Kuvia Espoosta, kuvia myös Linkker-sähköbusseista

Rattivaunu

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
24 Kesäkuu 2005
Viestit
5,429
Länsiväylä-lehden uutisen innostamana kävin Espoossa koematkustamassa Transdevin käytössä olevilla kahdella akkusähköbussilla. Erityisesti näistä kahdesta sähköajoneuvosta TDF #3006 ja #3007 on useita kuvia tässä kuvastossa.

Nämä Linkkerit ovat huomattavan hiljaisia (sisältä tarkasteltuna), myös verrattaessa niitä samalla linjalla (e11) aiemmin koekäytössä olleisiin ulkomaalaisiin akkusähköbusseihin. Aika näyttää, onko tällaisella konseptilla tulevaisuutta, ja jos on niin missä laajuudessa. Käytettävyys ja taloudellisuus ratkaisevat paljon.

Kuvien Linkkerit ovat siis protoja. Autojen tietyt jutut, kuten ulkonäkö, varmasti herättävät huomiota. Esimerkiksi katolla oleva virroittimen suojus on edestä ja sivulta katsottuna melkoisen massiivisen näköinen. Ensimmäinen ajatus oli, mikä ihmeen pelastusvene tuonne katolle on nostettu... Kaksi proto-linkkeriä on siis saatu aikaan muuttamalla kaksi diesel-Kabusia sähkökäyttöisiksi ja tekemällä niihin erilaisia muitakin muutostöitä.
 
Hyviä kuvia, Rattivaunu !
On ollut aika haastaavaa bongata ja varsinkin päästää akkusähköbussien kyytiin koska ne ovat tähän asti ilmestyneet liikenteessä aika harvoin ja satunnaisesti, joten itse en ole onnistunut kokeilemaan kaikkia autoja vaikka asunkin e11:n reitin varrella. Linkkerit näyttävat sen sijaan nyt ajavan vakiovuoroilla linjalla e11 (ainakin aamupäivisin). Olen sun kanssa samaa mieltä siitä että Linkkerit ovat matkustamossa tosi hiljaisia. Toinenkin Linkkerin etu on parempi matkustajakapasiteetti ja istuinten mukavampi sijoitus, eli suurin piirtein kuten tavallisissa dieselbusseissa. Esim. kiinalainen auto (#3003) vaikuttaa pienemmältä ja istuinten sijainnit eivät ole matkustajan kannalta parhaat mahdolliset, yleisvaikutus on vähän tämmöinen "Mikkihiirimäinen", kuten myös auto #3001. Melutaso on myös korkeampi muissa autoissa, mutta itse en koe sitä häiritseväksi. En ole tekniikka-alan asiantuntija, mutta veikkaisin kuitenkin että Linkkerit olisivat vahvoilla HSL:n mahdollisia tulevia tilauksia ajatellen.
 
Takaisin
Ylös