Kurvin kehittäminen joukkoliikenteen hubina

Liittynyt
4 Marraskuu 2008
Viestit
420
2. Bussit käännytettävä KURVISSA.

Tuusulansuunnan bussit tyhjenevät jo nyt aamuisin "vapaaehtoisestikin" Sörnäisissä. Tehdään Kurviin tehokas vaihtoasema ja käännetään bussit takaisin maalle.

Lyhyiden vaihtomatkojen ongelmista vastattiinkin jo toisaalla, mutta noin yleisesti olen sitä mieltä, että Kurvi on merkitykseensä nähden pahasti laiminlyöty joukkoliikenteen solmukohta.

Kurvissa on Helsingin neljänneksi vilkkain metroasema, siitä kulkee 3 ratikkalinjaa neljään eri suuntiin, lähes kaikki Keskuspuiston itäpuoliset suorat keskustabussit ja useampi vilkas poikittaisbussikin menee läheltä.

Kun joillakin matkoilla on kuitenkin aina pakko vaihtaa, sujuvien vaihtopaikkojen järjestäminen on ensiarvoisen tärkeää. Ja tälläisenä solmukohtana Kurvi on näppituntumalla arvioiden samaa kaliiperia Pasilan ja Itäkeskuksen kanssa. Tai ainakin sillä olisi potentiaalia olla.

Kurvin kehitystä hankaloittaa tietysti ahdas tila. Mutta väittäisin, että historiallisilla ennakkoluuloilla itäistä kantakaupunkia kohtaan on myös ollu osansa sen laiminlyönnissä ainakin aiemmin.

Mutta siis, miten Kurvia voisi kehittää joukkoliikenteen solmukohtana? Tässä muutamia mieleeni tulleita ideoita, pienistä parannuksista villiin spekulaatioon.

  • Metron ulkoportaat pitäisi rakentaa uusiksi katetuiksi ja lasiseinäisiksi. Nykyiset lumen tukkimat liukkaat avokuilut eivät juuri innosta metron käyttöön. Samalla rullaportaita voisi lisätä ja hissitkin tehdä avoimemmiksi niin ettei niihin kuseksita niin paljoa.
  • Bussi- ja ratikkapysäkeille voisi laittaa enemmän katoksia, kun nykyiset eivät riitä sateella kattamaan edes kolmasosaa odottajista. Etelään ja hämeentien suuntaan meneville busseille ei ylipäänsä ole katosta ollenkaan.
  • Koko metroaseman voisi suunnitella uusiksi Kaisaniemen tapaan avoimemmaksi tilaksi, johon saadaan luonnonvaloa ja kauppoja lähitalojen kellarikerroksiin.
  • Vaihtoja bussien, ratikoiden ja metron välillä pitäisi sujuvoittaa, nyt pysäkit ovat liian kaukana toisistaan. Erityisesti Hämeentielle pohjoiseen lähtevät bussit ovat aivan älyttömässä paikassa. Kaikkien bussisen saaminen ratikkapysäkkien viereen edellyttäisi kyllä varmaan henkilöautoliikenteen katkaisemista tai muuta radikaalimpaa.
  • Jos henkilöautojen katkaiseminen on liian radikaalia, länsipuolen bussipysäkille voisi tehdä suorat portaat metrosta, niin että pohjoisesta itään (tai ratikkaan) vaihtavat pääsevät kätevästi maan alle. Nyt Elannon talon edustan kapea jalkakäytävä on usein kohtuullinen sumppu.
  • Itäväylältä Aleksis kiven kadulle tai Teollisuuskadulle tuleville bussilinjoille voisi järjestää sujuvamman vaihdon. Mieleeni tulee lähinnä kävelytunneli metroasemalta niiden suuntaan.
  • Idän yöbussit voisivat kulkea Kurvin kautta. Se edellyttäisi jo uusia katuja/siltoja, että ne pääsevät siitä sujuvasti Itäväylälle.
  • Jos villiin spekulaatioon lähdetään, niin ne 80-luvun talot Kurvin länsireunalta voisi vaikka purkaa. Saisi tilaa kunnon vaihtoterminaalille, ja vaikka vähän kauppakeskustakin siihen samaan.
 
Erityisesti Hämeentielle pohjoiseen lähtevät bussit ovat aivan älyttömässä paikassa.
Vastapäätä tuota pysäkkiä on jokin H-pysäkki (kai edellen, ja yöllä ilmeisesti käytössä??). Postikeskuksen työntekijänä käytin linjaa 22 (Suomen vähintäin toiseksi hitain linja, jonka ajoajat vaihtelevat aika lailla). Iltavuoron jälkeen bussi oli puolillaan matkustajia, jotka halusivat nimenomaan lainauksessa mainitulle pysäkille, Mutta ei tuota vastapäistä pysäkiä voinut käyttää edes myöhäisillalla, ei.
Vaan 22 vei heidät parin punaisessa valossa seisomisen jälkeen pitkälle pois Helsinkinkadulle. Sieltä sitten hölkätä takaisin.
Aina kuuluikin kommentteja; tuli taas 20, 30 , 40 minuuttia odottamista. Kun vaihtoyhteydet siis menivät nenän edestä.
Pointti tässä on se, että hyviä solmukohtia voi saada aikaan hyvin halvallakin; käyttäen vain kaupunkilaisjärkeä.
 
Kurviin investoinnissa lähtisin suurin piirtein seuraavassa järjestyksessä:

  • Aleksis Kiven Katu-Hämeentie-Itäväylä-bussirampit, joissa myös varaus ratikalle Hämeentieltä Itäväylälle. Pysäkkijärjestelyt sijoittuvat näin jopa metroakin lähemmäs Kurvia. Pääskyläntien yhteys alas rantaan häviää, onneksi Lautatarhankatu ei ole kaukana.
  • Mieluiten edellisen yhteydessä linjalle 58 pysäkki Kalasataman yhteyteen. Nykyinen on liian kaukana, etenkin kun jatkossa Kalasatamaankin katkaistaan joitain linjoja.
  • Bussiterminaali osalle nykyään Rautatientorille asti menevistä linjoista, kenties nimenomaan ruuhkavuoroille. Hitaan ydinkeskustan kierroksen keventäminen mahdollistanee entistä paremman (tai halvemman) ruuhka-ajan liikenteen ilman koko keskustaan asti jatkuvan palvelun katkeamista. Lenkki vastapäivään esim. (Päijänteentie-Mäkelänkatu-)Vääksyntie-AKK-Harjunkatu-Helsinginkatu-Hämeentie(-Mäkelänkatu), suhteellisen vähäisiä muutoksia katugeometriaan ja liikennejärjestelyihin. Jättöpysäkit Helsinginkadun eteläreunalla, lähtöpysäkit samat Rautatientorilta tulevien vuorojen kanssa..
  • Mahdollisimman yhtenäinen, avara katos- ja tuulensuojarakennelma vaihtoalueen jalankulkualueille ja raitiopysäkeille. Siirtymät ulos, bussiin, bussista ja suojateille automaattisten ovien tai ilmaverhojen läpi. Lämmitetyt sisätilat ja avoimet siirtymät ympäristön talojen liiketiloihin.
  • Enemmän hissejä ja liukuportaita metron asematunneliin. Asematunnelia olisi lisäksi ihan kiva louhia tai järjestää korkeammaksi ja siten viihtyisämmäksi. Lisää, isompia liiketiloja?
  • Lisätilaa kävelyalueelle lakkauttamalla henkilöautokaistat?
  • Bussiliikenteen korvaaminen kokonaisuudessaan ratikoin ja trollein joskus?
 
Aleksis Kiven Katu-Hämeentie-Itäväylä-bussirampit, joissa myös varaus ratikalle Hämeentieltä Itäväylälle. Pysäkkijärjestelyt sijoittuvat näin jopa metroakin lähemmäs Kurvia. Pääskyläntien yhteys alas rantaan häviää, onneksi Lautatarhankatu ei ole kaukana.

Selittäisitkö vähän laveammin? Onko ideana siis, että AKK:lta/Teollisuuskadulta ajettaisiin AKK:ta ylös Hämeentielle ja siitä Pääskylänkatua alas ja uusi ramppi Junatielle? Pysäkki sitten jommalle kummalle puolelle Hämeentietä. Tuo olisi tosiaan parempi kuin oma ehdotukseni kävelytunnelista, joskin bussien ajoaika saattaisi kasvaa liikennevaloissa odottelusta. Henkilöautoliikenne ainakin AKK:lta Hämeentielle pitäisi varmaan kieltää

Bussiterminaali osalle nykyään Rautatientorille asti menevistä linjoista, kenties nimenomaan ruuhkavuoroille. Hitaan ydinkeskustan kierroksen keventäminen mahdollistanee entistä paremman (tai halvemman) ruuhka-ajan liikenteen ilman koko keskustaan asti jatkuvan palvelun katkeamista. Lenkki vastapäivään esim. (Päijänteentie-Mäkelänkatu-)Vääksyntie-AKK-Harjunkatu-Helsinginkatu-Hämeentie(-Mäkelänkatu), suhteellisen vähäisiä muutoksia katugeometriaan ja liikennejärjestelyihin. Jättöpysäkit Helsinginkadun eteläreunalla, lähtöpysäkit samat Rautatientorilta tulevien vuorojen kanssa..

Harjukatu olisi kyllä jyrkkyydessään aika varma ongelma. Olisiko helpompi ajaa Hämeentietä Kurviin ja Hesarille ja kääntyä Harjutorilla? Siinä on ratikkakin joskus mahtunut kääntymään, joten kai bussikin, jos pysäköintipaikat poistetaan ja lumet ajateaan aina joskus.

Mahdollisimman yhtenäinen, avara katos- ja tuulensuojarakennelma vaihtoalueen jalankulkualueille ja raitiopysäkeille. Siirtymät ulos, bussiin, bussista ja suojateille automaattisten ovien tai ilmaverhojen läpi. Lämmitetyt sisätilat ja avoimet siirtymät ympäristön talojen liiketiloihin. Enemmän hissejä ja liukuportaita metron asematunneliin. Asematunnelia olisi lisäksi ihan kiva louhia tai järjestää korkeammaksi ja siten viihtyisämmäksi. Lisää, isompia liiketiloja?
Tämä olisi pysäkkisijoittelujen lisäksi se olennainen kohta. että edes yritetään tehdä vaihdot kohtuudella mukaviksi, vaikka niistä aina on toki riesaa matkustajalle.

Lisätilaa kävelyalueelle lakkauttamalla henkilöautokaistat?
Rupesin miettimään myös sellaista vaihtoehtoa, että siirretään bussit yhden reunan kaistalle ja henkilöautot toisen. Tai ratikat reunaan, bussit seuraavaksi ja henkilöautot toisessa reunassa. Sama muutos pitäisi sitten varmaan tehdä saman tien Hakaniemeen asti, ettei tule hankalia törmäyskohtia.

---------- Viesti lisätty kello 20:08 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 20:05 ----------

Pointti tässä on se, että hyviä solmukohtia voi saada aikaan hyvin halvallakin; käyttäen vain kaupunkilaisjärkeä.

Joo, tuossa hienoja ideoita kehitellessä jäi vähän paitsioon se seikka, että sujuvat nopeat vaihdot ovat kuitenkin solmukohdan tarkoitus. Ja siten pysäkkisijoittelu ykkösasia.
 
Selittäisitkö vähän laveammin? Onko ideana siis, että AKK:lta/Teollisuuskadulta ajettaisiin AKK:ta ylös Hämeentielle ja siitä Pääskylänkatua alas ja uusi ramppi Junatielle? Pysäkki sitten jommalle kummalle puolelle Hämeentietä. Tuo olisi tosiaan parempi kuin oma ehdotukseni kävelytunnelista, joskin bussien ajoaika saattaisi kasvaa liikennevaloissa odottelusta. Henkilöautoliikenne ainakin AKK:lta Hämeentielle pitäisi varmaan kieltää

Kyllä, näin juuri. Tasoylitys tuossa on jo nyt, liikennevalojen rytmin tasaaminen bussien aikatauluihin autoliikenteen sijaan vain parantaa asiaa.

Harjukatu olisi kyllä jyrkkyydessään aika varma ongelma. Olisiko helpompi ajaa Hämeentietä Kurviin ja Hesarille ja kääntyä Harjutorilla? Siinä on ratikkakin joskus mahtunut kääntymään, joten kai bussikin, jos pysäköintipaikat poistetaan ja lumet ajateaan aina joskus.

Onnistuuhan tuokin. Jyrkkyys on pääasiassa ratkaistavissa katulämmityksellä, joten en pitänyt ongelmaa kovin merkittävänä. Bussien kääntämisen lisäksi tarvitaan myös vähän parkkitilaa ajantasauksiin ja taukoihin, jota pitäisi miettiä vielä.

Rupesin miettimään myös sellaista vaihtoehtoa, että siirretään bussit yhden reunan kaistalle ja henkilöautot toisen. Tai ratikat reunaan, bussit seuraavaksi ja henkilöautot toisessa reunassa. Sama muutos pitäisi sitten varmaan tehdä saman tien Hakaniemeen asti, ettei tule hankalia törmäyskohtia.

Henkilöautot voisi tosiaan siirtää Hämeentien sille puolelle, joka aiheuttaisi vähiten suojatievolyymiä. Bussit kannattaa olla mahdollisimman lähellä muita liikennemuotoja ja kulkuvälineiden pienempi määrä mahdollistaa tiheämmät suojatievuorot jalankulkijoille. Bonuksena keskittävällä järjestelyllä voidaan rajata tarvittavan katetun alueen kokoa.
 
Tämä asia taitaa ratketa sitä mukaa kun Kalasatama rakentuu. Sinne on tulossa joukkoliikennekeskittymä metroaseman alle. Se on tietenkin sivussa ajatellen Kurvin sijaintia. Mutta siihen ympärille rakennetaan paljon ja toiminnallinen painopiste tulee siirtymään.

Pitkällä ajallahan KSV haluaa ”lakkauttaa” Mäkelänkadunkin, kun Tuusulantien liikenne on suunniteltu johdettavaksi Keski-Pasilaan. Lahdentien liikenne taas on tarkoitus viedä nykyistä vahvemmin Kalasatamaan ja Sörnäisten rantatielle, minne on opastettu keskustaan ajaminen jo nyt. Hämeentie on siis tarkoitus rauhoittaa enemmän asumiskaduksi kuin liikenteen pääväyläksi.

Tämä vain infoksi ottamatta kantaa siihen, onko nämä suunnitelmat hyviä vai huonoja.

Antero
 
Tämä asia taitaa ratketa sitä mukaa kun Kalasatama rakentuu. Sinne on tulossa joukkoliikennekeskittymä metroaseman alle. Se on tietenkin sivussa ajatellen Kurvin sijaintia. Mutta siihen ympärille rakennetaan paljon ja toiminnallinen painopiste tulee siirtymään.

Pitkällä ajallahan KSV haluaa ”lakkauttaa” Mäkelänkadunkin, kun Tuusulantien liikenne on suunniteltu johdettavaksi Keski-Pasilaan. Lahdentien liikenne taas on tarkoitus viedä nykyistä vahvemmin Kalasatamaan ja Sörnäisten rantatielle, minne on opastettu keskustaan ajaminen jo nyt. Hämeentie on siis tarkoitus rauhoittaa enemmän asumiskaduksi kuin liikenteen pääväyläksi.

Kalasatamaan muodostuu uusi joukkoliikennekeskittymä bussiterminaaleineen ja ratikkalinjoineen, mutta se keskittymä ei välttämä syö kuin osan Kurvin suosiosta. Siinä ei pääse vaihtamaan metrosta Kallion ja Töölön suuntaan, Mäkelänkadun suuntaan eikä Hämeentiellekään Kumpulan ja Kurvin väliselle osuudelle.

KSV:n suunnitelmat henkilöautoliikenteen siirtämisestä pois Mäkelänkadulta Keski-Pasilaan todennäköisesti vain helpottavat Kurvin kehittämistä joukkoliikenteen kannalta, koska autoliikenne siinä vähenee. Mäkelänkatu ja Hämeentie ovat kuitenkin jäämässä edelleen vahvoiksi joukkoliikennekaduiksi.
 
Kurvissa olisi järkevää olla yhteispysäkki raitikoilla ja busseille metron sisäänkäyntien lähellä, esimerkiksi Hämeentiellä Helsinginkadusta etelään. Se ei vain mahdu sinne Kurviin, jos siitä on vielä tarkoitus ajaa henkilöautoillakin. Jos nuo Anteron mainitsemat Mäkelänkadun ja Hämeentien rauhoittamiset toteutuvat niin tämä voisi olla realismia.

Jos haluttaisiin mennä siihen että busseja käännetään ympäri Kurvissa, eli siellä vaihdettaisiin ratikkaan tai metroon, niin tulee mieleen että Vaasanaukiota voisi ehkä käyttää tilana jos ja kun se metron sisäänkäynti menee uusiksi. Eli (joillekin?) linjoille laitettaisin aukiolle pysäkki, silmukkana Hämeentie - Vaasanaukio - Vaasankatu - AKK - Hämeentie. Realistisempi heiluri kuitenkin lienee Kurvi - Hakaniemi - Kalasatama.
 
Tämä asia taitaa ratketa sitä mukaa kun Kalasatama rakentuu. Sinne on tulossa joukkoliikennekeskittymä metroaseman alle. Se on tietenkin sivussa ajatellen Kurvin sijaintia. Mutta siihen ympärille rakennetaan paljon ja toiminnallinen painopiste tulee siirtymään.
Tämä (ei siis Antero, vaan kaupungin suunnitelmat) henkii juuri sitä Kurvin väheksymistä, josta kirjoitin.

Sitten kun Kalasatamassa joskus on valmis kaupunginosa, ratikkalinjat Laajasaloon, keskustaan, Pasilaan ja siitä länteen ja osa Lahdentien suunnan busseista on käännetty sinne, se alkaa lähestyä Kurvin merkitystä solmukohtana, mutta tuskin sittenkään ohittaa. Kalasatama on kuitenkin rannassa ja siten kaupunkirakenteen reunalla, ja se tuskin koskaan tulee olemaan aluekeskus ylhäällä mäillä sijaitseville Kalliolle ja Vallilalle, kuten Kuukanko jo huomauttikin.

Ylipäänsä tuohan on juuri sitä "valmiin kaupungin suunnittelua", jota olet osuvasti kritisoinut jossain muussa yhteydessä. Että jätetään halvat parannukset tekemättä nyt, koska sitten joskus ne eivät ole enä tarpeen. Massiivisilta uudelleenrakennusprojekteilta tuo kyllä vie teitysti hiukan pohjaa.

Pitkällä ajallahan KSV haluaa ”lakkauttaa” Mäkelänkadunkin, kun Tuusulantien liikenne on suunniteltu johdettavaksi Keski-Pasilaan.

Itse en usko, että Tuusulanväylän kääntäminen Pasilaan toteutuu ikinä. Se on sitä samaa Pro Helsingfors-unelmaa jossa Pasila on uusi keskusta ja länsimetrokin vedetään sinne (muistelen jonkun moista esittäneen takavuosina).

Ja vaikka vedettäisiinkin, bussiliikennettä tuskin sinne siirretään. Miten ne jatkaisivat keskustaan? Samassa visiossa linjat luultavasti päätyisivät Pasilaan, koska sehän onHelsingin uusi keskusta...

Lahdentien liikenne taas on tarkoitus viedä nykyistä vahvemmin Kalasatamaan ja Sörnäisten rantatielle, minne on opastettu keskustaan ajaminen jo nyt.

Tämä on hyvä asia. Mutta autoliikenteen ja joukkoliikenteen ei tarvitse kulkea samoja käytäviä. Itse asiassa jos Hämeentien (ja Mäkelänkadun) liikenne ohjataan vielä nykyistä enemmän rantateille, tämä vain tukee bussien ja ratikoiden ajamista Kurvin kautta. Ilman autoja tai vähemmillä autoilla pysäkkien sijoittelu onnistuu paljon paremmin.
 
Itse en usko, että Tuusulanväylän kääntäminen Pasilaan toteutuu ikinä. Se on sitä samaa Pro Helsingfors-unelmaa jossa Pasila on uusi keskusta ja länsimetrokin vedetään sinne (muistelen jonkun moista esittäneen takavuosina).
Miksei se Tuusulanväylä voisi mennä Pasilaan? Tämä on verrattaen yksinkertainen siirto, Tuusulanväylän liikenne käännetään Hakamäentielle ja ohjataan Pasilaan. Kustannuksiltaan luultavasti kohtuullinen ja autoliikenteellisestikin ihan järkevä.
 
Ja miksi sen Tuusulanväylän pitäisi mennä Pasilaan? Autot menevät sinne mihin ne haluavat ja kohtuudella pääsevät. Aamuisin alkaa Pohjolankadun risteyksestä seisoskelu kääntymään oikealle Koskelantielle-Hakamäentielle jolloin bussit vaihtavat kaistaltaan pois päästäkseen kulkemaan. Eli henkilöautolla pääsee jo nyt halutessaan Pasilaan rattia kääntämällä. Joukkoliikenteellä kuljetaan sitä vastoin Mäkelänkadulle. Silloin 45:n vaikutusalueelta tultaisiin Pasilaan aina henkilöautolla, 1,5 km kävely esim. Länsi-Pasilaan on usealle liikaa.

Eikö näitä busseja voisi täyttää henkilöautoilijoilla kauempana ja jättää ne henkilöautot kokonaan pois saapumasta edes Käpylän tasolle? Ja mikä parempaa, jättää ne bussitkin pois ja pakata väki raitiovaunuun jo siellä Tuusulantien asemilla jättäen autot pellolle päiväksi?

Kurviin saakka menee leveä katukäytävä joka täytetään nyt aamuin-illoin henkilöautoilla. Käytävällä olisi enemmän kapasitettia ihmisten siirtämiseen jos ihmisiä olisi kuljettimessa enemmän kuin nyt, eli yksi miespuolinen / henkilöauto.
Kurvista eteenpäin Helsingin niemennokkaanhan ei enää henkilöautoparvi tuki katuverkkoa samalla tavalla vaan Hämeentie on enemmänkin bussikouru joka kulkee rinnan raitio- ja metrokiskojen kanssa.
Näin siis minun vähäisen kokemukseni mukaan joka ei etene Kaisaniemestä juuri kauemmas. Tilasto- ja liikennetutkimushan voi kertoa toista kuin mitä silmä väittää.
 
Hakamäentien liittymä on pullonkaula, ajatus on että kaikki neljä kaistaa kääntyisivät sinne ja Käpylään päin olisi liitymä. Autoista huomattavasti suurempi osa kääntyisi Käpylän. Tähän liittyy myös Pasilanväylä eli Koskelantien laittaminen tunneliin-

Asialline on myös sellainen kaupunkitaloudellinen puoli että välillä Hakamäentie - Pohjolankatu on kilometri motarin vartta jonka voisi gryndata, vastaavilla taloilla kuin Mäkelänkadun varressa tuo on noin 100 000 kerrosneliötä, eli n. 1500 asuntoa, eli jotain 50+ miljoonaa pelkkänä rakennusoikeuden arvona.

Eikö näitä busseja voisi täyttää henkilöautoilijoilla kauempana ja jättää ne henkilöautot kokonaan pois saapumasta edes Käpylän tasolle? Ja mikä parempaa, jättää ne bussitkin pois ja pakata väki raitiovaunuun jo siellä Tuusulantien asemilla jättäen autot pellolle päiväksi?

Kurviin saakka menee leveä katukäytävä joka täytetään nyt aamuin-illoin henkilöautoilla. Käytävällä olisi enemmän kapasitettia ihmisten siirtämiseen jos ihmisiä olisi kuljettimessa enemmän kuin nyt, eli yksi miespuolinen / henkilöauto.
Kurvista eteenpäin Helsingin niemennokkaanhan ei enää henkilöautoparvi tuki katuverkkoa samalla tavalla vaan Hämeentie on enemmänkin bussikouru joka kulkee rinnan raitio- ja metrokiskojen kanssa.
Näin siis minun vähäisen kokemukseni mukaan joka ei etene Kaisaniemestä juuri kauemmas. Tilasto- ja liikennetutkimushan voi kertoa toista kuin mitä silmä väittää.
En toki väitä vastaan. En nyt tähän hätää löytänyt Hämeentien henkilöautojen liikennemääriä, mutta omakin käsitykseni on että ne ovat pienehköt. Voisi tehdä esimerkiksi niin että välillä AKK:sta etelään busseilla olisi varattu läntinen puoli Hämeentietä ja itäinen olisi henkilöautoilla.
 
Vaihtoja bussien, ratikoiden ja metron välillä pitäisi sujuvoittaa, nyt pysäkit ovat liian kaukana toisistaan. Erityisesti Hämeentielle pohjoiseen lähtevät bussit ovat aivan älyttömässä paikassa. Kaikkien bussisen saaminen ratikkapysäkkien viereen edellyttäisi kyllä varmaan henkilöautoliikenteen katkaisemista tai muuta radikaalimpaa.

Riittäisikö siirtää metron sisäänkäynti pohjoiseen vievien bussipysäkkien vieressä oleviin taloihin? Silloin saattaisi vapautua tarpeeksi tilaa pääpysäkkialueen kasvattamiseen. Suojatien sovittamisesta kokonaisuuteen saattaa tosin tulla hankalaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Keskustelu on osoittanut, että Kurvin terminaalin kehittämisessä olisi järkeä. Itse asiassa Kurvista on jo nyt tullut vaihtoterminaali vähän huomaamatta (=kaupungin liikennesuunnittelu ei ole huomannut). Matkustajat äänestävät jaloillaan.

Eli neliporrasajattelun mukaan liikkeelle ja pikkuisen reittejä uudelleen suuntaamalla, busseja kääntämällä ja henkilöautoliikennettä rajoittamalla ja pysäkkejä ja metrosisäänkäyntejä uudistamalla löytyy varmasti toimiva ratkaisu. Sieltä Harju ruumishuoneen nurkilta voisi löytää tilaa vaikka muutamalle vuoroaan odottavalle bussille.

Keski-Pasilan ja Kalasataman rakentuminen kestää vielä vuosia. Niitä ei kanata odottaa.

Voisko pohjoisesta tulevan linjan (esim. 67) kääntäminen Kurvissa tapahtua suuntamalla sama kalusto kohti Kannelmäkeä (linja 56) ja vastaavasti Kannelmäestä tultaessa kohti Torpparinmäkeä eli tehdään heilureita Kurvin vaihtoterminaalin kautta. Varmaan joku ratikkalinjakin voisi muuttua heiluriksi eikä jatkaisi Pitkällesillalle.

INSULA
 
67+56 siis niin, että 67:n Sörnäinen-Rautatientori-osuus jää pois ja korvataan heilurisiirtymällä Sörnäinen-Kalasatama? Voisi jopa toimia!
 
Takaisin
Ylös