Tampereen ja Turun raideliikenteen suunnitteluperiaatteet

Jos joku on menossa Halikosta Turkuun, hän ei ole menossa Salosta Turkuun – vaikka Halikko nykyään kuuluukin Salo-nimiseen kuntaan.

Näin toki on, mutta ei se tee pysähdyksestä silti vielä kannattavaa. Ei Turun päässäkään pysähdytä kilometrin välein.
 
Näin toki on, mutta ei se tee pysähdyksestä silti vielä kannattavaa. Ei Turun päässäkään pysähdytä kilometrin välein.
No, ei paljoa puutu, koska Kupittaa. ;) Lähijunaselvityksessä muistaakseni puhuttiin jotain sellaista, että Turun matkakeskuksen ja Kupittaan välillä pysähdyttäisiin jopa vielä Ikituurissa (YO-kylä) ja Turun asemalta lähteen Portsan kohdalla. Ja idässä tietysti Varissuolla.
 
Pyysin muten tuon kilpailiutuksen materiaalit, julkisia dokumentteja kun ovat. Alan harrastajille ihan mielenkiintoisia dokumentteja.

Itse tarjouspyyntö löytyy tästä ja mielenkiintoisempi, eli sen liitteenä ollut työohjelma tästä. Työohjelmassa on myös liitteenä alustavat suunniteluperiaatteet. Se on toki alustava ja viitteellinen dokumentti, mutta liekö silti ensimmäinen virallinen modernin raitiotien vaatimusmäärittely Suomessa.
 
Kylläpä tulee näin helsinkiläisenä kateelliseksi tuota suunnitteluohjetta/työohjelmaa lukiessa. Voisikohan Helsinki alentua edes sen verran, että ostaisi Jokerin hankesuunnitelmaa varten Tampereelta ja Turulta tuon tekstin pantavaksi Jokerin tarjouspyyntöön? Laajasalossa ja kantakaupungin raitiotielaajennuksissakin olisi tietysti tarvetta, mutta lie toiveunta.

Monilta osin teksti on muuten hämmästyttävän tutun tuntuista. Taitaa olla ohjeen kirjoittaja tehnyt samoista aiheista lukuisia postauksia myös jlf:lle.

Raideleveysvaihtoehdoista tippui sitten yksi pois: nyt edellytetään joko 1435 tai 1524.

Tre&Tku työohjelma sanoi:
Yhteiskaistan reunalla ei saa olla kadunvarsipysäköintiä, joka voi vaikuttaa raitiovaunun kulkuun. Esimerkiksi auton avonainen ovi ei saa ulottua liian lähelle, esimerkiksi kahta metriä lähemmäksi raitiovaunun ulottumaa. Talvella kertyvä lumi ei saa johtaa siihen, että autoja pysäköidään lä- hemmäksi raitiotietä kuin kesällä.

Tämä olisi hyvää opiskeltavaa esimerkiksi sille KSV:n virkamiehelle, jonka mielestä Liisankadun kadunvarsipysäköinnissä ei ole mitään vikaavikaavikaavikaa. Niin, tai sille virkamiehelle, joka haluaa suunnitella vastaavia, olkoonkin että vähän väljempiä, katuja Kruunuvuorenrantaan. Kuoreveden kunnankansliassa on edelleen tilaa.
 
Turkulaisena, joka on aina pitänyt "Turku vs. Tampere"-vitsailua väsyneenä ja kumpaakin kaupunkia nöyryyttävänä pelleilynä, joka asettaa aivan turhaan kaksi täysin erilaisella elinkeinorakenteella varustettua kaupunkia vastakkain, tämä virallisen tason yhteistyö mustana valkoisella saa lähes euforisia tuntemuksia aikaan.

Jos Turku ja Tampere tekisivät enemmän yhteistyötä, pk-seutu ei ehkä olisi niin dominoiva taloudenkeskus Suomessa kuin se nyt on. Koska Turun ja Tampereen vahvuudet ovat täysin erilaisia, ne kaupunkeina vain täydentävät toisiaan, mutta sitten annetaan jonkun asukaslukukilvoittelusta lähteneen vanhan jäkiskatsomo-tasoisen läpänderin pilata yhteiset mahdollisuudet.

Nyt nähdään, että Turku ja Tampere saavat yhdessä aikaan laatua, ja (ainakin minussa) suunnatonta mielihyvää.
 
Koska Turun ja Tampereen vahvuudet ovat täysin erilaisia, ne kaupunkeina vain täydentävät toisiaan, mutta sitten annetaan jonkun asukaslukukilvoittelusta lähteneen vanhan jäkiskatsomo-tasoisen läpänderin pilata yhteiset mahdollisuudet.

Totta. Mietipä tuota: teknologiaklusteri + bioklusteri, suosittu huvipuisto ja keskiaikainen linna, historiaa 1100-luvulle mutta katsoo dynaamisesti tulevaisuuteen, merisatama ja paljon järviä jne. jne. Sekä tietysti Muumit (Naantali) + Muumit (Metso).

Suoraan sanottuna olen aina uskonut että tämä maajoukkuekisa on katalien helsinkiläisten juoni. ;) Hajoita ja hallitse. Olen Tampereelta kotoisin ja opiskelin Turussa. Sitten palasin töihin Tampereelle. Kulttuurieroja toki on, mutta missään vaiheessa en tuntenut ylemmyyden- tai alemmuudentunnetta vaan sympatiaa.
 
Takaisin
Ylös