Bussifriikin kuvia

Lokakuu 2013 on tullut päätökseen, ja on aika kerrata kuun tapahtumat.

Kuvasivustoni lokakuu-pääkansioon kertyi mojovat 707 kuvaa pääkaupunkiseudulta. Kuvia on niin paikallis- kuin kaukobusseista.

Alikansioita syntyi kokonaiset yksitoista kappaletta, joissa kuvia muilta paikkakunnilta ja liikennöitsijöiden varikoilta. Alla tarkempaa tietoa kronologisessa järjestyksessä.

* Kuun alussa pääsin tutustumaan SLHS:n museoimaan TuKL:n vanhaan Ajokki Cityyn.
** Samalla reissulla nappasin bussikuvia myös Turun keskustassa.
* Kävin Ventoniemen Riihimäen-varikolla.
* Pekolan varikolla Hämeenlinnassa mielenkiintoista nähtävää riitti.
* Kuvattavaa riitti myös Länsilinjojen tallilla Tampereella.
* Täällä pääkaupunkiseudulla kävin Nobinan Klovin-varikolla.
* Piipahdin Pohjolan Matkan varikolla kuvaamassa Westendin vanhoja autoja.
* Vaasassa pääsin tutustumaan Vaasan Paikallisliikenteen kalustoon varikolla ja kaupungin keskustassa.
* Anderssonin Espoon-varikolla sain kuvia mm. yhtiön Carruksesta.
* Kuvasin Pohjolan Liikenteen Ilmalan-varikolla.
* Ikuistin ratikoita korvanneen 10X-bussilinjan kaluston.
* Viimeisenä lisäyksenä kuvia Nobinan Hakunilan-varikolta.

Siinä siis lokakuun anti. Lisäksi kuvasivustoni yhtiö- ja korikansioihin on lisätty paljon uusia kohteita. Yksi suosikkini on harvinainen telimallinen Wiima K202.

_____

Kalustosivulleni olen lisännyt esittelytekstejä HSL-alueen eri korimalleista. Aion lisätä myös kuvaamiani bussivideoita esittelyiden yhteyteen. Näin onkin jo tapahtunut Carrus City L:n kohdalla.

Itse kalustoluetteloihin aion lisätä jokaisesta bussiyksilöstä oman tietosivunsa. Åbergin Linjan kalusto on jo kokonaan päivitetty, ja muidenkin liikennöitsijöiden luetteloissa on yksittäisiä busseja jo lisäilty tietokantaan.

_____

Tässäpä siis lokakuun osalta kaikki oleellinen. Marraskuussa tulee toki jälleen uutta sisältöä niin kuva- kuin kalustosivullenikin. Toivottavasti viihdytte sivuillani! :smile:
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös