Uuden hallituksen liikennepolitiikka?

Mutta sen sijaan tuolla rahalla hoituisi tarvittavat järjestelyt ratapihalla nykyisten pullonkaulojen korjaamiseksi. Onkohan toiveajattelua, että raha olisi ajateltu tätä varten...
Hesarin jo torstaina ennen hallitusneuvottelujen päätöstä julkaisemassa jutussa on toinen selitys sille, miten Pisara syntyisi valtion 100 M€ satsauksella:
Hesari sanoi:
On väläytetty mallia, jossa Pisararata rahoitettaisiin yhtiömuotoisesti ja valtion osuus olisi noin neljännes arviolta 800 miljoonan euron hinnasta.
Tätä pidän kyllä sekä toiveajatteluna että itsensä pettämisenä. Yksityinen raha ei ollut kiinnostunut edes keskustatunnelin rahoittamisesta, vaikka kyse oli autoiluhankkeesta. Miksi yksityinen sektori rahoittaisi Pisaraa muuten kuin lainaamalla paljon kovemmalla korolla kuin millä valtio ja kunnat saavat rahaa lainaksi? Tämä olisi tilanne, jos Pisara rakennettaisiin yksityisen sektorin rahoittamana PPP-hankkeena, joka kansankielellä sanottuna on sama kuin osamaksu.

Se, mistä Hesari kirjoittaa, tarkoittanee sitä, että julkinen toiminta siirretään osakeyhtiömuotoon kuten Länsimetro Oy, jolloin Oy:n ottamat lainat eivät muka ole kunnan tai valtion lainoja ja eivät muka rasita mitenkään julkista taloutta. Näinkö saataisiin HSL-kuntien valtuustot luulemaan, etteivät ne ole vastuussa ja joudu maksamaan hanketta. Mutta ilman minkäänlaista sananvaltaa asiassa ja julkisuudelta piilossa hoidettuna, koska julkisuuslaki ei koske edes 100 %:sti julkisesti omistettuja yhtiöitä.

Erikoisena pidän myös sitä, että valtio maksaisi vain 25 % valtion rataverkon osan rakentamisesta. LIIPO:n linjaus on 50 % ja Vantaalle rakennetusta Kehäradasta valtio maksaa enemmän kuin 50 %.

Ylipäätään näistä hankkeista ei pidä tehdä minkäänlaisia rakentamispäätöksiä ennen kuin HSL:n infrasopimus ja sen kautta todelliset maksajat ovat tiedossa.

Antero
 
Mun teoriani on että Pisaran rakentaminen edellyttää todellista sitoutumista kustannuksiin sitä käyttäviltä kunnilta eli ei pelkästään Helsingiltä, ja että se kytketään jotenkin metropolihalinnon synnyttämiseen. Eli vaatii ensin joko metropolihallinnon jolla on oikeus rahoittaa Pisara tai kuntaliitoksia.

Käytännössä Espoo voisi siis kaataa koko Pisaran, mutta Espoolle luvatut länsimetrorahat ovat jonkinlainen pantti siitä että näin ei tapahdu.

Espoolaisena tuntuu vähän hölmöltä että Espoo pääse lypsämään oikein urakalla, eikä se ole ensimmäinen kerta, mutta toisaalta siirtyy se tehorakentamisen painopiste sinne minne se kuuluu eli länsimetron/länsiväylän varteen.

Miksi kehäradasta valtio maksoi 50% eikä 33% johtuu siitä että valtion eri laitokset, mm lentoasema sen varrella hyötyvät siitä suhteessa paljon, ja valtio omisti myös kiinteistöyhtiöidensä kautta maat jolle Kivistön lähiö rakennetaan, mutta Vantaa maksaa kunnallistekniikan.

t. Rainer
 
... ja tän piti olla elvytystä. Taitaa mennä tämä ja seuraavakin lama, ennen kuin Pisara vaikuttaa talouteen sitä tai tätä.
Vaikuttaahan Pisara heti. Se estää viemästä eteenpäin sellaisia hankkeita, jotka ovat toteutettavissa nopeasti ja joista olisi myös nopeasti hyötyä vaikutusalueellaan. Saavutettavuuden ja liikenneyhteyksien paraneminen siellä, missä molemmista on pulaa, piristää taloutta. Tämä piristys jää tulematta. Eikä Pisara tuo tällaista piristystä, vaikka se joskus tulevaisuudessa rakennettaisiinkin, koska Pisaralla on marginaalinen merkitys koko kantakaupungin saavutettavuuteen ja taloudelliseen toimintaan ylipäätään.

Antero
 
Vs: Eduskuntavaalit 2015

Mitä ajatuksia vaalien tulos herättää joukkoliikenteen ja sen eri hankkeiden kannalta?

Äkkiseltäänhän tuo on fullkomlig katastrof, jos hallituspohjaksi tulee kesk+ps+kok. Joukkoliikenne ei todellakaan liene tuon kombinaation yhteinen prioriteetti. Asiassa on sitten varmasti lieventäviä asianhaaroja. Kaupunkisuunnittelun suunta on jo muuttunut, Suomessa ja muualla, riippumatta siitä, onko Vanhanen ministerinä vai ei.
 
Siltähän tuo näyttäisi - etenkään pääkaupunkiseudulla tuskin löytyy valtion tukea millekään suurelle liikennehankkeelle (muillekaan kuin joukkoliikenteelle) koska keskustan etu ei ole näyttäytyä pääkaupunkiseutua suosivana tai edesauttaa muuttoliikettä sinne. Suurimmalle osalle perussuomalaisista tämä linja sopinee. Siinä jää sitten kokoomus (tai demarit, jos Sipilä ja Stubb eivät pääse sopuun hallitusohjelmasta) yksin pääkaupunkiseutuakin ymmärtävänä puolueena. Toki edelliset vaalit osoittavat, että hallitusneuvotteluissa voi tapahtua yllätyksiä siinä, mitkä puolueet lopulta valtaan pääsevät. Täytyy myös lisätä, että vaalikoneissa ei yleensä juuri joukkoliikennekysymyksiä ole, joten ainakin minulle monien puolueiden linjaukset ovat aika hämärän peitossa. Esimerkiksi Hesarin hallituskone ei siis tässä auta yhtään.
 
Tämä on näitä harvoja hetkiä, kun olen iloinen meidän törkeän laajasta ja kieroutuneesta hyväveliverkostosta. Toivottavasti tekevät asiat äärimmäisen haastaviksi Sipilän piirille. :lol:
 
Vs: Eduskuntavaalit 2015

Äkkiseltäänhän tuo on fullkomlig katastrof, jos hallituspohjaksi tulee kesk+ps+kok. Joukkoliikenne ei todellakaan liene tuon kombinaation yhteinen prioriteetti. Asiassa on sitten varmasti lieventäviä asianhaaroja. Kaupunkisuunnittelun suunta on jo muuttunut, Suomessa ja muualla, riippumatta siitä, onko Vanhanen ministerinä vai ei.

Mä olen tyytyväinen jos ylipäänsä länsimetro ja kehärata saadaan valmiiksi;)

Joka tapauksessa kyseiset puolueet ovat kilvan kosiskelleet autoilijoita, autovero pitää poistaa tavalla tai toisella ja laittaa maksumiehiksi joukkoliikenteen käyttäjät. Jos autovero korvataan käyttömaksun korotuksella, niin mun pitää miettiä tosi tarkkaan kannattaako mun enää kulkea joukkoliikenteellä töihin, jos joudun maksamaan kuukaudessa enemmän siitä että omistan auton jota pidän parkkipaikalla suurimman osan ajasta kuin mitä maksan joukkoliikenteen kausilipusta. Autosta luopuminen ei mun kohdalla onnistu sekään, mun perheenjäsenten terveydessä on sellaisia puutteita että joudun joskus kuskaamaan heitä, että jonkinlainen kottero meillä on joka tapauksessa oltava. Ja on turha nimitellä meitä jotka kuljemme joukkoliikentellä töihin miksikän vapaamatkustajiksi koska matkaliput ovat todella kalliit ja työmatkakulujen verovähennysoikeuden omavastuu on niin korkea nykyisin että edes seutulipusta ei tahdo saada mitään vähennnyksiä työmatkasta, toisin kuin ne dieselkärryllä Nurmijärveltä Stadiin ajavat.

Autopuolue valittaa kanssa siitä että Suomen tiet ovat niin ja niin huonokuntoisia, ja että kaikki liikenteen määrärahat pitää nyt ohjata niiden korjaamiseen asianmukaiseen kuntoon ja raidehankkeet unohtaa. Kun itse olen ajanut eri puolella Suomea niin en muista että milloinkaan olisivat tiet ainakaan ruuhka-Suomen ulkopuolella olleet niin hyvät kuin nykyisin. Viikonloppuisin on tietenkin kovat ruuhkat mutta ei teitä rakenneta sen perusteella miten paljon autoja liikkuu juhannus tai pääsiäispyhänä. Huonokuntoisia ja kuoppaisia teitä näkee ainoastaan Helsingin seudulla koska ne kuluvat niin nopeasti ja ovat kaupunkien eivätkä valtion maksamia.

t. Rainer
 
Vs: Eduskuntavaalit 2015

Mä olen tyytyväinen jos ylipäänsä länsimetro ja kehärata saadaan valmiiksi;)

Kehäradan sössiminen tässä vaiheessa osoittaisi systeemiltä jo maailmanluokan huonoutta (mikä oisi tietysti parempi kuin olla umpitylsä keskinkertaisuus).

Kun itse olen ajanut eri puolella Suomea niin en muista että milloinkaan olisivat tiet ainakaan ruuhka-Suomen ulkopuolella olleet niin hyvät kuin nykyisin.

Mulla on kans usein ollut semmoinen olo, että teiden kunnosta pyritään rummuttamaan kriisitietoisuutta perin tarkoitushakuisesti, ja maalaamaan kuva vanhoista hyvistä ajoista, joita ei tosiasiassa ole koskaan ollut. Vaatimustasot ovat nousseet, virallisesti ja muuten, aika paljon Lada-ajoista. Omalta osaltani tämä on kyllä mutuilua, kun en ole mitenkään kattavasti autoillut koko maassa.
 
Vs: Eduskuntavaalit 2015

Huonokuntoisia ja kuoppaisia teitä näkee ainoastaan Helsingin seudulla koska ne kuluvat niin nopeasti ja ovat kaupunkien eivätkä valtion maksamia.
Samaa mieltä tästä. Esimerkiksi Kuopiossa kadut ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Vantaalla. Yksi syy teiden huonoon kuntoon pk-seudulla saattaa olla Etelä-Suomen talvi - tai siis "talvi". Kun lämpötila poukkoilee pakkasen ja plussan puolella, niin jäätyneet sulamisvedet jättävät oman jälkensä tiehen.

Ja jos tuo Autopuolue on sitä mieltä, että autotiet ovat huonossa kunnossa, niin katsoisivat hieman ympärille: kevyen liikenteen väylät ne vasta huonossa kunnossa ovatkin. Laitoin viime kesänä palautetta Vantaan kaupungille eräästä todella heikossa kunnossa olevasta kevyen liikenteen väylän kohdasta. Syyskuuhun mennessä en saanut vastausta palautteeseeni eikä tuota paikkaa myöskään korjattu. Noh, viestini on tallessa, joten lähettänen sen uudestaan Vantaan kaupungille ja kyselen asiasta uudemman kerran. ;)
 
Takaisin
Ylös