Miten HSL voisi säästää järkevästi?

195:n N-vuorot alkavat kulkea Eestinlaakson kautta ensi viikon maanantaista lähtien, tosin nämä vuorot eivät korvaa linjan 13 nykyisiä vuoroja vaan täydentävät Eestinlaakson joukkoliikennepalveluita yöllä klo 23 jälkeen.

195N kiertää myös Teekkarikylän kautta. Jos linjan 13 vuoroja alettaisiin korvata 195:n vuoroilla, ei niiden vuorojen välttämättä tarvitsisi tehdä ylimääräistä kierrosta Otaniemessä, joten siksi 195K.
 
Kun aikaisemin kävin noihin opiskelija-alennusten (kesäaikaan) kimppuun, niin mielestäni myös lastenvaunujen kanssa kulkevilta pitäisi periä matkalippu. Aikaisemminhan heiltä perittiin matkalippu (maaseudulla bussifirmat perivät jopa tuplamaksun!) mutta kun osoittautui hankalaksi maksaa matka kuljettajalla kun vaunu olisi joutunut jättää vartioimatta, niin annettiin heidän YTV-alueella kulkea ilmaiseksi. Mielestäni systeemiä pitäisi muuttaa niin että lastenvaunuilla pääsee bussin keskiovesta kyytiin vain maksamalla matkakortilla, kännykkälipulla tai muulla etukäteen ostetulla lipulla, ja busseissa olisi leimauslaite myös keskiovella. Mutta tämäkin on sellainen saavutettu etu jonka poistaminen aiheuttaisi valtavan porun. Minä perustelen kuitenkin maksullisuuden sillä että lastenvaunupaikka maksavaa busseisa ja muissa kulkuneuvoissa, voi maksaa jopa enemmän kuin yhden ilman vaunua maksavan aikuisen paikka.

t. Rainer
 
Tämä lastenvaunujen ilmaiskuljetuksen voisi poistaa, se tuli alunperin liikenneturvallisuusperusteella, muutetaan vaikka sääntöä niin, että bussin tai raitsikan kuljettajan on odotettava paikalla kunnes vaunun kanssa kulkija on käynyt maksamassa kuskille ja ehtinyt takaisin vaunujen luo. Metrossa ja lähijunassa voisi nykyisinkin maksaa siinä missä muutkin matkustajat, miksi niissä edes on ilmaiskulkuoikeutta. Tarkemmin pohtien tämää tarkoittaa jonkinmoista yhteiskunnan myöntämää lapsentekopalkkiota. Tiedän tällaistakin tapahtuneen: Vantaan Mikkolassa viinasta tykkäävä mutsi lainaa kakaraansa ja lastenrattaita ryyppykaverille, että hän pääsee käymään Korsossa pitkäripaisessa. Tai istutetaan väkisin viisivuotias pentu rattaisiin, että äiti pääsee ilmaismatkustamaan, tämäkin tositapaus elävästä elämästä.
 
Ainakin voisi tarkistaa että siellä rattaissa on edes lapsi. Ihmettelin aikoinaan kun solukämppiksellä oli lastenrattaat. Selitys oli että niillä pääsee ilmaiseksi Porvooseen kotiin käymään. :)

---------- Viesti lisätty kello 18:09 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 18:04 ----------

Olen joskus kirjoittanut tänne mahdollisesta metron jatkamisesta Vuosaaren satamaan. Se ei liikennemäärien perusteella ole mitenkään järkevää, sillä 90B ainakin ruuhka-ajan ulkopuolella illalla kulkee ilmeisemmin melko lailla tyhjillään.

Mahdollinen säästökohde voisikin olla yhdistää linjat 90B ja 93 ainakin ruuhka-ajan ulkopuolella. Itäväylältähän pääsee Vuosaaren satamaan Kehä III:sta pitkin, linja voisi jatkaa tästä Hansaterminaalin ohi ja kiertää Ruusuniemessä nykyistä pienemmän kierroksen (kääntyisi Eteläloiston kohdalla) ja jättää sen ylimääräisen piston pois. Siitä sitten vain Vuosaaren metroasemalle. Näin siis olisi linjana 93 Vuosaari(M)-Hansaterminaali-Kehä III-Itäväylä-Landbo. Matka-aikakin voisi olla tälle linjalle vielä ihan siedettävä. Ainakin säästöä tulisi.
Sillä tavalla olisi ihan näppärä että jos matkustajat vaihtaa metroon niin Vuosaareen ajaminen voi olla nopeampikin.
 
Ainakin voisi tarkistaa että siellä rattaissa on edes lapsi. Ihmettelin aikoinaan kun solukämppiksellä oli lastenrattaat. Selitys oli että niillä pääsee ilmaiseksi Porvooseen kotiin käymään. :)
Hetkinen :!: eihän Porvooseen pääse muutenkaan ilmaiseksi vaikka kyseisissä rattaissa olisikin lapsi. Porvooseen menevät bussit noudattavat tiukempaa eli Matkahuollon tariffia jossa kyseistä menettelyä ei tunneta (Vai onko tilanne muuttunut ?). Lastenvaunu+lapsi+aikuinen ilmaiseksi on käytössä ainakin HSL-alueella. Jos matkustaa Porvoon busseilla yli Sipoon ja Helsingin rajan jolloin poistutaan HSL alueelta niin on maksettava matkasta oli Lapsi tai ei ja ikärajatkin taitaa olla tiukemmat.
 
Sitä samaa minäkin ihmettelin. :)
 
Tämä lastenvaunujen ilmaiskuljetuksen voisi poistaa, se tuli alunperin liikenneturvallisuusperusteella, muutetaan vaikka sääntöä niin, että bussin tai raitsikan kuljettajan on odotettava paikalla kunnes vaunun kanssa kulkija on käynyt maksamassa kuskille ja ehtinyt takaisin vaunujen luo. Metrossa ja lähijunassa voisi nykyisinkin maksaa siinä missä muutkin matkustajat, miksi niissä edes on ilmaiskulkuoikeutta. Tarkemmin pohtien tämää tarkoittaa jonkinmoista yhteiskunnan myöntämää lapsentekopalkkiota.

Bussissa ja ratikassa ihan perusteltu käytäntö tämä ilmaisuus. Sen verran marginaalista touhua kuitenkin, että vaihtoehtoiset ratkaisut todennäköisesti ainoastaan heikentäisivät tilannetta kokonaisuudessaan. Junassa ja metrossa en sen sijaan näe mitään syytä ylläpitää kyseistä järjestelmää. Tulonsiirrot olisi syytä järjestää jotakin muuta kautta.
 
Ratikoissa ei enää oikein ole perustetta tuolle. Variotrameissa on lastenvaunupaikka ohjaamon vieressä, ja viimeistään kun kuljettajalipunmyynti loppuu niin sitten ei ole mitään syytä ilmaismatkoille.
 
Eikös helsingissä kuitenkin nilkuta vielä muitakin ratikoita kuin Vaurioita hajoilemassa rataverkolla? Toki sitä mukaan kun tsydeemit muuttuvat kokonaisuudessaan liikennehärpäkkeissä niin lastenvaunutulonsiirroista on syytä päästä eroon. En kuitenkaan näe kovin tarkoituksenmukaisena sitä, että Vaurioissa olisi eri maksupolitiikka kuin muissa ratikoissa.

Tosin Maxin esittämä pointti ilmaisuuden puolesta ei sekään ole hassumpi.
 
Eikös helsingissä kuitenkin nilkuta vielä muitakin ratikoita kuin Vaurioita hajoilemassa rataverkolla?

Ainoa ongelma tuossa on, että Variot ja osamatalat vaunut on merkitty aikatauluihin samalla tavalla. Eli jos merkittäisiin täysmatalat lähdöt erikseen, niin homma hoituisi sillä.

Muutenkin esimerkiksi kolmosella kesäaikaan pyritään liikaa korkeiden vaunujen kyytiin rattaiden kanssa, vaunupaikat ovat usein täynnä ja nouseminen täyteen vaunuun/ täydestä vaunusta on hidasta.
 
Näkisin tuossa kyllä myös tasapuolisuusongelman, selkeä tulonsiirto Vaurioreittien varrella asustavilta lastenvaunujen omistajilta muiden ratikkareittien varrella asustaville lastenvaunujen omistajille. Osaksi tästä syystä myöskään metroa tai junaa ei muuteta lastenvaunumaksullisiksi vaikka siihen tekniset edellytykset nykyisin jo ovatkin olemassa.

Muutenkin tämä Vaurioiden lastenvaunumaksullisuus saattaisi johtaa vaunukansan siirtymiseen ilmaisiin ja vaunuille huonosti soveltuvien ratikoiden käyttöön entistä suuremmalla volyymilla.
 
Kysehän ei ole muusta vaunukansasta, kuin niistä joiden tarvitsee ostaa lippu kuljettajalta. Kaikki muut voivat toimia kuten ennenkin, mutta suositeltavasti välttää korkeita vuoroja. Matalia voidaan kyllä tarvittaessa sijoittaa kaikille linjoille suhteellisesti sama määrä. Tämänhetkinen tilanne on Töölön ratapihan kunnosta johtuva poikkeus, sinne ei voida toistaiseksi ajaa matalavaunuja koska ne eivät pysy raiteilla kuluneissa vaihteissa.
 
Näkisin tuossa kyllä myös tasapuolisuusongelman, selkeä tulonsiirto Vaurioreittien varrella asustavilta lastenvaunujen omistajilta muiden ratikkareittien varrella asustaville lastenvaunujen omistajille. Osaksi tästä syystä myöskään metroa tai junaa ei muuteta lastenvaunumaksullisiksi vaikka siihen tekniset edellytykset nykyisin jo ovatkin olemassa.
Tässä ristisubventioiden luvatussa maassa tuo on minimaalisimmasta päästä. Minusta yksinkertaisinta olisi työntää vuoden matkakortti äitiyspakkaukseen, tai perheliput.
 
Nykyisellään systeemissä ei oikeastaan ole suurempaa vikaa. Siinä vaiheessa kun kaikki alueen joukkoliikennehärpäkkeet on kustomoitu (muiden vaatimusten vuoksi) siihen kuosiin että vaunumaksaminen onnistuu ilman turvallisuus- ja logistiikkaongelmia niin ilmaisuus on syytä poistaa. Se että näitä kustomointeja lähdettäisiin tekemään vaununomistajien vuoksi tai että systeemistä tehtäisiin nykyisten teknisten mahdollisuuksien rajoissa tarpeettoman monimutkainen ei mielestäni osu lainkaan tämän ketjun otsikon mukaisiin toimenpiteisiin.
 
Takaisin
Ylös