Tällä kertaa kuvia Lapin maisemista, lähinnä Ylläkseltä ja sitten muutama perusvalotus pääkaupungista.
Ja oma maaliskuun kuvastoni starttaa tästä. Etelässä tapahtui semmoinen "ilmastonmuutos" kevään kynnyksellä, että sää hiukan kylmeni ja taivaalta tuleva tavara tuli lumena.![]()
Lisäksi lähes lumettomia helmikuun kuvia Tampereen visiitiltä ja suorastaan ankean harmaa kollaasi muutaman viikon takaisesta testiajosta.
Viimeisin muokkaaja JT; 04.03.2008 kello 16:41. Syy: korjattu linkki
Tällä kertaa kuvia Lapin maisemista, lähinnä Ylläkseltä ja sitten muutama perusvalotus pääkaupungista.
Ihan hienot kuvat sulla. Hienoa, että myös Tampereeltakin oli kuvia.![]()
Kiitos vaan!
Huhtikuun kuvasto rävähti auki mukavien säiden kera.
Toukokuisia kuvia perjantailta pääasiassa Herttoniemestä ja Vuosaaresta.
Kesäkuiset kuvat starttasivat Friisinmäestä, Turunväylältä ja Finnoontieltä. Klik!
Kävin viime viikon loppupuolella Vaasassa ja reissun otokset löytyvät täältä.
Kesä ei ehkä ole paras aika vuodesta tutustua kaupungin joukkoliikenteeseen, sillä se on lähes olematon. Rengaslinja 1 joka kiertää lähes koko kaupungin kulkee tunnin välein, minkä lisänä on linjat 2 ja 3 kumpikin noin kahden tunnin vuorovälein.
Kaukoliikenteen puolella osa seudun vakiovuoroista on luonnollisesti kesätauolla ja ne jotka ajetaan, suoritetaan osin pienoiskalustolla.
8:n muotoinen linja 1 on kyllä mahdollisimman epäselvä. Satunnainen matkustaja ei voi millään tietää, onko auto lähdössä torilta Gerbyn vai Wanhan Waasan suuntaan. Sen vuoksi tuli syksyllä 2006 menetettyä turhaan tunnin aikaa ja viitisen euroa rahaa. Tarkoitus kun oli mennä Vanhaan Vaasaan ykkösellä, mutta yllätykseksemme bussi lähtikin Gerbyhyn ja palasi samaan paikkaan, mistä oli lähtenytkin.
Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut viisainta jatkaa vain istumista, ilmeisesti bussi olisi jatkanut torilta vanhankaupungin suuntaan joidenkin minuuttien kuluttua.
No, tulipa nähtyä Gerbykin. Ei mitään kovin maata mullistavaa.
Piipahdin tänään Porvoossa, ja kesäistä kuvista koostuva kaukoliikennepainotteinen kuvasto on nähtävillä täällä.
Huomionarvoista Porvoon seudun liikenteessä on, että liikennettä ei jää kesätauolle yhtä suurissa määrin kuin muissa vastaavan kokoluokan kaupungeissa. Paikallisliikenteen linjoilla 1 ja 2 ajetaan kohtuullisin puolen tunnin vuorovälein keskikesälläkin.
Lomailin viikon verran Mikkelin suunnalla ja jonkinmoinen satsi kertyi myös bussikuvia, jotka ovat nähtävillä täällä.
Mikkelin sisälläkin tuntuu olevan ihan kohtuullinen bussitarjonta näin kesällä. Ehkä kalustossa olisi vähän moitittavaa, sillä paikkurilinjoja ajetaan ajoittain korkeallakin kalustolla ja toisinaan pikkubusseilla. Pääasiassa kulkevat linjat 1, 2 ja 4, jotka saapuvat torille samaan aikaan ja seisovat muutaman minuutin, jotta vaihdot onnistuvat täsmällisesti.
Syyskuun kuvasto starttasi Stadin kuvilla, mm. Zoobussin kera.
Marraskuun kuvastossa kuvia toissa viikolta Itäväylän varrelta sekä tältä päivältä Eduskunnan nurkalta.
Vuoden viimeisten päivien saaliiksi kertyi kuvia mm. tämän päiväiseltä kierrokselta (nimim. Aleksi.K:n kera) Lahdesta, Riihimäestä ja Hämeenlinnasta. Otokseni ovat nähtävillä täällä.
Vuoden ensimmäinen kuvasaalis koostuu pääasiassa Helsingin sisäisen liikenteen uusien liikennöintisopimusten aiheuttamista muutoksista linjojen liikennöitsijöissä ja kalustossa.
Eiliseltä ja tältä päivältä sekä viime viikon perjantailta kertyi hiukan tavallista suurempi kuvasatsi. Klik!