Kivenlahden metro

Metron pääasiallinen tarkoitus kaiketi oli saada bussit pois Länsiväylältä. En sano, että oli oikea ja hyvä tarkoitus. Jos Espoon kaupunkikeskuksia on tarkoitus palvella runkolinjoilla, ja runkolinjojen ei ole tarkoitus kiemurrella ympäriinsä, niin asia pitäisi kai hoitaa siten, että matkustajat vaihtavat Länsimetrosta Jokeriin Keilaniemessä (kun Jokeri ei vastaisuudessa kulje Tapiolaan) ja Jokeri II:seen Matinkylässä.

Metrolla on monta tarkoitusta kuten saada bussiralli pois Ruoholahden ja Kampin väliltä 8etä Helsinki voi toteuttaa ilman höiriöitä asuntorakentamista Jätkäsaareen ym) sekä palvella etelä-Espoon suurten aluekeskusten, työpaikka-alueiden ja Otaniemen liikennettä. Jos joitakin busseja jää sahaamaan Kehäykkösen liittymän ja länsiväylän länsipään välillä niin ei se tie tukkoon siitä mene. Matkustajat pääsisivät silti suht nopeasti Hesinkiin koska metro ei ole Keilaniemen ja keskustan välillä yhtään hitaampi kuin bussit, varsinkaan ruuhka-aikaan.

Sitä epäilen vahvasti että Matinkylän bussiterminaalista tulee susi jos kaikki bussit sinne ohjataan nykyisiä kapeita kujia pitkin länsiväylän rampeista. Sinne pitäisi ajaa vain niiden bussien jotka tulevat lähiseuduilta.

Ongelma on siinä että koko Iso-Omenan seutu rakennettiin juuri ennekuin oli mitään tietoa metron tulemisesta ja siksi sen uudelleenjärjestely liityntäliikennettä varten tulee olemaan tuskallista.

t. Rainer
 
Jos metro olisi joukkoliikennehanke, niin Espoo maksaisi itse yhden asemavälin jatkon sinne Suomenojalle. Rahaahan on.

Mutta eipä tuollainen pikkuosuus taida tunneliveljiä kiinnostaa. Taitaa Louko olla hätää kärsimässä, kun tunnelia porataankin seuraavaksi Helsingissä.
 
No, onneksi Kyllönen ei enää ole liikenneministeri ja toivoa sopii, että uusi liikenneministeri ei suhtaudu yhtä kielteisesti joukkoliikenteeseen, vaan että hallituksen loppumetreillä saadaan Länsimetron rahoituspäätös.
Se, että on kielteinen ylihintaiselle ja hyödyiltään kyseenalaiselle metrohankkeelle, ei ole kielteisyyttä joukkoliikenteelle, vaan sen puolustamista, että rajalliset rahat käytetään hyödyllisempiin joukkoliikennehankkeisiin.

Kun Rainerkin on täällä ollut kovin luokkatietoinen, niin kannattaa huomioida, että äänekkäimmät parkujat Kivenlahden metrorahojen menettämisestä ovat olleet Espoon kokoomuslaisia. Se varmaan kertoo ihan tarpeeksi siitä, onko tässä metroprojektissa kyse ensisijaisesti joukkoliikenteen, vai ihan jonkun muun asian ajamisesta.
 
Jos rantaradan varteen rakennetaan uusia kerrostaloalueita varmaan SDP ja vihreät hyötyvät eniten. Alueille muuttaa kuitenkin enimmäkseen köyhiä ja paljon autottomia.

Ja RKP koska maat joille rakennettaisiin omistaa heidän nimeämänsä "luottamushenkilönsä" Espoon eri poliittisissa elimissä lautakuntia myöten. Huom Pisarankin rakentaminen lisää rantaradan käyttömahdollisuuksia eli helpottaisi monen Espoosta junalla kulkevien pääsyä Helsinkiin.

Ja kyllä joka hushollilla auto on mutta toinen juttu on että haluaako sitä rikkoa Turun motarilla jossa ajetaan audi-kiimaisten määräämien sääntöjen mukaan.

---------- Viestit yhdistetty klo 13:25 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:24 ----------

Kun Rainerkin on täällä ollut kovin luokkatietoinen, niin kannattaa huomioida, että äänekkäimmät parkujat Kivenlahden metrorahojen menettämisestä ovat olleet Espoon kokoomuslaisia. Se varmaan kertoo ihan tarpeeksi siitä, onko tässä metroprojektissa kyse ensisijaisesti joukkoliikenteen, vai ihan jonkun muun asian ajamisesta.

Juuri niin!

t. Rainer
 
Viimeksi muokattu:

Espoon kokoomus on sentään pystynyt samaan aikaan aikaan Länsimetron ensimmäisen vaiheen. Ratikkapuolueen viherpunikkihörhöjen kyvyt sen sijaan näyttävät rajoittuvan metrohankkeiden sabotointiin, joka voi hyvällä tuurilla onnistua vain silloin kun lapsellisen helposti omien aivopestävissä oleva joukkoliikenteestä mitään ymmärtämätön kainuulaiskommari on liikenneministerinä. Toisaalta voihan metrojatkon, todennäköisemmin väliaikaisen, torppaamisenkin joku älyn jättiläinen nähdä voittonakin, pienenpienistä asioista lienee ratikkapuolueen pakkokin iloita, kun ratikkapuolueen todelliset saavutukset joukkoliikenteen kehittymisessä ovat jatkuvasti samaa tasoa kuin Italian sotasaavutukset toisessa maailmansodassa. :)
 
Ottiko tuo metron tössäys noin koville?

Joo, ketuttaahan tämä tarpeeton viivytys. Tosin Mini-Pisaran rakentaminen käytännössä varmistui, joten viikko ei ollut sentään ihan täynnä huonoja uutisia. Jos jompikumpi olisi pitänyt valita, toki Pisara naukattaisiin ensin.

Kanin poliittisen lokaruiskaukseen ja äärivasemmiston vastuunpakoon ärsyyntynyt metromies toki vastaa täyttämällä lokatykkikaluston säiliöt Suomenojan jätevedenpuhdistamon sisääntulosta. Puhdistamokin nyt haissee tuolla paikalla pidempään kun metron rakentaminen näyttää viivästyvän. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, toki nyt oppositiossa ei vasemmistoliitto voi edes metrojatkoihin enää vaikuttaa, puolueen vaikutusmahdollisuudet eduskunnassa ovat siis jatkossa samaa luokkaa kuin ratikkapuolueella ilman liittolaisia. :)
 
Viimeksi muokattu:
Espoon kokoomus on sentään pystynyt samaan aikaan aikaan Länsimetron ensimmäisen vaiheen. Ratikkapuolueen viherpunikkihörhöjen kyvyt sen sijaan näyttävät rajoittuvan metrohankkeiden sabotointiin, joka voi hyvällä tuurilla onnistua vain silloin kun lapsellisen helposti omien aivopestävissä oleva joukkoliikenteestä mitään ymmärtämätön kainuulaiskommari on liikenneministerinä. Toisaalta voihan metrojatkon, todennäköisemmin väliaikaisen, torppaamisenkin joku älyn jättiläinen nähdä voittonakin, pienenpienistä asioista lienee ratikkapuolueen pakkokin iloita, kun ratikkapuolueen todelliset saavutukset joukkoliikenteen kehittymisessä ovat jatkuvasti samaa tasoa kuin Italian sotasaavutukset toisessa maailmansodassa. :)

Huumori tai ei, kaikki Petterin kirjoituksia ei tosiaankaan pitää ottaa vakavasti mutta kyllä hän osaa taas kerran laskea tämän keskustelufoorumin tasoa lähes nollapisteelle.
 
Vai sellaisen kohtalon 'Epoon metro' sitten sai. Jatkot aikaisintaan 2020-luvulla.

Se tarkoittaa muutamaa asiaa, joihin Espoon päättäjätkin alkavat reagoida, kunhan nyt ensin esittivät kannattajilleen 'mielipiteensä'.

On varmaa että

- Suorat bussilinjat loppuvat kun metroliikenne käynnistyy

Lähes varmaa että

- Liityntäliikennettä ei todellakaan keskitetä Matinkylään

Tästä seuraa että

- Metroa jatketaan Finnooseen

Mutta mitä valtuusto päättää itse liikennöintitarvehankkeestä?

Tuleeko sittenkin B-suunnitelma? Se olisi Espoon pikaraitioverkoston rakentaminen, ja Kivenlahden linjan hoitaminen vaihdolla Matinkylän metroterminaalista, vuorovälin ei pitäisi olla este.

Aivan oikein metroa- ja raskasraidehankkeita kiivaasti vastustavat raitiokiivailijat ovat saattaneet poistaa jotain hankintalistoilta, mutta ei ratikkahankkeet näytä lainkaan paremmilta jos ei siellä ole esim. juuri Espoon metron kaltaisia mammutteja vertailun vastapainona.

Taloustilanne on mitä on, ja itse asiassa se on parempaan päin kuin mitä kehysriihen aikaan annettiin ymmärtää. Kun viime aikoihin saakka talouskasvu on ollut vaivoin yli 0%, on se ensi vuodelle yli 1%. Eri ennusteet lupaavat 1,1 - 2% ennustetta. IMF antoi maltimman: 1,1%

Espoon päättäjien alkureaktion toisaalta ymmärtää, mutta tietävät he itsekin että jos eivät jää odottamaan metroa hamaan 2020+, ja tekevät pikaratikan, on vaihtoehdot sille erittäin huonot (bussilinjat ja liitynnät). Espoon on rakennettava raiteita, jos meinaa pysyä asuntotuotantotavoitteissaan, jossa on pysyttävä tai Helsinki poistaa kuntarajan.

Suomenojalle ulottuva metro on luultavimmin tulossa.
 
Aivan oikein metroa- ja raskasraidehankkeita kiivaasti vastustavat raitiokiivailijat ovat saattaneet poistaa jotain hankintalistoilta, mutta ei ratikkahankkeet näytä lainkaan paremmilta jos ei siellä ole esim. juuri Espoon metron kaltaisia mammutteja vertailun vastapainona.

Metrossa on hyvä tiedostaa, ettei sen rakentamisessa kyse ollut mistään listavertailuista. Rakentamispäätös Matinkylään syntyi perinteisellä suomalaisella käärme pyssyyn-menetelmällä.

Ja kyllä Espooseen voi rakentaa kaupunkia ilman ensimmäistäkään ratikkaa (tai metrolinjaa), kunhan vain rakennetaan kaupunkia. Vastakkainasettelu ei ole liikennemuotojen välillä vaan kaupungin rakentamisen ja liikenteen rakentamisen välillä. Kumpi tulee ensin, kaupunki vai liikenne? Sopeutetaanko kaupunki liikenteeseen vai liikenne kaupunkiin? Ratkaiseeko tie- ja rautatierakentaminen asuntopulan, vai ratkaiseeko asuntorakentaminen asuntopulan?

Kaupungissa voidaan sitten miettiä, mikä (joukko)liikennemuoto tai niiden välinen jako on kaikkein parasta tilankäyttöä sille vähälle tilalle, joka on kaupungilta siunattu liikenteelle. Eikä niin, että liikenteeltä siunataan vähän tilaa kaupungille. Sekä Espoo että Helsinki ovat jo sen tien kävelleet loppuun.
 
Espoossa on joillain alueilla perinteisesti ollut poikkeampaa kaavoitusta kuin muualla pääkaupunkiseudulla, juurikin rakentamisen painotuksissa. Espoo on sotien jälkeen rakentanut lähinnä autokaupunkia, rakentanut muutakin, siis liikennejärjestelmänä autoon vahvasti painottuvaa kaupunkia. Se on muuttunut. Se on laitonta.

Espoossa on vastattu siihen hidastelemalla ja venkslaamalla.

Oikeastaan ainoa hyvä asia mitä Kivenlahden jatkojen peruuntuminen tarkoittaa, on että metro voidaan vielä rakentaa Kivenlahteen, Saunalahteen ja Espoon keskukseen, mutta pintaratana, sekä eri tekniikalla. Matinkylä-Finnooseen tulee vaihto, duo-metroasema varmasti onnistuu. Ja ennen kaikkea pintaratana. Espoon metron surkein puoli ei koskaan pelkästään ollut metron väitetty kalleus, vaan että se oli tunnelia koko 20km. Tässä mielessä jatkon kuoppaantuminen on hyvä asia.

Eihän Helsinki ole tosissaan edes rakentamassa Viikkiin metroa (Pasilaan ehkä kylläkin, ja muutama asema Itäsalmeen ja sinnepäin) vaikka metroa on luvattu Viikkiin heti alkuun ja monesti sen jälkeenkin.

Siitä kaikki varmasti voivat olla yhtä mieltä, että muusta liikenteestä eristettyjä nopean liikenteen raiteita pääkaupunkiseudulle tarvitaan. Valtiolta on nyt Länsimetron jälkeen varmasti tullut palautetta, että kaupunkiseutujen raskasraidehankkeisiin rahaa on vähän ja aina tulee olemaan. On ehkä viitattu Tampereen ja Turun raidesuunnitelmiin, ja pääkaupunkiseudulla on ymmärretty Helsinkibonusliikkuvuus Tampereen ja Turun hintalappuihin nähden. Milloin se näkyy puheissa? No pikaraitioselvityksiä on ainakin riittävästi pohjaksi, että on mistä Helsinginkin lähteä liikkeelle.
 
Kanin poliittisen lokaruiskaukseen ja äärivasemmiston vastuunpakoon ärsyyntynyt metromies toki vastaa täyttämällä lokatykkikaluston säiliöt Suomenojan jätevedenpuhdistamon sisääntulosta. Puhdistamokin nyt haissee tuolla paikalla pidempään kun metron rakentaminen näyttää viivästyvän. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, toki nyt oppositiossa ei vasemmistoliitto voi edes metrojatkoihin enää vaikuttaa, puolueen vaikutusmahdollisuudet eduskunnassa ovat siis jatkossa samaa luokkaa kuin ratikkapuolueella ilman liittolaisia. :)
En ymmärrä lainkaan, että kutsut loanheitoksi poliittisten realiteettien lausumista. Kokoomus on vastustanut Länsimetroa huomattavasti pitempään kuin kannattanut, ja on täysin ilmiselvää, mistä valtapoliittisista syistä metropuheet kääntyivät. Pääsyitä on kaksi:

i) Länsimetron rakentamisen kytkeminen pääkaupunkiseudun kuntarakenteeseen, ts. suostumalla Helsingin vaatimukseen Länsimetron rakentamisesta varmistettiin Espoon itsenäisyys (toistaiseksi)
ii) Länsimetron muuttuminen lähiönhajuisesta joukkoliikennehankkeesta isojen talousjätkien rakennus- ja tunnelibisnekseksi

Samalla voi kysyä kokoomuslaisen arvomaailman perään: vainko silloin metro voidaan rakentaa, jos ison osan siitä maksaa joku muu. Onhan Espoon valtuustossa jo möläytetty, että tosiasiassa Espoolla ei olisi varaa edes Matinkylä-Finnoo-väliin. Yleensähän se on kokoomus, joka huutaa kuorossa, kuinka mihinkään ei ole varaa, ja jokainen maksakoon itse huvinsa.

Mitä tulee liikenneministeri Kyllöseen, yleensä Suomen poliittisessa järjestelmässä ei ole tapana, että yhden ministerin väistyessä uusi peruuttaa kaikki edellisen ministerin kaudella tehdyt päätökset. Kyllösen vihaaminen on toki auto- ja metropiireissä loogista. Käynnistihän Kyllönen myös hankkeen, jonka tarkoitus oli muuttaa autoilun verotus käyttöä ja käyttötarvetta vastaavaksi, mikä tulisi kalliiksi niille, jotka haluavat ajaa autolla siellä, missä on jo upeat metropalvelut. Kyllönen suututti myös jätkäpiirit lopettamalla kustannusylitysten tehtailun ja liikennehankkeiden viemisen ohi demokratian. Jälleen läpinäkyvää ja ei kovin yllättävää, ketkä nyt eniten kiukuttelevat ja rääkyvät viherkommaria.
 
Takaisin
Ylös