Uuden hallituksen liikennepolitiikka?

Vanhasen porvarihallitus tuon määrittelyn teki, jopa niinkin kaukana kuin Oulu. Iisalmen työssäkäyntialueeseen voisi kuulua, mutta ei kai Iisalmella paljoa työtä missä alueella käydä, ja taitaa kuulua Kuopion työssäkäyntialueeseen.
 
HSL:n hallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki vaati eilen HS:ssa kilpailua junaliikenteeseen, koska VR-Yhtymä ei kykene hoitamaan enää junaliikennettä missään oloissa. Liikenneministeri vastasi, että vika ei ole VR-Yhtymässä vaan radoissa, eikä kilpailua tarvita.

Onko ministerin vastaus uuden hallituksen linjaus vai jälleen kerran sitä, että ministeri kysyy junaliikenteeseen liittyvät asiat VR-Yhtymästä eikä ministeriössä käytetä omaa harkintaa lainkaan?

HS:n jutussa sanottiin, että tarvitaan lakimuutoksia ja kilpailutuksen aloittaminen kestää 5–6 vuotta. Muuten HSL olisi valmis kilpailutukseen 2018. Asiathan eivät ole näin. Lainmuutoksia ei tarvita, VR-Yhtymän monopoliasema perustuu yksinomaan yksityisoikeudellisiin sopimuksiin, niin valtion kuin HSL:n liikenteenkin osalta. Jos HSL on tyytymätön VR-Yhtymän palveluun, sopimuksessa lienee irtisanomislauseke ja HSL voi irtisanoa sopimuksen.

Ongelmalta toki voi tuntua, kenen kanssa HSL VR-Yhtymää kilpailuttaisi. Todellisuudessa se ei liene isokaan ongelma. Yritys, jolla on EU-alueella toimilupa, voi tulla kohtalaisen helposti toimimaan myös Suomeen. TraFilla tuskin on kanttia evätä minkään suuden eurooppalaisen rautatieliikennöitsijän toimilupaa Suomessa. Tuskin minkään niistä voi väittää pärjäävän turvallisuudessa huonommin kuin VR-Yhtymä. Ja ihan vierestä löytyy toinen lähijunaoperaattori, jolla ei ole täällä Helsingissä VR-Yhtymän jatkuvia ongelmia. Lukija saa arvata, kuka tämä toinen on! :)

Kalustokaan ei ole ongelma. HSL omistaa käytännössä kohta hyvän satsin Sm5-junia. VR-Yhtymä toki voi tehdä kiusaa ja kieltäytyä vuokraamasta omia joutavaksi jäämiään junia, mutta siinä vaiheessa jopa omistajaohjauksessakin voi löytyä VR-Yhtymästä riippumatonta ajattelua. Toisaalta, iso eurooppalainen saa parissa vuodessa tilatuksi uusiakin junia tarvitsemansa määrän. Eikä niihin tarvita edes kotimaista rahoitusta tai kalustoyhtiötä. Vaihtoehtona sillä isolla on myös irrottaa kalustoa jostain muualta, varustaa ne hieman leveämmillä telelillä ja ehkä virittää sähkölaitteet sietämään 25 kV 15 kV:n sijasta sekä tuoda tänne. Ei se niin vaikeata ole ottaa toisen maan erityisolosuhteista kalustoa Suomen erityisolosuhteisiin.

Eli ei muuta kuin toimeksi vain HSL:ssä, Tatu!

Antero
 
Liikenneministeri vastasi, että vika ei ole VR-Yhtymässä vaan radoissa, eikä kilpailua tarvita.

Konduktööripulakin vissiin sitten johtuu radoista. No, johtuuhan se, kun ylityökiintiöt tulivat täyteen talven myöhästelystä, joka johtui radoista. VR:llä tosin oli puoli vuotta aikaa tehdä asialle jotain. Mutta ehkä kesälentsutkin johtuvat radapidosta.
 
Mainittu "kilpaileva" lähiliikenneoperaattori naureskelee partaansa, kun junissa ei ole konnareita koskaan ollutkaan. Ei pahemmin tule peruutuksia konnaripulan takia ;)
 
Eihän HSL:n tarvitse välttämättä edes kilpailuttaa lähijunaliikennettä. Sehän voi hankkia sen samalla tavoin kuin Länsimetronkin liikenteen HKL-Metroliikenteeltä. Rautateillä ei ole PSA:n mukaista kilpailuttamisvelvollisuutta.

Jännä juttu muuten: VR:llä on yksinoikeussopimukseen perustuva velvoite tämän vuoden aikana lanseerata oma matkakortti. Kysyin asiasta tutulta VR-lipunmyyjältä, eikä hän ollut kuullutkaan asiasta. Sopimus velvoittaa VR:ää niinikään solmimaan seutulippusopimukset toimivaltaisten seudullisten viranomaisten (= Tampere, Hämeenlinna, Lahti, tulevaisuudessa hyvällä säkällä myös Turku) kanssa, mikäli perusehdot (ISO 14443, clearing yms.) täyttyvät.

Miksi näistä asioista ei puhuta julkisuudessa?


Lähde:
http://www.rautatiematkustajat.fi/VR_osto.pdf

---------- Viesti lisätty kello 18:29 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 18:27 ----------

Mainittu "kilpaileva" lähiliikenneoperaattori naureskelee partaansa, kun junissa ei ole konnareita koskaan ollutkaan. Ei pahemmin tule peruutuksia konnaripulan takia ;)
Käsittääkseni rautatieliikenteessä konduktööri on pakollinen. Tosin riittää 1 per juna, loput voivat olla näitä "junamyyjiä" eli rahastajia.
 
VR:llä on yksinoikeussopimukseen perustuva velvoite tämän vuoden aikana lanseerata oma matkakortti.

Millä perusteella? Minä ainakin löysin sopimuksesta vain toteamuksen "Liikenteenharjoittajan oman matkakortin käyttö on tarkoitus aloittaa vuonna 2011."
 
Kirjaus "Edistetään kaupunkiseutujen lähiraideliikenteen kehittämistä." tarkoittaa nimenomaan sitä, että Tampereen ja Turun raitiotien ja paikallisjunien toteutus etenee, huomaa monikko. Varsinaiset ratkaisut tehdään liikennepoliittisessa selonteossa.

Liikennepoliittisen selonteon valmistelun virkamiestyöryhmän tilannekatsauksesta 3.2.2012 löytyy tällainen kirjaus:
Minna Kivimäki sanoi:
Suurimpien kaupunkiseutujen (Helsingin, Turun ja Tampereen seudut) raideliikenneinvestointien suunnittelussa ja rakentamisessa lähtökohtana on, että valtio avustaa metroa ja pikaraitioteitä 30 %:n rahoitusosuudella ja osallistuu kaupunkirataan 50 %:n rahoitusosuudella.
 
Tuo on linjauksena parempi kuin olisin saattanut uskoa. Toivottavasti menee ongelmitta läpi! Taitaa olla niin, että Tampereen ja Turun raitiotiehankkeet on aloitettava nyt tai ei koskaan. Jokeri samoin. Jos nimittäin tätä tilaisuutta ei nyt käytetä, niin mahtaako toista tullakaan?

Ja muuten: yksi syy lisää maalata ne Laajasalon ratikat oransseiksi. Ihan oikeasti.
 
Hyvä kirjaus.

Ja muuten: yksi syy lisää maalata ne Laajasalon ratikat oransseiksi. Ihan oikeasti.

Jaa-a, pikaratikalla lienee mahdollista painella valtiorahoitteisesti myös muun kuin oranssin värisenä. Ja 50 pinnan ratkaisu tuonne lienee suhteellisen haastellista toteuttaa.
 
Maalataan Helsingin tulevat pikaratikat yläosastaan keltaisiksi ja alaosastaan oransseiksi. Näin ne ovat ikään kuin perinteisen ratikan ja metron välimuotoja myös ulkokuorensa osalta.
 
Takaisin
Ylös