Metrolinjan uudet asemat - oranssin linjan täydentäminen

Sinänsä kävelijöiden osuus kilometrin päässä asemasta ei vielä kerro koko väestöstä, koska matkustajaksi valikoituu sitten sellaisia ihmisiä jotka tuon suostuvat kävelemään.

Oma arvioni koskee ensisijaisesti joukkoliikennettä käyttäviä, sillä autoilijat kulkevat yleensä autolla.

Omasta kokemuksesta yleistämisessä, semminkin kun olettaisin suurimman osan tänne kirjoittajista olevan nuorehkoja miehiä, on sellainen pulma että kyllähän sitä kävelee vaikka pari kilometriä jos on terve ja kohtuullisen hyvässä kunnossa, jos ei ole tavaroita, kauppakasseja tai lapsia mukana, jos sää on kiva, jos ympäristön kokee turvalliseksi, jne.

Omassa "otoksessani" on lähinnä lapsiperheitä. Meidän viisihenkinen perheemme (aikuiset ~40 v., lapset 1-13 v.) kävelee metrolle kuvaamallani tavalla. Naapuritalon kaksi vastaavaa (hitusen vanhempaa) lapsiperhettä kävelevät myös. Kaupassa käydään Itiksessä ja sitten kävellään kotiin, myös sateella (ellei se bussi satu kohdalle). Lehtien keskustelupalstoista päätellen kovin monen turvallisuudentunne ei kohene, jos mainitsee Itäkeskuksen. Muutkin naapurit, joiden tiedän käyttävän joukkoliikennettä, kävelevät metrolle, eikä ainakaan heti tule mieleen yhtään pääasiassa bussia käyttävää ihmistä. Lähimmälle pysäkille on matkaa 50-100 metriä. Tietenkään yhden ihmisen tuttavat eivät ole mitenkään yleistettävissä, mutta jos bussinkäyttäjien osuus olisi edes lähes 50%, tässä joukossa pitäisi olla edes joku säännöllinen bussinkäyttäjä. Linjalla 82 vuoroväli on ruuhka-aikaan vain 12 minuuttia, joten bussia ei edes tarvitsisi odottaa pitkään.

Olisi kiinnostavaa tietää, onko metro- tai juna-asemille kulkemista tutkittu missään. Millaiset ihmiset muuttavat asemien lähelle, miten liityntäliikenne vaikuttaa kävelyyn jne. Minulle on tullut vuosien varrella mielikuva, että suunnitelmissa ihmisten oletetaan alkavan käyttää busseja paljon lähempänä kuin todellisuudessa. Olisi kuitenkin mukava tietää, miten oikeasti on.
 
Takaisin
Ylös