Kurvin kehittäminen joukkoliikenteen hubina

Tätä minäkin olen tuuminut viime aikoina Kurvin seudulla ajaessani: joidenkin koillisten sekä luoteisten bussilinjojen yhdistämisiä heilureiksi. Pitäisi vaan löytää sopiva ja sujuva väylä niille. Mutta esimerkiksi juuri h56+h67.

Itse pidän edelleenkin väliä Kurvi-Hakaniemi-RT noiden bussiliikenteen luotettavuuden ja säännöllisyyden vähentäjänä ja osasyynä on bussien paljous tuolla välillä. Monesti tuolla välillä kuluu turhauttavan paljon aikaa. Joskus se sujuu, mutta ei aina ja jos tuo väli olisi poissa reitiltä, niin samalla olisi toistakymmentä liikennevalo-ohjattua risteystä tai suojatietä vähemmän myös. Jotkin bussilinjat voisivat säilyä kuitenkin keskustayhteytenä (esim. h55 tms.) raitiolinjojen ja metron lisäksi.

Myös Kalasatama M:n kehittäminen on ihan kannatettavaa ja mieleeni tuli myös, että voisikohan myös h22:sen jatkaa sinne saakka, jolloin vaihtoyhteys metroon olisi mielestäni nykyistä parempi? Myös päätepysäkki olisi silloin mielestäni nykyistä paremmassa paikassa. Toki ko. linja on tärkeä yhteys myöskin Sörnäisten palveluihin, jota päätepysäkki Kalasatamassa saattaisi haitata.

Myös Käpylän aseman vaihtoyhteyttä tulisi mielestäni kehittää nykyistä paremmaksi.
 
Miksei se Tuusulanväylä voisi mennä Pasilaan? Tämä on verrattaen yksinkertainen siirto, Tuusulanväylän liikenne käännetään Hakamäentielle ja ohjataan Pasilaan. Kustannuksiltaan luultavasti kohtuullinen ja autoliikenteellisestikin ihan järkevä.

Minne ne autot jatkavat Pasilasta? Jo nyt tukossa olevaa Nordenskjoldinkatua tukossa olevalle Manskulle, vai vielä tukkosiempaa Teollisuuskatua Sörnäisten Rantatielle. Pasilassa itsessäänkin on aika tukkoista.

Tuusulanväylän vetämisessä Pasilaan on järkeä, jos Pasilasta oikeasti joskus tulee sellainen keskus, että suuri osa autoista on matkalla sinne. Ihan lähivuosina tämä ei ainakaan ole tilanne.

Se tiesuunnitelma on myös aikoinaan tehty Louhipuiston päälle, mihin Länsi-Käpyläläiset tuskin suostuvat ilman hirveää haloota, eli ellei tapahdu jotain yllättävää asennemuutosta, se motari pitäisii saada ratojen päälle tai alle tai jotenkin ratapihojen sekaan. Mikä tekee siitä niin kalliin, ettei sitä kannata tehdä.

Epäilen myös, että Mäkelänkatua tuskin suljettaisiin autoilta. Lopputuloksena olisi siis yhden sijasta kaksi kaupunkimotaria, ja entistä suurempi tungos autoja kanta-kaupunkiin. Tämä ei toki liite tuon käännön toteutumisen todennäköisyyteen, vaan sen toivottavuuteen.

---------- Viesti lisätty kello 8:48 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 8:41 ----------

Asialline on myös sellainen kaupunkitaloudellinen puoli että välillä Hakamäentie - Pohjolankatu on kilometri motarin vartta jonka voisi gryndata, vastaavilla taloilla kuin Mäkelänkadun varressa tuo on noin 100 000 kerrosneliötä, eli n. 1500 asuntoa, eli jotain 50+ miljoonaa pelkkänä rakennusoikeuden arvona.

En ihan hahmota mitä väliä nyt tarkoitat. Hakamäentien/Koskelantien ja Pohjolankadun varsihan on kokolailla täyteen rakennettu. Tarkoitatko väliä Pohjolankadulta pohjoiseen Käpylän asemalle Asesepäntien risteykseen? Siihen kyllä mahtuisi reippaasti asutusta, jos motarin ja autot saisi siitä pois.
 
Sekoilin yllä, tarkoitin Asesepäntielle/Metsäläntielle kääntyvää Tuusulanväylää.
Minne ne autot jatkavat Pasilasta? Jo nyt tukossa olevaa Nordenskjoldinkatua tukossa olevalle Manskulle, vai vielä tukkosiempaa Teollisuuskatua Sörnäisten Rantatielle. Pasilassa itsessäänkin on aika tukkoista.
Ei se Mäkelänkatukaan mitenkään kummallisesti vedä. Ruuhkista ei tien rakentamisella pääse eroon, kysymys on minusta lähinnä siitä miten autoliikenne sijoitetaan niin että siitä on vähiten haittaa. Keski-Pasilan läpi on tulossa katu joka jatkuu aika luontevasti Vauhtitielle, ja siitä edelleen Hesarille.

En ihan hahmota mitä väliä nyt tarkoitat. Hakamäentien/Koskelantien ja Pohjolankadun varsihan on kokolailla täyteen rakennettu. Tarkoitatko väliä Pohjolankadulta pohjoiseen Käpylän asemalle Asesepäntien risteykseen? Siihen kyllä mahtuisi reippaasti asutusta, jos motarin ja autot saisi siitä pois.
Joo, sitä väliä. Olen ymmärtänyt että Tuusulanväylä kyllä pysyisi länsipuolella rataa, en oikein ymmärrä mitä järkeä on ensin ajaa siltaan Louhipuistoon ja samantien toista siltaa uudestaan radan yli? Asesepäntiessä riittää leveyttä, liittymä ei vaan vedä.
 
Olen ymmärtänyt että Tuusulanväylä kyllä pysyisi länsipuolella rataa, en oikein ymmärrä mitä järkeä on ensin ajaa siltaan Louhipuistoon ja samantien toista siltaa uudestaan radan yli? Asesepäntiessä riittää leveyttä, liittymä ei vaan vedä.

Joskus 80-luvulla oli ainakin olemassa suunnitelma vetää Tusari nimenomaan Louhipuiston kautta Ratapihantielle. Luulin sinun viittaavan siihen.

Tuota Asesepäntielle kääntöä en ollutkaan ennen kuullut. Siinä voi olla joku järki. Asesepäntietä pitäisi sitten leventää, mutta siihen on eteläpuolelle näemmä jätetty siihen varaa. Samaten varmaan Veturitie menisi uusiksi, mutta sillekin mahtuu.

Jos autoliikenne Mäkelänkadulle saataisiin oikeasti rajattua kunnolla (esim. kapea liittymä joka ei vedä, tai jopa läpiajokielto), tuossa voisi olla jotain järkeä. Mutta joukkoliikenteeseen palaten, pohjoisen busseja ei kannata Asesepäntielle silti vetää, vaan Mäkelänkatua jolla nyt olisi enemmän tilaakin.
 
Sorry nyt vaan jos olen ilonpilaaja, minusta vaan tuo moottoriteiden vetäminen entistä syvemmälle Helsingin sydämeen on hiukkasen menneiden talvien lumia, veti ne sitten tunneliin, putkeen tai puistoon.
Läpikulkuliikennettä tuolla seudulla tuskin enää kovin paljoa on jolloin kaikki peltilehmät ovat menossa laiduntamaan Suomen tiheimmän joukkoliikenneverkon alueelle Helsingin niemelle.

Ennemmin näkisin että kehyskunnista vyöryvä henkilöautoliikenne kyettäisiin nykyisten moottorikatujen ja -teiden laajentamisen sijaan hallitsemaan ihmisten liikkumiseksi joukkoliikenneverkkoon. Mieluiten tietenkin niin että koko liikkumisen peruste, eli ne syyt jotka aiheuttavat ihmisjoukon matkustamisen tarpeet, tulisivat uuteen tarkasteluun ja työpaikka voisikin sijaita esim. Hyvinkäällä missä ne ihmisetkin asuvat.
 
Ei se Mäkelänkatukaan mitenkään kummallisesti vedä. Ruuhkista ei tien rakentamisella pääse eroon, kysymys on minusta lähinnä siitä miten autoliikenne sijoitetaan niin että siitä on vähiten haittaa. Keski-Pasilan läpi on tulossa katu joka jatkuu aika luontevasti Vauhtitielle, ja siitä edelleen Hesarille.

Mennään jo ihan eri aiheessa...

Äkkiseltään tulee mieleen, että Tuusulanväylä tulisi vetää jo ennen Mäkelänkatua, eli Käpylän aseman kohdalla siltaa pitkin radanvarteen ja ehkä veturitielle (lienee mahdollista ja ehkä jo ehdotettukin). Tästä eteenpäin jatko olisikin helppoa ja "halpaa", ja jos Keski-Pasilaa kerran katetaan, on autot valmiiksi siellä missä pitääkin eli pois silmistä ja kaupunkikuvaa pilaamasta. Tuosta vielä jatko Vauhtitielle menisi joten kuten, mutta mutta... Hesarille ei kyllä enää. Siinä tulee stoppi. Lisäksi Vauhtitien Hesarin päätä ei missään nimessä tulisi pilata kahdella lisäkaistalla. Mikä siis avuksi? Tunneli Elielin ja Kampin parkkihalleihin tulisi mieleen, mutta ehdottomasti ei julkisin varoin.

---------- Viesti lisätty kello 11:49 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 11:39 ----------

Sorry nyt vaan jos olen ilonpilaaja, minusta vaan tuo moottoriteiden vetäminen entistä syvemmälle Helsingin sydämeen on hiukkasen menneiden talvien lumia, veti ne sitten tunneliin, putkeen tai puistoon.

Ehdottomasti samaa mieltä. Luulisi, että nykyään olisi jo vaikka minkälaisia keinoja keksitty autoliikenteen ja autoilun tarpeen vähentämiseksi. On se kumma, että vuosikymmenestä toiseen jaksetaan katsoa vielä sellaista saastaa kaupungeissa, ja että tekniikka on kehittynyt niin paljon autoliikenteen eduksi, mutta joukkoliikenteessä pienetkin asiat aiheuttavat heti häiriöitä.

Ainut syy vetää autotietä tunneliin on mielestäni lausahdus, että jos et voi voittaa heitä, liity heihin. Eli jos nyt on niin surkeasti asiat, että on pakko vielä seuraavienkin vuosikymmenten aikana ängetä kaupunkiin 1300 kiloa romua mukanaan ilmaa pilaamaan, tulisi tehdä jotain, että nämä lisäkilot menisi jonnekin muualle kuin missä ihmiset haluavat viihtyä. Tietenkin samalla ajatellen, että nämäkin toimet vähentäisi jokaisen halua ottaa sitä pyörillä kulkevaa lämpölaitostaan mukaan, kun lähtee urbaaniin ympäristöön.
 
Se vauhtitie voi ihan hyvin olla kaksikaistainen, kaksi muuta kaistaa kääntyy jossain vaiheessa matkaa. Ajan takaa nimenomaan sitä että kapasiteettia ei nosteta, vaan läpiajavqa autoliikenne ohjataan sinne mistä siitä on pienin haitta. Esimerkiksi Vauhtitie kalliokuilussa radan vieressä on huomattavasti paljon parempi kuin Mäkelänkatu katukuilussa. Ja se vetää enemmän kuin kaksi kaistaa Mäkelänkadulla johtuen risteävän liikenteen määrästä, mahdollisesti jopa enemmän kuin neljä.
 
Palaten otsikon aiheeseen, Kurvia olisi syytä kehittää joukkoliikenteen solmukohtana, ja ainakin kohtuuhintaiset lyhyen tähtäimen kehityshankkeet olisivat ilman muuta kannattavia.

Tässä kaksi kehitysvisioa puhutun pohjalta, yksi maltillinen ja yksi villimpi.

"Helppo ja halpa" visio:
  • Metron sisääänkäynti Hämeentien länsipuolella siirretään Hämeentie 29 rakennukseen, että saadaan tilaa bussipysäkeille
  • Suljetaan Vilhovuorenkujalta ajo Hämeentielle, että saadaan tilaa pysäkeille
  • Yhdistetään pohjoiseen menevät bussipysäkit näin syntyneeseen tilaan.
  • Siirretään poikittaislinjat kulkemaan AKK:n ja Pääskylänkadun kautta Junatielle ja pysäkki Hämeentien viereen. Tarvitaan uusi ramppi junatielle, ja yksityisautoliikennettä Hämeentien poikki voidaan joutua rajoittamaan.
  • Etelään meneviltä pysäkeiltä sisäänkäynti metroon. Jos ei jalkakäytävälle mahdu, niin talon sisään.
  • Metron kaikki sisäänkäynnit katetaan ja sisätiloista tehdään miellyttävämpiä (vrt kaisaniemi)
  • Bussi- ja ratikkapysäkeille tehdään isot katokset, joiden alle niillä seisovat ihmismäärät mahtuvat oikeasti. Ratikoiden osalta tämä tarkoittaa koko pysäkin kattamista. Ainakin seinät ja mielummin katotkin lasista, ettei katutila ala tuntua liian ahtaalta.

Nämä kaikki muutosket ovat sellaisia, ettei haittaa yhtään, jos vaihtojen painopiste siirtyy Kalasatamaan joskus 30v päästä, ne ovat siihen mennessä maksaneet itsensä moneen kertaan ja vielä senkin jälkeen hyödyllisiä, koska Kurvi pysyy paikallisena keskuksena kuitenkin.

Sitten vähäm villimpiä, mutta kuitenkin vakavan harkinnan arvoisia ideoita
  • Hämeentiellä kielletään läpiajo kurvin eteläpuolella. Yksityisautoliikenteen voisi myös suoraan estää, esim. laittamalla lyhyen kameravalvotun kiellon heti Kurvin yhteyteen. Tällöin kurvin henkilöautoliikenne vähenee, ja loppu suuntautuu Hesarille, joten Hämeentien bussit ja Hesarin liikenteen voi eriyttää kadun eri puolille. Etelänsuunnan bussipysäkki voidaan tehdä ratikkapysäkin yhteyteen 2-puoliseksi pysäkiksi.
  • Hämeentie 54:n alle tehdään liiketiloja metroaseman yhteyteen ainakin yhdelle isommalle ruokakaupalle. Tämä maksaa itse itsensä, ja luultavasti riittäisi rahoittamaan osan muistakin metroaseman muutoksista.
  • Oikeastaan koko tuon 54:n voisi korvata liikerakennuksella.
  • Ruuhkabusseista voisi osan kääntää kurvissa heilureiksi Hämeentien ja Mäkelänkadun välillä, esimerkiksi reittiä Hämeentie-AKK-Kinaporinkuja-Vaasanpuistikko-Hämeentie, pysäkki metroasemalle ja toinen nykyinen pohjoisen suunnan pysäkki. Numeronvaihto ennen metroasemalle saapumista.
  • Tietysti, jos bussilinjoja lähdetään muuttamaan ratikoiksi, kuvio muuttuu hiukan. Ratikkapysäkiltä loppuu pian vetoisuus, ja joko bussit pitää siirtää pysähtymään Kurvin eteläpuolelle, tai henkilöautoliikenne Hesarillekin ohjata jotain muuta kautta.
 
Eikös Kurvissa matkustelu nykyiselläänkin suju kohtuullisen mukavasti. Kotilinjaltani 71:ltä jos haluan vaihtaa metroon tai raitiovaunuun, niin ei siinä kohtuuttomia joudu kävelemään nytkään. Edelliseen kirjoitukseen viitaten eikös metroasemilla ole katto jo nytkin. Jos ajo Hämeentieltä Vilhovuorenkujalle tukittaisiin, niin mistä sinne sitten ajettaisiin. Junatieltä pystyy nytkin ajamaan Lautatarhankadun kautta Hämeentielle ja päinvastoin kun kääntyy Hämeentieltä oikealle Pääskylänkadulle ja rampista Junatielle.
 
Edelliseen kirjoitukseen viitaten eikös metroasemilla ole katto jo nytkin.

Sörnäisten asemalla on kolme sisäänkäyntiä, joita ei ole katettu. Ne ovat siis portaat alaspäin taivasalla, joten portaille sataa lunta. Ne ovat liukkaat ja suorastaan vaaralliset. Kattaminen tarkoittaa, että ensin päästään katon alle ja sitten vasta portaita alas.
 
Jos ajo Hämeentieltä Vilhovuorenkujalle tukittaisiin, niin mistä sinne sitten ajettaisiin.

Vilhovuorenkadun kautta. Ei siinä kujalla niin paljoa ole liikennettä että siitä tulisi mikään ongelma.

Junatieltä pystyy nytkin ajamaan Lautatarhankadun kautta Hämeentielle ja päinvastoin kun kääntyy Hämeentieltä oikealle Pääskylänkadulle ja rampista Junatielle.

Junatietä idästä tullessa pääsee Hämeentielle, ja hirvittävällä kiertelyllä myös AKK:lle. Toiseen suuntaan en nyt hahmottanut että miten, kun Pääskylänkadun ja junatien välinen ramppi on yksisuuntainen.

Mutta jos nyt Teollisuuskadulta Junatielle menevät poikittaislinjat nousisivat AKK:ta hämentien yli, ne tarvitsisivat suoran pääsyn Junatielle Pääskylänkadulta. Toiseen suuntaan ehkä pitäisi kulkea Lautatarhankadun ja Hämeentien kautta, ellei sitten laitettaisi liikennevaloja tuohon junatielle että pääsisi kääntymään vasemmalle.
 
Vilhovuorenkadun kautta. Ei siinä kujalla niin paljoa ole liikennettä että siitä tulisi mikään ongelma.

En nyt ihan täysin hahmota noita pysäkkisiirtelyitä, mutta eikös tuossa Vilhonvuorenkujan blokkaamisessa ja Vilhonvuorenkadun avaamisessa lähinnä siirretä kipupistettä eikä saada lisää tilaa?

Siitä on hetki aikaa kun olen Käenkujaa kulkenut, mutta olisiko mahdollista niistää Käenkuja 6:n päädystä siivu Katri Valan puistosta josta pääsisi ajamaan Vilhonvuorenkujalle ja sieltä pois? Tällöin sekä Vilhonvuorenkatu että -kuja voitaisiin pitää suljettuina ja kujalla asuvien liikennöinti saattaisi itseasiassa helpottua...
 
Varmaankin kaikkea voi kehittää ja Kurvia etenkin, mutta alkuperäinen kysymykseni taisi hautautua jo aikaa sitten; eikö Kurvinkin kehittämisen panokset voisi kohdentaa siihen että Kurvissa ei olisi moista bussisumaa panostamalla Mäkelänkadun raitioliikenteeseen?
Kehittää bussi-ratikka-hubi Mäkelänkadun päähän jos moottoritien keskikaistalle meneminen pelottaa? Samasta hubista ratikkakiskojen vetäminen aikaisemmin mainittua (TeMe, tms?) radanvarsi-yhteyttä käyttäen Pasilaan Ratapihantielle nykyiseen ratikkaverkkoon esim. nurmiradalla on aivan eri asia kuin moottorikadun rakentaminen samaan paikkaan esim. melun tai pienhiukkasten kannalta. Samalla syntyisi nykyiselle jonottavalle autoletkalle mielekäs joukkoliikenneyhteys Mäkelänkadulta länteen. Pulmaksi jäisi tuolla paikkaa edelleen mihin sulloa se auto. Sama tilanne on tosin kaikkialla, jolloin se auto on sama ottaa mukaansa Kaisaniemeen saakka kuten minäkin tein eilen.

Kurvin kehittäminen menisi minusta mielekkäästi s.e.
- pyritään siirtämään väki raitioraiteille paljon ennen Kurvia,
- siten lisätään raitiovaunujen määrää Kurvissa,
- vähennetään bussien määrää Kurvissa, vain heilurilinjat jäävät,
- muutetaan raitiovaunujen laiturimäärät nykyisestä kahdesta neljään (kuten Hakaniemessä) ja otetaan bussit samoille laitureille, laitureilta käynnit Sörnäisten M-asemalle,
- nostetaan raitiovaunujen linjanopeutta Mäkelänkadulla ja Hämeentiellä etuuksin sekä ratasuojauksin.

Nykyinen raitiovaunu ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto siitä yksinkertaisesta syystä että se on hidas. Vaihto hidastuttaisi vielä lisää.
Siksi tulisi sekä vaihto- että linjanopeuden nousta. Kokonaisaikaa kaikki katsovat eivätkä niinkään matkan osien aikoja.
Jos se vaatii sen että Koskelantien ja Sturenkadun ylittämiseksi tulee autoliikenteen väistää, niin väistäkööt sitten.

Kurvista kulkee myös henkilöautoliikennettä läpi. Sen osalta voisi minusta vahvasti harkita myös poistamista koska se on nimenomaisesti läpiajoliikennettä jonnekin muualle kuin Kurviin. Se ei ole myöskään korvaamaton liikenneyhteys, vaan Kallio on mahdollista kiertää esim. Sörnäisten rantatien kautta jos Helsinginniemelle mielii. Siten Kurvin voisi hiljentää joukkoliikenteelle vaikka kokonaankin. Se taas antaisi jalankululle tilaa eli peltilehmät väistäisivät ihmisiä.

Hintalapusta en osaa sanoa mitään. Mutta hintalappu on silläkin että nyt ajellaan raitiovaunulla hitaampaa kuin bussilla sekä että Kurvista tarjoillaan sekä metro-, raitiovaunu- että bussiyhteydet rautatieasemalle. Tämä on siis vuosittainen vaihtoehtoiskustannus investoinnille.
 
En nyt ihan täysin hahmota noita pysäkkisiirtelyitä, mutta eikös tuossa Vilhonvuorenkujan blokkaamisessa ja Vilhonvuorenkadun avaamisessa lähinnä siirretä kipupistettä eikä saada lisää tilaa?

En tiedä tarkoittiko ehdottaja edes, että Vilhonvuorenkatu avataan Hämeentielle, mutta joka tapauksessa Vilhonvuorenkujan sulkeminen yhdessä metron sisäänkäyntien siirtämisen kanssa mahdollistaa pohjoisen suunnan bussipysäkkien siirtämisen etelämmäs ja siten lähemmäs metron liukuportaita Vaasanaukion alla.
 
Varmaankin kaikkea voi kehittää ja Kurvia etenkin, mutta alkuperäinen kysymykseni taisi hautautua jo aikaa sitten; eikö Kurvinkin kehittämisen panokset voisi kohdentaa siihen että Kurvissa ei olisi moista bussisumaa panostamalla Mäkelänkadun raitioliikenteeseen?

Olen samaa mieltä. Kurvin ongelmia ei kannata ratkaista Kurvissa, koska se on vain oireiden hoitoa.

Olisi kyllä mukava tietää, minkälainen ero bussi- ja ratikkatarjonnassa sekä niiden kuormituksessa vallitsee Mäkelänkadun ja Hämeentien pohjoisosan välillä. Toisestahan pääsee suoraan keskustaan ja toisesta ei. Jos selvää korrelaatiota löytyy, että ratikkatarjonnalla on päästy vähentämään bussitarjontaa, pitäisi olla selvä, että Mäkelänkadullekin pitää silloin tarjota ydinkeskustaan kulkevaa ratikkaa, mielellään 5 minuutin välein.

Itse ehdotin Tuusulantien pintametro -ketjussa enemmän perinteistä ratkaisua, Jokeri-tasoista raitiotietä, jolla voidaan korvata osa bussilinjoista:

Google-kartta

  • Linja 1 lakkautetaan ja vaihdetaan linjaan 60 Länsisatama-Torpparinmäki. Numero 60 kuvastaa mielestäni paremmin niitä paikkoja, joihin sillä pääsee, mutta voihan se toki olla 1 edelleenkin.
  • Linja 64 lakkautetaan (60 korvaa lähes kokonaan)
  • Linja 67 lyhennetään pois Torpparinmäestä ja harvennetaan lähtöjä 20-25 %.
  • Linja 65 alkaa kulkea Veräjämäestä Oulunkylän aseman ja Länsi-Oulunkylän kautta (Mäkitorpantietä) 64:n vanhaa reittiä. Optiona reitti Panuntien ja Koskelantien kautta, jollei 69 yksinään riitä.
  • Linja 55 lakkautetaan ja korvataan raitiolinjalla 5 Marian sairaala-Koskela. Optiona Kampin kautta suoraan kulkemiselle Fredrikinkatua Bulevardille ja Aleksanterinkadulle. Kalliossa Toisen Linjan kautta Sturenkadulle.
  • Linja 51 lakkautetaan. Linjan 56 pää siirretään Kannelmäestä 51:n reitille Konalaan. Kalasatamasta linjaa voidaan jatkaa Hakaniemeen tarvittaessa.

Tilaa pitäisi olla viedä ratikka riittävän hyvin omalle kaistalleen. Jos Kurviin asti päästään Jokeri-tasolla, loppupään puutteet ehkä kestetään.

Juuri äsken tulin taas Kurvista bussilla Vallilaan. Hienoa nähdä noin seitsemän bussia yhtä aikaa siinä risteyksessä. Otin lopulta 72:n, ja Hattulantien pysäkillä jo perässä tuleva 72 oli saanut sen kiinni. Ja vuoroväli on tähän aikaan sentään 9 minuuttia. Toivottavasti syynä oli edes lähdön myöhästyminen. Mutta kun Kurvissakin seistiin varmaan monta minuuttia, alkaa jonoutuminenkin kuulostaa ihan uskottavalta selitykseltä.
 
Takaisin
Ylös