Lähiliikennejuna vielä liian kallista Oulun seudulle

Ja nyt se on ihan Virallistakin. Ei junia edes kerran tunnissa.
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=818299
Yritin löytää itse raportin, kun tulos on hieman yllättävä. En löytänyt. Sen sijaan löysin Raitiotien kehityssuunnitelman. No, turha iloita. Oulussa on katu, jonka nimi on Raitiotie.

Hieman tarkempaa tietoa asiasta löytyy Oulun Seutuhallituksen kokouksesta 8.10.2009, jossa on päätetty lausunnosta (pdf) tässä asiassa.

Antero
 
Oulun tietoja tonkimalla ilmeni, että itse selvitys ei vielä ole ollut käsittelyssä, käsittelyssä on tähän asti ollut vain sen pohjalta tehty lausunto paikallisjuna- ja muun raideliikenteen kilpailuttamista käsittelevälle työryhmälle.
 
H403 Kokkolasta on Oulussa vähän ennen yhdeksää. 22:23 lähtevä yöjuna on Oulussa puolestaan 7:26. H410 lähtee Oulusta 19:02 ja yöjuna P266 lähtee Oulussa 21:34. Jos nämä saisi pysähtymään Kempeleellä, niin siinä olisi jo pohjaa Oulun ja Kempeleen väliselle junaliikenteelle. On pikajunakin jonkin verran taajamajunaa kalliimpi, mutta ei kovin paljon. Tuohon vielä jotain täydentävää taajamajunaliikennettä, niin siinä olisi alkua. Helsingin ja Oulun välillä monet varmaan jo käyttävät pendoliinoa nopeutensa takia. Tuskin 15:50 10 minuuttia pendoliinon jälkeen lähtevä IC-juna on vielä Oulusta lähtiessään täysimmillään? Tuollaisiin IC-juniin saisi VR tarjota halvemmalla Oulu-Kempele-välisen matkan ja tietenkin myös sen pysähdyksen Kempeleellä.
 
Kyllähän tässä nyt vähän ihmetyttää:
Tuossa Kalevan jutussa puhuttiin kohtausraiteista Haukiputaan ja Muhoksen suunnille. En tiedä kuka on ehdottanut lähijunaliikennettä Muhoksen suuntaan, mutta 37km matka ja linjan päässä Muhoksen noin 7000 asukkaan taajama. Siitä ei kovin paljon jää kilometriä kohti ihmisiä. Muutaman lisävuoron ajaminen nykyisten 5 junan lisäksi voi olla järkevää jos kalustoa on vapaana, mutta sitä varten tuskin kannattaa ruveta rakentamaan uusia asemia tai kohtauspaikkoja.

Haukiputaan suunnassa ei ole juurikaan väestöä alle 2km päässä radasta Oulun kaupunkia lukuunottamatta. Noin 2 kilometrin matka on hyvä mittapuu, koska se on vielä suhteellisen helppoa taivaltaa pyörällä tai jos keli ei ole kelvollinen niin satunnaisesti myös kävellen. Junaliikennettä pohjoisen suuntaan pitäisi tarkastella esimerkiksi keinona Kemi-Tornio-Haaparannan kytkemiseen Oulun seutuun. Tähän ehkä kahden tunnin välein kulkeva juna olisi riittävä? Tällaisella liikenteellä ei olisi ratkaisevaa merkitystä paikallisliikenteessä. Varsinkin kun pysähdyksien määrän pitäisi olla suhteellisen pieni, jotta työssäkäynti esimerkiksi Kemistä olisi realistinen vaihtoehto.

Oulu-Liminka 24km
Kempeleen taajama yli 15000 asukasta
Limingan taajama noin 4000-5000 asukasta

Oulu-Liminka välillä on varmasti riittävä väestöpohja tunnin välein kulkevalle junalle. Oulun päässä linja kannattaa jatkaa Herukkaan tai Pateniemeen asti, joissa on asutusta radan varressa ja esimerkiksi yliopisto noin kilometrin päässä radasta. Lisäksi siellä on eräskin Nokia... Jos kaksoisraide tarvitaan sen kustannukset olisivat pääosin valtion. Raide parantaisi tavara- ja henkilöliikenteen kulkua. Esimerkiksi Keravan kaupunkiradasta valtio maksoi 90%. Muutenkin raide sopii yleiseen linjaan Pohjanmaan radan kaksoisraiteesta. Tästä kustannuksia kunnille 10% prosenttia eli siis noin 10 miljoona euroa. Kaksoisraiteelle mahtuisi myös 30 minuutin vuoroväliä kulkeva paikallisjuna jos kysyntä tulevaisuudessa lisääntyy.

Joten lähijuna ainakin tunnin välein Pateniemestä-Liminkaan ja raitiolinja Ouluun. Tällä saadaan joukkoliikenteelle vahva runko. Sen varaan on hyvä rakennella toimiva ja kattava joukkoliikenneverkko.

- Joona Packalén
 
Viimeksi muokattu:
Varsinkin kun pysähdyksien määrän pitäisi olla suhteellisen pieni, jotta työssäkäynti esimerkiksi Kemistä olisi realistinen vaihtoehto.

Yksi pysähdys sähkömoottorijunalla = yksi minuutti lisää matka-aikaa. Tällöin siis kymmenen pysähdystä tuo 10 minuuttia lisää matka-aikaa, mikä ei vaikuta vielä valtavasti, ellei sitten matka-ajan pidennys satu kipurajaan.
 
Muhoksella on kyllä 7000 asukasta, mutta eivät ne asu rautatieaseman ympäristössä taajamassa.

Kempeleessä on 15 000 asukasta, joista suuri osa kaukana asemast. Ei anneta kunnan harhauttaa, kun haarukoidana potentiaalisia junan käyttäjiä.

Aika hyvä mittari on, paljonko asukkaita asuu 1,5 kilometrin ( eli jonkinnäköisen kävelyetäisyyden) päässä junalta. Ei Kempeleessäkään kukaan aja vittää kilometriä asemalle autolla ja mene sieltä junalla Ouluun. Moni kerkeää tässä ajassa jo käydä Oulussa ja takaisin autollaan.
 
Yksi pysähdys sähkömoottorijunalla = yksi minuutti lisää matka-aikaa. Tällöin siis kymmenen pysähdystä tuo 10 minuuttia lisää matka-aikaa, mikä ei vaikuta vielä valtavasti, ellei sitten matka-ajan pidennys satu kipurajaan.
Noin minuutti jos kyseessä 120km/h juna. Jos taas 140km/h on aika pitempi, koska jarruttaminen ja taas kiihdyttäminen matkanopeuteen vievät enemmän aikaa. Jo 1,5 minuuttia per pysähdys kertaantuu 10 pysähdyksellä 15 minuutiksi. Oulu-Kemi välin matka-aika on nykyisin junasta riippuen hieman yli tunti, joka on mielestäni juurikin kipurajalla jos ajatellaan päivittäistä työssäkäyntiä. Muutamaan pysähdyksen lisääminen on tärkeää Oulussa jotta esimerkiksi Linnanmaalle pääsee pohjoisesta tultaessa käymättä keskustassa. Myöskin Ii ja Kuivaniemi voitaisiin palauttaa henkilöliikenteen piiriin. Kemin suunnan paikalllisjunat kytkettynä nykyisiin kaukojuniin tarjoaisivat suhteellisen kattavan tarjonnan Kemi-Oulu välille.
Muhoksella on kyllä 7000 asukasta, mutta eivät ne asu rautatieaseman ympäristössä taajamassa.

Kempeleessä on 15 000 asukasta, joista suuri osa kaukana asemast. Ei anneta kunnan harhauttaa, kun haarukoidana potentiaalisia junan käyttäjiä.

Aika hyvä mittari on, paljonko asukkaita asuu 1,5 kilometrin ( eli jonkinnäköisen kävelyetäisyyden) päässä junalta. Ei Kempeleessäkään kukaan aja vittää kilometriä asemalle autolla ja mene sieltä junalla Ouluun. Moni kerkeää tässä ajassa jo käydä Oulussa ja takaisin autollaan.

Muhoksella on 8700 asukasta ja taajama-aste noin 81,8% eikä Muhoksella ole Päiväniemeä lukuunottamatta muita taajamia kuin keskusta joten Muhoksen taajamassa asuu noin 7000 asukasta. Mutta joka tapauksessa Muhos on auttamatta liian pieni lähijunaliikenteelle tällä hetkellä.
Mitä tulee Kempeleeseen: Kempeleen taajama-aste on 95,9% ja lähes kaikki Kempeleen taajama-alueet rajoittuvat ratakäytävään. Eli Kempeleen asukkaista suurin osa asuu noin 2 km päässä ja lähes koko taajama on alle 2,5km päässä rautatiestä.
 
Viimeksi muokattu:
Taajama-asteella tai asukasluvulla kikkailu ei oikeasti kerro potentiaalisten junankäyttäjien määrää. Sitäpaitsi 2 km tai 2,5 km on aivan liian pitkä matka radalle (eikä tämäkään tieto kerro sitä paljonko asemalle on, ei niitäkään voi olla sadan metrin välein.

Joidenkin tutkimusten mukaan juna kerää väkensä käytännössä korkeintaan 600 metrin säteeltä asemasta. Kempeleessä on aika paljon peltoa...

Hyvä konsti on katsoa kartasta. Se kertoo, että Kempeleen potentiaalinen käyttäjäkunta on hyvin pieni. Muhoksella on sama juttu.

Pohjoisesta Ouluun tullessa etäisyys radasta on ainakin yliopistolle mennessä lähimmilläänkin liian pitkä ( Teknologiakeskukselle se vielä menettelee). Mutta kuvittele itseäsi: ensi kävelet Haukiputaalla radan varteen 2 km, odottelet tunnin välein kulkevaa paikallisjunaa ja sitten kävelet yliopistolle oululaisessa tuiskussa ja viimassa (ja sellun hajussa) toiset 2km.

Luulen, että useimmat hyppää autoonsa ja ajaa 10 min työpaikalle.
 
Mielestäni SlaverioT on oikeassa asukasmääristä ja etäisyyksistä ja Multsun poika on oikeassa siinä, että useimmat hyppäävät autoonsa. Juna Kempeleestä tulisi kuitenkin täyteen paljon pienemmällä kulkumuoto-osuudella kuin 50%.

Ehkä hyvä paikallisjunareitti Oulun seudulla voisi olla Oulu - Raahe pysähtyen välillä Kaakkuri, Kempele, Tupos, Liminka, Ruukki, Tuomioja, Pattijoki. Jos Tuomiojalla olisi vaihtoyhteydet etelän pendolinojen kanssa, niin raahelaiset voisivat käyttää paikallisjunaa sekä Oulun että Helsingin matkoillaan. Raahe on Pohjois-Pohjanmaan maakunnan toiseksi suurin kaupunki, vaikka ei ehkä kovin suuri etelän mittapuiden mukaan.

Kempeleessä junahanketta kyllä edistäisi se, jos kunta kaavoittaisi uudet asunto- ja työpaikka-alueensa sinne radanvarren pelloille. Viime aikoina se on tosin kaavoittanut uudet asuinalueet moottoritien itäpuolelle eli mahdollisimman kauaksi rautatiestä. No, tapojaanhan voi aina muuttaa...
 
Viimeksi muokattu:
Itse selvitys löytyy Teknisen lautakunnan uusimmalta esityslistalta ja netistä tämän linkin takaa ainakin ensi torstaihin saakka.
 
Lyhyellä lukemisella selvityksen ongelmia ovat:

Pikaraitiotie:
- Pikaraitiotien lähtökohtana ei mitenkään voi olla noin nykyinen matkustuksen taso, vaan merkittävästi korkeampi.
- 1800 as/km ei ole kovinkaan vähän, vaan tarkoittaa sitä, että kohtuullsella täydentämisellä tai korjaamalla reittiä esim. kulkemaan nykykatuverkosta poikkeavasti esim. Puolivälinkankaan kautta voidaan saavuttaa heti toteuttamiskelpoinen linja.

Paikallisjuna:
- Onko VR Oy:n kustannustaso osattu kyseenalaistaa
- Millainen reitti olisi oikeasti houkutteleva. Entä pidempimatkainen paikallisjuna esim. Raahe - Oulu - Kemi - Tornio - Haaparanta?
 
Takaisin
Ylös