Metron tunnelointi Kulosaaressa

Paikalliset nimbyt vastustavat varmasti molempia asioita raivokkaasti.

...

Wikipedia antaa Kulosaarelle 3748 asukasta vuonna 2008.

Mun mielestä koko Kulosaaren metroaseman sietää lopettaa, jos saaren asukasmäärää ei saada vähintään kaksinkertaistettua. Kulosaarelaisten tappio olisi pienempi kuin Kulosaarta kauempana asuvien helsinkiläisten voitto; varsinkin, jos metroa laajennetaan Östersundomiin.

Metro on huono ratkaisu Östersundomin etäisyyksille nimenomaan siksi, että se pysähtyy matkallaan jokaisessa asutusta keränneessä tienristeyksessä. Jos metron kaltaisesta raskaasta raideyhteydestä halutaan kaikki irti, niin sen ei pidä pysähtyä ellei pysähdyspaikan vaikutusalueelta löydy yhteensä kymmentätuhatta ihmistä ja työpaikkaa. Muutaman ihmisen takia per vuoro ei kannata hidastaa parin sadan muun ihmisen matkantekoa.
 
Viimeksi osasyy kaatumiseen oli Kulosaari-seura, joka vastusti lisärakentamista mm. sillä perusteella että tuhannut uudisasukkaat tuhoaa saaren luontoarvot. :) Heidän vaihtoehtosuunitelmassaan oli vanhan Itäväylän paikalla pari omakotitaloa, ja tuolla sitä on mahdoton rahoittaa.

Olen periaatteessa kokoontumisvapauden kannattaja, mutta kaupunkiosayhdistysten kohdalla voisi tehdä poikkeuksen. Muistelen mm. Marjaniemi-seuran vastustaneen vammaisten hoitokodin rakentamista ko. kaupunginosan nurkalle muun muassa sillä perusteella, että seuran puheenjohtajan lapset saattaisivat järkyttyä vammaisia nähdessään.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Jos arvioitaisiin jokaisen kulosaarelaisen tekevän 2,8 ei-kävelymatkaa per päivä (en tunne onko tähän olemassa tarkkaa tietoa Kulosaaresta tai standardikeskiarvo jota käytetään, mutta Otso Kivekäs käytti tätä lukua omassa motarin hintaa pohtivassa jutussaan (http://vesirajassa.blogspot.com/2010/09/mita-maksaa-motari-eli-kaupunkiautoilun.html)), tulisi niitä 10494,4. Tällöin metron nousut olisivat noin 22,2 prosenttia matkoista.

Tuo 2,8 matkaa löytyy liikkuminen pääkaupunkiseudulla -raportista, taulukko 2, sivu 17.

http://www.hsl.fi/FI/mikaonhsl/julkaisut/Documents/2006/PKS_liikenteesta_B2006_4.pdf

Kulosaaressa tosiaankin metrosta huolimatta joukkoliikenteen palvelutaso on monille saarelaisille aika huonoTietysti myös ainakin rannan suunnalla väestö lienee osin sellaista, jolle metron käyttö on ajatuksena muutenkin vähän vierasta (noin kauniisti sanoen).

Halvin tapa nostaa palvelutasoa olisi avata se aseman itäpäähän tehtävä kulkureitti käyttöön, eikä vain varauloskäynniksi. Ja mieluiten molemmille puolille Itäväylää (puistotielle ja Svinhufvudintielle). Se ei maksaisi kauheasti, ja lyhentäisi itäväylän varren kerrostaloista kävelymatkoja selvästi. Kävelymatka lyhensii luokkaa 150 metriä ehkä tuhannella asukkaalla. Arvataan, 800 metroa käyttävää matkaa vuorokaudessa itäsuunnasta, niin tuosta tulee (90s*800hlö*300vrk) = 21 600 000s eli 6000 tunnin matka-aikasäästöt vuodessa. Euroina tuollaiset 55 000, jolla perustelee 4% korkokannalla 1 300 000 € investoinnin. Tuolla ehkä jo saisi yhden kävelytunnelin ja portaat tehtyä?

Näin siis vähiten käytetyllä metroasemalla. Muualla lisäsisäänkäyntien rakentaminen olisi luultavasti kannattavampaa.
 
Kulosaaressa tosiaankin metrosta huolimatta joukkoliikenteen palvelutaso on monille saarelaisille aika huono.

Tämä meni Sinulta nyt väärin päin: Kulosaaressa tosiaankin metron vuoksi joukkoliikenteen palvelutaso on monille saarelaisille aika huono. Ja Lauttasaari tulee kovaa vauhtia perässä!
 
Kulosaaressa tosiaankin metron vuoksi joukkoliikenteen palvelutaso on monille saarelaisille aika huono.

Meinasin olla menemättä tuohon keskusteluun tässä yhteydessä, mutta epäonnistuin. Jos sanon vaan, että joukkoliikenteen palvelutaso on monille saarelaisille aika huono.

Henkilökohtaisesti sinänsä valitsemn mielummin kilometrinkin kävelyn metroasemalle kuin suoran bussiyhteyden, mutta minä pidänkin kävelemisestä (ja en pidä bussissa istumisesta). En väitä, että tätä preferenssiä pitäisi ottaa liikennesuunnittelun lähtökohdaksi.

Moderni ratikka tarjoaisi varmaan Kulosaareen parhaan yhteyden, ja voisi saavuttaa saarelaisten suosion. Mutta asukaspohja ei taida yksinään riittää perustelemaan ratikkaakaan, ellei sitten tehtäisi täällä visioituun tapaan Laajasalon yhteyttä Kulliksen kautta. Ja se taas laskisi palvelutasoa Kruunuvuoressa, johon tulee kolme kertaa enemmän asukkaita kuin Kulosaaressa on.
 
Tämä meni Sinulta nyt väärin päin: Kulosaaressa tosiaankin metron vuoksi joukkoliikenteen palvelutaso on monille saarelaisille aika huono. Ja Lauttasaari tulee kovaa vauhtia perässä!

Joo, ehkä näin. Mutta kyllä asiaan vaikuttaa myös se, että kyseessä on melko pieni saari. Joukko- ja muulle liikenteelle on vain kaksi ulos- ja sisääntuloväylää. Tässä tapauksessa on pieneelle väestöpohjalle hankala järjestää joukkoliikennettä. Vertailu Lauttasaaren kanssa on varmaan mielenkiintoista juuri tästä syystä.
 
Mutta kyllä asiaan vaikuttaa myös se, että kyseessä on melko pieni saari. Joukko- ja muulle liikenteelle on vain kaksi ulos- ja sisääntuloväylää. Tässä tapauksessa on pieneelle väestöpohjalle hankala järjestää joukkoliikennettä.

Kun Kuliksen sisäinen katuverkko on käytännössä hyvin vähäliikenteinen, niin siellä voisi toimia suht hyvin m/Ulvilantie, eli olisi bussi, joka saareen tullessaan kiertäisi yksisuuntaisen silmukan ja palaisi sitten Itäväylää pitkin kaupunkiin. Se ei ole ideaali, mutta toisi kuitenkin palvelun joka puolelle saarta. Vuoroväliä ja mantereen pysäkkiväliä optimoimalla tuosta voisi saada kelvollisen yhteyden. Parasta olisi, jos silmukkaa voisi ajaa kahteen suuntaan, joka toinen vuoro myötä- ja joka toinen vastapäivään.

Jos kehtaisi, voisi tietysti laskea, kuinka suuren matka-aikasäästön tuo Kuliksen aseman sulkeminen aiheuttaisi kaikille niille vajaalle 200 000 metromatkustajalle, jotka eivät Kuliksen asemaa käytä. Sillä (mikkihiiri)rahalla todennäköisesti kustantaisi aika hulppean bussiliikenteen Kuliksesta keskustaan.

Laajasalon ratikan ohjaaminen Kuliksen kautta ei ole realistista, sillä matka-aika pääpalvelualueelle kasvaisi väistämättä liian pitkäksi.
 
Takaisin
Ylös