Munkkivuoren raitiotie

Munkkivuoren raitiotiestä laaditaan HSL:n ja KSV:n yhteistyönä alustava yleissuunnitelma. Linjastovaihtoehtoja tutkitaan useita, ja niistä pari parasta otetaan tarkempaan, yleissuunnitelmatasoiseen syyniin..

Toivottavasti tutkisivat sellaistakin vaihtoehtoa että nelonen käännettäisiin Laajalahden aukiolta pohjoiseen Munkkivuoren ostarille reittiä Laajalahdentie - Professorintie - Ulvilantie. Vitonen voisi sitten ajaa Huopalahdentie - Ulvilantie (pohjoisesta vastapäivään) - Talinranta. Saataisiin Talinranta palveltua hyvin, Munkkivuoren sisäosat säästyisivät.
 
Tuo kyllä kieltämättä tarjoaisi erittäin kattavan palvelun. Ajattelitko, että Munkkiniemen nykyiselle päätepysäkille ajettaisiin edelleen esim. joka toinen nelonen? Tuossa vaan taitaa kannattavuusraja tulla vastaan, kun nytkään ei ole itsestäänselvää, että edes yksi rata Munkkivuoreen on taloudellisissa rajoissa.

Esisuunnitelmassa tutkittu taitaa olla taloudellisin, mutta sekin edellyttää voimakasta bussiliikenteen karsimista. Jos bussikarsintaan ei ollakaan valmiita, niin sitten pitäisi hyväksyä nykyistä suuremmat kulut ja perustella ne esim. raidekertoimen tuomilla lisämatkustajilla, mutta meikäläiset ennustemallit ja mittarit eivät oikein osaa niitä lisämatkustajia ennustaa riittävän hyvin.
 
Tuossa vaan taitaa kannattavuusraja tulla vastaan, kun nytkään ei ole itsestäänselvää, että edes yksi rata Munkkivuoreen on taloudellisissa rajoissa.

Tätä minäkin epäilen. Tosin Turunväylän tunnelointi auttaisi kannattavuuteen reilusti. Optimaalista olisi, jos Munkkivuoren ratikka ja se tunneli tulisivat yhtä aikaa, mutta Pasilan linkkejä tuskin ihan heti ollaan tekemässä, joten ei viitsisi sen takia viivästyttääkään.

Itse pyörittelen myös monesti ajatusta siitä, että Paciuksenkadulla vuoroväli olisi 2,5 min, eli kaksi linjaa (4/4T) Munkkiniemen puistotielle ja niistä toinen Munkan rantaan ja toinen Munkkivuoreen, molemmat 10 min välein. Yksi linja (5) 5 min vuorovälillä taas Huopalahdentietä Pitäjänmäelle korvaamaan 14:ää. Kenties tämäkin haarautuisi 10 min vuoroväleiksi Pitskuun ja Huopalahteen?
 
Tuo kyllä kieltämättä tarjoaisi erittäin kattavan palvelun. Ajattelitko, että Munkkiniemen nykyiselle päätepysäkille ajettaisiin edelleen esim. joka toinen nelonen?

Itse ajattelin että tuonne rantaan ei ajaisi enää nelonen lainkaan. Nelonen täyttyy nykyään muutenkin vasta Laajalahden aukiolla. Aika harvan kävelymatka muutenkaan tuosta suuremmin kasvaisi kun ratikka ajaa viimeisen pätkän suoraan kohti merenrantaa ja asutus tuossa suunnassa on harvaa.

Tuossa vaan taitaa kannattavuusraja tulla vastaan, kun nytkään ei ole itsestäänselvää, että edes yksi rata Munkkivuoreen on taloudellisissa rajoissa.

Siis jos idean pätkii paloihin niin nelosen talous kyllä varmasti pysyy hyvänä koska Munkivuoren eteläosiin tarjotaan suorempi yhteys keskustaan ja lisäksi syntyy luonteva yhteys Munkiniemestä Munkkivuoren ostarille. Eli neloset kyllä pysyvät täysinä. Ongelma tosiaan voi olla että vitoselle jää tuossa skenaariossani vähemmän väkeä. En tuonne noita malleja jotka moista ennustavat, joten en osaa väittää vastaankaan. Jotenkin tuntuu kyllä epäuskottavalta ettei tuohon ratikkaan löytyisi matkustajia.
 
Tätä minäkin epäilen. Tosin Turunväylän tunnelointi auttaisi kannattavuuteen reilusti. Optimaalista olisi, jos Munkkivuoren ratikka ja se tunneli tulisivat yhtä aikaa, mutta Pasilan linkkejä tuskin ihan heti ollaan tekemässä, joten ei viitsisi sen takia viivästyttääkään.
Toisaalta siitä tunnelista ei saa millään ilveellä kannattavaa, eli suomeksi en usko että siihen löytyy rahaa, muuten kuin niin että samalla otetaan motarinvarttaa rakennuskäyttöön. Mutta sitten taas toisaalta noilla tunneleilla on paha taipumus venyä astronomisen hintaiseksi eli toikaan ei välttämättä toimi, eli minusta sen varaan ei voi laskea.

Tämä ei kuitenkaan ole syy jättää gryndaamatta. Suurusluokkana puhutaan ainakin noin 5 000 asukkaasta, enkä minä nyt pitäisi edes 10 000 ihan utopistisena, riippuu mitä kaavoitetaan. Rakennusoikeuden arvona tuo on jotain 200 - 400 miljoonaa. Sillä tekee ratikan Hernesaareen saakka (~30M€) ja muun infran helposti ja rahaa jää vielä ylikin, mutta jos tehdään se tunneli niin voi tehdä tiukkaa.

Eli siitä Turunväylästä Munkkivuoren ja Munkkiniemen välissä pitää minusta tehdä katu joka tapauksessa, tunneleita tehdään sitten jos rahaa ja tarvetta, ja näitä kahta asiaa ei tule kytkeä koska siinä on riski että koko homma seisoo. Liikennemäärä Turunväylällä on nyt 36 500 autoa päivässä, mikä on aika paljon, ja tämä aiheuttaa rakentamisen kannalta ongelmallisia hiukkaspäästöjä ja melua. Mutta sit taas toisaalta Huopalahdentiellä on ihan saman verran autoja ja kyllä sielläkin ihmiset asuu ja jopa maksavat siitä ilosta huomattavia summia. Mäkelänkadulla Käpylässä on enemmän autoja (41 700) ja kyllä sinne vaan rakennettiin ihan hiljattain asuintalo kadun varteen.

Pitäisi mitata, käytännössä lähes Turunväylässä on kiinni koulu, Munkkiniemen ala-aste. Ympäristökeskus on mitannut siellä hiukkaspäästöt (ja tarkistusmittasivat vielä erikseen) ja ne on itseasiassa kaupungin keskitason alle. Melu on ongelma mutta sille nyt voi tehdä vaikka mitä kuten laskea nopeuksia. http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/f...ERES&CACHEID=fe2a7d00414d4660abb3afc319d74da7 Jos siellä voi olla koulu niin kai siellä voi asuakin?

Joka tapauksessa, ratikka pitäisi miettiä niinkin että nykyistä Turunväylän vartta kulkisi kiskot. Myös asukasmäärät eli matkustajamäärät menisivät uusiksi. Liikenteelliseesti tämä ei ole optimaalista, mutta kaupunkirakenteellisesti olisi positiivista jos Laajalahdentie jatkuisi Munkkivuoren ostarille, vähän noin sen Saarinen aikoinaan piirsikin. Tämän takia minusta linjat ehkä niin että nelonen Laajalahdentien kautta MuVun ostarille ja siitä sitten vaikka jonnekin eteenpäin (Pitäjänmäki, Huopalahden asema, ja kympin päättäri lienee vaihtoehdot, ja voi sen tuossa kohti ehkä jakaa kahdeksikin linjaksi). Se vitonen Topeliukselta taas Huopalahdentie - Turunväylä - Talinranta.

Itse pyörittelen myös monesti ajatusta siitä, että Paciuksenkadulla vuoroväli olisi 2,5 min, eli kaksi linjaa (4/4T) Munkkiniemen puistotielle ja niistä toinen Munkan rantaan ja toinen Munkkivuoreen, molemmat 10 min välein. Yksi linja (5) 5 min vuorovälillä taas Huopalahdentietä Pitäjänmäelle korvaamaan 14:ää. Kenties tämäkin haarautuisi 10 min vuoroväleiksi Pitskuun ja Huopalahteen?
Juu, onhan nelosella kaksi haaraa Katajanokallakin. Minusta Munkkaan saisi vielä kolmannenkin linjan luontevasti. Pasila - Meikku väli tarttis ratikan ja jossain sen pitää käydä kääntymässä, kääntösilmukka Meikkuun on hankala ja kallis, eikä se nyt niin pitkä pidennys ole jos käy vaikka Munkan rannassa kääntymässä. Tai voisihan se poikkittaislinja jatkaa vaikka Pitskuun. Mun mielestä se voisi olla ysi, mutta tuo nyt ei ole niin olennaista.
 
Tätä minäkin epäilen. Tosin Turunväylän tunnelointi auttaisi kannattavuuteen reilusti. Optimaalista olisi, jos Munkkivuoren ratikka ja se tunneli tulisivat yhtä aikaa, mutta Pasilan linkkejä tuskin ihan heti ollaan tekemässä, joten ei viitsisi sen takia viivästyttääkään.

Itse pyörittelen myös monesti ajatusta siitä, että Paciuksenkadulla vuoroväli olisi 2,5 min, eli kaksi linjaa (4/4T) Munkkiniemen puistotielle ja niistä toinen Munkan rantaan ja toinen Munkkivuoreen, molemmat 10 min välein. Yksi linja (5) 5 min vuorovälillä taas Huopalahdentietä Pitäjänmäelle korvaamaan 14:ää. Kenties tämäkin haarautuisi 10 min vuoroväleiksi Pitskuun ja Huopalahteen?

Vaihtoehtoisesti Turunväylä voidaan yksinkertaisesti muuttaa kaduksi Helsingin puolella ja yhdistää uudisrakentamisella Munkkiniemi ja Munkkivuori. Vaikuttaisi luultavasti ratikkaliikenteen kannattavuuteen positiivisesti.

Tunnelille voi jättää varauksen, jos sitä halutaan, mutta proggista ei pidä sitoa tunnelin rakentamiseen. Kyse on kuitenkin sekä paikallisesti merkittävästä ympäristön parannuksesta, että tärkeästä kaupunkirakenteen tiivistämisestä.
 
Eli siitä Turunväylästä Munkkivuoren ja Munkkiniemen välissä pitää minusta tehdä katu joka tapauksessa, tunneleita tehdään sitten jos rahaa ja tarvetta, ja näitä kahta asiaa ei tule kytkeä koska siinä on riski että koko homma seisoo. Liikennemäärä Turunväylällä on nyt 36 500 autoa päivässä, mikä on aika paljon, ja tämä aiheuttaa rakentamisen kannalta ongelmallisia hiukkaspäästöjä ja melua. Mutta sit taas toisaalta Huopalahdentiellä on ihan saman verran autoja ja kyllä sielläkin ihmiset asuu ja jopa maksavat siitä ilosta huomattavia summia. Mäkelänkadulla Käpylässä on enemmän autoja (41 700) ja kyllä sinne vaan rakennettiin ihan hiljattain asuintalo kadun varteen.

Pitäisi mitata, käytännössä lähes Turunväylässä on kiinni koulu, Munkkiniemen ala-aste. Ympäristökeskus on mitannut siellä hiukkaspäästöt (ja tarkistusmittasivat vielä erikseen) ja ne on itseasiassa kaupungin keskitason alle. Melu on ongelma mutta sille nyt voi tehdä vaikka mitä kuten laskea nopeuksia. http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/f...ERES&CACHEID=fe2a7d00414d4660abb3afc319d74da7 Jos siellä voi olla koulu niin kai siellä voi asuakin?

Meluongelma ei oikeastaan ole olleenkaan niin paha kuin luulisi. Ratkaisuna on rakentaa vilkkaan pääkadun kummallekin puolelle tiivis muuri korkeita kerrostaloja. Nämä eristävät melun ja nykyaikaisella rakennustekniikalla talojen kadunpuoleiset seinät voidaan rakentaa sellaisiksi, että melua ei pääse rakennuksen sisätiloihin. Siis uuden puistokatua reunustakoot isohkot umpikorttelit, isohkot siksi, että niiden sisään saadaan riittävän isot pihat, jotta nämäkin taloyhtiöt olisivat miellyttäviä asua. Umpikorttelirivin taakse voikin sitten sijoittaa talot vapaammin, eikä näiden umpikortteleidenkaan tarvitse olla täysin umpinaisia, ne voivat olla avoimia taakaapäin. Mallia voi ottaa vaikkapa Munkkiniemestä, mikä on rakennettu juuri näin.

Jäljelle jää hiukkaspäästöjen ongelma ja heikko ilmanlaatu katukuilussa. Tukeva puurivistö auttanee tähän ainakin jonkin verran ja kokonaisuutena ongelma ei ole mahdoton. Ja onhan se itse katukuilu tietysti meluisa, mutta tuskinpa sitä voi pitää vakavana ongelmana, jos alueella muutoin löytyy riittävästi puistoa ja ennen kaikkea sivummalla toimivat kevyen liikenteen yhteydet muualle.
 
Keski-Pasilan remontin yhteydessä Tuusulanväylä on kaavailtu siirrettävän Veturitielle. Voisiko muitakin sisääntuloväyliä siirtää uusille reiteille? Kyllä voi. Eräs mahdollisuus olisi Turunväylän siirtäminen Munkkivuoren pohjoispuolelle Haagan liikenneympyrään. Jo nyt on kaavailtu Turunväylän ja Hämeenlinnanväylän yhdistämistä tunneliratkaisuin, mutta onko sille vaihtoehtoja? Kyllä on. Turunväylä voidaan siirtää pinta- tai tunneliratkaisuna Haagan liikenneympyrään. Myös nykyinen yhteys Huopalahdentielle voisi säilyä pinta- tai tunneliratkaisuna.
 
Itseasiasassa tuo ei ole hullumpi idea, mietin vähän vastaavaa budjettivaihtoehtona tunnelille. http://maps.google.fi/maps?msid=209...20844,24.882317&spn=0.02371,0.077162&t=h&z=14 Punainen on suurin piirtein se nykyinen tunnelikuvio, noin 1,5 km. Sininen taas on puolet lyhyempi (noin 750m) tunneli Turunväylä - Huopalahdentie pohjoiseen. Tuollakin saa autoliikennettä pois ja siltä poistuu pari risteystä.
 
Jos Turtsa viedään maanalaisena (tai -päällisenä) Haagan liikenneympyrään, niin mitä pintaliikennettä se veisi pois ja mistä? Samalla lailla keskustaan menevät autot kulkisivat Huopalahdentietä ja Pasilaan menevät Vihdintietä+Hakamäentietä, nyt vaan pidemmällä matkalla. Lapinmäentien se tietysti rauhoittaisi, mutta siihen on hiukan halvemmatkin keinot olemassa.

Voidaan tietysti kuvitella, että tuo houkuttelisi Turtsaa ajavat keskustaan Manskun kautta, mutta kun Manskulle ohjataan jo sekä Vihdin- että Hämeenlinnantien autot ja jatkossa sinne halutaan Tuuskin autotkin niin siinäpähän seisovat sitten peräkkäin kuin köyhän talon porsaat.

Temen googlemaps ei muuten näytä mulla mitään viivoja, pelkän karttapohjan vaan. Toimiiko se muilla?
 
Toimiiko se muilla?

Ei toimi minullakaan.
Käsitykseni mukaan Hakamäentien jatkosuunnitelmat ovat jo alkaneet kaupunkisuunnitteluvirastossa, joten odotettavissa on ammattilaisten tekemiä suunnitelmia. Valmista tietä saatamme kokea jo tällä vuosikymmenellä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Jos Turtsa viedään maanalaisena (tai -päällisenä) Haagan liikenneympyrään, niin mitä pintaliikennettä se veisi pois ja mistä? Samalla lailla keskustaan menevät autot kulkisivat Huopalahdentietä ja Pasilaan menevät Vihdintietä+Hakamäentietä, nyt vaan pidemmällä matkalla. Lapinmäentien se tietysti rauhoittaisi, mutta siihen on hiukan halvemmatkin keinot olemassa.
Tämä on se olennainen asia. Tunneli ylipäänsä sinänsä tietenkään vähennä mitään liikennettä vaan lisää siitä, mutta sen avulla pintaliikenteen rajoittaminen on helpompaa. Jotta siinä MuVun tunnelissa ylipäänsä olisi järkeä niin tarkoitus tulisi olla ohjata sitä keskustaan päin menevääkin liikennettä Mannerheimintielle.

Sen tämän hetkisen tunnelisuunnitelman osalta tämä tarkoittaa sitä ettei pidä tehdä liittymää Huopalahdentielle, eli liikenne ohjataan tunnelin kautta Munkkivuoren ali Manskulle, jos taas Huopalahdentielle tehdään liittymä niin liikenne siellä vain kasvaa. Asiaa auttaa se että ilman massiivista maanalaista liittymää keskivaiheilla tunneli lienee huomattavasti halvempi, kamreeri on tässäkin asiassa kaveri.

Minä visioin sellaista budjettivaihtoehtoa jossa tehdään suurin piirtein Professorintien sillan kohdalta ihan yksinkertainen kaksikaistainen tunneli Huopalahdentielle Pohjoiseen päin. Eli liikennevirta ohjataan sieltä ja Haagan liikenneympyrän kautta edelleen Pasilanväylälle ja Manskulle. Tuo on suht sama asia kuin suora tunneli, siinä on vaan enemmän pintaosuuksia. Bonuksena tuo voisi varmaan teoriassa käyttää MuVun metroaseman tunnelia. :)

Uusi yritys kartasta, GMaps jotenkin bugailee http://maps.google.fi/maps/ms?msid=209650463155016147313.0004a816015be6b4835ca&msa=0
 
Tuo Temen kuvaama tunneli olisi perin lyhyt, ja poistaisi vain yhdet liikennevalot, Turunväylän ja Hakamäentien väliseltä liikenteeltä. Suora yhteys Haagan liikenneympyrästä Turunväylälle olisi tarkoituksellisempi ratkaisu, kun kerta kaivuutöihin ryhdytään. Tulisiko Manskun ja Hämeenlinnanväylän risteys, eli Haagan liikenneympyrän välttäminen, yhdistää Turunväylään, on ratkaisu missä on kyseessä muutamia kymmeniä pidempi rakennelma - päällinen, alinen tai ylinen. Haagan liikenneympyrä on kuitenkin tehokas liikenteen jakaja, ja Turunväylältä pääsisi myös suoraan Huopalahdentielle.
 
Sanoisin noin yhdet, Turunväylän ja Lapinmäentien väli on kuitenkin yhtä "risteystä" tai "liittymää". Temen kuvaama tunneli on hyvä. Tosin onko ratkaisu vain yhden suunnan liikenteeseen? Vihdientieltä Lapinmäentietä on kuitenkin edelleen yhteys, koska Haagan liikenneympyrä ei suoraan yhdisty Turunväylään. Yksityisautoilun voi tietenkin estää Lapinmäentiellä, mutta olisiko liikenne pakotettu Haagan liikenneympyrään ja tunneliin, vai voisiko Huopalahdentieltä Haagan liikenneympyrästä tullessa edelleen kääntyä Turunväylälle, siis käyttämättä tunnelia? Mitä enemmän tunneliratkaisut ohittavat liikennevaloja, sen parempi. Ei kuitenkaan ole epätarkoituksenmukaista antaa Haagan liikenteenjakajalle suurempaa roolia.
 
Takaisin
Ylös