Helsinki linja linjalta

Liittynyt
29 Kesäkuu 2005
Viestit
149
Ensinnäkin hej på dig pitkästä aikaa. Olen ollut vähän "pakkolomalla" näistä kuvioista, kun koulu ja työ vienyt niin paljon aikaa.

Kai tämä viestiketju on soveliasta tänne Kuvat-alueelle aloittaa, vaikka sivuillani ei toistaiseksi vielä paljon kuvia olekaan? Kuvasivu siitä kuitenkin on tulossa, joten jatkossa sieltä tulee löytymään paljon ottamiani kuvia.

Kyseessä siis "Helsinki linja linjalta" -sivustoni, joka ehkä jollekin saattaa olla jo tuttu aiemmilta vuosilta. Olen vihdoin saamassa ulkoasupäivityksen kuntoon, joten tuota pikaa pääsen syöttämään sisältöä sinne. Sain ihan kokeeksi pistettyä jo jopa kaksi raitiovaunukuvaa sinne! :D

Toivoisin, että voisitte hieman kommentoida sivujeni ulkoasua. Olkaa kilttejä, älkääkä ihan lyttyyn haukkuko. ;) Sivut ovat vielä siis testivaiheessa. Jos (ja kun) jotain bugia löytyy, niin ilmoittakaa siitä ihmeessä minulle. Muistakaa tässä yhteydessä myös kertoa käyttämänne Internet-selain.

Sivut löytyvät täältä: http://helsinki.trumanb.net
(Jos joku on linkittänyt sivuni omille sivuilleen vanhalla osoitteella, niin päivittäkää tähän uuteen. Vanha osoite oli http://trumanb.net)

Kaksi raitiovaunukuvaa löytyvät, kun klikkaatte vasemmasta valikosta "Raitiolinjat" ja sitten alemmasta valikosta "Linjat", jolloin voitte klikata keskelle ilmestyvää "1: Kauppatori - Käpylä" -linkkiä.

Kuvia ilmestyy tuonne sivustolle lähitulevaisuudessa PALJON lisää! :)
 
Toivoisin, että voisitte hieman kommentoida sivujeni ulkoasua. Olkaa kilttejä, älkääkä ihan lyttyyn haukkuko. ;) Sivut ovat vielä siis testivaiheessa. Jos (ja kun) jotain bugia löytyy, niin ilmoittakaa siitä ihmeessä minulle. Muistakaa tässä yhteydessä myös kertoa käyttämänne Internet-selain.

Tuo sivusto vaikutti aika lupaavalta ja näytti hienolta, sekä ammattilaisen tekemältä. :)
 
On hyvän näköistä.
Chromen "Inspectorin" kautta katsottuna ammattimaista koodia.
Käyttänetköhän mitä editoria tms.?
 
Mukavan näköistä. Ja turha mainita, että sivut ovat kesken. Onko olemassa www-sivustoja, jotka ovat valmiit eivätkä enää koskaan muutu?

Yksi ehdotus: Saatko sivustollesi hakemistokartan. Eli voisi kartasta klikata, mistä kohtaa haluaisi kuvan nähdä. Kuvat olisi tietenkin merkitty jollain täpällä. Siitä syntyisi sellainen mukava Ratikka-GIS. :)

Antero
 
Albert: Kiitos. Käytän Adobe Dreamweaveria, jossa käytän "code"-näkymää.

Antero: En ole ihan varma, mitä tarkoitat tuolla hakemistokartalla. Voisitko kertoa vähän enemmän? Ja joo, tottahan se on, ettei mikään sivu ole koskaan valmis. :)
 
Antero: En ole ihan varma, mitä tarkoitat tuolla hakemistokartalla. Voisitko kertoa vähän enemmän? Ja joo, tottahan se on, ettei mikään sivu ole koskaan valmis. :)
Sitä, että sivultasi löytyisi linjakartta, jossa olisi vaikka nuppineulan kuvia paikoista, joista löytyy sivustoltasi kuva. Klikkaamalla nuppineulaa aukeaa joko ainokainen kuva paikasta tai sitten ikonikuvahakemisto esim. siihen tapaan, kun sivusi oikeassa reunassa nyt on.

Näin sivujesi katsoja voisi esimerkiksi seurata jonkin linjan reitin näkymiä tai jos häntä kiinnostaa erityisesti jokin paikka, hän näkisi heti, onko siitä paikasta kuvia ja jos on, ne löytyvät helposti saman tien.

Teknisestihän tämä ei ole kovin kummoinen juttu. Karttakuvaan on vain määritelty linkkialueita, jotka johtavat eteenpäin kuten muutkin sivujesi linkit. Työläintä on karttakuvan ylläpito, jos ”nuppineulat” ovat samaa bittikarttaa itse kartan kuvan kanssa. Mun osaamiseni Javasta on täyttä nollaa, mutta tiedän, että sillä voi tehdä niitä nuppineuloja erikseen niin, ettei tarvitse uuden neulan ilmestyttyä päivittä aina itse karttakuvaa.

Antero
 
Sitä, että sivultasi löytyisi linjakartta, jossa olisi vaikka nuppineulan kuvia paikoista, joista löytyy sivustoltasi kuva. Klikkaamalla nuppineulaa aukeaa joko ainokainen kuva paikasta

Näin sivujesi katsoja voisi esimerkiksi seurata jonkin linjan reitin näkymiä tai jos häntä kiinnostaa erityisesti jokin paikka, hän näkisi heti, onko siitä paikasta kuvia ja jos on, ne löytyvät helposti saman tien.

Teknisestihän tämä ei ole kovin kummoinen juttu. Karttakuvaan on vain määritelty linkkialueita, jotka johtavat eteenpäin kuten muutkin sivujesi linkit. Työläintä on karttakuvan ylläpito, jos ”nuppineulat” ovat samaa bittikarttaa itse kartan kuvan kanssa. Mun osaamiseni Javasta on täyttä nollaa, mutta tiedän, että sillä voi tehdä niitä nuppineuloja erikseen niin, ettei tarvitse uuden neulan ilmestyttyä päivittä aina itse karttakuvaa.

Sen verran on palveluntarjoajat helpottaneet, että esim Google mapsissa on suhteellisen kiva rajapinta, jota voi käyttää tähän tarkoitukseen. Aiemmin tällaista käytti mm http://phototrans.eu , mutta siirtyi jokunen aika sitten käyttämään openstreetmap:ia (ja vaatinee varmasti ekalla kerralla klikkauksen "load the map". Itse kuvatietokantaan määritellään ko kuvan koordinaatit, keskityspiste ja zoomileveli. Esimerkkinä vaikka http://www.phototrans.eu/14,292049,0.html , josta näkyy muitakin itäkeskuksen tienoilla otettuja autoja tai Hakaniemeen sijoittuva http://www.phototrans.eu/14,257453,0.html

trumanb:lle haluan sanoa, että erityisesti pidin tästä grafiikasta, noi eri liikennevälineiden logot ovat aivan mahtavia.
 
trumanb:lle haluan sanoa, että erityisesti pidin tästä grafiikasta, noi eri liikennevälineiden logot ovat aivan mahtavia.


Kiitos. Ne logot olivatkin ensimmäinen asia, jotka sivuilleni sain tehtyä. :D Tein ne jo tammikuussa, mutta sitten ei enää taas ollutkaan ylimääräistä aikaa tehdä itse sivuja kuin vasta toukokuussa.

Toi Openstreetmap näyttää ihan näppärältä, lukuunottamatta sitä ensimmäistä klikkausta, että kartan saa auki. Kumpaakohan kannattaisi käyttää? Google Mapsia vai Openstreetmappia? Tuohon Google Mapsiin sain tehtyä ainakin tuon viivan kuvaamaan raitiolinja ykkösen reittiä. Toisaalta sen tekeminen tuottaa kivasti lisäduunia.

Onko sen linjaviivan tekeminen välttämätöntä? Ja että erikseen tekisin jokaiselle linjalle oman kartan? Vai lätkisinkö kaikki kuvat yhteen openstreetmappiin, jonka sitten linkittäisin jokaiselle linjasivulle? IE 7 ei muuten ainakaan täällä duunissa näytä niiden kuvien paikkoja kartalla siinä Openstreetmapissa.

Ja vielä sellainen kysymys, että onko tuo kartan koko sivuillani sopiva, vai kannattaisiko sen olla isompi? Leveyssuunnassa en sitä oikein kykene isontamaan, mutta korkeutta sille voisin laittaa lisää.
 
Toi Openstreetmap näyttää ihan näppärältä, lukuunottamatta sitä ensimmäistä klikkausta, että kartan saa auki. Kumpaakohan kannattaisi käyttää? Google Mapsia vai Openstreetmappia? Tuohon Google Mapsiin sain tehtyä ainakin tuon viivan kuvaamaan raitiolinja ykkösen reittiä. Toisaalta sen tekeminen tuottaa kivasti lisäduunia.

Onko sen linjaviivan tekeminen välttämätöntä? Ja että erikseen tekisin jokaiselle linjalle oman kartan? Vai lätkisinkö kaikki kuvat yhteen openstreetmappiin, jonka sitten linkittäisin jokaiselle linjasivulle? IE 7 ei muuten ainakaan täällä duunissa näytä niiden kuvien paikkoja kartalla siinä Openstreetmapissa.

OpenStreetMap:iin on syötetty kaikki Helsingin raitiotielinjat (myös melkein kaikki bussilinjat löytyvät, seutulinjoista on vasta pieni osa, Vantaan ja Espoon sisäisiä ei vielä yhtään). Ne eivät suoraan tuossa oletuskartalla näy, mutta esimerkiksi Saksalainen ÖPNV-Karte näyttää ne. Pysäkeistä löytyy kaikki raitiovaunupysäkit, bussipysäkkeistä on helsingistä syötetty melko paljon, mutta ei kaikkia. Myös metron kahdesta linjasta ja Suomenlinjan lautan "reitti" on syötetty OpenStreetMap:iin

Listoja syötetyistä linjoista ja pysäkeistä löytyy seuraavilta sivuilta:

Helsingin linjoja
Bussipysäkit
Raitiovaunupysäkit
Seutulinjoja

Linjojen kohdalta löytyy check-linkki, josta voi ladata reitin joko gpx tai kml -muodossa. Lisäksi löytyy mahdollisuus näyttää reitti googlen karttojen päällä.
 
Tässä vaiheessa voinen ilmoittaa, että olen kaikki vanhat kuvani saanut lisättyä sivuille, ja uusiakin olen ottanut lähes päivittäin jo heinäkuun alusta lähtien. Kuvamäärän osalta pullat ovat siis hyvin uunissa. Kuvia on tällä hetkellä jo yli tuhat.

Sivujen kehitys ei tietenkään pääty. Tällä hetkellä annan kuville tageja, että voin järjestää ne myös kuvauspaikkojen mukaan. Tässä suora linkki sivulle, josta kuvia voi lähteä selaamaan kuvauspaikkojen mukaan: http://helsinki.trumanb.net/kuvauspaikat/

RSS-feedien ystävät voivat tilata nettisivujeni rss-feedin, jotta pysyvät helposti mukana päivityksissä. ;)

http://helsinki.trumanb.net/feed/
 
Kuvien lisäämisen lisäksi olen tehnyt hieman pieniä muutoksia myös itse sivuihin. Olen mm. lisännyt mahdollisuuden jättää kommentteja. :)

http://helsinki.trumanb.net

Niin ja olen vaihtanut taustakuvaa. Siitä kuulisin mielelläni mielipiteitä. Onko se liian häiritsevä?
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös