zigen joukkoliikennekuvat

Liittynyt
28 Toukokuu 2010
Viestit
3,695
Eli nyt olen vihdoin saanut junien, metrojen, ratikoiden ja bussien kuvaukset alkuun, kun parempi kamera saapui.

Eli tämän hetkisiä kuvia löytyy täältä. Siellä tällä hetkelle lähijunista, kaukojunista, eil-yksiköistä, metroista, busseista (mm. Golden Dragon).

Joukkoliikennevideoitani youtubesta löytyy täältä
 
Rakentavana palautteena: ota tuo oranssi timestamp alakulmasta huitsulan kuuseen. :)

Kiitos palautteesta. Otan mielelläni vastaan palautteita! :) Tulevissa kuvissa ei enään näy tuota aika merkintää! :)

---------- Viesti lisätty kello 19:40 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 16:44 ----------

Onko muuten jotain erityistä bussia, junaa/junavuoroa, päätepysäkkiä, bussiterminaalia, raitiovaunua, metro-yksikköä tai asemaa jonka joku haluiaisi nähdä? Tarkoitus taas tiistaina lähteä sään salliessa kuvaamaan, tällä hetkellä onnistuu vain Helsingin sisällä... Mutta ehdotuksia voi pistää. Tiistaina ainakin tarkoitus käydä kuvaamassa Kulosaaren keskeneräistä metroasemaa ja Kampista Espooseen lähteviä busseja.

Myös videolle olisi mahdollisuus saada jotain pätkiä joltain linjoilta. Toiveita voi esittää ja yritän myös kuvata niin paljon kun mahdollista vain :)
 
Pohjois-Haagassa on parhaat bussit, kuvaa tääl :)
ja linjan 11 se erikois-Säffle olis kans jännä nähdä
 
Pohjois-Haagassa on parhaat bussit, kuvaa tääl :)
ja linjan 11 se erikois-Säffle olis kans jännä nähdä

Olisko sinulla jokin ehdotus paikasta siellä päin? Tuo Kaupintien/Vihdintien risteys?

h11:n säfflestä mulla on yksi kuva jo, se on kyllä paljon huonommalla kameralla otettu, mutta voin ottaa uuden paremman kuvan jos on liikenteessä :D

Ja muillekkin jos tietää hyviä paikkoja niin olisi kiva tietää. Mitä mieltä jotkut on siitä Helsingin ratapihan yli menevästä linnunlaulun sillasta, onko kenelläkään kokemuksia että onko siitä helppo kuvata? :)
 
Helsingin ratapihan yli menevästä linnunlaulun sillasta, onko kenelläkään kokemuksia että onko siitä helppo kuvata? :)

Ei ole kokemuksia, mutta kokeneiden kommentteja odotellessa mainitsen, että sähköratatilpehöörit saattavat häiritä kuvakulmien löytämistä, mutta ehkä niitä voi käyttää edukseenkin. Dokumentaarisiin kuviin ei varmasti paras paikka, mutta toisaalta sieltä saa sellaisia kuvia, joita ei muualta saa.
 
Onko muuten jotain erityistä bussia, junaa/junavuoroa, päätepysäkkiä, bussiterminaalia, raitiovaunua, metro-yksikköä tai asemaa jonka joku haluiaisi nähdä? Tarkoitus taas tiistaina lähteä sään salliessa kuvaamaan, tällä hetkellä onnistuu vain Helsingin sisällä...
Vaihteluksi HSL-busseille haluaisin nähdä kaukoliikenteen vakiovuoroja ja pikavuoroja saapumassa Helsinkiin ja lähtemässä Helsingistä! Ja mahdollisesti muuallakin kuvattuna kuin Kampin edustalla.

Mitenkäs olisi Vuorelan pikavuorot? :D
 
Onko muuten jotain erityistä bussia, junaa/junavuoroa, päätepysäkkiä, bussiterminaalia, raitiovaunua, metro-yksikköä tai asemaa jonka joku haluiaisi nähdä? Tarkoitus taas tiistaina lähteä sään salliessa kuvaamaan, tällä hetkellä onnistuu vain Helsingin sisällä... Mutta ehdotuksia voi pistää. Tiistaina ainakin tarkoitus käydä kuvaamassa Kulosaaren keskeneräistä metroasemaa ja Kampista Espooseen lähteviä busseja.

Myös videolle olisi mahdollisuus saada jotain pätkiä joltain linjoilta. Toiveita voi esittää ja yritän myös kuvata niin paljon kun mahdollista vain :)

Kuvaustoiveita: M200-metrojunat (haluaisin saada taustakuvaksi), Herttoniemen bussiterminaali ja video linjalta h74/N.
 
Vaihteluksi HSL-busseille haluaisin nähdä kaukoliikenteen vakiovuoroja ja pikavuoroja saapumassa Helsinkiin ja lähtemässä Helsingistä! Ja mahdollisesti muuallakin kuvattuna kuin Kampin edustalla.

Mitenkäs olisi Vuorelan pikavuorot? :D

Onnistuu kyllä tämä! :)

Kuvaustoiveita: M200-metrojunat (haluaisin saada taustakuvaksi), Herttoniemen bussiterminaali ja video linjalta h74/N.

Juu, onnistuu. Ja minkälaisen videon haluat? Miltä väliltä olisi toiveita? :)
 
Hieman palautetta:
Olet kehittynyt kuvaajana, kuvien sommittelu on usein onnistunut. Kuvissa on mukana myös taustaa ja varsinainen kohde on kuitenkin niin isona että sen tunnistaa.
Toivottavasti sinulla on jossain dokumentoituna kuvien kuvauspaikka ja -aika ja muuta mahdollista kuvaan liittyvää tietoa. Ne tiedot kun unohtuvat vuosien kuluessa ja kuvamäärän karttuessa.

Jatka vaan vastaavaa dokumentoinita:)
 
Puistolan ja Tapanilan alueilta.

Onnistuu. Yritän saada viikonloppuun mennessa esimerkiksi Puistolan raitilta (päätepysäkki) Kotinummentien ala-asteella (matka-aika noin 10min).

Hieman palautetta:
Olet kehittynyt kuvaajana, kuvien sommittelu on usein onnistunut. Kuvissa on mukana myös taustaa ja varsinainen kohde on kuitenkin niin isona että sen tunnistaa.
Toivottavasti sinulla on jossain dokumentoituna kuvien kuvauspaikka ja -aika ja muuta mahdollista kuvaan liittyvää tietoa. Ne tiedot kun unohtuvat vuosien kuluessa ja kuvamäärän karttuessa.

Jatka vaan vastaavaa dokumentoinita:)

Kiitos tästä! :) Ja onhan minulla tietoja tallessa, eri asia koska ehdin aina niitä kuvaan kirjoitella, kuvien lisäys on kymmeniä kertoja nopeampaa kuin tietojen kirjoittaminen. Noihin uusimpiin kuviin tulee tiedot tämän viikon aikana. Ja viimeistään ensi viikolla tulee noita joitakin kuvaustoiveita toteutettua :)


Miten muuten, häiritseekö se teistä jos kuvan jonnekkin kulmaan/laitaan laittaa pienen vesileimauksen, tarkoitus estää luvaton kuvien käyttö?

Ps. Multa tottakai voi tämän foorumin käyttäjät kysyä sitten alkuperäistä omiin tarkoituksiinsa :)
 
Viimeksi muokattu:
Miten muuten, häiritseekö se teistä jos kuvan jonnekkin kulmaan/laitaan laittaa pienen vesileimauksen, tarkoitus estää luvaton kuvien käyttö?

ei mua ainakaan haittaa, hyvähän se on sinne laittaa. mäkin laitan nykyään aina merkinnän kuvan alaosaan :)
 
Takaisin
Ylös