Paawolan joukkoliikennekuvia

Kesäkuu lähtenyt käyntiin, viikkoakaan ei vielä kulunut ja tarjolla 66 kuvaa (ja lisää todennäköisesti tulee). Ensimmäisten joukkoon päätyivät seuraavat kuvauspaikkakunat: Huittine, Kangasala, Lempäälä, Pori, Seinäjoki, Tampere, Valkeakoski

Kuvia löytyy osoitteesta http://tsb.1g.fi/kuvat/kuukausikuvastot/2013-06/
 
Ja kesäkuun kuvasto saatu myöskin valmiiksi sopivasti kuun vaihtuessa. Alle tuli myös Bus2013-hakemisto ja sen alle vielä oma extransakin, lopputuloksena 283 eri kuvaa.
Viimeiselle päivälle sattui sopivasti vieläpä oma episodinsa, kun tarkoituksena oli kuvata Tampereen linjan 25 sunnuntailiikennettä Tahmelan maisemissa. Tällä kertaa ei kuulunu kolina eikä noussut sauhu, mutta sellaisen rahinan saattelemana scala linkutti kohti päättäriä, että jotain oli sattunut.

Alta paljastui lopulta oheinen muovinen törppö, joka lie ollut mukana matkassa satoja metrejä, koska sellaista ei ihan lähialueelta puuttunut. Paluusuunnassa kuvatessa autoa, kuljettaja vieläpä kysäsi minulta: "mikä tää kuvia nyt on" kohdalleni sattuessa, eipä siinä oikein hymyillessä kovin järkevää vastausta osannu antaa.
 
Viimeksi muokattu:


Itse olen siinä käsityksessä, että Paunu liikennöisi edelleen linjaa 22 kokonaisuudessaan, joten mielestäni kuvassa on jotain poikkeavaa, vai onko?
 
Itse olen siinä käsityksessä, että Paunu liikennöisi edelleen linjaa 22 kokonaisuudessaan, joten mielestäni kuvassa on jotain poikkeavaa, vai onko?

Mainittakoon, että linja 22 ei edes kulje Pyynikintorille. Sekuntia aiemmassa kuvassa kilvissä näkyikin 2 PYYNIKINTORI ja poistuessaan torilta, oli kyllä kilvet osoittamassa kohti Lappia. Sinänsä muuten tylsälle kuvalle tuli edes jotain mielenkiintoarvoa sopivassa kohdassa tapahtuneesta Mobitec:n näppäilyvirheestä ;)
 
Lisäsin galleriaan jo menneitä hetkiä. Koska vanhan gallerian päivittäminen päättyi 2011 aikana, on hyvä jatkaa aloittamalla vuoden 2012 kuvilla.

Tässäpä vihdoin esillä tammikuu 2012 ja helmikuu 2012, kuvia reilu 100 kpl.
 
Takaisin
Ylös