Yhteys Kumpulan kampukselle


Tähän liittyen oikeastaan tarkentava kysymys: ovatko ratikat joskus kulkeneet tuosta Koskelaan laakson pohjalla käyden?
Hämeentien silta valmistui muistaakseni 1964 ja raitioliikenne siirtyi sille 1965. Sitä ennen käytiin laakson pohjalla.
Vaikka Hämeentie 101 - 105:n kohdilta näkyy Hämeentien silloinen linjaus (aikaisempia, erilaisia linjauksia on toki ollut).
Siinä sitä mentiinkin ratikalla aika haipakaa (4x mv + 4x pv).
Silta rakennettiin, koska rata Sörnäisiin siirrettiin lähteväksi Pasilasta. Aiemmin rata tuli Vallilan aseman kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän liittyen oikeastaan tarkentava kysymys: ovatko ratikat joskus kulkeneet tuosta Koskelaan laakson pohjalla käyden?
Ovat. Hämeentie löytyy vieläkin sen sillan viereltä ihan katuosoitteenakin (esim. 103) Hermannin puolella, eli se kulki siitä sillasta vähän itään.
 
Hämeentien silta valmistui muistaakseni 1964 ja raitioliikenne siirtyi sille 1965. Sitä ennen käytiin laakson pohjalla.

Ajatusleikkinä olen mietiskellyt, että nyt kun satamarataa ei enää ole, mitäpä jos Arabian raitiotie siirrettäisiin vanhalle Hämeentien linjaukselle laakson pohjan kautta. Eli Vallilassa rata siirrettäisiin Hämeentie keskeltä sen itäreunaan ja Paavalin kirkolta se sukeltaisi suoraan Arabian kauppakeskukselle. Näin ratikat sivuuttaisivat kivuttomasti suurimmat tukoksensa eli Sturenkadun risteyksen ja Kustaa Vaasantien risteyksen. Ainoaksi estevaikutukseksi jäisi Rantatien ylitys. Rakennetun ympäristön profiili taitaa tosin olla sellainen, että ratikkasilta olisi ainoa vaihtoehto fiksuun ylitykseen. Ajatusleikkinä päättyy täten liian suureen hintalappuun.

Jos nykyisenlaista Arabianrantaa alettaisiin rakentaa tänä päivänä, tutkisin vakavasti raitiotien sijoittamisvaihtoehtona reittiä Arabianranta-Toukolankatu-Hermanni-Hämeentie.
 
Ympäristön profiilissa on ainoa kyttyrä tuo Rantatieltä Hämeentielle nouseva ramppi. Sen molemmilla puolilla maan taso on oleellisesti alempana. Rampin yleisen tukkoisuuden vuoksi on teknisesti realistista rakentaa ramppi jatkamaan normaalissa profiilissa jonkin verran pidemmälle kohti Hämeentietä ennen nykyistä jyrkempää kääntymistä ja ylämäkeä Hämeentielle. Tässä tarvitaan lähinnä kaivinkonetta ja asfalttikonetta, pahimmillaan betonisulkuja Hämeentien sillan päädyn korkeuseroja varten.
 
Tämä on sellainen asia, joka todennäköisesti ei olisi kunnallisvaalien jälkeen enää mennyt läpi. Minulla on vahva epäilys siitä, että Helsingin kokdem-diktatuuri kaatuu ensi vaaleissa. Tosin vihreitä enemmän kokdemin kannatusta syönee perussuomalaiset. Se, millaista liikennepolitiikkaa puolue tulee Helsingissä harjoittamaan, jää arvailujen varaan. Mutta jotenkin luulen, että tällaiseen hankkeeseen heidän kantansa olisi ollut negatiivinen.

Kaikkine valituksineen KHO:hon asti menee vuosikausia ennen kuin tuolla mitään rakennetaan. Saattaapa käydä niinkin, että asia jonkun mutkan kautta vielä tulee uudenkin valtuuston päätettäväksi.
 
Täpärästi meni läpi, pontena olennaisesti että pitäisi selvittää miten autot pidetään sieltä pois.

Tämä on sellainen asia, joka todennäköisesti ei olisi kunnallisvaalien jälkeen enää mennyt läpi. Minulla on vahva epäilys siitä, että Helsingin kokdem-diktatuuri kaatuu ensi vaaleissa. Tosin vihreitä enemmän kokdemin kannatusta syönee perussuomalaiset. Se, millaista liikennepolitiikkaa puolue tulee Helsingissä harjoittamaan, jää arvailujen varaan. Mutta jotenkin luulen, että tällaiseen hankkeeseen heidän kantansa olisi ollut negatiivinen.

Kaikkine valituksineen KHO:hon asti menee vuosikausia ennen kuin tuolla mitään rakennetaan. Saattaapa käydä niinkin, että asia jonkun mutkan kautta vielä tulee uudenkin valtuuston päätettäväksi.
Käsittely alkaen http://www.helsinkikanava.fi/fi/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-kokous-19-14-12.2011#7308
Persuista Huru, Kanerva, Sademies esityksen puolesta, Halla-aho ainoana tyhjää, en tiedä miksi. Pontta vastusti ainoana Huru, muut heitin ryhmästä tyhjää.
 
Mun mielestä paras ja kenties helpoin ratkaisu olisi ollut jo useaan kertaan mainittu ratikkalinja Arabiasta Pasilan kautta Meilahteen, reitti olisi siis Hämeentie-Sturenkatu-Mäkelänkatu-Radanrakentajantie-Ratamestarinkatu-Asemapäällikönkatu-Pasilansilta-Pasilankatu-Nordenskiöldinkatu-Reijolankatu-Mannerheimintie-Tukholmankatu-Haartmaninkatu-Sairaala-alue. Suurin osa radasta on jo olemassa, tarvittaisiin vain pienet pätkät Pasilankadulle, Reijolankadulle, Haartmaninkadulle ja sairaalan piha-alueelle. Tällainen ratikkalinja olisi jo olemassa, mutta sen sijaan ollaan keskitytty tappelemaan uudesta kalliista Joukkoliikennekadusta josta mitä ilmeisimmin tapellaan oikeudessa vielä vuosia! Jos tämä Arabia-Pasila-Meilahti ratikkalinja olisi perustettu, niin linja 506 olisi voitu lakkauttaa samoin kuin linja 58B peruslinjaa 58 vahvistamalla.
 
Olisiko noin? Korkeuserot siinä ovat melkoiset, ja menee sen ali se satamaratakin. Jollei siltaa olisi, alamäki Kumpulasta olisi vielä hurjempi ja Paavalinkirkko kallioleikkauksen reunalla toisella puolella.

Kyllä siitä sillasta toki muutakin iloa on. Satamarata ja mäen tasaus eivät kuietnkaan vaadi läheskään tuon kokoluokan siltaa, eiklä eritasoristeys rantatie kanssakaan. Silta on melkein kolme kertaa pidempi kuin sen tarvitsisi niitä varten olla. Ja satamaratahan leikkaa vilkkaan Rantatienkin tasossa; sen kannalta silta tuksin oli välttämätön (paitsi juna- ja ratikkakiskojen risteämisen tasossa haluaisin kyllä nähdä. Onko moista tehty missän?)

Tässä muuten sillan rakentamista varten tehty asemakaavan muutos http://ptp.hel.fi/kaavat/5340.pdf.

Sen verran täytyy kyllä tosiaan korjata aiempaani, että tuohan on tehty ennen Smith-Polvista. Varautuminen länteen jatkuvaan motariin vaikuttaa silti ilmeiseltä. Smith-Polvisen tästä lähtevän moottorikadun E II suunnitelmissa sanotaan:

Smith-Polvinen sanoi:
Huolimatta siitä, että tieosuus on sijainniltaan näinkin keskeisellä paikalla, sille on löytynyt verraten vapaa, rakentamaton tiealue. Tämä johtuu suurelta osalta siitä, että aikaisemmissa suunnitelmissa kyseisellä suunnalla on varauduttu rakentamaan lännestä ja idästä Vapaudenkadulle sunnatut moottirtiet, jotka tässä vaihtoehdossa on johdettu pohjoisempaa.

Jonkinlainen tielinjaus näyttäisi tuosta löytyvän 23- ja 32-luvun kaavapiirroksissa (joiden tarkkaa statusta en nyt tiedä), mutta -45 se taas oli vedetty suoraan Kumpulan läpi, kuten sen veti Eliel Saarinenkin Stor helsingingorsissa. Tuon S&P:n pohjalta on kuitenkin aika selvää, että jonkinlainen (moottori)tiesuunnitelma on ollut olemassa, ja looginen selitys sillan ylimitoitukselle olisi juuri siihen varautuminen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Juna- ja ratikkakiskojen risteämisen tasossa haluaisin kyllä nähdä. Onko moista tehty missän?
Turun satamassa on tuollainen ihme ollut vuosikymmeniä, tosin rautatie ei silloin ollut sähköistetty. Lähimmät edelleen olemassa olevat esimerkit löytynevät Pietarista, sieltäkin tosin vähäkäyttöisiltä teollisuusradoilta.
 
Turun satamassa on tuollainen ihme ollut vuosikymmeniä, tosin rautatie ei silloin ollut sähköistetty. Lähimmät edelleen olemassa olevat esimerkit löytynevät Pietarista, sieltäkin tosin vähäkäyttöisiltä teollisuusradoilta.

Tallinna lienee lähempänä kuin Pietari. Koplin radalla on ratojen risteys.
 
Ja satamaratahan leikkaa vilkkaan Rantatienkin tasossa; sen kannalta silta tuksin oli välttämätön (paitsi juna- ja ratikkakiskojen risteämisen tasossa haluaisin kyllä nähdä. Onko moista tehty missän?)

Jos tarkoitat risteystä sähköistetyn junaradan kanssa, niin niin kummallista kuin se onkin, ei välttämättä Melbournea lähempää löydy: http://www.ptua.org.au/2011/05/09/potd-tram-train-crossings/ (vaan eiköhän Euroopassa ole useita)

---------- Viesti lisätty kello 9:18 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 9:15 ----------

Tallinna lienee lähempänä kuin Pietari. Koplin radalla on ratojen risteys.

Tuossakin tapauksessa junarata on sähköistämätön.
 
Se argumentti että Kalasataman ratikkalinjan liikennöinti ei kannata ennen kuin alue on rakentunut on vähän outo.

Nykyisin Pasila Senaatintori on aikataulun mukaan 25 Töölön kautta ja 21 minuuttia Hakaniemen kautta. Eli kiertoaika 46 minuuttia sekä 7A että 7B, eli 5+5 vuoroa 10 min vuorovälillä.

Jos tehtäisiin vaikka näin http://maps.google.fi/maps/ms?msid=...0&ll=60.194407,24.96068&spn=0.022654,0.077162

Uusi 7A Kalasatama - Pasila - Töölö - Senaatintori jossa kilvenvaihto
7B Senaatintori - Hakaniemi - Länsi-Pasila.

7A ei kierrä Länsi-Pasilan lenkkiä vaan ajaa suoraan Pasilankatua, 7B taas oikaisee Itä-Pasilassa Asemapäällikön kautta, ja kyllä se käy yksisuuntaisesti kiertämässä Länsi-Pasilan lenkin. Jos halutaan niin ysi voi kiertää sen toiseen suuntaan, mutta ei nyt mennä siihen.

Ajoajat sivuuttain:
7A
- Arvataan Kalasatama - Messukeskus 9 min.
- Länsi-Pasilan kiepin pois jättäminen säästänee 3 min, eli aikataulun mukainen ajoaika Messukeskus - Senaatintori 22 min.
- Yhteensä 31 min.
7B
- Senaatintori - Pasila nyt siis aikataulun mukaan 21 min, Messukeskuksen kiepin pois jättäminen tiputtanee tuon 20 min.
- Kieppi Pasila (asema) - Länsi-Pasila - Pasila (asema) lienee noin 3 min lisää suuntaans.
- Yhteensä 23 min.

Eli 31 + 23 = 54 x 2 = 108, eli 11 vuoroa 10 min vuorovälillä. Eli yksi vuoro lisää.
 
Takaisin
Ylös