Tampereen ja Turun kehäradat

Liittynyt
2 Tammikuu 2007
Viestit
629
Tampereelle ollaan suunniteltu kehärataa, jolle tulisi myös uusi raideliikenteen järjestelypiha, vapauttaen paljon maata kaavoitettavaksi Tampereen keskustan alueella ja läheisyydessä.




http://www.pirkanmaa.fi/fi/liikennejarjestelmatyo/liikennejarjestelmasuunnitelma

Myös Turkuun olisi hyvä saada kehärata.

Näille radoille Tampereelle ja Turkuun rakennettaisiin asuin- ja työpaikka-alueita.

Tampereella ja Turussa on etenemässä seudulliset lähijunaliikenne-hankkeet. Kehäradat avaisivat uusia nopean liikkumisen väyliä kaaveoitusklustereille sekä Tampereen että Turun kaupunkiseuduilla.

---------- Viestit yhdistetty klo 13:44 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:03 ----------

Kaupunkiseutujen kannattaisi kehittää hyödyllisiä suunnitelmia ns. varastoon, pitää niitä aika-ajoin esillä, niin eiköhän jollekin hankkeelle aina joskus tipu rahaa.

Ministeriökin kehoittaa, tosin, 'haaveilemaan', eli kuitenkin edistämään hankkeita.

http://yle.fi/uutiset/liikenneministerion_mukaan_aina_kannattaa_haaveilla/5665831
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tampereelle ollaan suunniteltu kehärataa, jolle tulisi myös uusi raideliikenteen järjestelypiha, vapauttaen paljon maata kaavoitettavaksi Tampereen keskustan alueella ja läheisyydessä.

Tämä hanke on mielipuolinen eikä sillä ole laajaa kannatusta edes Tampereella, jossa olisi tärkeämpi saada raitiotie alulle pikaisesti. Pirkkalan oikorataa haluaa pieni joukko paikallispoliitikkoja, joita kiinnostaa näyttäytyä suurten hankkeiden ajajina ilman mitään todellista substanssia. Haaveissa on mm. kehittää Pirkkalan lentokenttää raideyhteyden varassa - riippumatta siitä, että lentoyhteydet ova kentän todellinen ongelma, eikä rata edes paljon parantaisi tavoitettavuutta, kun jokunen Pohjanmaan-suunnan juna ajaisi sen kautta päivittäin.

Järjestelyratapihan siirto ei edellytä oikorataa, mutta arvattavissa on että jos sellainen tehtäisiin, seuraava esitys olisi purkaa nykyinen kaupungin halkova rata mm. Pispalasta ja rakentaa tilalle kerrostaloja järvinäköalalla. Mikä tietenkin tuhoaisi Pispalan sekä tekisi rautateiden lähiliikenteen ikuisesti mahdottomaksi.

Myös ratikan vastustajat rakastavat oikorataa, koska se tarjoaa keppihevosen vaatia ratikan unohtamista oikorataan keskittymisen varjolla. Siitä huolimatta että oikorata ei tule toteutumaan ikinä vaan hyötypuolella ovat ainoastaan kumipyörälobby ja - jos se toteutuisi sittenkin - rakennusliikkeet.

Olisi parempi että koko oikorataa ei edes vietäisi maakuntakaavaan. Se olisi toteutuessaan tuhoisa ja jo suunnitelmanakin haitallinen kaikelle järkevälle kehitykselle. Hankkeen ajajilla on vain oman velikerhon etu mielessä ja nippu ketunhäntiä kainalossa.
 
Tampereen oikorata on käsittääkseni ollut aika pitkälti tavaraliikennehanke. Nyt Tampereen läpikulku on yksi rautateiden pullokauloista, vaarallisten aineiden kuljettamiseen keskustareitti ja varsinkin Tampereen ratapihan sijainti on myös ikävä. Toki rautateillä on tällä hetkellä muitakin pullonkauloja kuin Tampereen ohitus.
 
Tavaraliikenteen siirtäminen omalle reitilleen on sinällään ihan järkevä ajatus, mutta radan hinta on kyllä huimaavaa eikä hanke todennäköisesti ole vain kannattava. Ratapiha voidaan tosiaan siirtää etelämmäksi ilman oikorataakin. Vaaralliset kuljetukset taas eivät katoaisi keskustasta minnekään, sillä Jyväskylään mentäisiin edelleen sieltä mistä ennenkin. Ja olisi ihan kiva kuulla sekin, millainen pullonkaula Tampere nyt oikeasti on. Oikorata lisäisi kapasiteettia vain lännen suuntaan. Kun länteen menee Porin rata ja Pohjanmaan rata ja kumpainenkin on yksiraiteinen, niin voisiko kuitenkin olla, että nykysysteemi välittää Tampereen läpi niin paljon liikennettä kuin näille radoille sopii.
 
Pirkanmaan rataverkon kehittämisen liikenteellinen tarveselvitys tietää kertoa seuraavaa Tampereen kehäradan "tarpeesta".

Läntisen ratayhteyden vaikutus kapasiteetin käyttöasteeseen on yleisesti, että se
poistaa päiväaikaan kulkevat tavarajunat linjaraiteilta. Koska suurin osa tavaraliiken-
teestä voidaan jatkossakin ajaa öisin ja vuorokauden hiljaisempina tunteina, ei tämä
vaikutus kasva millään yhteysvälillä suureksi.

Tampere–Toijala-välillä läntisen ratayhteyden vaikutus olisi hyvin vähäinen, koska se
ei lisää ratakapasiteettia lainkaan Vanattaran pohjoispuolella olevan erkaantumis-
kohdan ja Toijalan välillä.

Tampere–Lielahti-välillä sekä Lielahti–Nokia–Harjuniitty- ja
Lielahti–Ylöjärvi–Siltatie-väleillä vaikutus olisi huomattavampi,
mutta myös näillä rataosilla nykyisen radan yhteyteen toteutettavilla investoinneilla saadaan huomatta-
vasti suurempi liikenteellinen hyöty.

Läntisen ratayhteyden voidaan katsoa siirtävän
jonkin verran nykyisen radan yhteyteen toteutettavien investointien tarvetta, muttei
pidemmällä tähtäimellä kuitenkaan korvaavan niitä.
Lähijunaliikenteen toimintaedellytyksiä läntinen ratayhteys parantaisi hyvin vähän,
koska tavaraliikenne voidaan myös tulevaisuudessa ajaa pääasiassa vuorokauden hil-
jaisempina tunteina. Ruuhkaisimpien tuntien aikana, jolloin lähi- ja kaukoliikenteen
junamäärä ja sitä kautta myös kapasiteettitarve on suurin, tavarajunia liikennöi vain
yksittäisiä. Näiden tuntien kapasiteetin käyttöasteessa läntisen ratayhteyden vaiku-
tus olisi hyvin pieni.
 
Tampereen oikorata on käsittääkseni ollut aika pitkälti tavaraliikennehanke. Nyt Tampereen läpikulku on yksi rautateiden pullokauloista, vaarallisten aineiden kuljettamiseen keskustareitti ja varsinkin Tampereen ratapihan sijainti on myös ikävä.

Pispalan läpi ei saamieni tietojen mukaan kulje tällä hetkellä vaarallisia aineita. Järvensivuun oikoradalla ei ole vaikutusta.

Pöljyyksissään jotkut poliitikot ovat puhuneet jopa kasvavista, vaarallisista malmikuljetuksista Lapin kaivoksista Vuosaaren satamaan. Mutta kun malmi ei ole vaarallista kuljetettavaa, eikä sitä kannata ajaa junalla koko Suomen läpi vaan lastata laivaan jo Pohjanlahden pohjukassa.
 
Matkustajaliikenteessä Tampereen pullonkaula tunnetaan Tampereen kaupunkina. Se on määränpää. Sitä ei voi eikä pidä korjata, sillä sitten ihmiset eivät enää menisi sinne.

Autoliikenteessä ollaan menty jo pitkä taival ohitusteiden suuntaan, ja tuloksena on palveluiden siirtyminen ohitetusta taajamasta (pullonkaulasta) uuden tien risteykseen. Vanha tie ja vanhat palvelut taajamassa olisivat edelleen käyttökelpoisia jos niitä ei olisi tahalteen korvattu uusilla jossain korvessa.
 
En näe muita syitä kehä- ja ohitus- sekä ympyräratojen kilpailuun muiden seudullisten raidehakkeiden kanssa, kuin rahoitus. Ja se on tietysti merkittävä asia. Harmi jos tämä kilpailee Tampereen ratikan kanssa. Toisaalta Tampereelle voi olla hyötyä että ministeriölle on enemmän raidehankkeita jonossa kuin yksi, siten on poliittista painetta antaa jollekin jotain. Huonoille (tai hyödyllisille) projekteille vain pieni H/K hyöty papereihin ja iso hymy päälle, menee sitten esim. ratikat läpi :cool:

---------- Viestit yhdistetty klo 10:45 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:51 ----------

Ok, ratapiha mitä mieluummin siirrettäköön johonkin kauemmas Tampereen keskustasta, mutta on Tampereen läntiselle ohitus- ja kehäraiteelle kysyntää.

Matkustajaliikenne on melkoinen Jyväskylän suuntaan verrattuna (ei sillä etteikö poikittaisia yhteyksiä tulisi kehittää (nyt Vaasa-Joensuu väli kestää junalla 8 tuntia, ja vaihtoja on yhteydestä riippuen 1-3, huh))



Myös tavaraliikenne on järin suuri Jyväskylän suuntaan verrattuna.



Mutta se on ikävää ja tuomittavaa jos paikallispolitiikassa kehärataa ja pikaratikkaa pidetään kilpailevina projekteina.

Kuitenkin ratikan puolesta on sanottava, ei Tampereen kehärata mikään pelkkä lobbaripaperi ole.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös