HSL:n ensimmäiset viisi vuotta ja katse tulevaisuuteen

560:n suunnittelu alkoi n. 10 vuotta sitten. Keskuspuiston tunnelin hankesuunnitelma valmistui HKL:ssä 2008.

Oho, seison korjattuna. Taisin muistella raitioliikenteeseen varautumiseen tunnelissa liittynyttä soutamista ja huopaamista, jota oli myöhemmin. Uskomattoman kauan 560:nkin kanssa on sitten väännetty, yhtä pitkään kuin Jokerin kanssa aikanaan.
 
Voiko näistä kaikista syyttää HSL:ää vai ovatko jotkut niistä HSL:stä johtumattomia?

Raitioliikennettä hämmentää Helsingissä niin monta kokkia, ettei kaikesta voi mitenkään syyttää Itä-Pasilaa. Kuvailinkin vain yleisesti fiiliksiä ratikkaliikenteen muutoksista viimeisen viiden vuoden aikana.
 
En näe tällä hetkellä paljon positiivista, mutta onko se ainoastaan HSL:n vika vai ovatko myös politiikkojen sormet mukana pelissä ?
Ajattelen nyt m.m. länsimetroa ja sen liityntäliikennettä, Sipoota, Kirkkonummea, Helsingin keskustan bussiliikenteen uudelleenorganisointia muutama vuosi sitten jne. Kaikissa näissä esimerkeissä matkustajat ovat olleet tosi tyytymättömiä. HSL on tosin saanut aikaan joitakin pieniä muutoksia asukkaiden palautteiden johdosta, mutta kokonaiskuva on mielestäni kuitenkin se että HSL säästämissyistä jatkuvasti ja väkisin runnoo läpi kaikenlaisia "parannuksia" jotka käytännössä vain hankaloittavat ihmisten matkoja. 339-DF:n esimerkit spåraliikenteestä puhuvat myös omaa kieltä. Lisäksi huippukallis lippu-uudistus on tulossa lähivuosina samaan aikaan kun matkustajia koko ajan yhä enemmän pakotetaan vaihtamaan ajoneuvoa missä vaan liikutaan ympäri pääkaupunkiseutua. Olisi hyvää muistaa että HSL pitäisi palvella matkustajia eikä päinvastoin, niinkuin nyt näyttää olevan asian laita, nimittäin että ihmiset palvelevat HSL:ä. Myönnän että tämä on aika kovaa tekstiä, mutta en tosiaankaan ole tyytyväinen HSL:n nykysuuntaan. On tietenkin myös positiivista, mutta y.m. ajatuksia on kertakaikkiaan liikaa.
 
Takaisin
Ylös