Kivenlahden metro

Raide-Yvassa esiteltiin metron vaihtoehdoksi bussitunnelia Kamoista Hietaniemen hautausmaan ali Salmisaareen, jonka rakentaminen olisi ennemmin tai myöhemin tullut eteen jos metroa ei olisi päätetty rakentaa. Todennäköisesti myös Lapinlahden moottoritiesillan rinnalle olisi jouduttu rakentamaan oma silta busseille, koska nyyinen ei tulevaisuudessa olisi vetänyt. Ongelma koko länsisuunnan liikenteessä on se että alkumatka Keilaniemeen asti on mentävä vetten yli tai ali, hinta olisi ollut sama aina Keilaniemeen tai Otaniemeen asti riippumatta siitä olisiko ratkaisu ollut metro, pikaraitiotie tai bussimetro. Pikaraitiotie oliis ollut järkevä vain siinä tapauksessa jos raitiovaunut olisivat voineet käyttää nykyistä metrotunnelia. Sääli että sitä vaihtooehtoa ei haluttu tutkia kunnolla.

Jos en ihan väärin muista, oli sekä nykybussien ja eteenpäin kehitettyjen bussien joukkoliikennematkojen veikattu osuus korkeampi kuin metron. Enkä muista nähneeni tälle mitään muuta perustelua kuin ne YTV:n ennusteet, joiden epätarkkuudesta ja luotettavuudesta oli maininta (nythän me jo tiedämme mm., että nuoret eivät hanki ajokorttia niin helposti kuin aiemmin). Ja eikös YVAssa pikaratikkakin kulkenut siltaa pitkin? En siis näe mitään järkevää syytä, miksi ennen pitkää olisi busseille tarvittu tunnelia? Kyllä metroa suositummat bussi- ja ratikkaratkaisut olisivat voineet niellä kasvavaa autoliikennettä sen verran, ettei tunneleita olisi tarvittu. Liikenteen käyttäjillä on myös tapana sopeutua tilanteeseen eli teiden sulkeminen henkilöautoilta olisi ennen pitkään tehnyt tunnelit tarpeettomaksi. Ainoa vaikutus olisi luonnollisesti ollut vain autojonon siirtyminen Helsingin kaduilta Länsiväylälle. Saman verran ne kadut kaupungissa kuitenkin vetäisi kuin aiemminkin.

Metrohan rakennetaan nimenomaan kulkemaan asutuksen ja työpaikkakeskittymien kautta eikä moottoritietä pitkin.

Urheilupuistoa ei varmaan voi kutsua asutukseksi tai työpaikkakeskittymäksi vielä vuosikymmeneen metron valmistumisen jälkeen. Muut asemat näyttäisivät sijaitsevan noin pisimmillään 650 metrin päässä lähimmästä moottoritieliittymästä. Kyllä se silloin moottoritien varrella on, jos kerran tuollainen matka on ihan kelpo kävelyetäisyys lähimmälle pysäkillekin.
 
YLE:n uutisen mukaan Kivenlahden metro ei olekaan sellaisessa myötätuulessa kuin valtiovarainvalikounnan liikennejaos kuvitteli. Ensi vuoden budjettiin ei metrorahaa Kivenlahtea varten luvattu, eikä siten livetty viime kevään kehyspäätöksestä, että Kivenlahden metro ei kuulu tämän hallituksen hankkeisiin. Liikenneministeri on sitä mieltä, että tällä hallituskaudella pitävät jo tehdyt linjaukset.

Uutisen mukaan eduskunta haluaa, että metrorahoista päätetään kevään kehysriihessä, jos Espoo on ensin päättänyt ryhtyä metroaan rakentamaan. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, Espoo taas pitää ehtona sitä, että jos valtio maksaa, sitten Espoo päättää. Jos molemmat pitävät, mitä lupaavat, niin sitten asia on selvä jo nyt, metroa ei tule.

Jossain toisaalla sanottiin, että valtio ei lisää lainanottoa budjetin paisuttamiseksi. Valtiovarainvaliokunnan esitys oli, että sen haluamat lisäykset, metroraha mukaan lukien, katetaan lainanotolla. Jos siis tässäkin asiassa hallitus pysyy kannassaan ja puoluekuri pitää eli eduskunta ei äänestä hallitusta vastaan, metro ei tule saamaan valtiolta rahaa.

Huolestuttavana tässä keskustelussa pidän kuitenkin sitä, että kukaan ei puhu perusteluista, joilla metroa pitäisi rahoittaa. Mitään LVM:n ohjeiden mukaisia perusteluitahan ei ole esitetty, vain hatusta vedettyjä väitteitä.

Antero
 
Lueskelin tuossa liityntälinjastoselvitystä vuodelta 2008. Sivulla 55 on tällainen toteamus:

"Metron jatkaminen Matinkylästä Kivenlahteen pitää liikennöinnin kustannukset kokonaisuudessaan samalla tasolla. Tällöin metron liikennöinnin kustannukset kasvavat 2,6 miljoonaa euroa vuodessa, mutta bussien liikennöinnin osalta saadaan säästöjä 2 miljoonaa euroa vuodessa. "

Siis metron jatkaminen Kivenlahteen ei edes säästä joukkoliikenteen kustannuksissa - pikemminkin se kasvattaa niitä. Matinkylän metron tapauksessahan eräs peruste metrolle oli liikennekulujen lasku. Tuon lähteen mukaan noin 17,5 M€, mutta Loukohan puhui 20 M€:sta. Kivenlahden jatkeella ei siis ole oikein mitään muuta perustetta kuin maanarvon kasvu + gryndereiden hyödyt.
 
Siis metron jatkaminen Kivenlahteen ei edes säästä joukkoliikenteen kustannuksissa - pikemminkin se kasvattaa niitä.
Nuokin laskelmat ovat vanhentuneet. Ja puutteellisetkin ne ovat.

Sivun 54 taulukosta 23 nähdään, että automaattimetron on laskettu kulkevan halvemmalla per kilometri ja tunti. Nykyään myönnetään, ettei näin tule olemaan. Automaattijuna on kalliimpi huoltaa ja sähköä kuluu enemmän, joten kilometrikustannus tulee olemaan suurempi kuin manuaalijunilla. Nürnbergissa automaattijunien huolto maksaa 30 % enemmän kuin manuaalijunien, joten ihan pienestä virheestä ei ole kyse.

Tuntikustannus tulee olemaan sama tai enemmän kuin manuaalijunilla. Kuljettajathan korvataan junavahdeilla tai -emännillä, ja valvomohenkilökunnan määrä tulee nousemaan. Jos näitä henkilökuluja ei haluta kohdistaa junien ajotunteihin – vaikka ovatkin niistä riippuvaiset – niin sitten ne pitäisi panna päiväkustannukseen. Siihen ei riitä 18 €/pvä, koska tosiasiassa ero on yli 20 €/tunti.

Se, mikä laskelmasta puuttuu kokonaan, on radan ja asemien ylläpito. Siis ei investoinnin kuoletus, vaan mm. sähkön ja lämmön kulutus sekä kiinteistö- ja laitehuolto. Se on luokkaa miljoona euroa kilometriä kohden vuodessa tai pari miljoonaa asemaa kohden, kummin nyt halutaan laskea.

Sivulta 48 löytyvät suoritteet, siis ajokilometrit ja -tunnit sekä busseille että metrolle. Eli on eväät laskea, mitä tämän suunnitelman mukainen liikennöinti oikeammin maksaa.

Kivenlahden jatkeella ei siis ole oikein mitään muuta perustetta kuin maanarvon kasvu + gryndereiden hyödyt.
Onhan tämä sanottu lobbauspaperissa, jonka Espoon kaupunki valtiovarainvaliokunnalle toimitti. Kun vain joku maksaa metron, rakennusliikkeet saavat 3–5 miljardin urakat. Eiköhän tässä tilanteessa ole maksajan osoite aika selvä. Eli kuten ennen aluerakentamissopimuksissa. Rakennusluvat heltiävät, kun tehdään sopimus, jossa talonrakentajat rakentavat liikenneverkon, eli metron myös.

Antero
 
Mitään perusteita ja laskelmia ei toimittaja luonnollisestikaan juttuunsa ole kysellyt, ja ei niitä tarvita myöskään päätöksen tekemisessä. Asia on käytännössä selvä.

Ja säästöä tulee sitä enemmän mitä enemmän metroa rakennetaan, pitäähän se nyt tyhmemmänkin ymmärtää. Ajatella, miten paljon enemmän on säästetty, kun 452 miljoonan Matinkylän metrosta tulikin miljardin metro: säästöthän tuplautuvat samalla kun kerran hintakin tuplautuu.

Voisiko Marja, Olavi ja muut maksaa nämä metrohankkeet ihan omasta pussistaan? Voisiko?
 
Mitään perusteita ja laskelmia ei toimittaja luonnollisestikaan juttuunsa ole kysellyt, ja ei niitä tarvita myöskään päätöksen tekemisessä. Asia on käytännössä selvä.

Ja säästöä tulee sitä enemmän mitä enemmän metroa rakennetaan, pitäähän se nyt tyhmemmänkin ymmärtää. Ajatella, miten paljon enemmän on säästetty, kun 452 miljoonan Matinkylän metrosta tulikin miljardin metro: säästöthän tuplautuvat samalla kun kerran hintakin tuplautuu.

Voisiko Marja, Olavi ja muut maksaa nämä metrohankkeet ihan omasta pussistaan? Voisiko?

Mun mielestäni Helsinki voisi ottaa seuraavan ison tunnelihankkeen sitten kun kehärata ja Matinkylän metro on valmis. Joko Pisaran tai Tallinnan tunnelin.

t. Rainer
 
Parhaat säästöt varmaan tulisi jos jatketaan Kivenlahdesta suoraan Kirkkonummelle. Tunneliporukka voi jatkaa heti kahvitunnin jälkeen eikä tarvitse siirrellä koneita mihinkään
 
Parhaat säästöt varmaan tulisi jos jatketaan Kivenlahdesta suoraan Kirkkonummelle. Tunneliporukka voi jatkaa heti kahvitunnin jälkeen eikä tarvitse siirrellä koneita mihinkään

Toinen haara Kirkkonummelle ja toinen Espoon keskuksen suuntaan.
 
Lähetin Hesarin jutun nettiversioon kommentin, jossa kysyin, miksi Hesari toistaa väittämää "120-200 miljoonan" säästöistä, vaikka valtiovarainvaliokunnan taannoisen esityksen jälkeen julkisesti osoitettiin, että luku ei perustu mihinkään selvitykseen. Loppukaneetiksi kirjoitin, että Olavi Louko on saanut korruptiotuomion ja että hän ei näissä asioissa ole ehkä se kaikkein objektiivisin lähde. Kommenttia ei julkaistu. Olen huomannut tämän jokusen kerran ennenkin, eli että tietyissä asioissa Hesarin kommenteissa ei sovi kyseenalaistaa toimittajan faktoja tai osaamista. Muutenhan kommenteissa on kyllä vaikka mitä tekstiä.
 
Uutisointi olisi aika vähäistä, jos kaikkien asioiden pitäisi aina perustua johonkin "selvitykseen".

Niin sanottua objektivista tietoa ei ole olemassakaan. Louko on ihan hyvä lähde ja siteerattava "tietyllä kriittisyydellä tietenkin". Hänen kuten kaikkien muidenkin "asiantuntijoiden" puheisiin tulee suhtautua samalla tavoin. Sama pätee tällä palstalla kirjoittaviin asiaa tunteviin.

Ei metrovastaisuus tee sanojastaan automaattisesti "objektiivista" ja metron kannattaminen "suhmuroijaa".
 
Lähetin Hesarin jutun nettiversioon kommentin, jossa kysyin, miksi Hesari toistaa väittämää "120-200 miljoonan" säästöistä, vaikka valtiovarainvaliokunnan taannoisen esityksen jälkeen julkisesti osoitettiin, että luku ei perustu mihinkään selvitykseen. Loppukaneetiksi kirjoitin, että Olavi Louko on saanut korruptiotuomion ja että hän ei näissä asioissa ole ehkä se kaikkein objektiivisin lähde. Kommenttia ei julkaistu. Olen huomannut tämän jokusen kerran ennenkin, eli että tietyissä asioissa Hesarin kommenteissa ei sovi kyseenalaistaa toimittajan faktoja tai osaamista. Muutenhan kommenteissa on kyllä vaikka mitä tekstiä.
Kiusallisten mielipiteiden rajaaminen pois julkisuudesta kuuluu tähän hegemoniaan, jossa kaikki metrohankkeet etenevät vastustamattomasti riippumatta mistään selvityksistä tai siitä miten asioiden pitäisi edetä, jos meillä olisi toimiva poliittinen järjestelmä.

Hegemonian ylivoimaa kuvaa hyvin se, että 452 miljoonan hintaisena läpi nuijittu Länsimetro on osoittautunut yli miljardin euron hintaiseksi, mutta tämä ei johda mihinkään johtopäätöksiin: ei kenenkään eroamiseen, ei mihinkään poliittiseen keskusteluun eikä vaatimuksiin tuhlauksen lopettamisesta. Päinvastoin hegemoniakerho kertoo meille jo kuin ilmoitusasiana, että Kivenlahden jatko on selvä ja tottelemalla nyt kiltisti me voimme säästää verorahoja. Tällaista uhkailua esittävät tahot, jotka ovat juuri tuhlanneet metroon puoli miljardia euroa enemmän kuin mihin oli mandaatti. Se ei heitä nolota yhtään, koska he tietävät hyvin valtansa äärettömyyden.

Espoon metro ei ole joukkoliikennehanke, vaan projekti, jolla nostetaan metrolinjan varren tonttien ja kiinteistöjen arvoa sekä kanavoidaan infrarakennusbisnestä alan suurille toimijoille. Tämän ulottuvuuden syntyminen myös tuotti rakentamispäätöksen, sillä valtapiiriä eivät kiinnosta pelkät joukkoliikennehankkeet. Metro ei olisi koskaan mennyt läpi joukkoliikenteen näkökulmasta lobattuna, koska se ei juurikaan paranna joukkoliikennettä ja on aivan liian kallis.

Miljardin metro ei edes ole se, mitä 452 miljoonalla luvattiin saatavan. Esimerkiksi vuonna 2006 luvattu matka-aika Matinkylästä Helsinkiin on jo pidentynyt useilla minuuteilla. Loukolta kysyttiin YVA-tilaisuudessa kahdeksan vuotta sitten, miksei metro säästä aikaa Matinkylästä Kamppiin kuin puoli minuuttia.

"Aikaerot ovat loppujen lopuksi minuuteissa aika pieniä, mutta kun on paljon ihmisiä, niiden merkitys kasvaa, muistutti raporttia esitellyt Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko." http://jlf.fi/f20/214-lansimetro/index20.html#post7312

Onkohan tämä lausunto nyt voimassa, kun tuleva metro häviää nopeudessa bussille jo useilla minuuteilla?
 
Takaisin
Ylös