Etuajo-oikeus busseille

Niille on paikkansa maailmassa, ne eivät korvaa yleissääntöjen muutoksia eikä toisin päin, mutta erityisesti niiden toteutus on kovin hidasta: jo Helsingin naapurissa Vantaalla ei ole tietojeni mukaan mitään bussien liikennevaloetuuksia ja Espoossakin lähinnä Jokerilla. Niillä ei helpoteta koko Suomen liikennettä, vaan lähinnä Helsingin herrojen lelujen liikkumista.

Väärin. Vantaa on täynnä mekaanisia liikennevaloetuuksia, ei ainoastaan reitillä Tikkurilan asemalta pohjoiseen liikuntapuiston ohi kohti Ruskeasantaa, vaan myös Myyrmäen ja Martinlaakson keskustoissa ja näiden läheisyydessä. Tätä perinteistä pitkäsilmukkailmaisinmallia. Ja hyvin toimivat - useimmiten!
 
Väärin. Vantaa on täynnä mekaanisia liikennevaloetuuksia, ei ainoastaan reitillä Tikkurilan asemalta pohjoiseen liikuntapuiston ohi kohti Ruskeasantaa, vaan myös Myyrmäen ja Martinlaakson keskustoissa ja näiden läheisyydessä. Tätä perinteistä pitkäsilmukkailmaisinmallia. Ja hyvin toimivat - useimmiten!
Samaten Espoossa on noita runsaasti.

Espoossa on myös hyvin toteutettuja bussikaistajärjestelyjä mm. Merituulentiella, jossa bussien kaista on eräässä risteyksessä erotettu muusta liikenteestä liikennejakajalla ja ohittaa ko. risteyksen liikennevalot täysin. Tämä on mielestäni bussien etuuksia parhaimmillaan, kun voi ajaa pysähtyneen autojonon ohi ja vaikutelma joukkoliikenteen sujuvuudesta on tehokas. Ei tarvita edes mitään telematikkaa, vaan pelkkää asfalttia liikenteenjakajaan, ilman mitaan elektroniikkaa. Lisää tällaisia meille busseille, kiitos :).
 
Joka tapauksessa bussin (ja raitiovaunun) asemaa tultaessa ns. Jokeri-valojen takaa väistämisvelvollisesta suunnasta tuli kyllä parantaa niin, että vaunulle annetaan varoituslaitteen toimiessa nuolivalo. Siinä saadaan sitten lopullisesti vastuu väistämisestä risteävälle liikenteelle, kunhan vaunun kuljettaja ei kaahaa.
Taitaa kevytliikenne olla se avainsana tässäkin ja useinhan Jokeri-väylälläkin on asetettu kärkikolmiot juurikin pyöräilyväylien eteen. Esimerkiksi Maaherrantien ja Hernepellontien risteyksessä Jokeria risteävälle liikenteelle on kyllä Jokeri-valot, mutta Jokeri-bussi tulee tilanteeseen kärkikolmion takaa, jossa on vielä kevyenliikenteenväylän lisämerkki. Jos etuajo-oikeus tällaisessa paikassa haluttaisiin turvallisesti toteutaa, niin paikalla pitäisi olla tasoristeys puomeineen kaikkineen. Muuten menee mm. polkupyoriä rikki omistajineen.
 
Sivistysperustainen toteutus on toki hatunnoston arvoinen, mutta kovin pitkällisen työn takana: kuka vapaaehtoisesti luopuu tottumuksistaan ja vieläpä niin, että oma kiire on sitten vähemmän tärkeää kuin muiden?
Tarkoitatko nyt, että joku alkaisikin vaikkapa väistää kärkikolmion takaa tulevia busseja ja tehdä tilaa niille?
Mielestäni liikenteessä on tärkeää, että kaikkien voi olettaa toimivan suurinpiirtein samalla tavoin kussakin tilanteessa, jolloin ei tule niin suuria yllätyksiä. Ja se saadaan aikaan liikennesäännoillä. Esimerkiksi kärkikolmio ja väistämisvelvollisuus on tärkeää olla sama kaikille. Muuten liikutaan taas sillä alueella, jonka seurauksena voi olla ruuhkaa ruumishuoneella.

Annan tästä vielä konkreettisen esimerkin:

Länsiväylällähän on runsaasti erillisiä bussikaistoja ja Westendinaseman jälkeen (Helsinkiin päin) bussi lähtee Etelätuulentietä ja tulee Westedintien liittymään, josta matka jatkuu rampin kautta takaisin Länsiväylälle. Ko. risteyksessä Westedintietä länteen ajava liikenne on kärkikolmiolla osoitettu väistämisvelolliseksi samannimisen tien kanssa joka tulee Tapiolan suunnalta. Tässä risteyksessä Länsiväylän suuntaan kulkeville busseille on ilmeisesti annettu runsaasti tilaa mennä ensin (vaikka ovat siis väistämisvelvollisia) ja se on nykyään johtanut tilanteeseen, että monet bussinkuljettajat tuntuvat olettavan automaattisesti Tapiolan suunnalta tulevien bussien ja muun liikenteen antavan heille tietä. Yhteenajot ovat olleet todella lähellä, kun Tapiolan suunnalta tuleekin bussi, jonka kuljettaja noudattaa liikennesääntojä. Tilannetta pahentaa vielä se, että paikalla on 50km/h:n nopeusrajoitus (osoitetty taajama-liikennemerkillä), jota eivät edes ammattikuljettajat monesti noudata; 80km/h alkaa vasta risteyksen jälkeen Länsiväylälle laskevassa rampissa.

Linkki kartaan, jossa ko. risteys
 
Viimeksi muokattu:
Tekniset keinot, joita on myös tuotu esiin, ratkaisevat samoja ongelmia (sujuvuus ja luotettavuus), -- mutta erityisesti niiden toteutus on kovin hidasta: jo Helsingin naapurissa Vantaalla ei ole tietojeni mukaan mitään bussien liikennevaloetuuksia ja Espoossakin lähinnä Jokerilla. Niillä ei helpoteta koko Suomen liikennettä, vaan lähinnä Helsingin herrojen lelujen liikkumista.

Kannattaa huomioida kaksi painavaa seikkaa:

1) Pahimmat ongelmat bussiliikenteen sujuvuuden kanssa ovat suurimmissa kaupungeissa, ja näissäkin kaupungeissa enimmäkseen liikenne kuitenkin sujuu. Korjaustoimet, jotka kohdistuvat koko maahan, voivat olla ylimitoitettuja.

2) Se, ettei haluta rakentaa teknisiä ratkaisuja nopeasti, ei ole argumentti suuntaan eikä toiseen. Parissa vuodessa voidaan helposti rakentaa kaupunki täyteen jokerivaloja ja nollaviive-etuuksia, jos halutaan.

3) Lainmuutoksen säätäminen on vielä nopeahko juttu, puolisen vuotta(?), mutta miten kauan joudutaan odottamaan, että laki toimii arkitodellisuudessa? Vuosia, ellei jopa ikuisuus.
 
Länsiväylällähän on runsaasti erillisiä bussikaistoja ja Westendinaseman jälkeen (Helsinkiin päin) bussi lähtee Etelätuulentietä ja tulee Westedintien liittymään, josta matka jatkuu rampin kautta takaisin Länsiväylälle. Ko. risteyksessä Westedintietä länteen ajava liikenne on kärkikolmiolla osoitettu väistämisvelolliseksi samannimisen tien kanssa joka tulee Tapiolan suunnalta.
Linkki kartaan, jossa ko. risteys

Luulen tietäväni paikan. Westendinasemalta tuleva ja suoraan kolmion takaa bussikaistaa jatkava liikenne ajaa normaalien kääntymissääntöjen mukaan suoraan oikelta kaistalta oikealle kaistalle. Tapiolan suunnasta tulevat autot kääntyvät vasemmalle ja menevät etuajo-oikeudesta huolimatta käännyttyään vasemmalle kaistalle. Westendinaseman suunnasta vasenta (ei jl-) kaistaa tuleva toki menee risteyksen jälkeenkin vasempaan reunaan ja väistää vasemmalta tulevia kuten kolmio osoittaa.

Tuossa paikassa on risteyksen jälkeen tarpeeksi tilaa vaihdella kaistoja, joten kenelläkään ei ole syytä ns. poikkeuskäännökseen ja kääntyä suoraan väärälle kaistalle. Niinpä Westendinasemalta tuleva bussi voi mukavasti jatkaa suoraan kolmiosta juurikaan välittämättä. Kaistahan on joka tapauksessa vapaa. Toki vasemmalta tulevaa isoa autoa pitää väistää, koska sellainen ei mahdu suoraan vasemmalle kaistalle vaan keula kiertää sen toisen kaistan kautta.

Tuolla sopisi olla kapea liikenteenjakaja erottamassa suoraan jatkuvan bussikaistan muusta liikenteestä. Nuo jakajat helpottaisivat menoa monessa muussakin paikassa muittenkin kuin bussien osalta. Kaistat saataisiin täyteen käyttöön kun kaksikaistaiselle tielle voisi kääntyä samaan aikaan kun toista kaistaa ajaa auto. Talvikunnossapito vaan sitten pitäisi suorittaa jakajan molemmilla puolilla.
 
Tuossa paikassa on risteyksen jälkeen tarpeeksi tilaa vaihdella kaistoja, joten kenelläkään ei ole syytä ns. poikkeuskäännökseen ja kääntyä suoraan väärälle kaistalle. Niinpä Westendinasemalta tuleva bussi voi mukavasti jatkaa suoraan kolmiosta juurikaan välittämättä. Kaistahan on joka tapauksessa vapaa. Toki vasemmalta tulevaa isoa autoa pitää väistää, koska sellainen ei mahdu suoraan vasemmalle kaistalle vaan keula kiertää sen toisen kaistan kautta.
Joo, ongelmana ei ole ollut varsinaisesti muu liikenne, vaan lähinnä bussien ja niiden kuljettajien koordinaatio ja yhteispeli. Minusta pitää ainakin huomioida toinen lähestyvä bussi ja odottaa antaako se mahdollisesti tietä, eika vain hurauttaa risteyksen läpi mitään katselematta ympärilleen.

Tuolla sopisi olla kapea liikenteenjakaja erottamassa suoraan jatkuvan bussikaistan muusta liikenteestä.
Erittäin hyvä idea.
 
Jokerivalot näyttävät siis bussin lähestyessä vilkkuvaa punaista risteävälle liikenteelle, joka on kyllä velvoite pysähtyä. Eri asia on, että noissa paikoissa, joissa Jokeri-valoja on, bussi tulee aina väistämisvelvollisena ja muu liikenne ei siis itseasiassa väistä bussia, vaan noudattaa liikennevaloja. Eli vaikkapa Ilkantien kiertoliittymässä on aivan normaalit kärkikolmiot, joka suuntaan ja myös Jokeri-bussille. Bussin tulee väistää ko. liikenneympyrän muuta liikennettä aivan normaalisti, eivätkä Jokerivalot ole siis tarkoitettu ko. busseille vaan risteävälle liikenteelle. Myös Oulunkylän asemalle käännyttäessä Jokeribussi on aina väistamisvelvollinen vastaantulijoita kohtaan, siellähan toki Jokerivalo näyttää punaista heille, mutta aina on niitä, jotka "eivät huomaa". Aivan sama tilanne Viikissä ja kaikkialla muualla, missä noita Jokerivaloja on. Jokeri-bussi on auto, jolla ei ole mitään etuoikeuksia muuhun liikenteeseen nähden, lukuunottamatta jotain poikkeuksia bussien kohdalla.

Kyllä valo-ohjauksen pitäisi olla ensisijainen liikennesääntö. Ongelma näissä jokerivaloissa on se, ettei niissä useimmiten ole ilmaisinta bussille, joka kertoo niiden olevan toiminnassa. Esimerkiksi tuossa Ilkantien liikenneympyrässä jokerivalot eivät ole olleet käytössä moniin kuukausiin. Mariankadun ja Aleksin risteyksessä olevissa ratikkavaloissa tällainen ilmaisin on, mikä toisaalta saattaa lisätä vaaratilanteita ratikkakuskien pistäessä lisää virtaa risteystä lähestyessä tietäen valojen palavan. Raitioliikenteessä on tapahtunut useampikin kolari jokerivaloristeyksissä, joissa ratikka tulee kolmion takaa (esim. Pursimiehenkatu-Telakkakatu), mutta poliisitutkimuksissa on todettu valo-ohjauksen kumoavan liikennemerkein säädetyn väistämisvelvollisuuden. Tulos: autoilija syyllinen.
 
Esimerkiksi tuossa Ilkantien liikenneympyrässä jokerivalot eivät ole olleet käytössä moniin kuukausiin. Mariankadun ja Aleksin risteyksessä olevissa ratikkavaloissa tällainen ilmaisin on, mikä toisaalta saattaa lisätä vaaratilanteita ratikkakuskien pistäessä lisää virtaa risteystä lähestyessä tietäen valojen palavan.

Samanlainen "majakka" löytyy myös Länsi-Pasilasta, mutta se ei ole toiminut aikoihin.
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2013

1.10:

HelB 1334 kolaroi auton kanssa iltapäivällä, henkilöauton kuski puhui kännykkään samalla.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/puskaradio/viesti/128438/
Kuva isompana: http://s.omakaupunki.hs.fi/shorts/images/uploads/_128438_image.jpg

Olisikohan tuossa nyt tapaus, jossa auto ajaa vasten vilkkupunaista? Jospa saataisiin oikeuskäytäntöä siitä, mitkä bussin/ratikan oikeudet tällaisessa tapauksessa ovat. Joku joskus sanoi, että vaikka vilkkupunainen määrää auton pysähtymään, se ei silti antaisi varsinaisesti ajolupaa bussille/ratikalle, koska sille ei pala vihreä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2013

Jospa saataisiin oikeuskäytäntöä siitä, mitkä bussin/ratikan oikeudet tällaisessa tapauksessa ovat. Joku joskus sanoi, että vaikka vilkkupunainen määrää auton pysähtymään, se ei silti antaisi varsinaisesti ajolupaa bussille/ratikalle, koska sille ei pala vihreä.

Muistaakseni asiasta on jo oikeuskäytäntöä, joka menee juuri noin kuin olet kuullut. Jos bussi/ratikka tulee kolmion takaa, on se väistämisvelvollinen auton vilkkupunaisesta huolimatta.
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2013

Muistaakseni asiasta on jo oikeuskäytäntöä, joka menee juuri noin kuin olet kuullut. Jos bussi/ratikka tulee kolmion takaa, on se väistämisvelvollinen auton vilkkupunaisesta huolimatta.

Eli vilkkupunainen ei tarkoita yhtään mitään.
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2013

Eli vilkkupunainen ei tarkoita yhtään mitään.

Jebulis. HELB:in pitäisi varmaan ohjeistaa kuljettajiaan, että ei nyt ajella sentään kolmion takaa päin henkilöautoja. Itse olen ajanut tuosta lukemattomia kertoja linja-autolla, ja kyllä sen jo näkee kohtuullisen kaukaa aikooko henkilöauto pysähtyä vai ei. Jokeri-valot eivät poista bussinkuljettajan väistämisvelvollisuutta, ja varsinkin Viikin biokeskuksen suunnasta ajaessa saa olla todella tarkka, pysähtyykö oikealta Pihlajamäentietä pitkin saapuva hankalasti nähtävissä oleva auto punaisiin - joihin sen ei siis tarvitse pysähtyä. Liikennesuunnittelun hienouksia.
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2013

pysähtyykö oikealta Pihlajamäentietä pitkin saapuva hankalasti nähtävissä oleva auto punaisiin - joihin sen ei siis tarvitse pysähtyä.

Siis kyllä kai se auto on silti velvollinen pysähtymään vilkkupunaisiin, vaikka bussi onkin väistämisvelvollinen. Onhan tuo mahdollisimman sekava ja hankala tilanne. Mitehän tuossa Kuukankon mainitsemassa oikeuskäsittelyssä kävi, oli kai myös se vilkkupunaisen takaa tullut syyllinen?
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2013

Siis kyllä kai se auto on silti velvollinen pysähtymään vilkkupunaisiin, vaikka bussi onkin väistämisvelvollinen. Onhan tuo mahdollisimman sekava ja hankala tilanne. Mitehän tuossa Kuukankon mainitsemassa oikeuskäsittelyssä kävi, oli kai myös se vilkkupunaisen takaa tullut syyllinen?

Ei nuo vilkkupunaiset velvoita, ne vain varoittavat. Ihmiset suuremmaksi osaksi ovat kuitenkin ymmärtäneet valojen tarkoittavan väistämisvelvollisuutta :)
Muistan myös, että minulle painotettiin urani ja Jokeri-urani alussa, että valot eivät anna minulle etuajo-oikeutta, vaan olen edelleen väistämisvelvollinen.
 
Takaisin
Ylös