2-akselisen kaluston ongelmallisuus 1950- ja 1960-luvuilla tuli todetuksi jo
runkolinjan kanssa, josta HKL on itsekin todennut epäonnistumisen yhdeksi syyksi sen, että 2-akseliset hidastivat liikennettä, eikä runkolinja toiminut kuten oli suunniteltu.
On totta, että uusimmat 2-akseliset eli ”Kaipiot” olivat 1960-luvulla vielä nuoria, mutta se ei tehnyt ennen maailmansotaa toimitettua päämitoiltaan samanlaista 2-akselista kalustoa yhtään paremmaksi. Raitioliikenteen sujumiseen olennaisesti vaikuttava kiihtyvyys oli vanhimmissa 2-akselisissa heikompi kuin uusissa.
Esimerkiksi 1920-luvulla valmistetuissa vaunuissa moottorin teho oli 40 hevosvoimaa, 1930-valmistetuissa 53 hevosvoimaa ja Kaipioissa 75 hv. 1950-luvulla oli siten liikenteessä vanhoja 2-akselisia junia, joissa ominaisteho oli 2 kW/tonni ja 4-akselisia junia ominaisteholla 4,1 kW/ton. 1960-luvulla kun heikoimman moottoritehon 2-akseliset oli poistettu, alhaisin ominaisteho oli vielä 2,7 kW/ton.
Eikä alhainen kiihtyvyys ollut ainoa 2-akselisten ongelma liikenteen sujuvuuden kannalta. Huonojen ajo-ominaisuuksien vuoksi niillä piti ajaa varovasti kaarteissa ja vaihteissa, joista telivaunu selvisi huomattavasti sujuvammin.
Kun siis Nr1-vaunujen tullessa poistettiin 20–40 vuotta vanhoja puurakenteisia 2-akselisia vaunuja, niiden iän merkitystä ei voi mitenkään verrata tämän hetken Nr1-vaunujen 40 vuoden ikään. Nr1:n ominaisteho on 7 kW/ton ja ne saavuttavat kiihtyvyyden, jota on rajoitettava seisovien matkustajien turvallisuuden vuoksi. Nr-vaunut ovat myös ajo-ominaisuuksiltaan parhaat tämän hetken vaunut Varioiden ollessa selvästi hitaampia kaarreominaisuuksissa ja pysäkkiajoissa ovien vuoksi.
Paradoksaalista kuitenkin on se, ettei raitioliikenteen keskinopeus ole juurikaan kasvanut menneistä 2-akselisten ajoista. Päin vastoin, viime aikoina se on alentunut. 1950-luvulla raitioliikenteen kehitystä jarruttivat vanhat suorituskyvyltään heikot vaunut, siitä lähtien asenteet. Kalustosta ei voi ottaa irti sitä mitä kalusto tarjoaa, koska liikennettä jarrutetaan liian tiheillä vuoroväleillä ja liian pienillä junapituuksilla, turhilla seisottamisilla liikennevaloissa ja vanhanaikaisilla matalauraisilla vaihteilla. Sen verran tätä kaikkea itse nähneenä väitän, että tämä on ollut osin aivan tarkoituksella tehtyä.
Antero
