Munkkivuoren raitiotie

Munkkivuoren raitiotiestä laaditaan HSL:n ja KSV:n yhteistyönä alustava yleissuunnitelma. Linjastovaihtoehtoja tutkitaan useita, ja niistä pari parasta otetaan tarkempaan, yleissuunnitelmatasoiseen syyniin.

Raitiolinjaa verrataan paitsi nykytilanteeseen myös kehitettyyn 0+-vaihtoehtoon, jossa joukkoliikennepalvelua parannetaan bussiliikennettä kehittämällä.

"Munkkivuoren raitiotie" lie hiukan harhaanjohtava nimi, sillä mukaan tulee todennäköisesti sellaisiakin vaihtoehtoja, joissa raitiolinja kyllä sivuaa Munkkivuorta mutta jatkaa ehkä pidemmällekin pohjoiseen.

Alustavan yleissuunnitelman on tarkoitus valmistua keväällä 2012.
 
14 (ruuhkavuoroväli 12 min) voisi olla paremminkin raitiotie, ja 18 johdinauto.

Linjalla 14 on ruuhkassa seitsemän lähtöä tunnissa suuntaansa eli noin 8,5 min vuoroväli.

Munkkivuoren raitiotien alustavassa yleissuunnitelmassa tullaan tutkimaan useita erilaisia raitiotievaihtoehtoja. Mielenkiintoista olisi ottaa tutkittavaksi sellainenkin, jossa "Munkkivuoren ratikka" kulkee Pitäjänmäentielle asti sinne Pajamäen kohdille. Ongelmaksi jää silloin Munkkivuoren sisäosien ja Talinrannan hoitaminen, sillä ratikan taloudellisuus edellyttää Munkkivuoren suorasta keskustabussista luopumista.

Meillä ei toistaiseksi oikeastaan ole liityntäbusseja, jotka syöttävät ratikkaa. Olisiko sellainen mahdollinen Munkkivuoressa? Paranisiko kokonaispalvelu, jos nykyinen epäluotettava, harva mutta vaihdoton 18 muuttuisi 10 min välein Huopalahdentietä kulkevaan, luotettavampaan ratikkaan, jota syöttäisi synkattu Ulvilantietä kiertävä ja Talissa poikkeava liityntäbussi?
 
Ai kuten h35 ennen aikoinaan? Miksei, mutta sen pitäisi poiketa myös Huopalahden asemalla (Munkkivuoren ostoskeskukselta 3,5 min/suunta, kun käännös ympäri tehdään tunnelin eteläsuulla tai tunnelissa. Liikenneympyrässä kääntyminen vaatisi +1 min/suunta. Huopalahdessa käyminen on välttämätöntä, jotta matka-aika ydinkeskustaan ei suurenisi, vaan päin vastoin. Jos on taas menossa Rautatientorin ja Pasilan ympäristön sijaan muualle keskustaan, voi mennä liityntä+ratikka-yhdistelmällä.

http://aikataulut.hsl.fi/linjat/fi/h14.html
Ja eikös tuo olekaan 12 min? Merikadulta arkisin esim. 6.10, 6.22, 6.34.. ja 14.50, 15.02, 15.14, 15.26... Talviaikatauluissa on sitten 9 min väli.
 
Minusta kokonainen bussilinja Talinrannan takia ei ole järkevää, mutta jos on pakko eli siis ratikka menee Pitskuun niin hoidetaan poikittaislinjoilla:
- 57 Meilahti - Seurasaari - Munkkiniemi - Munkkivuori - Pasila - Latokartano
- 59 Talinranta - Ruskeasuo - Kela - Pasila - Herttoniemi

24 lopetetaan, 58 jää Meikkuun.
 
Nopean junaliitynnän takaamiseksi ja palvelualueita parantaen:
-57 Ruoholahti (M)-(rantaviivaa)-Seurasaari-Munkkiniemen aukio-Munkkivuori-Huopalahti.. (52A reittiä)
-59 Talinranta - Ruskeasuo - Kela - Pasila - Herttoniemi (kuten ehdotit) - Latokartano (-Kontula)
24 lopetetaan, 52A lopetetaan, 58 jää Munkan aukiolle.

+Yhteys Ruoholahdesta pohjoiseen
+"52A" myös palvelisi ruuhkan ulkopuolella
+79:n vuoroja voi vähentää
+2 bussilinjaa lopetetaan
+Hietaniemestä yhteys etelään ja pohjoiseen
+Seurasaaresta yhteys nyt myös pohjoiseen
+Munkkivuori-Huopalahti->juna-yhteys mahdollisimman nopeaksi
+Seurasaaren ainoa yhteys arkisin tuplasti tiheämmin
+Mustasaaren lautan laiturille pysäkki (nykyään 500m päässä, parkkipaikka 5m päässä)
+Paljon paremmat vaihtoyhteydet 550:sta, sekä 550:n reitiltä (52A) ilman vaihtoa. Vaihtoyhteys myös mm. h54:n joka päivä (ilman, että tarvitsee lähteä Pitäjänmäestä ensin länteen jne)
 
Minusta kokonainen bussilinja Talinrannan takia ei ole järkevää, mutta jos on pakko eli siis ratikka menee Pitskuun niin hoidetaan poikittaislinjoilla:
- 57 Meilahti - Seurasaari - Munkkiniemi - Munkkivuori - Pasila - Latokartano
- 59 Talinranta - Ruskeasuo - Kela - Pasila - Herttoniemi

24 lopetetaan, 58 jää Meikkuun.

Pitkien poikittaislinjojen valjastaminen myös lyhyeen liityntämatkaan, jonka pitäisi olla synkassa runkovälineen eli tässä tapauksessa Munkkivuoren ratikan kanssa, ei ole realistista. Poikittaislinjojen luotettavuus on huonolla tasolla eikä vaikuta siltä, että se lähitulevaisuudessa oleellisesti paranisi.

Jos siihen päädytään, että Munkkivuoren joukkoliikenteen suositusvaihtoehdoksi tulee ratkaisu, jossa valtaosaa palvellaan liityntäbussilla ratikkapysäkille, niin se on hyvin suuri ja merkittävä askel, peräti ennakkotapaus, meikäläisessä joukkoliikennesuunnittelussa. En tiedä, millaisen vastaanoton tällainen ratkaisu saisi alueen asukkaissa enkä ole itsekään vielä muodostanut mielipidettä siitä. Se on kuitenkin selvää, että jos liityntämalliin mennään, siitä on kaikin kuviltetavissa olevin keinoin tehtävä luotettava ja sujuva. Jokaiselta saapuvalta ratikalta tulee olla viivytyksetön, järjestetty vaihtoyhteys liityntäbussiin ja päinvastoin.

Sellaiseen ei ole mahdollisuuksia, jos liityntä kytketään yhteen jonkun Latokartanon bussin kanssa.
 
Jos tehdään liityntä niin mitä järkeä Munkkivuoren ratikassa enää on? 1,5 min/suunta* lisää matka-aikaa liityntäbussille (ei lisää busseja/kuljettajia liityntälinjalle, silti 1 vaunu riittää), ja Munkkivuoren raitiovaunua ei enää tarvita. Tämä korvaa 18:n, muttei 14:a, mutta toisaalta ei vaadi vähääkään kiskoa lisää. Kymppi kulkee jo niin usein, eikä ole liian kuormittunut, joten kympillä pärjättäisiin nykyisillä vaunuilla.

*)kun ohjataan ruuhka-ajan autoilijat käyttämään Vihdintien liikenneympyrää Vihdintie-Huopalahdentie-matkallaan. Autoilijoiden matka-aika ei pitenisi nykyisestä Lapinmäentien valoissa seisomiselta. Lapinmäentie jäisi joukkoliikenne- ja huoltoajokaduksi.
 
Liitetiedostot

  • Munkkivuoren bussiliityntä ratikkaan.jpg
    Munkkivuoren bussiliityntä ratikkaan.jpg
    84.7 KB · Lukukerrat: 1,470
Ja eikös tuo olekaan 12 min? Merikadulta arkisin esim. 6.10, 6.22, 6.34.. ja 14.50, 15.02, 15.14, 15.26... Talviaikatauluissa on sitten 9 min väli.

Hiljaisen kesäajan harva aikataulu tuskin sopii vertailupohjaksi.

Jos tehdään liityntä niin mitä järkeä Munkkivuoren ratikassa enää on? 1,5 min/suunta* lisää matka-aikaa liityntäbussille (ei lisää busseja/kuljettajia liityntälinjalle, silti 1 vaunu riittää), ja Munkkivuoren raitiovaunua ei enää tarvita. Tämä korvaa 18:n, muttei 14:a, mutta toisaalta ei vaadi vähääkään kiskoa lisää. Kymppi kulkee jo niin usein, eikä ole liian kuormittunut, joten kympillä pärjättäisiin nykyisillä vaunuilla.

Ruuhka-aikaan tuo 1,5 olisi pikemminkin jos ei nyt ihan kymmenkertainen niin ainakin viisinkertainen. Päälle sitten kympin matka-aika keskustaan. Lycka till.

*)kun ohjataan ruuhka-ajan autoilijat käyttämään Vihdintien liikenneympyrää Vihdintie-Huopalahdentie-matkallaan. Autoilijoiden matka-aika ei pitenisi nykyisestä Lapinmäentien valoissa seisomiselta. Lapinmäentie jäisi joukkoliikenne- ja huoltoajokaduksi.

Ne on "ohjattu" nyt jo, mutta eihän autoilija lue mitä viitassa lukee, vaan etsii nopeimman ja sujuvimman reitin. Se reitti on Lapinmäentie, myös ruuhkassa, vaikka KSV kuinka muuta toivoisi.
 
Hiljaisen kesäajan harva aikataulu tuskin sopii vertailupohjaksi.
On kyllä totta. En ymmärrä, mitä ajattelin.
Ruuhka-aikaan tuo 1,5 olisi pikemminkin jos ei nyt ihan kymmenkertainen niin ainakin viisinkertainen. Päälle sitten kympin matka-aika keskustaan. Lycka till.
Kyllä se on koko ajan 1,5*
*)kun ohjataan ruuhka-ajan autoilijat käyttämään Vihdintien liikenneympyrää Vihdintie-Huopalahdentie-matkallaan. Autoilijoiden matka-aika ei pitenisi nykyisestä Lapinmäentien valoissa seisomiselta. Lapinmäentie jäisi joukkoliikenne- ja huoltoajokaduksi.
Mitäköhän mahdoin tarkoittaa paksunnetulla tekstillä?
Ne on "ohjattu" nyt jo, mutta eihän autoilija lue mitä viitassa lukee, vaan etsii nopeimman ja sujuvimman reitin. Se reitti on Lapinmäentie, myös ruuhkassa, vaikka KSV kuinka muuta toivoisi.
En näe läpiajoa kieltävää, tai edes kiertämistä suosittelevaa kyltitystä missään. Ohjaamalla tarkoitan sitä, että autovirtojen suuntaan tulee oikeasti muutos.

Kukaan ei häviä mitään, jos massaliikenne ohjataan ympyrän kautta.
 
Mitäköhän mahdoin tarkoittaa paksunnetulla tekstillä?

Sitä minäkin ihmettelin.

Täällä alueella on kyllä puhuttu Lapinmäentiestä kaikenlaista, ja jos en ihan väärin muista, niin jotain hidasteita sinne on tulossa. Mutta eivät ne hidasteet käytännössä vaikuta sillä tavalla, että autoilija vaihtaisi reittiä. Autoilija vaan hidastaa töyssyn kohdalla ja kiihdyttää sen jälkeen, mikä toisaalta puurouttaa liikennettä ja toisaalta lisää melua.

edit/ kslk 26.5.2011: http://www.hel.fi/static/public/hel...maentien_liikenneturvallisuussuunnitelma.html Töyssyjä, kuorma-autojen ajokielto ja keskikorokkeita estämään pysäkillä seisovan bussin ohittaminen.

En näe läpiajoa kieltävää, tai edes kiertämistä suosittelevaa kyltitystä missään. Ohjaamalla tarkoitan sitä, että autovirtojen suuntaan tulee oikeasti muutos.

Katsopa ensi kerralla Vihdintiellä Ruskeasuon suunnasta tullessasi, minne Turkuun ajavat yritetään viitoilla ohjata.

Läpiajokieltoa Lapinmäentiellä ei ole, mutta eipä siitäkään merkistä kovin paljon iloa olisi. Vertailukohteena vaikkapa Vanha viertotie Huopalahdentien ja Pitäjänmäentien välillä.

Munkkivuoren ostarin bussipysäkiltä Huopalahdentiellä on kuudet liikennevalot ennen kuin ollaan kympin päätepysäkillä. Näistä kahdet ovat vain kevyen liikenteen tilattavia suojatievaloja ja Vihdintien kaksi isoa risteystä valoetuuksien kannalta hankalia. Ei se 1,5 min ole realismia, vaikka Lapinmäentien kaikki autot haihtuisivat savuna ilmaan.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä minäkin ihmettelin.

Täällä alueella on kyllä puhuttu Lapinmäentiestä kaikenlaista, ja jos en ihan väärin muista, niin jotain hidasteita sinne on tulossa. Mutta eivät ne hidasteet käytännössä vaikuta sillä tavalla, että autoilija vaihtaisi reittiä. Autoilija vaan hidastaa töyssyn kohdalla ja kiihdyttää sen jälkeen, mikä toisaalta puurouttaa liikennettä ja toisaalta lisää melua.

edit/ kslk 26.5.2011: http://www.hel.fi/static/public/hel...maentien_liikenneturvallisuussuunnitelma.html Töyssyjä, kuorma-autojen ajokielto ja keskikorokkeita estämään pysäkillä seisovan bussin ohittaminen.
Huono juttu, kun ei ohjata autoja pois vaan rakennetaan töyssyjä tasaisen bussimatkan esteeksi.

Katsopa ensi kerralla Vihdintiellä Ruskeasuon suunnasta tullessasi, minne Turkuun ajavat yritetään viitoilla ohjata.
Mutta ei ohjata, sillä >50% ei kierrä opasteiden mukaista reittiä.
Läpiajokieltoa Lapinmäentiellä ei ole, mutta eipä siitäkään merkistä kovin paljon iloa olisi. Vertailukohteena vaikkapa Vanha viertotie Huopalahdentien ja Pitäjänmäentien välillä.
Huono vertailukohde: Vanhalla viertotiellä ei ole ruuhkajonoja lisäämässä 14:n matka-aikaa 10 minuutilla.

Jos Lapinmäentiellä olisi läpiajokielto, olisi poliisilla syy pysäyttää autoilija. Mutta minkäs nyt teet? Pitäisikö poliisin pysäyttää, koska "Turku" kyltti näytti suoraan, mutta autoilija kääntyi Lapinmäentielle?
Munkkivuoren ostarin bussipysäkiltä Huopalahdentiellä on kuudet liikennevalot ennen kuin ollaan kympin päätepysäkillä. Näistä kahdet ovat vain kevyen liikenteen tilattavia suojatievaloja ja Vihdintien kaksi isoa risteystä valoetuuksien kannalta hankalia. Ei se 1,5 min ole realismia, vaikka Lapinmäentien kaikki autot haihtuisivat savuna ilmaan.
1. 10:n päättärin suuntaan on 5:t liikennevalot, eli niitä on "vain" 5,5
2. Liikennevaloista 3kpl on hiljaisia, bussi voitaisiin näillä asettaa täydelle etusijalle niin, että tavoitteena on bussin pääsy näiden rivissä olevien valojen läpi pysähtymättä.
3. Nykyään voi antaa busseille vihreää liikennevaloissa nopeammin, oletko kuullut tälläisestä tekniikasta? Sitä ei vielä hyödynnetä näissä valoissa.
4. Nykyään on olemassa niinkin kehittynyttä teknologiaa, että voitaisiin jopa lukea auton rekisterikilpi, ja sen mukaan päästää bussit ja alueella asuvat henkilöt läpi ja sen jälkeen maasta nousee tolpat tielle. Tai sitten niin, että rekisterikilpiä luetaan molemmissa päissä tietä: jos ajoneuvo ei ole bussi, mutta ajaa molempien pisteiden läpi 5 min sisällä, hän saa sakon. Tämä torjuisi Lapinmäentien väärinkäytön, sillä Vihdintien liikenneympyrän kautta menee aina alle 5 min (joten on turha körötellä 5 min Lapinmäentiellä), eikä kukaan asukas kuitenkaan ehdi ajaa tien läpi, ja vielä välissä käydä kotonaan. Jos asukas on vain menossa läpi, häneltä olisi yhtä hyvin läpikulku kielletty. Myös poliisit voisivat valvoa, jos nykytekniikka on liian monimutkaista.

E: Tein tarkempia laskelmia, ja 1,5 min onnistuu, jos bussi pääsee kaikista valoista läpi odottamatta ja pysähtyy Lapinmäentiellä olevalla pysäkillä, tai odottaa yksissä valoissa, menee muiden läpi ja ei pysähdy pysäkillä. Tämä on siis teoriassa mahdollista, jos katu pyhitetään busseille ja kaikissa valoissa olisi HELMI antamassa vihreää.
 
Viimeksi muokattu:
Pitkien poikittaislinjojen valjastaminen myös lyhyeen liityntämatkaan, jonka pitäisi olla synkassa runkovälineen eli tässä tapauksessa Munkkivuoren ratikan kanssa, ei ole realistista. Poikittaislinjojen luotettavuus on huonolla tasolla eikä vaikuta siltä, että se lähitulevaisuudessa oleellisesti paranisi.
Kai sinne nyt voi laittaa jotain tasauspysäkkejä, esim. Munkkivuoren ostari.

Jos siihen päädytään, että Munkkivuoren joukkoliikenteen suositusvaihtoehdoksi tulee ratkaisu, jossa valtaosaa palvellaan liityntäbussilla ratikkapysäkille, niin se on hyvin suuri ja merkittävä askel, peräti ennakkotapaus, meikäläisessä joukkoliikennesuunnittelussa. En tiedä, millaisen vastaanoton tällainen ratkaisu saisi alueen asukkaissa enkä ole itsekään vielä muodostanut mielipidettä siitä. Se on kuitenkin selvää, että jos liityntämalliin mennään, siitä on kaikin kuviltetavissa olevin keinoin tehtävä luotettava ja sujuva. Jokaiselta saapuvalta ratikalta tulee olla viivytyksetön, järjestetty vaihtoyhteys liityntäbussiin ja päinvastoin.

Sellaiseen ei ole mahdollisuuksia, jos liityntä kytketään yhteen jonkun Latokartanon bussin kanssa.
No minusta sen liityntähärpäkkeen tulisi olla sellainen että sillä pääsee useampaan runkohärpäkkeeseen. Tämä takia esim. niin että samalla bussilla pääsee MuVun ratikkaan, kymppiin Pikku-Huopalahdessa ja junaan Huopalahdessa.

---------- Viesti lisätty kello 13:37 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 13:18 ----------

Mitäs jos sen Talinrannan ongelman ratkaisisi niin että HKR korjaa katajansa ja Talinranta rakennetaan kiinni Ulvilantiehen?

Talinrannasta etälään on HKR:n tontti jolla HKR kasvattaa taimia. Tämä ei ole vitsi. Talinrannan ja Ulvilantien välissä taas on jokseenkin käsittämätön viherpätkä, ja siihen tulisi joka tapauksessa se kääntösilmukka. Kartalla summittaisesti:
http://maps.google.fi/maps?ll=60.20...d=209650463155016147313.0004a6221cbc2d6894037

Silmämääräisesti tuo on jotain nelisen hehtaaria maata. Merenrannalla, ratikkapysäkin vieressä, puistojen keskellä sen raakamaan arvoksi voi varovasti arpoa noin tonnin neliö eli 10 miljoonaa hehtarilta, vaikka siinä on se motari. Riippuu toki mitä kaavoitetaan minusta tuon taimitarhan tilalla voisi olla semmoinen isompikin pytinki jotta espoolainenkin ymmärtää tulleensa kaupunkiin.

Eli sanotaan 40 miljoonaa euroa. Tuo riittänee koko Hernesaari - Munkkivuori ratikkaan.

Lisäksi sanoisin että tuo on sellaiset tuhatkunta asukasta eli matkustajaa lisää.
 
...tuon taimitarhan tilalla voisi olla semmoinen isompikin pytinki jotta espoolainenkin ymmärtää tulleensa kaupunkiin.
No jos tällaiselle nokittelulinjalle halutaan keskustelun taso pudottaa, niin todettakoon vain, että Keilaniemessä Länsiväylän varrella tällaisia isompia pytinkejä on jo nykyisin (ja jopa useampikin kappale), jotta myös itäisen satamakaupunkimme asukas ymmärtää tulleensa Espoon hightech-kaupunkiimme...;)
 
No just siks. :)
 
Kai sinne nyt voi laittaa jotain tasauspysäkkejä, esim. Munkkivuoren ostari.

Mä pahoin pelkään, että noiden pitkien poikittaislinjojen luotettavuusongelmat on sitä luokkaa, että tasauspysäkillä pitäisi olla hirvittävän pitkät tasausajat. Silloin on jo ±0, puretaanko kahdeksi eri linjaksi.

Yleisellä tasolla: jos vaikka 58 tasaisi aikaa Pasilassa, mikä sinänsä olisi aika hyvä juttu, koska niin suuri osa matkustajista vaihtuu siinä muutenkin ja linjan kulku on todella epäluotettavaa ruuhka-aikaan, niin sitä tasausaikaa pitäisi olla varmaan 10 minuuttia. Kun aika olisi noin pitkä, niin tilanteesta riippuen aika usein olisi niin, että matkustajat siirtyisivät edessä odottavaan saman linjan bussiin kuin kolmoseen Porvoonkadulla aikanaan. Parempi lopputulos saataisiin sekä luotettavuuden että asiakkaan kannalta, kun jaettaisiin linja kahtia ja pistettäisiin vaan kaikki Pasilan yli menevät vaihtamaan.

No minusta sen liityntähärpäkkeen tulisi olla sellainen että sillä pääsee useampaan runkohärpäkkeeseen. Tämä takia esim. niin että samalla bussilla pääsee MuVun ratikkaan, kymppiin Pikku-Huopalahdessa ja junaan Huopalahdessa.

Teoriassa ehkä, mutta käytännössä en usko tähän, sillä sen liityntävehkeen aikataulua ei pysty käytännössä synkkaamaan kuin yhteen runkovehkeeseen ellei käy sattumalta hyvä tuuri.

Tuota pitäisi kompensoida sitten niin, että synkka tehtäisiin MuVun ratikkaan, mutta kympin ja Hpl:n junien vuorovälin pitäisi olla huipputiheä. Se onkin, tällä hetkellä. Mutta jatkossa sitä vuoroväliä pitäisi kympin osalta kyllä pidentää (ja kalustokokoa kasvattaa), että Mansku saadaan toimimaan nykyistä paremmin ja matka nopeutuu. Ja se huipputiheä vuoroväli auttaa vain suunnassa MuVusta keskustaan. Paluumatkalla sitä liityntäkumivenettä saa sitten kuitenkin odotella maksimissaan vuorovälin verran, kun se ei ole synkassa. Eli oikeastaan liityntävehkeelläkin pitäisi olla huipputiheä vuoroväli.

Sekä Huopalahdentie että Lapinmäentie ovat myös ruuhkaisia. Jos liityntävehkeen synkka tehdään MuVun ratikan mukaan mutta sitten ajellaan myös näillä bussikaistattomilla, ajoittain ruuhkaisilla teillä, niin synkka ei välttämättä toimi edes MuVun ratikkaan. Sen sijaan, jos se liityntälinja on hyvin lyhyt ja ajaa lähinnä ruuhkattomilla osuuksilla, niin luotettavuus on parempi ja synkka toimivampi.
 
Takaisin
Ylös