Puolilippu HSL-alueelle

Melko kallista - Joukkoliikenne on.

Tämä. Mitä sitä keksimään pyörää uudestaan, kun Lontoossa se ollaan jo tehty. "Oysterin" lisäksi sitten vielä normaalit kertaliput, muuta ei tarvita.
Mihin kertalippua tarvitaan? Yleensä ihminen, joka satunnaismatkustaa joukkoliikenteellä paikasta A paikkaan B tulee myös takas paikasta B paikkaan A. Esimerkiksi matkailijat, maakuntien palaveeraajat (junalla Helsinki C:hen ja sieltä hukkaputkella Keilaniemeen esimerkiksi) jne. Ainoa matkustajasegmentti, jolle kertalippu voisi olla parempi kuin päivälippu on laivalla ja lentokoneella saapuvat kauttakulkumatkustajat, joille on kuitenkin olemassa usein vaihdoton EB-yhteys kaikenmaailman Kouvostoliittoihin suoraan terminaalista.

Tässä mallissa arpominen kertalipun ja päivälipun välillä poistuisi, kun päivälippu maksaisi suunnilleen saman kuin kaksi nykyistä kertalippua (meno + paluu), mutta tarjoaisi lisäksi rajattomat matkat saman (kalenteri)vuorokauden aikana.
 
Pointti taisi kuitenkin olla se, että asiakasryhmät jotka tarvitsevat kertalippua mutta eivät koko päivän lippua ovat lähinnä matkailijoita. Heille muutaman euron lisä päivälipusta ei ole kynnyskysymys, koska tulo- ja menomatkat maksavat kuitenkin kertaluokkaa enemmän.
 
:p

Foorumympäristö saattaa hieman sumentaa todellisuutta tuolla ulkona.

Pointti taisi kuitenkin olla se, että asiakasryhmät jotka tarvitsevat kertalippua mutta eivät koko päivän lippua ovat lähinnä matkailijoita. Heille muutaman euron lisä päivälipusta ei ole kynnyskysymys, koska tulo- ja menomatkat maksavat kuitenkin kertaluokkaa enemmän.
Nimenomaan näin. Nykyään matkailijan pitää etukäteen miettiä oma matkustuskäyttäytyminen päivän mittaan, että kumpi tulee halvemmaksi: riittääkö kaksi kerta-/kännykkälippua, vai pitäisikö varmuuden vuoksi ostaa matkailijalippu? Selkeä 5 € tasaraha päivälipusta olisi houkutteleva, helppo ja huoleton tuote, joka olisi vieläpä sopivan hintainen.
 
Kertalippu on ihan perustuote joka palvelussa. Eivät satunnaisesti joukkoliikennettä käyttävät välttämättä kelaile sitä kuinka monta reissua sitä nyt tulee tehtyä vuorokauden sisällä, saatika sitten jaksa optimoida tässä tapauksessa hyötyään. Siinä jää monelle joukkoliikenteen kustannustasosta aika rapsakka kuva, kun kuski lyö kouraan vitosen lipun kilometrin matkalle. Muutenkaan en pidä tuollaista yhdensuuntaista joukkoliikennematkaa minään kovinkaan ihmeellisenä juttuna, vaan uskon että niitä harrastetaan ihan kohtuu määrin. Päiväliput ym. hömpötykset voi aivan hyvin kytkeä tähän "Oysteriin", jonka jokainen jota asia kiinnostaa edes vähäisessä määrin voi hankkia.
 
Se kynnys jonkun osterin ostamiseen on niin paljon korkeampi kuin paperille tulostetun "kertalipun" (oli voimassaoloaika sitten 60, 90 tai 1440 min), että tällä vain karkoitettaisiin suuri osa matkustajia. Tampereella on käytössä juurikin kortille ladattava matkailijalippu, jota myydään viidessä paikassa (sentään myydään joukkoliikenteen asemilla). En tiedä kortin suosiosta, mutta ainakin tuollainen piletti on paljon hankalampi ostaa.

Mun mielestä jää aika "rapsakka" kuva, jos kuski sanoo että "5 € kiitos", ja tulostaa lapun, jossa sanotaan "Päivälippu/Dagsbiljett VOIMASSA/GÄLLER 19.9.2011 HELSINGIN ALUEELLA/I HELSINGFORS". Kalenterivuorokausi totta kai olisi printattuna kaikkein isoimmalla tekstillä.

Tällöin olisi matkustajan oma asia, miten sillä lipulla matkustaa. Voi matkustaa vain kerran tai kuinka monta kertaa tahansa lipun voimassaoloaikana, samahan on laita nykyisenlaisessakin kertalipussa – joskin aikaikkuna vaihdolle on vain 60/80 min.
 
Seutuliikenne (koko seutu, Keravaa ja Kirkkonummea myöten)
Päivälippu 10 €, (matkakortilla 8 €)
Asiointilippu (voimassa klo 9-14) 5 € (matkakortilla 4 €)
Hurja hinta. Nykyään seutulippu on kulkuneuvosta ostettunakin 4 €, matkakortilla kai 3,40 € luokkaa. Sisäisen kokopäivälipun hinta sinulla kuitenkin vastasi 2x nykyinen kertalippu.

Ja ei, matkalla Tikkurilasta Helsinkiin minua ei yhtään lohduta tieto, että saisin matkustaa samalla lipulla Keravallekin.
 
Niin no. Itse ajattelin aluksi koko seudulla kelpaavaa 5 € lippua, mutta sitten palasin rahoituksellisiin realiteetteihin ja keksin sitä kautta tuon 10 € päivälipun (nykyään 12 €, sisäinen vrk-lippu 6,80 €).

Siinä olet kyllä oikeassa, ettei se saisi olla kalliimpi kuin 2x nykyinen kertalippu = menon ja paluun hinta.
 
Ei se matkustaja ajattele että 5 eurolla saa tehdä paluumatkankin. Psykologisessa mielessä matkustaja ostaa mieluumin 2 2,5 euron lippua kuin yhden 5e lipun eikä tätä sovi sivuuttaa.
 
Psykologisessa mielessä kahden nykykertalipun hintainen päivälippu olisi helppo markkinoitava: "matkusta tänään niin paljon kuin haluat kahden kertalipun, menon ja paluun hinnalla!"Lippu tuntuu kalliilta vain sille väestönosalle, joka tankkaa autoakin viisi litraa kerrallaan.
 
Ei se matkustaja ajattele että 5 eurolla saa tehdä paluumatkankin. Psykologisessa mielessä matkustaja ostaa mieluumin 2 2,5 euron lippua kuin yhden 5e lipun eikä tätä sovi sivuuttaa.
Mutta monet ehtivätkin palata samalla lipulla takaisin välttäen 5 euron hinnan.
 
Mutta monet ehtivätkin palata samalla lipulla takaisin välttäen 5 euron hinnan.

Totta. Tämä oli mielessäni kyllä mutta olin varma että siitä tulee ininää ettei missään käy niin nopeasti ;) Itse ostan kertalipun lähinnä kun tunaroin kausilippuni vanhaksi. Ostan kertalipun ja menen lataamaan kortin. Kyllä mulla päre palaisi jos halvin kertalippu olisi 5 euroa. Ja en nyt vaan mitenkään ymmärrä mitä lisäarvoa siitä saisi että pitäisi ostaa 5e lippu 2x2,50e:n sijaan.
 
Tähän tunarointiin kerta-/päivälippua parempi ratkaisu olisi nettilataus ja jälkilaskutusperusteinen matkustaminen, ihan samaan tapaan kuin kännykkäliittymiä saa sekä laskulla että prepaidina.

Se ilo siitä päivälipusta kuitenkin olisi, että sillä voisi lasketella menemään loppupäivän ajan ja ottaa se matkakortti esille vasta seuraavana päivänä. Nythän se 2,50 € on täysin ylimääräistä sakkomaksua siitä, että unohti ladata.
 
Lontoossa tariffialueiden 1-2 kertalippu on £4.00 ja päivälippu (ruuhka-aikojen ulkopuolella eli klo 9.30 jälkeen koko loppupäivän) £6.60. Minusta tuo on aika houkutteleva hintasuhde. Päivälippu joka kattaa myös aamun ruuhka-ajan olisi £8.00.

Päivälippu saisi maksimissaan maksaa 2x kertalipun hinnan ollakseen oikeasti houkutteleva vaihtoehto. Muuten matkustaja arvuuttelee että tuleekohan sitä meno-paluun lisäksi matkustettua vielä kolmaskin matka. Silloin saattaa riskin minimoidakseen ostaa kertaliput ja jättää sen kolmannen matkan kokonaan tekemättä (tai tekee sen autolla, jos mahdollista).

Muuten, Oyster-kortilla kertamatka tariffialueella 1 olisi £1.90 ja alueilla 1-2 £2.50 paitsi sielläkin aamuruuhkan jälkeen £1.90. Aika iso hintaero kertalippuihin. Ja aika kova hintataso muutenkin. Mutta se täytyy sanoa, että hintojen porrastus sinänsä vaikuttaa oikeaan suuntaan ohjaavalta.
 
Takaisin
Ylös