Kaupunkisuunnittelu ja joukkoliikenne - investoinnit Suomessa

Jyväskylässä pidetään tämän vuoden asuntomessut. Alueeksi on rakennettu lähellä keskustaa sijaitseva, Lutakon toisella puolella sijaitseva Äijälänranta.

Mikäs oli tämän viestin sisältö? Asuntomessujen PR-osaston peesaus isoine kuvineen?

Äijälänrannan asuntomessualue on kouluesimerkki joukkoliikennettä ei-tukevasta kaavoituksesta. Alue sijaitsee pussinperällä viitisen kilometriä kaupungin keskustasta. Joukkoliikennettä sinne tulee ensi syksynä, kun nykyinen linja 15K pitenee Viherlandiasta Äijälänrantaan ja saa uuden tunnuksen 4. Uutta linjaa liikennöidään, kuten nykyistä 15K:ta, talvi-aikataulukaudella ainoastaan ruuhka-aikoina kerran tunnissa. Muina aikoina (ml. kesän ruuhka-aikoina) lähimmälle pysäkille on linnuntietä pussinperän perältä puolisen kilometriä lähimmälle pysäkille, josta pääsee kerran tunnissa "sightseeing-linjalla" 15 hieman vajaassa puolessa tunnissa keskustaan. Omalla autolla huristaen matka kestää 5-10 minsaa melkein vierestä kulkevaa Vaajakosken moottoritietä pitkin. Kaupungin joukkoliikennekilpailutuksen eräs päätavoite on kulkutapaosuuden nosto 5 prosentista 7 prosenttiin. Hyvä jos Äijälänrannassa päästään edes tuohon 5 prosentin joukkoliikenneosuuteen.

Alueen joukkoliikennettä voisi parantaa yhdistämällä nykyiset linjat 15K (Keskussairaala - Viherlandia) ja 19 (Keskussairaala - Samulinniemi) uudeksi linjaksi 19 Keskussairaala - Samulinniemi - Äijälänranta. Se kulkisi ma-la kerran tunnissa (ruuhkassa puolen tunnin välein ja kulkutapaosuuden kasvaessa vieläkin tiheämmin).

Toisaalta. Äijälänrannassa voisi tehdä "Kruunuvuorenrannat - YVA VE6". Lauttaliikenne Äijälänranta - Satama. Äijälänrannassa on laituri aivan korkeiden kerrostalojen juurella.
 
Alue on pääosin pienkerrostaloja:

Omakotitaloja ja autotalleja, jos tarkastellaan lukumäärällisesti. Yritin googlata kuvia alueelle tulevista omakotitaloista, jospa niistä selviäisi, että tuleeko jokaisen omakotitalon pihalle paikat kahdelle maasturille. Ei ihan vielä tärpännyt, mutta talofoorumilta löytyi mielenkiintoinen keskustelu. Siellä ihmeteltiin, miksi asuntomessualue taas kerran on kuin 1970-luvun metsälähiö. "Aaarghh noi parkkipaikkakentät" -kommentti kuvaa hyvin, että aluetta ei olla suunniteltu joukkoliikennettä silmälläpitäen. Eipä taida muutenkaan tulla muitakaan palveluita, kuten esim. kauppaa tai päiväkotia. Jää puhtaaksi nukkumalähiöksi.
 
Oikoradan varteen nousee ihannekaupunki Henna
– autoa ei tarvita ja rakennukset keskustelevat katutason kanssa
http://yle.fi/uutiset/oikoradan_var...nukset_keskustelevat_katutason_kanssa/7136104

Tampereen teknillisen yliopiston tuore professori Juho Rajaniemi on päässyt jo suunnittelemaan omaa unelmakaupunkiaan. Henna rakentuu Orimattilan alueelle oikoradan varteen niin tiiviisti, ettei autoja tarvita. Sen sijaan tarvitaan puita ja rakennuksia, jotka kommunikoivat kadun kanssa, sanoo suunnittelija.

Pietarsaarelainen Juho Rajaniemi sai aikanaan jaetun ensimmäisen palkinnon Hennan kansainvälisessä suunnittelukilpailussa ja pääsi tekemään masterplania hankkeen nykyisen projektipäällikön Jouko Kunnaksen kanssa. Kunnas on sittemmin jatkanut työstämällä ensimmäistä asemakaavaa.

– Minulla on ollut onni päästä suunnittelemaan unelmakaupunkiani, sanoo Rajaniemi.

Henna sijaitsee Orimattilan kaupungin alueella, oikoradan varressa. Sinne avataan vuonna 2016 asema, jossa aluksi kerran tunnissa pysähtyy juna molempiin suuntiin. Matka Lahteen kestää 10 minuuttia ja Helsingin keskustaan 50 minuuttia.

Rakentaminen alkaa lähiaikoina, mutta kestää vuosikymmeniä. Koko kaupunki rakentuu tiiviisti kilometrin säteelle asemasta. Maaseutu on silti hyvin lähellä, sanoo Rajaniemi.

– Kun suunnitelmat tulivat esille, lehdistö nosti esiin termin "keskiaikainen kaupunki". Se varmasti mittakaavaltaan on lähellä sitä, mutta rakennukset ovat moderneja.



Lisää kuvia ja loput artikkelista http://yle.fi/uutiset/oikoradan_var...nukset_keskustelevat_katutason_kanssa/7136104

Vihdoin on aloitettu Lahden (Savon radan) oikoradan nauhakaupunkirakentaminen radan varteen. Kun Helsingin väkiluku kasvaa 10 000 vuodessa, myös kehyskunnat pasiuvat. Niin sanotun Töölön Metron suunnittelu onkin aloitettava pikimmiten.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Messusivujen mukaan sinne tulee yksityinen päiväkoti.

Kappas vain, tuijotin liikaa kaavakarttaa. Tuo julmetun kokoinen parkkipaikkakenttä sokeutti silmäni ;)

Oikoradan varteen nousee ihannekaupunki Henna
Vihdoin on aloitettu Lahden (Savon radan) oikoradan nauhakaupunkirakentaminen radan varteen.

Ei Hennaa vielä rakenneta. Ensi vuonna alkaisi rakentaminen, mikäli Orimattilan verkkosivuja on uskominen. Aika mahtipontiselta vaikuttaa suunnitelma - 15.000 uutta asukasta nykyiseen n. 16.000 asukkaan Orimattilaan. Tuo Hennan asukasmäärän kasvu jätetään tosin kituliaaksi, n. 300-500 uutta asukasta vuosittain. Vuonna 2020 asukkaita olisi n. 2.000. Tuolla määrällä ei kauhean paljon palveluja ylläpidetä. Jääköhän kaavailtu kävelykatu kalseaksi loskaränniksi? Tai tuleeko sinne juottoloita ja kadusta suuri pisuaari?

Niin sanotun Töölön Metron suunnittelu onkin aloitettava pikimmiten.

Onkin jo aloitettu, työnimellä Pisara.
 
Pisara ei korvaa muiden nopeiden ja esteettömien ratojen tarvetta Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla.

Henna rakentuu miten rakentuu, se kun on tällä hetkellä kaupunkiratojen ja niiden 'jatkeiden', Lahden ohitusrata. Muualla ei ole tilaa perustaa uusia nauhakaupunkeja pääkaupunkiseudun raidejoukkoliikenteen varrelle. Vasta rata Nummelaan avaa uusia mahdollisuuksia. Heli on niin ja näin - siitä ei ole edes sijainnista selkeyttä. Voi olla että Henna rakentuu nopeamminkin, kehyskysyntä ei ole kadonnut minnekään.

Tänne kaupunkisuunnittelu ja joukkoliikenne ketjuun sopinee tämä uutinen Hesarista

Helsinki tahtoo Jätkäsaareen jättiterminaalin
http://www.hs.fi/kaupunki/Helsinki+tahtoo+Jätkäsaareen+jättiterminaalin/a1401596620576

Terminaalia tai ei, pieni Jätkäsaari on liikenteellinen sumppu. Raitiolinjat eivät missään määrin, edes näin keskustan vieressä, palvele joukkoliikennetarpeita. Jätkäsaarta varten tarvitaan lisäksi noin 25 000 bussiyhteyttä.

Nähdään, ettei nykyinen raitiovaunujärjestelmä toimi.
 
Raitioliikenteen toimimattomuus Jätkäsaaressa johtuu laajalti auto- ja bussiliikenteen sekä autojen pysäköinnin priorisoinnista sen yli. Ainoa raitioliikenteen sisäinen ongelma Jätkäsaaressa on kuljettajarahastus, jonka voisi poistaa huomenna väliltä Rautatieasema-Länsiterminaali: molemmilla pysäkeillä on jo lippuautomaatit.

Raitioliikenteen toimivuus ei ole kovin suuri prioriteetti Helsingissä. Mutta ratikka Jätkään on silti paras yksittäinen asia, mitä sen saaren liikenteelle on tehty. Sitä pitäisi tehdä enemmän ja täysimääräisemmin, huonommin toimivien asioiden kustannuksella.
 
Terminaalia tai ei, pieni Jätkäsaari on liikenteellinen sumppu. Raitiolinjat eivät missään määrin, edes näin keskustan vieressä, palvele joukkoliikennetarpeita. Jätkäsaarta varten tarvitaan lisäksi noin 25 000 bussiyhteyttä.

Nähdään, ettei nykyinen raitiovaunujärjestelmä toimi.

No, onneksi terminaali tulee olemaan Eurooppalaismittapuussa kävelymatkan päässä Ruoholahden metroasemasta. Jos väkisuma käy aivan käsittämättömäksi, sinne voidaan rakentaa liukukäytävä tunnelissa, maksajana toki satama, jonka on pakko sijaita kyseisessä sumpussa.
 
No, onneksi terminaali tulee olemaan Eurooppalaismittapuussa kävelymatkan päässä Ruoholahden metroasemasta. Jos väkisuma käy aivan käsittämättömäksi, sinne voidaan rakentaa liukukäytävä tunnelissa, maksajana toki satama, jonka on pakko sijaita kyseisessä sumpussa.

Ja risteilyterminaalin valmistuessa kannattaa samalla rakentaa yhden asemavälin mittainen automaatiometro Ruoholahti (M) - Länsiterminaali (M). Vuoroväliksi 90 sekunttia ja molempiin suuntiin kaksi raidetta.
 
Ja risteilyterminaalin valmistuessa kannattaa samalla rakentaa yhden asemavälin mittainen automaatiometro Ruoholahti (M) - Länsiterminaali (M). Vuoroväliksi 90 sekunttia ja molempiin suuntiin kaksi raidetta.

Olin kyllä tosissani tuon liukukäytävän kanssa, sataman maksamisella tarkoitin vain sitä, että sitä ei pantaisi joukkoliikennebudjettiin. ...Mutta tehdään se vasta sitten, kun todetaan, että nämä kolme miljoonaa lisämatkustajaa todella pakkautuvat kaikki ratikkaan ja tukkivat liikenteen Mannerheimintiellä.

Ihmettelen sitäkin, että nyt ajetaan jotain 6T:tä, eikä esim 9T, joka kääntyisi takaisin Hakaniemessa. Vaikea kuvitella, että laivamatkustajilla on hirveästi asiaa kurviin ja Arabianrantaan.
 
Olin kyllä tosissani tuon liukukäytävän kanssa, sataman maksamisella tarkoitin vain sitä, että sitä ei pantaisi joukkoliikennebudjettiin.

Muistelin, että tämmöistä liukukäytävää on aiemmin suunniteltu jo Ruoholahden metroasemalta Salmisaaren voimalaitoksen taakse. Yhdistää Jätkäsaaren liukutason siihen, niin saadaan lähes automaattimetro :p
 
Ja risteilyterminaalin valmistuessa kannattaa samalla rakentaa yhden asemavälin mittainen automaatiometro Ruoholahti (M) - Länsiterminaali (M). Vuoroväliksi 90 sekunttia ja molempiin suuntiin kaksi raidetta.

Katutasoisen raitioliikenteen rajat näyttävät todellakin tulevan nopeasti vastaan Jätkäsaaressa. Kyse on pohjimmiltaan siitä, että Helsingin keskeinen raitioverkko on jo hyvin täynnä tai oikeastaan ylikuormitettu ratikkayksiköistä. Kun samalla keskustasta Jätkäsaaren suuntaan ei mene yhtään pääkatutasoista katuyhteyttä ja kaikki reitit kulkevat valtavan kuormitettujen katujen poikki Ruoholahdessa, katutasoisen raitioliikenteen rajat näyttävät tulevan yllättävän nopeasti vastaan. Samaan aikaan myös Mannerheimintien suunta on erittäin kuormitettu. Yhden asemavälin automaattimetro ei vaikuta mitenkään järkevältä vaihtoehdolta terminaalin ja Jätkäsaaren liikennetarpeisiin.

Minusta nyt kannattaa ottaa mallia, miten joissain Saksan kaupungeissa, esimerkiksi Düsseldorfissa tai Kölnissä on tälläiset ongelmat ratkaistu.
No, kun kadulla ei ole tilaa pitää mennä maan alle. Molemmissa kaupungeissa on laaja pikaratikka tai stadtbahn-verkko, joka kulkee esikaupungeissa katutasossa, mutta keskustassa sukeltaa tunneliin. Tuollaisella ratkaisulla olisi hyvä mahdollisuus lieventää myös Jätkäsaaren ja Mannerheimintien suunnan ratikkaongelmia.

Ehdotukseni on ensimmäisessä vaiheessa pikaratikkatunneli linjalle Jätkäsaari terminaali - Punavuori - Kamppi(M) - Töölö(Pisara) - Meilahti, josta sitten ratikat nousevat ylös maan päälle sekä Jätkäsaaressa, Paciuksenkadulla että Mannerheimintiellä ja jatkaisivat sitten eteenpäin katutasossa. Tuota linjaa liikennöitäisiin isoilla ratikoilla (45-60 metriä). Toki tuo olisi vain osa tulevaisuuden laajempaa pikaratikkalinjastoa.
 
Katutasoisen raitioliikenteen rajat näyttävät todellakin tulevan nopeasti vastaan Jätkäsaaressa. Kyse on pohjimmiltaan siitä, että Helsingin keskeinen raitioverkko on jo hyvin täynnä tai oikeastaan ylikuormitettu ratikkayksiköistä.
Ei kai tuolla ole vielä nähty edes yhtään kaksinajoon kytkettyä ratikkayksikköä? Mahdollisuuksia on...
 
Takaisin
Ylös