Mannerheimintien liikenteen nopeuttaminen

Riittävän absurdiin väitteeseen sarkasmi on oikein hyvä vastauksen tyylilaji. Ja tuo kommentti käsittelee asioiden esitystapaa, ei henkilöä.
Niin, mutta ne perusteet. Miksi 40 vuoroa tunnissa kulkisi eri nopeudella riippuen siitä, onko jossain maan alla metrotunneli vai ei?

Entä mikä on mielestäsi absurdia tässä:
Aamuruuhkassa klo 6–9 (siis kolmen tunnin aikana) henkilöitä kulkee 27.700, josta metron osuus on 17.330. Oletetaan, että huipputunti olisi tästä 40 % (saman lähteen sivun 26 kuvan 18 mukaan). Pitkän sillan yli pitäisi siis kuljettaa tunnissa 11.080 hlö. Nyt keskustan suuntaan kulkee huipputuntina 40 raitiovaunuvuoroa (Liitetaulukko 2). Jotta kaikki voisivat kulkea raitiovaunuissa, yhteen vuoroon pitäisi mahtua 277 henkilöä. Tämä hoituu helposti kahden Transtech-vaunun junilla. Seisten matkustavia on 131, seisontatiheys on 2,6 matkustajaa neliömetrillä. Ja siis kun vuorojen määrä on sama kuin nyt, varmaan voinemme olla yhtä mieltä siitä, että myös liikenne sujuu samalla nopeudella kuin nyt.

Antero
 
Niin, mutta ne perusteet. Miksi 40 vuoroa tunnissa kulkisi eri nopeudella riippuen siitä, onko jossain maan alla metrotunneli vai ei?

Tuo on kyllä ihan eri väite, jonka esitit ja johon vastasin.

Aamuruuhkassa klo 6–9 (siis kolmen tunnin aikana) henkilöitä kulkee 27.700, josta metron osuus on 17.330. Oletetaan, että huipputunti olisi tästä 40 % (saman lähteen sivun 26 kuvan 18 mukaan). Pitkän sillan yli pitäisi siis kuljettaa tunnissa 11.080 hlö. Nyt keskustan suuntaan kulkee huipputuntina 40 raitiovaunuvuoroa (Liitetaulukko 2). Jotta kaikki voisivat kulkea raitiovaunuissa, yhteen vuoroon pitäisi mahtua 277 henkilöä. Tämä hoituu helposti kahden Transtech-vaunun junilla. Seisten matkustavia on 131, seisontatiheys on 2,6 matkustajaa neliömetrillä. Ja siis kun vuorojen määrä on sama kuin nyt, varmaan voinemme olla yhtä mieltä siitä, että myös liikenne sujuu samalla nopeudella kuin nyt.

Jos metroa ei olisi koskaan Helsinkiin rakennettu, mutta raitiotie kulkisi samaa reittiä kuin nytkin Sörkästä keskustaan, matka sujuisi ratikalla yhtä nopeasti kuin metrolla nyt.

Väite, että 15 vuoroa tunnissa metrotunnelissa kulkee samalla nopeudella kuin 40 ratikkavuoroa tunnissa kulkisi pitkänsillan yli muun liikenteen seassa on täysin absurdi.
 
Vs: Jätkäsaaren raitiotie

Tosin Itäkeskuksen kauppakeskuksessa metrolta on Dressmanniin yhtä pitkä matka kuin rautatieaseman laiturilta 7 Aleksanterinkadun Dressmanniin. Vastaavasti rautatieasemalta on Forumin FunkyLadyyn yhtä pitkä matka kuin Itäkeskuksen metroaseman sisäänkäynnin luota Itäkeskuksen FunkyLadyyn. Sekä Forumin FunkyLady että Aleksanterinkadun Dressmann ovat paremmin tavoitettavissa raitiovaunulla. Rainerin kohteena ihan selvästi oli kauppakeskus itsessään eikä mikään yksittäinen liike. Tässä viestissä liikkeiden sijainnit perustuvat kevään tietoihin (kummassakin mainitussa kauppakeskuksessa on meneillään remontti, joka on sulkenut ja siirtänyt liikkeitä) ja matkat on mitattu Google Earthin viivaimella. Kaupat on valittu allekirjoittaneen kiinnostusten perusteella.
Kauppakeskukset ovat sinänsä petollisia että niissä yritetään eksyttää ihmisiä ja jäämään niihin tekemään heräteostoksia. Toisaalta jos tietää mitä haluaa ostaa, esim housut, tai takin, aloitan kierroksen jostain liikkeestä joka on lähimpänä sitä metro- tai muuta joukkolikenneterminaalia jonne saavun. Jos ensimmäisestä liikkeestä löytyy mitä etsin, voin palata tyytyväisenä takaisin. Jos joutuu etsimään mitä etsii kiertämällä kauppakeskuksen ja lähiseudun kaikki liikkeet niin se tieto helpottaa että ainakin keskustassa ja esim Itiksessä on metroasema toisessakin päässä sitä reittiä jota kiertää. Parasta keskustassa ja esim Itiksessä on se ettei niihin tarvitse mennä autolla eikä huvita.

Anteron luokseko olit menossa? :)
Siellä asuu ja pitää pienoisjunakauppaa eräs toinen junaharrastaja .

Jo on Mannerheimintie hidas! Keinot liikenteen nopeuttamiseen kyllä on: siirretään joukkoliikenne vaihtoehtoiselle reitille. Esimerkiksi bussi 205 Kampista vie matkustajan päätepysäkille Leppävaaraan 20-30 minuutissa. Ja matkalla kuljetaan aika läheltä Rainerin mainitsemia "paikkeita". Reittioppaan mukaan Stockmannilta pääsee Töölön tullin pysäkille 18 minuutissa, mukana on kävelyt kummassakin päässä. Mutta reittiopas ei tietenkään huomioi ruuhkia.

Se siinä nimenomaan on ongelma että ruuhkat ei ilmaannu laboratorio-olosuhteissa. 40-45 minuuttia kympin tai nelosen ratiakssa Stockan luota Munkkaan tai Pikku-Huopalahteen ei ole harvinaista. Metro ajaa jo edestakaisin Vuosareen siinä ajassa.

Jos ei Mannerheimintien alle sada ratikkatunnelia tai metroa niin ainoa vaihtoehtoinen reitti on ratikka Hesperian puiston kautta Kisahallille ja sieltä vielä Urheilukatua pitkin Töölön tulille.

t. Rainer
 
Vs: Jätkäsaaren raitiotie

Itiksessä on metroasema toisessakin päässä sitä reittiä jota kiertää.
Voitko tarkentaa? En ymmärtänyt tätä.

40-45 minuuttia kympin tai nelosen ratiakssa Stockan luota Munkkaan tai Pikku-Huopalahteen ei ole harvinaista.
Voiko joku vahvistaa tämän väitteen todeksi? Miksi Mannerheimintie on niin hidas, kun Töölöntorin kautta kulkevat bussit ovat huomattavasti nopeampia? Miksi sitten kaikkea joukkoliikennettä ei siirretä toiselle reitille?
 
Tuo on kyllä ihan eri väite, jonka esitit ja johon vastasin.
Olkiukkoja liikkeellä?
Väite, että 15 vuoroa tunnissa metrotunnelissa kulkee samalla nopeudella kuin 40 ratikkavuoroa tunnissa kulkisi pitkänsillan yli muun liikenteen seassa on täysin absurdi.
Olkiukkoja, kyllä vain. Sörkästä keskustaan, kuten Kaivokadulle, pääsee ratikalla nyt samaan aikaan kuin metrolla. Ratikkavuoroja on tiheimmillään Pitkällä sillalla, jossa niitä on 40 tunnissa. Metrovuoroja on samassa kohdassa ja koko matkalla Sörnäisten ja Rautatieaseman asemien välillä 15.

Tässä ei ole ollut puhe linjanopeuksien vertailusta, koska ne eivät kerro siitä, kauanko kuluu aikaa ihmisen matkaan osoitteesta toiseen. Se, että keskustellaan ihmisen matka-ajasta, ei junien tai vaunujen matka-ajasta, käy yksiselitteisesti selväksi ketjun viesteistä.

Selvennykseksi vielä, että olkiukolla tarkoitetaan sitä, että kun minä kirjoitan jotain, sinä keksit itse kysymyksen, johon kirjoittamani on väärä vastaus ja väität, että minä olen väärässä.

Antero
 
Vs: Jätkäsaaren raitiotie

Voitko tarkentaa? En ymmärtänyt tätä.
Siis Itäkeskuksen toisessa päässä on Puotilan metroasema. Keskustassa on ostoskävelyreittien varrella Kamppin ja Kaisaniemen metroasemat Rautatientorin lisäksi.
Voiko joku vahvistaa tämän väitteen todeksi? Miksi Mannerheimintie on niin hidas, kun Töölöntorin kautta kulkevat bussit ovat huomattavasti nopeampia? Miksi sitten kaikkea joukkoliikennettä ei siirretä toiselle reitille?

Töölöntorin kautta kulkevat bussit eivät lähde Stockmannilta eikä niiden kyytiin päääse läheltäkään rautatieasemaa. Pitää siis ensin mennä Kamppiin että pääsee niiden kyytiin. Ja jos pääsisi niiden ajama matka pitenisi.

Topeliuksenkadulle ei mahtuisi ajamaan mitään raitiovaunuja nykysten bussien ja autojen lisäksi. Tai sitten pitää autot häätää pois kokonaan. Lisäksi Topeliuksenkadulla on jyrkkä mäki joka vaikeuttaa raitiovaunuilla ajoa. Palvelukokonaisuutta ajatellen parempi jos ainakin raitiovaunut saisi kulkea mannerheimintiellä tai sen alla tai vieressä (puistossa)

t. Rainer
 
Olkiukkoja liikkeellä?
Olkiukkoja, kyllä vain. Sörkästä keskustaan, kuten Kaivokadulle, pääsee ratikalla nyt samaan aikaan kuin metrolla. Ratikkavuoroja on tiheimmillään Pitkällä sillalla, jossa niitä on 40 tunnissa. Metrovuoroja on samassa kohdassa ja koko matkalla Sörnäisten ja Rautatieaseman asemien välillä 15.

Kun on Sörkän metroasemalla metrovaunussa on kyllä selvästi nopeammin Kaivokadulla kuin silloin kun on samaan aikaan Kurvissa ratikassa.

Olit tuossa viestissä edellisessä kappaleessa kuljettamassa 11080 henkilöä tunnissa, jotka tulevat ties mistä ja vielä ilmeisesti koko lailla eläinkuljetusdirektiivien raameissa. Lukijan on toki hiukan vaikea ymmärtää, että seuraavassa lauseessa muka viittaatkin ihan toisenlaiseen matkaan joka alkaa kadulta Sörnaisistä Kaivokadulle ja rinnastat ratikan sekä metron nopeuden tuolla välillä.
 
Viimeksi muokattu:
Kun on sörkän metroasemalla metrovaunussa on kyllä selvästi nopeammin kaivokadulla kuin silloin kun on samaan aikaan kurvissa ratikassa.

Mitä ihmettä oikein olet tekemässä, jos matkasi oikeasti alkaa Sörnäisissä olevassa metrovaunussa? Väitän, että suurin osa ihmisistä tulee Sörnäisten metroasemalle kadun kautta, eli siitä ratikkapysäkin vierestä. Ja asemalle päästyään joutuvat odottamaan keskimääräisen vuorovälin 2-2.5min. Ratikalla nyt vain on epäreilu etu, kun keskimääräinen teoreettinen vuoroväli on 2.5min (= 6 ja 7 á 10min).
 
Mitä ihmettä oikein olet tekemässä, jos matkasi oikeasti alkaa Sörnäisissä olevassa metrovaunussa? Väitän, että suurin osa ihmisistä tulee Sörnäisten metroasemalle kadun kautta, eli siitä ratikkapysäkin vierestä.

Kulkemassa metrolla. Suurin osa metron matkustajista kulkee Sörnäisten metroaseman kautta poistumatta junasta.
 
Vs: Jätkäsaaren raitiotie

40-45 minuuttia kympin tai nelosen ratiakssa Stockan luota Munkkaan tai Pikku-Huopalahteen ei ole harvinaista.

Nämä täysin naurettavat väitteet vievät tehokkaasti uskottavuuden kaikista muistakin sanomisistasi. Yrittäisit liioitella vähän maltillisemmin.

---------- Viestit yhdistetty klo 12:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:18 ----------

Topeliuksenkadulle ei mahtuisi ajamaan mitään raitiovaunuja nykysten bussien ja autojen lisäksi. Tai sitten pitää autot häätää pois kokonaan.

Aika taikureita ovat KSV:ssä kun ovat kuitenkin sinne raitiovaunut piirtäneet. Tehokas raitioliikennöinti tietysti vaatii bussiliikenteen vähentämistä, mutta eipä siinä järkeä olisikaan, että ratikat tuotaisiin sinne bussien lisäksi. Toki ne korvaavat busseista suuren osan ja mahdollisesti reittimuutosten kautta lähes kaiken bussiliikenteen.
 
Vs: Jätkäsaaren raitiotie

Miksi Mannerheimintie on niin hidas, kun Töölöntorin kautta kulkevat bussit ovat huomattavasti nopeampia?

Riippuu myös mitä bussia tarkastelee. 205 on kyllä nopea Topeliuksella, mutta 14 tuskin pääsee ratikkaa nopeammin. Pysäkkiajat vaikuttavat aika paljon lopulta.

Aika taikureita ovat KSV:ssä kun ovat kuitenkin sinne raitiovaunut piirtäneet.

No, KSV:hän piirsi ratikan Ruoholahdenkadullekin...
 
Vs: Jätkäsaaren raitiotie

Aika taikureita ovat KSV:ssä kun ovat kuitenkin sinne raitiovaunut piirtäneet. Tehokas raitioliikennöinti tietysti vaatii bussiliikenteen vähentämistä, mutta eipä siinä järkeä olisikaan, että ratikat tuotaisiin sinne bussien lisäksi. Toki ne korvaavat busseista suuren osan ja mahdollisesti reittimuutosten kautta lähes kaiken bussiliikenteen.

Ainoa bussilinja joka lähitulevaisuudessa korvattaisiin raitiovaunulla on 18 ja mahdollisesti 14. Toki muita saisi mielelläni korvata mutta koska niiden määränpäät ovat kauempana niin niille pitää järjestää nopeampi ja esteettömämpi reitti kuin nykyiset kadut. En valittaisi nelosen ja kympin ratikan hitautta ellei olisi kokemusta. Käytän niitä satunnaisesti luokkaa kerran viikossa, ja myös bussia 14, 39, 45 sekä 200-300 sarjan seutubusseja ja aina iltapäiväruuhkan aikaan. Bussit ovat päsääntöisesti nopeampia kuin raitiovaunu, paitsi 14 jolla on pysäkkejä useammin kuin muulla. Jos linjauudistuksen ansiosta saadaan raitiolinjoja lisää jotka ovat yhtä hitaita kuin bussi 14 niin ei oikeastaan mikään parane.

t. Rainer
 
Vs: Jätkäsaaren raitiotie

Riippuu myös mitä bussia tarkastelee. 205 on kyllä nopea Topeliuksella, mutta 14 tuskin pääsee ratikkaa nopeammin. Pysäkkiajat vaikuttavat aika paljon lopulta.

Pysäkkitiheydellä on todellakin merkitystä, kuten myös siltä kuinka montaa pysäkkiä todella käytetään. 14 ja 18 ovat kyllä hitaita, kun ne pysähtelevät jatkuvasti. Mutta linjastouudistusten jälkeen 14+18 yhdistelmä toimii paljon paremmin kuin 14+14B, jotka olivat aina samassa jonossa.
 
Jos yksityiskohtiin pitää mennä, niin 14 on hidas ruuhka-aikaan sekä ruuhkan pääsuuntaan että vaastakkaiseen suuntaan. Raitiovaunut 4 ja 10 vat hitaita vain ruuhkan pääsuuntaan.

t. Rainer
 
Takaisin
Ylös