Munkkivuoren raitiotie

Munkkivuoressa Ve 2.2 C:n linjauksella voisi jatkaa Ulvilantielle ja siitä edelleen Taiteentekijäntien risteyksen jälkeen Talin urheilupuiston ja golfkentän välistä Purotietä Pitäjänmäetielle. Radalle tulisi siis yli kilometrin pysäkitön ja nopeasti ajettava "metromainen" puisto-osuus.

Kartta

Näen muutaman ongelman tässä: Purotien ja Pitäjänmäentien risteys on Purotien osalta hyvinkin kapea, sekä Purotie nousee aika jyrkästi Pitäjänmäentielle. Lisäksi Purotieltä purkautuu iltapäivän ruuhka-aikaan aikamoinen määrä autoja, joka pitäisi saada läpi noista valoista jotenkin. Nykyisinkin valoissa saattaa joutua odottelemman pari valokiertoa ennen kuin pääsee yli.
 
Turunväylän siirtäminen Haagan liikenneympyrään, voisi olla toimivin vaihtoehto liikenteen jakautumiselle väylältä/väylälle.

Turunväylän alkupään voisi siirtää merentäytöillä tai ilman.

Iso-Huopalahden ja Laajalahden pienimuotoisella täyttämisellä liikenneratkaisut helpottuisivat huomattavasti, kuten raitiotiesuunnitelmatkin. Sekä alueelle saisi kokonaan uuden kaupunginosan.

Jos Turunväylän alkupäätä ei siirrettäisi, silloin merentäytöt kuitenkin helpottaisivat tuon alueen suunnittelua ja rakentamista.

Tässä ehdotus-malli:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Turunväylän siirtäminen Haagan liikenneympyrään, voisi olla toimivin vaihtoehto liikenteen jakautumiselle väylältä/väylälle.

Turunväylän alkupään voisi siirtää merentäytöillä tai ilman.

Iso-Huopalahden ja Laajalahden pienimuotoisella täyttämisellä liikenneratkaisut helpottuisivat huomattavasti, kuten raitiotiesuunnitelmatkin. Sekä alueelle saisi kokonaan uuden kaupunginosan.

Jos Turunväylän alkupäätä ei siirrettäisi, silloin merentäytöt kuitenkin helpottaisivat tuon alueen suunnittelua ja rakentamista.

Ei muuten mikään tyhmä ehdotus se Turunväylän siirtäminen vaikka ei Laajalahtea täytettäisi. Talin alue josta se menisi on nykyisin joutomaata, entistä kaatopaikkaa jonne ei voi rakentaa mitään asutusta muutenkaan. Turunväylän nykyinen osuus voitaisiin muuttaa tavalliseksi kaduksi.

Mahtaisiko mennä läpi?

t. Rainer
 
Kyllähän Talin alueelle voi rakentaa, kunhan ei täyttömäelle. Merentäytöllä saisi myös lisätilaa Munkkiniemen ja Munkkivuoren lisärakentamiseen. Tietysti täyttömäellekin voi suorittaa maansiirron. Onhan Hietsun uimarantakin entinen kaatopaikka. Mutta tosiaan - tuon Turunväylän voisi siirtää Haagan liikenneympyrään, mieluummin kuin rakentaa tunnelia Hämeenlinnanväylälle/Pasilanväylälle.
 
Onhan Hietsun uimarantakin entinen kaatopaikka.

Hietaniemen uimaranta ei nyt ole siinä mielessä "kaatopaikka" kuin me sen sanan tänään ymmärrämme. Sinne kuskattiin aikoinaan "puhdasta" hiekkaa suuriin varastokasoihin ja anskattoon niin se jo jonkin ajan kuluttua oli levinnyt tasaiseksi ja kaupunkilaiset ottivat sen lupaa kysymättä uimarannakseen.
 
Munkkivuoren ratikan H/K on juuri noussut 1,1:stä 1,4:ään, kun bussilinjalle 14 tuodaan ensi syksynä lisäauto ja samalla pidennetään tiheän vuorovälin liikennettä.
 
Niin, on tuo golfkenttä Talissa liian keskeisellä paikalla. Alue sopii asuntorakentamiseen. Turunväylän siirrolla ja/tai tunneloinnilla aluetta voisi kehittää, niin meluhaittojen kuin raideliikenteenkin osalta. Meren pienimuotoiset täytöt ovat myös harkinnan arvoisia. Alueelle saisikin kokonaan uuden kaupunginosan. Turunväylän siirtäminen Haagan liikenneympyrään on liikenteen jakautumiselle tarkoituksenmukaisin ratkaisu.

Hietsun uimaranta on kyllä aikoinaan ollut kaatopaikka. Siellä helsinkiläiset köyhät lapset ja aikuisemmatkin tonkivat mahdollista käyttötavaraa.

Pointti siis kuitenkin on ettei täyttömäki estä asuntorakentamista. Se voidaan tarvittaessa siirtää ja maa puhdistaa.
 
Motarin väsääminen meren yli ja ulkoilualueen läpi ei kyllä mene läpi nyky-Suomessa. Realismia on tehdä nykyisestä Munkinseutua arpeuttavasta moottoritiestä katu ilman korvaavaa moottoritietä.

Jos Helsingin saavutettavuutta Espoon suunnasta halutaan parantaa, se on tarkoituksenmukaista parantamalla Espoon suunnan joukkoliikenneyhteyksiä. Nykyisin samat joukkoliikenneyhteydet ovat samassa puuroutuneessa liikenteessä kuin autoilijat, joka on helpointa korjata asentamalla ruuhkaisille kaduille esteettömät joukkoliikenneväylät. Autoilu vähenee samalla, kun vähäistä katutilaa otetaan autoilulta pois.

On sitten kaupunkiautoilun kasvattamiskomitean juttu kaivaa rahat moottoritietunneleihin Pasilanväylälle. Liik enne vira ston toimihenkilöiden menoa seuraamalla voi itse kukin vetää johtopäätökset, tuleeko niitä tunneleita ikinä.
 
No hei, laitetaan siirron ehdoksi, että turhaksi jäävä Turunväylän pätkä puretaan kokonaan ja tilalle rakennetaan uusi virkistysalue. ;)
 
Munkkivuoren ja Munkkiniemen välissä Turunväylän molemmin puolin on vaikka kuinka paljon virkistysaluetta. Kovinkaan monessa kaupunginosassa ei ole niin paljoa puistopinta-alaa kuin tuolla, ja on uimarantakin. Eihän golfkenttä palvele kuin muutamia, ja Helsingissä on muitakin golfkenttiä -kuten Paloheinässä. Ei tuota jätetäyttömäen viereistä "peltoaukeaa" käytä kukaan. Turunväylä siirretäköön sinne ja yhdistetään Haagan liikenneympyrään. Merta täytetään kuten tuohon kuvaan olen laittanut, ja rakennetaan uusi kaupunginosa. Kasvaa ne puut ja nurmikot ja puistot täyttömaallakin.
 
Vs: Keski-Pasila ja Pasilan aseman uudistaminen

Sama asia koskee myös bussirallia 14-18 Munkkivuori-Töölö-Kamppia. Etenkin Munkkivuoren kunniakierrokset 18 ja 58 pistävät entistä enemmän tukkoon jo muutenkin ahdasta ostarin ympäristöä. Rataa vaan pikaisesti, niin päästään busseista eroon.
Monen risteyksen etuudet on helpompi järjestää saman suunnan julkisille.

Minusta Munkkivuoren ratikan suunnitelmat olisi syytä piirtää uusiksi, tässä yksi reititysvaihtoehto, kun Kaari ei voi tulla ratikan luo, ratikan pitää mennä Kaaren vierestä.

Munkkivuoren ratikka.JPG
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Keski-Pasila ja Pasilan aseman uudistaminen

Minusta Munkkivuoren ratikan suunnitelmat olisi syytä piirtää uusiksi, tässä yksi reititysvaihtoehto, kun Kaari ei voi tulla ratikan luo, ratikan pitää mennä Kaaren vierestä.

Menisi aika ahtaaksi, jos Kaupintietä ja Kantelettarentietä kulkisi vielä ratikka
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Keski-Pasila ja Pasilan aseman uudistaminen

Ahtauttahan tuolla ratikalla ratkaistaan. Ratikkaan mahtuu enemmän poppoota kuin bussiin, ja roimasti enemmän kuin autoihin. Miksei siis ratikkaa olla jo rakentamassa alueen ruuhkaongelmien ratkaisuksi?
 
Takaisin
Ylös