltaan epätäsmällistä ja hidasta, kuten nykyään Helsingissä.
 
Viimeksi muokattu:
Nopean pikaratikkaliikenteen edellytys on joko varsin pitkä ja tasainen vuoroväli katutasossa sekä riittävän nopea katureitti tai kokonaan eristetty rata. Helsingin raitioliikenteen nykyisin aika toimimattomat etuudet johtuvat merkittävältä osin siitä, että vuoroväli on aivan liian tiheä eivätkä ratikat pysty noudattamaan täsmällisiä aikatauluja. Tämä pätee myös verkon osille, niin pitkään kuin Kaivokadulla ja Mannerheimintiellä Lasipalatsin eteläpuolella on tolkuton ratikkaruuhka tasaisen vuorovälien pitäminen on mahdotonta eikä etuuksia saada toimimaan.

Aiheesta on keskusteltu aiemminkin, mutta kertauksena: Jos vaunuilla yritetään liikennöidä kaaottisesti ja tilata etuuksia suunnittelemattomasti, ei varmaan nykyistä parempaankaan pystytäkään. Sen sijaan kun vaunun kulku pysäkiltä pysäkille ja tarvittavat pelivarat suunnitellaan yhteenkytkentäkaavioiden avulla etukäteen, homma helpottuu ratkaisevasti. Tällöin ei välttämättä tarvita perinteisessä mielessä "etuuksia" moneenkaan risteykseen, vaan vaunu menee näistä läpi samaa vaiheessa autoliikenteen kanssa. Jos pysäkkien välillä sattuu sijaitsemaan risteyksiä epäedullisessa paikassa, voidaan käyttää ylimääräistä vaihetta tai vaiherotaatiota asian korjaamiseen. Samoin vaunu tullessa pysäkille voidaan vihreä aalto katkaista vaunu kulkusuunnassa ja päästää muita suuntia (l. konfliktisuuntia) sillä välin, kun vaunu seisoo pysäkillä. Tähän voidaan varata noin 30-40 sekunttia. Näin menetellen saadaan jokaiseen tai joka toiseen valovaiheeseen tehtyä "putki" raitioliikenteelle.

Jotta tämä palapeli toimisi, pitää panostaa kahteen asiaan: Pysäkkiaikojen hajonnan pienentämiseen ja säännöllisten häiriöiden vähentämiseen pysäkkien välillä. Edellinen onnistuu poistamalla kuljettajalipunmyynti, jälkimmäinen vaatii radan korotuksen ja riittävän leveyden raitiotielle.

Työkalupakista löytyvät näiden lisäksi mm. Varova-valot jalankulkijoille ja mahdollisuus sulkea pienemmistä risteyksistä autoliikenteeltä mahdollisuus radan ylitykseen.

Sitäpaitsi välimatkat esim. Mannerheimintiellä ovat sitä luokkaa, että jo minuutin nopeutus ajoaikaan nostaa keskinopeuden 15 km/h -> 19 km/h. Ja tähän riittää nimenomaan tuo valoissa seisomisen poistaminen.
 
Jotta tämä palapeli toimisi, pitää panostaa kahteen asiaan: Pysäkkiaikojen hajonnan pienentämiseen ja säännöllisten häiriöiden vähentämiseen pysäkkien välillä. Edellinen onnistuu poistamalla kuljettajalipunmyynti, jälkimmäinen vaatii radan korotuksen ja riittävän leveyden raitiotielle.

Pysäkkiaikojen hajonnan pienentämiseen liittyy kiinteästi myös raitiovaunujen pakollinen pysähtyminen kaikilla pysäkeillä ja minimipysäkkiaika. Se voi myös hidastaa liikennettä.

Mannerheimintiellä riittävän leveyden saaminen raitiotiekaistalle ei ole helppoa, jo nykyään osalla katua ei ole pystytty tekemään edes kunnon bussipysäkkejä, vaan bussit pysähtyvät bussikaistalla.
 
Pysäkkiaikojen hajonnan pienentämiseen liittyy kiinteästi myös raitiovaunujen pakollinen pysähtyminen kaikilla pysäkeillä ja minimipysäkkiaika. Se voi myös hidastaa liikennettä.

Niin liittyykin ja olen huomioinut sen laskelmissani. Kuitenkin tuosta saatavat hyödyt ovat mielestäni mahdollisia haittoja selvästi isommat, koska ruuhka-aikoina pysähdytään käytännössä joka pysäkillä jo nyt. Pitää kuitenkin laatia suunnitelma siitä miten tuohon joka pysäkillä pysähtymiseen siirrytään, jottei raitioliikenne tarpeettomasti hidastu siirtymäajaksi. Lisäksi tarvittaisiin Liikenne- ja viestintäministeriöltä poikkeuslupa erityisille opastimille, joilla ohjataan vain raitioliikennettä ja jotka kuitenkaan eivät ole juridisesti määrääviä, vaan ainoastaan ohjaavia.
 
Näin menetellen saadaan jokaiseen tai joka toiseen valovaiheeseen tehtyä "putki" raitioliikenteelle.

Kun liikenteen pitää toimia molempiin suuntiin, ratikkaslotti joka valovaiheessa ei toimi, ihan kuin ei toimi vihreä aaltokaan autokadulla molempiin suuntiin. Joka toiseen valokiertoon voidaan kuitenkin saada ratikkaslotti suuntaansa.

Jokaista ratikkaslottia ei kuitenkaan luotettavasti liikennöitäessä voida käyttää, koska muuten yhden slotin jälkeen jäävä ratikka sotkee jäljessä tulevien ratikoiden kulkua. Jokainen ratikka tarvitsee siis katutasossa sen perässä olevan "varaslotin", jolloin se ei jälkeen jäädessään sotke seuraavien ratikoiden liikennettä. Näin siis jos halutaan liikennöidä luotettavasti ja täsmällisesti.

Luotettavan liikennöinnin minimivuoroväli taitaa siis periaatteessa olla aika lailla 4 * liikennevalojen vaihekiertoaika tasolla.
 
Kun liikenteen pitää toimia molempiin suuntiin, ratikkaslotti joka valovaiheessa ei toimi, ihan kuin ei toimi vihreä aaltokaan autokadulla molempiin suuntiin. Joka toiseen valokiertoon voidaan kuitenkin saada ratikkaslotti suuntaansa.

Jokaista ratikkaslottia ei kuitenkaan luotettavasti liikennöitäessä voida käyttää, koska muuten yhden slotin jälkeen jäävä ratikka sotkee jäljessä tulevien ratikoiden kulkua. Jokainen ratikka tarvitsee siis katutasossa sen perässä olevan "varaslotin", jolloin se ei jälkeen jäädessään sotke seuraavien ratikoiden liikennettä. Näin siis jos halutaan liikennöidä luotettavasti ja täsmällisesti.

Luotettavan liikennöinnin minimivuoroväli taitaa siis periaatteessa olla aika lailla 4 * liikennevalojen vaihekiertoaika tasolla.

Autoliikenteen vihreä aalto on hankala saada toimimaan molempiin suuntiin mm. sen vuoksi, että sille halutaan tietty "leveys", jotta risteyksistä saadaan tietty määrä autoja läpi joka valovaiheessa. Ratikkaslotin ei sen sijaan tarvitse olla 30 sekuntia leveä.

Ja juuri tuon "varaslotin" takia en ole kauhean mielelläni itsekään laittamassa ratikkaliikennettä joka valokiertoon. Samoin ylimääräisten vaiheiden kanssa on helpompi kikkailla, kun valokierron voi synkronoida takaisin normaaliksi sen "tyhjän" valokierron aikana. Ja kun valokierto pääväylien yhteenkytketyillä osuuksilla on KSV:n julkaisemien yhteenkytkentäkaavioiden mukaan tyypillisesti 90 s ruuhka-aikoina ja 75 s ruuhkien välillä, saadaan tästä 1,5-3,0 min käytännön minimivuoroväliksi. Ja tuo 3 min on nähdäkseni ihan riittävä.
 
Jotenkin minusta tuntuu siltä, että tästä on keskusteltu aiemminkin.

Mutta Petteri varmaan voisi virkistää muistiamme sen verran, että kertoo mitä tuo "pikaratikka" hänen mielestään Manskulla tarkoittaa. Millaisiin keskinopeuksiin ratikan tulisi Manskulla yltää, että se olisi Petterin mielestä "pika"? Päästään sitten taas keskustelussa seuraavaan vaiheeseen.
 
Takaisin
Ylös