Helsingin keskustassa ei kuitenkaan ole työpaikkoja kaikille aloille ja osa työpaikoista muuttaa pois ahtauden takia. Jos haluaa asua kantakaupungisa ja työpaikka on ulkopuolella niin joutuu kompromissaamaan pitkien ja hankalien työmatkojen kanssa. Sama koskee toisin päin. Asunnot kantakaupungissa ovat kalliita siksi että nitä pidetään sijoituksiina, pieniä asuntoja on suhteessa enenmmän kuin lähiöissä ja niihin saa helposti "siistejä" vuokralaisia Yliopiston läheisyyden takia. Kantakaupungin isot asunnot taas tulevat harvoin myyntiin ja ovat siksi kalliita, niitä omistavat tavallisesti eläkeläläiset ja omistajan vaihtuminen tapahtuu tavallisesti perimällä. Lisäksi myynti-ilmoitusten hintapyynnöissä on aina ilmaa. Eläkeläiselle jolla on aikaa istuskella puistonpenkeillä ei ole parempaa paikkaa asua kuin kantakaupunki.
Nimim Hylje tarkoitti että kaupungissa ei kannata kehittää liikenne-infraa vaan antaa kaupungin kasvaa vaan. Ongelma on siinä että Helsingin kantakaupungilla ei ole kovin paljon suuntia johon kasvaa, koska meri on kolmella suunnalla ja pohjoisessa alkaa heti kantakaupungin ulkopuolella viheraluavyöhyke, ja sen jälkeen tulee betoni- ja omakotilähiöt. . Mahdollinen "bulevardisointi" tulee tapahtumaan hitaammin kuin toivotaan koska asukkaat vastustavat viheralueiden pilkkomista.
Helsingin muuttuminen tiiviimmäksi miljoonakaupungiksi on sinänsä ihan kannatettava asia mutta ilman kattavaa liikenneinfran kehittämistä siitä tulee epäviihtyisä niille joiden asunto tai työpaikka jää ulkopuolelle, ja se ei ole mikään pieni joukko ja suuri osa niistä asuu itse asiassa nykyisen Helsingin rajojen sisällä. Elämä tulee hankaloitumaan jos liikenneyhteyksiä ei kehitetä ottamalla lisää maanalaisia ratkaisuja käyttöön. Helsinki tulee häviämään houkuttelevuudessa Tukholmalle, Kööpenhamnalle, Oslolle, Hampurille ym joissa nämä asiat ovat kunnossa ja sijoittuisi samaan sarjaan Talliinnan, Riian tai Vilnan kanssa jos liikenneiinfraa ei kehitetä. Riiassa on ihan kivä käydä turistina koska kaikki on niin halpaa ja tytötkin näyttävät kauniimmilta mutta ei se eläminen varmaan yhdessä EU:n köyhimmistä maista mitään hauskaa ole.
Jos pitää keskusteluaiheessa pysyä niin Turulla ja myös Tampereella, koska ovat paljon pienempiä, on paremmat mahdollisuudet laittaa sisänen liikenneinfransa kuntoon. Nopea rautatie molemmista kaupungeista Helsinkiin kuitenkin tukee sitä että kansainvälinen liike-elämä voi sijoittua myös nihin eikä vain Helsingin seudulle, ja siinä Tampere on onnistunut paremmin.
t. Rainer