Kampin terminaali, vaikutus matkustajamääriin

Käsitelläänköhän nykyään joukkoliikenteen käyttöä liikaa sillä ajatuksella, että matkustajalle on tärkeintä päästä paikasta A paikkaan B ja matka on hukkaan heitettyä aikaa? Nähdään joukkoliikenne pelkästään matka-aikatekijän kautta. Ja kävely on pelkästään rasitustekijä.
Kyllä, juuri näin. Myös paljon mainostettu ajonautinto autolla on hukkaan heitettyä aikaa. Tiehankkeet perustellaan sillä, että kukaan ei haluaisi ajaa autolla ja jos ajaa, niin mahdollisimman vähän.

Kuitenkin matkustamisessa on myös viihtymistekijä. Esimerkiksi metroissa ja lähijunissa voi lukea ja matka sujuu mukavasti. Vaikka vaihtoja tulee, usein ne ovat paikoissa, jossa on erilaisia palveluita, jotka voi yhdistää matkaan. Ja kohtuulliset kävelymatkat pitävät joukkoliikennettä käyttävät paremmassa kunnossa ja virkeämpänä kuin henkilöt, jotka kulkevat joka oven eteen autolla.
Näillä asioilla ei ole voimassa olevassa doktriinissa mitään arvoa. Liikennehankkeiden arviointi perustuu vain siihen, että liikenteessä kuluva aika menee hukaan ja jos se ei kuluisi liikenteessä, siitä olisi jotain hyötyä. Esimerkiksi niin, että jos työmatkasi olisivat tunnin lyhyemmät, se vastaa samaa kuin tilillesi ropsahtaisi noin 8 eruoa rahaa.

Mutta kaupungista poispäin kotiin lähtiessä, niin mitä paremmat odotustilat ja mitä enemmän katseltavaa tai muita aktiviteetteja on ympärillä, sen miellyyttävämpää on kulkuneuvoa odottaa.
Kumman valitset mieluummin: odottelun viihtyisässä Kampin kauppakeskuksessa vai ei odottelua lainkaan?

Antero
 
Kumman valitset mieluummin: odottelun viihtyisässä Kampin kauppakeskuksessa vai ei odottelua lainkaan?
Jos asuu kaukaisessa lähiössä, jonne vuoroväli, meni millä kulkuneuvolla tahansa, on 20-30 minuutin luokkaa, niin kaupungilta kotiin palatessa ei odottelulta voi välttyä. Silloin on mukavempi odotella sellaisessa paikassa jossa voi samalla suorittaa pikaiset ruokaostokset, tai kierrellä vaikka jossain elektroniikkapainottesessa tavaratalossa joista lahden toisella puolella käytetään nimitystä "gubbdagis".

t. Rainer
 
Kyllä, juuri näin. Myös paljon mainostettu ajonautinto autolla on hukkaan heitettyä aikaa. Tiehankkeet perustellaan sillä, että kukaan ei haluaisi ajaa autolla ja jos ajaa, niin mahdollisimman vähän.

Näillä asioilla ei ole voimassa olevassa doktriinissa mitään arvoa. Liikennehankkeiden arviointi perustuu vain siihen, että liikenteessä kuluva aika menee hukaan ja jos se ei kuluisi liikenteessä, siitä olisi jotain hyötyä. Esimerkiksi niin, että jos työmatkasi olisivat tunnin lyhyemmät, se vastaa samaa kuin tilillesi ropsahtaisi noin 8 eruoa rahaa.

Voi samalla kysyä, että ovatko voimassaolevat liikennepoliittiset doktriinit jotenkin jääneet ajastaan jälkeen?

Autojahan ostetaan juuri siksi että niillä ajaminen on hauskaa. Ja moottoriteitä rakennetaan juuri siksi että niillä pääsisi ajamaan autolla mahdollisimman "kovaa", niin että kokee vauhdin huuman, mutta kuitenkin niin että se olisi mahdollisimman turvallista. Jos se ei olisi hauskaa, niin autoihin olisi toteutettu ajat sitten automaattiohjaus ja ne kulkisivat sähköllä, max 80 km/h. Se nimittäin ratkaisisi monet ongelmat. Monet ihmiset tietenkin väittävät että omistavat auton vain siksi että se on välttämätön työrukkanen työasioiden ja päivittäisten pakollisten menojen hoitamisen tai tavaroiden kuskaamisen vuoksi, mutta todellisuudessa autoa valitessa monen mahdollisen vaihtoehdon joukosta, ostetaan käytettäivssä olevilla rahoila sellainen joka antaa eniten nautintoja ja joka sopii omaan elämäntyyliin parhaiten.

Mutta joukkoliikenne sitten? Voiko se olla hauskaa, ja kuuluuko sen olla? 1980-luvulla muuttui laivamatkustus Suomen ja Ruotsin välillä sellaiseksi, että itse matkakohde ei ollut tärkeä enää, vaan se laiva. Lopulta tosin tämä uusi ajattelu johti niin mielettömiin toteutuksiin, että on tässäkin tultu uudelleenarvioinnin eteen.

Voisiko ajatella että kaupunkijoukkoliikenteellä matkustaminen olisi myös "lifestyle"? Ettei se ole pelkkä liiikkumisväline, vaan myös liikkumistapa jolla pääsee tiettyihin, arvostettuihin "keitaisiin" joihin ei henkilöautolla pääse?

t. Rainer
 
Ja moottoriteitä rakennetaan juuri siksi että niillä pääsisi ajamaan autolla mahdollisimman "kovaa", niin että kokee vauhdin huuman, mutta kuitenkin niin että se olisi mahdollisimman turvallista.

Tästä on joitakin mainioita esimerkkejä maakunnissa, joissa on moottoriteitä, joilla ei ole koskaan ruuhkaa. Ne rakennettiin 1960- ja 1970-luvuilla yksityisautoilun ja teknologisen edistysuskon monumenteiksi, niitä pidettiin silloin hienoina ja moderneina jo itsessään, vaikka tarvetta ei niinkään ollut. Olihan autojakin silloin kovin vähän. Olisikohan vähää samaa makua kuin Kiinan maglev-junalla, joka johtaa lentokentältä erääseen syrjäiseen lähiöön kaupungin keskustan sijasta. Teknologinen tuotos teknologian vuoksi.
 
Itse en ole selvillä, millaista kasvua uutisessa tarkemmin tarkoitettiin. Enpä siis osaa vastata toimittajan puolesta kysyjälle. Niin tarkkaan kuin muistan, uutisessa sanottiin, että joidenkin seutulinjojen matkustajamäärä on noussut noin 30%.
Mistä tämä sitten johtuu ja millaista se kasvu on ollut, en tod. tiedä.

Sen sijaan tiedän, että joukkoliikenteessä joutuu yleensä aina odottelemaan ja teen sen mieluimmin viihtyisässä terminaalissa kuin loskasateessa tuulisella kentällä. Ehkä joku (tai jotkut) tykkää enemmän tuulisesta kaasutuskentästä ilman mitään palveluja.

Kampin merkitys on ennen kaikkea kaupunkikuvallinen, se elävöitti yhden alueen. Myös kävelyalueita tuli lisää. Sokoksen kulmalta pääsee yhden kadun ylittämällä Tennispalatsille ilman että samassa tasossa on mitään muuta liikennettä.
Samalla Kamppi paransi Helsingin keskustan houkuttelevuutta ja vaikka sen rooli länsimetron myötä muuttuukin, olen melko varma, että terminaalitiloja voidaan käyttää muuhun. Olennaisinta olisi päästä eroon siitä, että meillä on keskustassa keskeisiä alueita valtavina parkkipaikkoina, vaikka ne voisivat olla viihtyisiä aukioita.
 
Minua kiinnostavat Kampin keskuksen vastaustajien mielikuvat siitä, mitä sen paikalla olisi sen sijaan, että se on nyt siinä. Itse myönnän sen olevan ärsyttavan lähellä/kaukana rautatieasemasta ja Rautatientorista, toisesta keskeisestä matkakeskuksesta Helsingissä, vaikkakaan tuon matkan kävely Kampin Espoon terminaalista (tai toiseen suuntaan) ei ole minun ikäiselle homma eikä mikään.
 
Viimeksi muokattu:
Minua kiinnostavat Kampin keskuksen vastaustajien mielikuvat siitä, mitä sen paikalla olisi sen sijaan, että se on nyt siinä.

Tuollaiset ömeyrikanmoolit sopivat paremmin lähiöihin. Jotain vähän kantakaupunkimaisempaa kerrosneliöiden sijoittelua, eikä näin että kaikki tungetaan yhteen laatikkoon.
 
Itse tv-uutisessa oli mielenkiintoista kuulla, miten joidenkin YTV-linjojen matkustajamäärä on noussut 30% Kampin myötä.

Ketjun aloittajana kysyisin edelleenkin muutamaa asiaa:
- Millä linjoilla matkamäärä on noussut ja miten paljon
- Onko vastaavasti matkamäärä joillakin toisilla linjoilla laskenut
- Onko vertailukohtana aika ennen koko rakennustyötä vai verrataanko tilapäisjärjestelyjen aikaan?
- Onko ko. linjoilla samanaikaisesti lisätty palvelutasoa tai onko ko. linjojen varteen tullut merkittävästi uutta rakentamista?

Kampista lähtevien YTV-linjojen matkamäärä ennen ja jälkeen rakennustyön lienee saatavissa jostakin.

On varsin epäuskottavaa, että koko Etelä-Espoon linjaston käyttäjämäärä olisi noussut 30%. Tämähän olisi edellyttänyt myös tarjonnan voimakasta lisäämistä.
Niillä linjoilla, joilla matkamäärä on noussut 30%, on ollut varmasti pakko lisätä tarjontaa.
 
Tuollaiset ömeyrikanmoolit sopivat paremmin lähiöihin. Jotain vähän kantakaupunkimaisempaa kerrosneliöiden sijoittelua, eikä näin että kaikki tungetaan yhteen laatikkoon.

Se Kampin torikin olisi voinut sijoittua rakennuksen taakse niin, että Kampin Keskus olisi sijoitettu lähemmäksi Rautatieasemaa. Nyt merkittävä määrä ihmisiä joutuu kävelemään torin halki joka päivä, vaikka torilla ei ole edes paljoa toimintaa. Tuntuu melkein simputukselta, että on jätetty tekemättä suojaisa käytävä rautatieasemalta Kampin keskukseen rakennusta rakennettaessa, vaikka ennenkin tällainen käytävä johti Linja-autoasemalle. Laitetaan työmatkalaiset väkisin kävelemään torin läpi, jotta keinotekoisesti siihen rakennetulle torille saataisiin elämää.
 
Tuntuu melkein simputukselta, että on jätetty tekemättä suojaisa käytävä rautatieasemalta Kampin keskukseen rakennusta rakennettaessa, vaikka ennenkin tällainen käytävä johti Linja-autoasemalle. Laitetaan työmatkalaiset väkisin kävelemään torin läpi, jotta keinotekoisesti siihen rakennetulle torille saataisiin elämää.

Sisätiloissa kyllä pääsee Rautatieasemalta Kamppiin paitsi metrolla, myös Forumin kautta. Forumin reitti on kieltämättä sokkeloinen tasonvaihtojen kellarikerroksesta olikose kaksi kerrosta ylöspäin takia, eikä siihen ole selkeää opasteketjua, mutta se on olemassa.
 
Sisätiloissa kyllä pääsee Rautatieasemalta Kamppiin paitsi metrolla, myös Forumin kautta. Forumin reitti on kieltämättä sokkeloinen tasonvaihtojen kellarikerroksesta olikose kaksi kerrosta ylöspäin takia, eikä siihen ole selkeää opasteketjua, mutta se on olemassa.

Se on kyllä olemassa, mutta aikaa sen kävelemiseen menee 15-20 minuuttia, joten se on aika huono vaihtoehto. Lisäksi se on auki vain kauppakeskuksen aukioloaikoina, kun taas tämä entinen linja-autoaseman kävelyreitti oli auki aina metroasemankin ollessa auki. Onhan se entinen reittikin vielä olemassa, mutta se vie vain Lasipalatsin nurkalle, josta olisi vielä käveltävä tuulisen aukion läpi kaukoliikenneterminaaliin. On kumma, että edes parissa vuodessa ei ole saatu aikaan kunnon opasteita Kamppiin vievälle reitille Forumista.
 
Yleensä joukkoliikenteessä pitää aina jossain odotella, jos ei kulje suoralla linjalla, jonka vuoroväli on noin 2 minuuttia.

Sen sijaan tiedän, että joukkoliikenteessä joutuu yleensä aina odottelemaan ja teen sen mieluimmin viihtyisässä terminaalissa kuin loskasateessa tuulisella kentällä.
Joukkoliikenne voidaan suunnitella ja sitä on toteutettu niin, ettei tarvitse odottaa, vaikka kaikki ei kulje 2 minuutin välein.

Minunkin palveluni kulkee 20 minuutin välein, mutta en tietenkään mene pysäkille odottamaan, vaan käytän aikani hyödyksi siihen asti kun aikaa on ja menen pysäkille aikataulun mukaan. Näinhän joutuvat toimimaan jopa autoilijat, joiden lähtöajan asettaa määränpään perilläolon ajankohta, ajoaika, pysäköinnin etsimisen aika, kävelyaika ja tämän kaiken epävarmuuden aika. Mikä johtaa siihen, että usein he odottelevat perillä tai ovat myöhässä.

Palvelutasoltaan heikossa joukkoliikenteessä joutuu odottelemaan, laadukkaassa ei.

Antero
 
Minunkin palveluni kulkee 20 minuutin välein, mutta en tietenkään mene pysäkille odottamaan, vaan käytän aikani hyödyksi siihen asti kun aikaa on ja menen pysäkille aikataulun mukaan.

Aikataulut ovat ikäviä. Niistä niitä mitä ei muista ulkoa, minun tulee käytettyä vain hiljaisempaan aikaan tai kun on armoton kiire. Vaikka minä kyllä liikun lähinnä hyvän palvelutason alueilla.

Palvelutasoltaan heikossa joukkoliikenteessä joutuu odottelemaan, laadukkaassa ei.

Totta. Jos vuorovälit ovat koko matkaketjussa 8 minuuttia tai alle, ei aikatauluja tarvitse. 10 minuuttia alkaa olla jo siinä rajoilla, että välillä joutuu odottamaan turhan pitkään. 8 minuutin vuorovälin matkaketjussa kestää jo aika pitkiäkin kävelyjä, kun matka-aika on niin hyvin ennustettavissa.
 
Myös kävelyalueita tuli lisää. Sokoksen kulmalta pääsee yhden kadun ylittämällä Tennispalatsille ilman että samassa tasossa on mitään muuta liikennettä.
Heti, kun alue valmistui, tilanne oli hyvä. Rautapylväiden katkeamaton verkosto piti asiattomat autoilijat poissa alueelta. Sitten nähtävästi huomattiin, ettei myöskään huoltoliikenne toimi tarkoitetulla tavalla. Nyt pylväitä on poisteltu sieltä täältä ja lopputulos on se, että röyhkeimmät ajavat autoillaan kävelyalueen läpi aivan sinne, minne huvittaa. Vanhan linja-autoaseman kenttä on muuttunut epäviralliseksi, ilmaiseksi pysäköintialueeksi, jonka tietävät jo venäläisetkin.

On se nyt kumma, ettei asioita voida miettiä valmiiksi ennen ratkaisujen käyttöönottoa. Sitten peräännytään jälkeenpäin ja kun jopa selvät liikennemerkit puuttuvat alueelta, on se vapaa kaikenlaiselle huviajeluille ja ilmaiselle pysäköinnille. Tämä ei tainnut olla tarkoitus.
 
Takaisin
Ylös